raamatun mukaan. http://cid-29c40dac48cd7982.skydrive.live.com/browse.aspx/Julkinen/Saarnoja/Raamattutunteja
Tässä linkissä
7
438
Vastaukset
- albigilla
Kiitos opetuksesta. Ikävä vain että raamattu on alusta loppuun täyttä roskaa. Se on ns.jumalan "inspiroimaa" tekstiä jossa hän lähinnä kehuu itseään ja haukkuu muita. Onhan se helppo ulkopuolelta kertoa olevansa vaikka mitä kun kenelläkään ei ole mahdollisuutta tarkistaa väitteiden oikeellisuutta.
Raamattuhan alkaa ns.luomiskertomuksella joka on täyttä potaskaa. Maapalloltahan on löydetty lukematon määrä todisteita miljoonia vuosia sitten olleesta elämästä ja esim. auringon iäksi on arvioitu n.miljardi vuotta. Kuitenkin raamatussa kerrotaan heti alussa miten tämä ns.jumala loi auringon raamutusta laskien noin 6000 vuotta sitten. Eli heti alussa jo täysiä valheita eli miten siihen kirjaan muutenkaan voisi luottaa.
Ja raamatun mukaan jahve on ainoa jumala. Kukas se allah sitten on? Siinä sitä on tuolla joka taivaalla häärii selittämistä.
Muutenkin kun ajattelee näitä ns.jumalan luomistöitä elikkä eläimiä ja kasveja niin kyllä siinä on ollut lähinnä mielenvikainen liikkeellä. Ajatteleppa leijonaa joka syö kauriin jne. Lähes joka ainoa eläin syö toisia eläimiä. Ja viimeksi me ihmiset sitten myöskin näitä eläimiä. Niin kyllä tämän roskan luoja on täys hirviö kehuisipa (eli valehtelisi) itseään raamatussa miten paljon tahansa.
Mielestäni SE on täys sekopää.- yksvaann
Ei ole tarkkaa tietoa mikä oli siihen aikaan päivä, kuukausi tahi vuosi.
Kun puhutaan 6 päivästä niin emme tiedä oliko se meidän käsityksemme päivästä eli 24h.
On vain yksi Jumala.
Jahve on Hänen yksi nimensä ja joku voi käyttää nimitystä Allah.
Tosin minulle Hän on: Minä ole.
Niin Hän itsensä ilmoitti: Minä olen.
Luonnollinen kiertokulku.
Ja olen kyl semmosenkin asian et eläimet eli ennen sovus keskenään ennenkuin ihminen lankesi syömään hyvän ja pahan tiedän puusta.
Mut ei tää pahaa elämää ole.
Ja Jeesuskin on osoitus siitä että Jumala rakastaa meitä.
Elämä maan päällä ei ole ikuista.
Ikuista tulee olemaan elämä sen jälkeen. - alussa luonut
maailmaa tälläiseksi kuin se nyt on, vaan raamatttu kertoo suoraan mitä Jumala antoi ihmiselle ravinnoksi ja mitä eläimille.
1 Mooses 1:25-31, 2:1 Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
26. Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat."
27. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
28. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."
29. Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.
30. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi." Ja tapahtui niin.
31. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.
1. Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.
Eli ihmisille tuli ravinnoksi tämä. Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.
Kaikille eläimille tuli ravinnoksi tämä, Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi." Ja tapahtui niin.
Eli kukaan ei syönyt tosiaan, ei leijonat eikä kukaan muukaan, mutta kun ihmisen lankeemuksen mukana nyös luomakunta joutui pahan valtaan ja siksi raamattu sanookin että myös luomakunta huokaa ja odottaa vapautusta, joka tulee, kun tulee se tuhatvuotinen aikakausi ja silloin kaikki muuttuu samanlaiseksi kuin Jumala oli sen luonut alunperin ja saatana on heitetty helvettiin tuhanneksi vuodeksi ja Jeesus hallitsee.
Room 8:19-23 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
21. koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23. eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
Tälläistä on tuhatvuotisessa valtakunnassa maan pällä, joka alkaa pian. Jes 11:6-10 Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa.
7. Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas.
8. Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.
9. Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.
10. Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä. - albigilla
alussa luonut kirjoitti:

10. Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä.Saa nähdä elänkö niin kauan että näen tuon päivän.
Mutta sen päivän haluaisin tosiaan nähdä kun merikotka istuu laitumella ruohoa syöden, huuhkaja vierellään ja niin edelleen.
Te ette ilmeisesti ymmärrä että nuo tekstit ovat mahdottomuus.
Minun kissani tosin jo tänä päivänä syö ulkoillessamme halukkaasti hieman ruohoa ja oksentaa sen sitten sisälle tultuamme lattialle. Sanotaan että se sillä tavalla puhdistaa suolistoaan.
Kannattaisi ehkä hieman perehtyä muihinkin kirjoihin kuin raamattuun joka alusta loppuun on maailmankaikkeuden suurin valhe koraanin tullessa hyvänä kakkosena.
Se on niin täyttä potaskaa kuin olla voi.
Tuosta vaan ihan pienenä poimintona raamatun tekstistäsi lause että "jumala näki että niin on hyvä".
Taitaa olla pikkusen silmissä vikaa.
Kerroppas mitä hyvää oli käärmeiden, tarantellojen ja muiden hämähäkkien, skorppionien, alligaattorien jne. luomisessa. En todellakaan jaksa luetella lähes koko eläinkuntaa lävitse jotka ovat, mikäli ne ovat ns.jumalan luomia, silkkaa sontaa.
Ovathan ne toki korean, mukavan tms. näköisiä mutta siihen se jää.
Mikäli hän tosiaankin pystyy luomaan elämää niin miksi suurin osa hänen luomuksistaan on petoja?
Vastaus on koska hän itse on peto.
Ja toinen pikku poiminto tekstistäsi että ns.jumala sanoi että ihminen vallitsee "meren kalat ja taivaan linnut jne." Miksi ihmisen pitäisi vallita meren kalat ja taivaan linnut? Eikös se ole parempi että linnutkin lentelevät ihan vapaina ja kalat uivat mihin mieli tekee ilman ihmisen vallitsemista.
Ja miten se tapahtuisi?
Onko raamatun kirjoittaja idiootti, mielenvikainen tai muuten vaan hullu?
Kokeileppas huviksesi vallita taivaan lintuja.
Taitaa jäädä tekemättä.
Paitsi kiväärillä ja sitten pataan paistumaan.
Mikäli olet kuullut puhuttavan ekologiasta niin siellä puhutaan ns.ravintoketjuista. Eli eläimet muodostavat suuremmasta pienempään ravintoketjuja joissa suurempi syö pienemmän. Koko eläinkunta toimii tämän periaatteen mukaisesti.
Ja siitä ketjusta ei puutu lenkkejä.
Tuo henki joka tuolla taivaalla hallitsee on kuule hirviö joka valehtelee senkun kerkiää ja etenkin itsestään.
Hän on ilmeisesti sokea kun ei tajua omia valheitaan ja raamatussakin puhuu itseään pussiin vähän väliä.
Raamatussakin on "hieno" kertomus miten hän loi maailman kuudessa päivässä noin kuusi tuhatta vuotta sitten.
Emävalhe.
Maapallolta on löydetty todisteita täällä olleesta elämästä miljoonien vuosien ajalta.
Ja raamattu päättyy ilmestyskirjaan jossa sanotaan että tähdet putoavat maan pinnalle.
Tämä vain pienenä poimintona satusedän tarinoista.
Sen minäkin haluan nähdä kun kaikki tähdet taivaalta putoavat maan pinnalle. Tuleekin melkoinen pino.
Koko raamattu on aivan naurettavaa tekstiä.
Tämä maapallo on kuule aika pieni pallo avaruudessa ja tämän pallon pinnalla tämä ns.jumala touhuaa kaiken laista.
Järjestelee onnettomuuksia, sairauksia, sotia jne.
Sehän on ihan naurettava tyyppi.
Aivan hirviö.
"Mutta kyllä Allah on suuri".
Ja sitten "pyhä" sota pystyyn.
Ja siitä tämä ns.jumala eli jahve tai allah tai mikä lieneekin tykkää oikein kovasti kuten pitkin koko ihmiskunnan historian olemme nähneet.
Vai mitä?
Kyllä siinä on tosi iso ns.jumala kun pystyy hallitsemaan tämmösen pienen pallon asioita.
Tämä juttu on kuule naurettavaa.
Ja tämä ns.jumala valehtelee senkun kerkiää.
Hän kehuu olevansa kaikkivaltias mutta kun tulee puhe pahoista teoista niin "en se mää ollu". Se oli toi saatana.
Millainen hiton kaikkivaltias sellainen on joka ei hallitse mitään?
Kuten sanoin tämä koko touhu on täysin mieletöntä.
Tiedän vain yhden asian tästä ns.jumalasta raamatun ja koraanin ja historian ja ekologian ja biologian jne. valossa että hän valehtelee koko ajan.
Sieltä suunnalta ei totuutta tule koskaan.
Ja suurin valhe jolla hän peittää valheitaan on että ns.pyhä henki on totuuden henki.
Se on emävalhe jonka avulla tämä ns.jumala voi valehdella mielin määrin.
Eli ota hänestä selvää.
Odotan mielenkiinnolla vastaustasi. - yksvaann
albigilla kirjoitti:
Saa nähdä elänkö niin kauan että näen tuon päivän.

Odotan mielenkiinnolla vastaustasi.Sodat, sairaudet, onnettomuudet jne voitaisiin ehkäistä jos ihmiset puhaltaisivat yhtee hiileen.
Jos valitsisimme epäitsekkään elämän niin hyvää tapahtuisi.
Allah on muslimien käsitys Jumalasta.
Koraanin kirjoitti tietääkseni Mohammed.
Älä sekoita islamia kristinuskon Jumalaan.
Kaikkeen on tarkoituksensa.
Se että yksi pieni planeetta on täällä on jo ihme.
Kaikki on täydellisesti järjestäytynyt.
Eikö se ole jo ihme?
Lue koko Raamattu jos haluat tuntea Hänet paremmin. - Ei mee kaaliin
yksvaann kirjoitti:
Sodat, sairaudet, onnettomuudet jne voitaisiin ehkäistä jos ihmiset puhaltaisivat yhtee hiileen.
Jos valitsisimme epäitsekkään elämän niin hyvää tapahtuisi.
Allah on muslimien käsitys Jumalasta.
Koraanin kirjoitti tietääkseni Mohammed.
Älä sekoita islamia kristinuskon Jumalaan.
Kaikkeen on tarkoituksensa.
Se että yksi pieni planeetta on täällä on jo ihme.
Kaikki on täydellisesti järjestäytynyt.
Eikö se ole jo ihme?
Lue koko Raamattu jos haluat tuntea Hänet paremmin.Tämä ihmiskunnan synty, kun Aatamilla ja Eevalla
oli kaksi lasta ja molemmat poikia.
Että on siinä ollu kova homma kun koiraatkin ovat
poikineet. - niin sano
Ei mee kaaliin kirjoitti:
Tämä ihmiskunnan synty, kun Aatamilla ja Eevalla
oli kaksi lasta ja molemmat poikia.
Että on siinä ollu kova homma kun koiraatkin ovat
poikineet.1 mooses 5:3-5 Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet.
4. Ja Aadam eli Seetin syntymän jälkeen kahdeksansataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
5. Niin oli Aadamin koko elinaika yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta; sitten hän kuoli.
Eli syntyi myös tyttöjä ja kun ei ollut vielä sitä sukulaisuudesta tulevaa vaaraa, kun Aadam oli lähtöisin Jumalasta ja siksi ne saattoi mennä naimisiin ja saada lapsia ja sitten ne ei enää voineet mennä oman sukunsa kanssa naimisiin, ettei tulisi viallsia jälkeläisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778