vanhemmat asuvat?
Entä tietävätkö he lapsensa jumaluus-hallusinaatiosta?
Loppuun vielä kiperä kysymys, mihin en löytänyt raamatusta vastausta: Koska Jumalalla on synttärit ja kuinka paljon hän täyttää/täytti tänä vuonna?
Missä Jumalan
6
330
Vastaukset
- Kössönöm
Jäädään odottelemaan vastauksia. Kai näillä, joiden kropan täyttää jumala, on siihen jokin vastaus. Olen kuulevinani kiihkeää raamatunlehtien plaraamisesta aiheutuvaa kahinaa;)
- Uskomieli
Jumalalla ei ole vanhempia. Hän on iankaikkisena henkiolentona ollut aina olemassa.
Jumalalla ei myöskään ole hallusinaatiota. Hengellä ei voi olla harhoja eikä muitakaan ahdistuksen ilmentymiä (tämän tulee itse kukin huomaamaan henkimaailmaan siirryttyään).
Jumalalla ei ole mitään tiettyä syntyajankohtaa, sillä hän on ollut aina olemassa. Ei sitä ole vaikea ymmärtää. Rukoile vain, että sinullekin avautuu tämä selkeys."Rukoile vain, että sinullekin avautuu tämä selkeys."
Niin rukoilen, että silloin Suomessa on eutanasia sallittu (en meinaan millään malta odottaa, että pääsen tapaamaan sen iättömän ja syntymättömän ukkelin)!on siitä kummallinen käsite, että sen määrittely on mahdotonta. Ajattele esimerkiksi maapallon vanhimipia olentoja, arkkieliöitä. Niitä on ollut maapallolla 4 miljardia vuotta, eivätkä tiedemiehet ole vielä päässeet selville siitä, olivatko arkkieliöt pallon ensimmäiset asukkaat, mutta yhdestä asiasta he ovat yksimielisiä: arkkieliöt ovat Dna:n perusteella sukua ihmisille.:-S)))
- Humalan julli
keiky3 kirjoitti:
"Rukoile vain, että sinullekin avautuu tämä selkeys."
Niin rukoilen, että silloin Suomessa on eutanasia sallittu (en meinaan millään malta odottaa, että pääsen tapaamaan sen iättömän ja syntymättömän ukkelin)!Oikeassa olet.Varsinkin kun tämä lukemattomia aioneja oman olemisensa täydellisyydessä kellinyt ukon-käppänä on henkilökohtaisesti kiinnostunut JUURI SINUSTA!(capslock lainattu kiihkohihhulilta)
- albigilla
Taitaa olla niin vanha ettei tiedä itsekään.
Minua puolestaan kiinnostaisi tietää, että kun maapallolla joskus on ollut ns.hirmuliskoja ym. että mihin niiden henget ovat menneet kun ne kuolivat. Ettei vaan joku niistä ollut muita vanhempi ja nimitti itsensä ns.jumalaksi.
Ainakin tämän meidän tuntemamme ns.jumalan käytös viittaa siihen suuntaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711203Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8010321- 514403
- 244107
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni134058Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353856Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573759No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413583- 533283
- 423005