NYT NÄEN ADVENTISTIN SISÄLLE
- ehkä opin vielä itsenikin tuntemaan
Johtuen siitä, että ymmärrän, MIKSI lakiadventisti
ihannoi lakia hyvänä.
Sillä lopultakin olen viitsinyt tutkia tuomiota
Raamatusta! Siksi että he kokevat tekevänsä muita enemmän pahaa, he
pitävät lakia sangen hyvänä, piiskana itselleen.
(Ne jotka kieltävät minua laittamasta sanankohtia,
älkööt lukeko pidemmälle, sillä se ikävä Raamatun
sanalla perusteleminen on nyt vuorossa)
- - -
Room 7:16
Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
Siitä synnin ja kuoleman laista tässä lisää, niille jotka sallivat koko asiayhteydet.
(Muut älkööt vaivautuko lukemaan pidemmälle)
- - -
Room 7:21-25
21
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22
sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23
mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!
Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Itse en lain hyvyyttä juurikaan ymmärrä. Mutta ihan varmasti vanhemmiten, kun
jumalallinen luonne iän myötä rappeutuu, alan ymmärtää hyvää lakia.
Ja iloita yhä enemmän armon perinnöstä, joka mulle on talletettuna taivaissa,
kuin "katoamaton seppele". Minusta tullee ikääntyessäni lakia kiittävä adventisti.
(Ei ole pakko, mutta toivon, että jaksat lukea
vielä loputkin, ihan koko asiayhteyden - laista
ja sen hyvyydestä, pyhyydestä ja hengellisyydestä)
- - -
Niille, kaltaisilleni, jotka tahtovat seikkaperäisiä raamatullisia perusteluja, tässä
linkki KOKO asiayhteyteen:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 7:1&rnd=1217972753592
Rakkaat, loukkaako tämä teitä, niinkuin ainakin minua loukkaa?
Lohduttaisikohan tämä, että niin se loukaksi jo apostolisena
aikakautenakin. Eikä vain vuodesta 1844 tai 1948 lähtien.
Luuk. 11:45
Silloin eräs lainoppineista rupesi puhumaan ja sanoi hänelle: "Opettaja, kun noin puhut, niin sinä häpäiset myös meitä".
VIHDOIN ymmärrän adventistia !
29
451
Vastaukset
- "Kiihkoilu" - - o...
"Kiihkoilu", ja paljon muuta lihamme harrastaa ...
Galatalaisille 5. luku
18 Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia. [Room. 8:2]
19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, [5:19-21: Room. 13:13 ]
20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,
21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.- Lihallinen alastomuutemme!
Galatalaiskirje 5 - - HENGEN JA LIHAN TAISTELU
Henki ja liha
13 Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. [1. Kor. 8:9, 9:19; 1. Piet. 2:16]
14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." [Mark. 12:31 ]
15 Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne.
16 Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. [Room. 8:4]
17 Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. [Room. 7:15; 1. Piet. 2:11]
18 Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia. [Room. 8:2]
19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, [5:19-21: Room. 13:13 ]
20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,
21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, [Ef. 5:9; Kol. 3:12]
23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. [1. Tim. 1:9]
24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. [Room. 6:6 ]
25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. [Room. 8:12]
26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. [Room. 12:10 ]
Tosi_uskova - Tarkk'ampuja
Lihallinen alastomuutemme! kirjoitti:

Tosi_uskovaMinua vaivaa aina, kun sanotaan, että tässä koko
"asiayhteys" - - sillä k o k o asiayhteys on
kokonainen Gal 5. luku.
Ja täydellinen sekin on vasta kun kokonaan
luetaan tuo Galatian maakuntaan lähetetty
kiertokirje. Alla vain 5. luku ...
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Gal. 5:1&rnd=1217974245790
- Tai ainakin jumalallinen lu...
Voi sentään ... Onko jäljellä tuotakaan, josta
raamatunlauseessa joskus mainitsit, että mies
olkoon valmis niinkuin Kristus, kuolemaan vaimon
puolesta? Tule lapseksi jälleen, lapsenmieliseksi.
Jeesus sanoo, ettei ilman sitä kukaan ole näkevä
Jumalaa. Etkö usko sellaista voivan tapahtua?
Uskothan Sanaa vielä??
Job 29:20
Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
Ps. 103:5
joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.
Uskon_sisar - Tosi_adventisti
Ihan tulee mieleen Lusifer, joka oli täydellisistä
täydellisin. Kunnes tipautettiin alas alimpaan ...
Luulet olevasi hyväkin kynäilijäkyräilijä!
Tiedä että ensimmäiset tulevat viimeisiksi ...Älä sinä huoli tyttö nuori, laulaa yx raisiolainen.
"Paljonkos kyyneleet hyödyttää...". (Matti Inkinen)
Niin, kyllä se laki (hyvä) minutkin vielä tavoittaa
ja liityn seuraasi. Vanhenemisen palkka on lihan
heikontuminen ja jos ei "usko heikonnu", niinkuin
ei Aabrahamilla heikontunut iänkään myötä - niin
syntisyyskin näkyy itselle yhä kauheampana, vaikka
sen toisilta oppii yhä paremmin peittelemään.
Kyllä tässä Antillekin tulee vielä tupenrapinat.
Jeesuksen ansiot on hyväkseni luettava entistä
vakaammin. Eikä lapsuuteen paluu ole helppoa,
se lapsenmieliseksi tuleminen, mitä joku sisar
niin ihanasti toivotteli.
Että nahkurin orsilla tavataan, ellei Herra auta!
- et sinä ymmärrä..
luulet vaan..
Itsekukin kirjoittelemme sen armon mukaan, mitä
kullekin suotu on. Minut ehkä on helppo käsittää
väärin - aivan kuin idolini Paavali, joka kaikesta
huolimatta saa Pietarilta täyden tuen:
2. Piet 3:15-18
15
Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. [Room. 2:4]
16
Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.
17
Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. [Mark. 13:23]
18
Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.
MUTTA TÄYSIN YHDYN TARKK'AMPUJAN ILOON RIITASTA
## Yksi ylitse muiden
Kirjoittanut: Kaikkia palveleva 6.8.2008 klo 03.08
Toinen riemuitsee Riitan informaatiosta siksi,
että tahtoo tietää lisää ihanasta Ellenin opista.
Toinen riemuitsee siitä, että Riitta tuo Ellenin
opin esiin kristisoiden sitä.
Raamattu kehoittaakin arvostelemaan profetiat ja
profeetat.
Kaikki siis voimme olla kiitolliset Riitasta.
Asennoituminen on jokaisen henk.koht. asia.
Herra vaikuttakoon armossaan ja viisaudessaan,
kunkin kohdalla ...joko Elleniä suosivasti tai
arvostelijaa suosivasti.
Fil. 2:13
sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Tarkk'ampuja ##- Ja mitä pitäisi ymmärtää
Kuinka sinä maltatkin olla selvittämättä, mitä
Antti luulee ja mitä hänen pitäisi ymmärtää! - VAin luulet, mutta Antti ti...
Ja mitä pitäisi ymmärtää kirjoitti:
Kuinka sinä maltatkin olla selvittämättä, mitä
Antti luulee ja mitä hänen pitäisi ymmärtää!Mutta varsinkin Riitta on hyvin tietäväinen
Hän ottaa selville nääs, eikä yksisilmäisesti!
- omaantuntoon.
Voin sanoa, että perille meni.
Nyt en puhu adventistina ja lukematta toisten kannanottoja jatkan.
Tässä oli ydin. Me olemme aina "pimentyneitä" ja meitä valaisee Jumalan sana ja tahto.
Meidän oma tahto on rajallinen vaikka kuinka olisimme armossa täydellisiä Kristuksessa, siksi Jumalan laki on hallitseva ihmistä niin kauan kuin hän elää, sekä kun taivas ja maa on.
Siksi juuri se/ne aikaisemmat kirjoitelmasi, vaikka siihen osaltaan sanoisin aamenen, mutta kun näkisin sen hienosäädön asiasta puuttuvan, niin olen uudelleen ja uudelleen kirjoittanut, laki ja evankeliumi, ne kuuluvat yhteen.
Ja sydämeen.
Se on Jumalan PYHÄ tahto, sen paikkana sydämessä on osoittaa tietä, tienviittana.
Se ei itsessään pelasta, vaan Kristus pelastaa, mutta se viittilöi armonistuimelle matkalaista.
Se ja puhutaan laista, kymmenenkäskyn laista.
Se on työkalu. Jumalallinen työkalu ja tätä työkalua ei pidä tehdä tyhjäksi ja nyt alat ymmärtämään. Kiitos Herralle, Pyhä Henki on hiljalleen saanut tehdä työtä, mutta et vielä ole hiottu täysin särmistäsi näkemään Jumalan lain PYHYYTTÄ, ja tarkoitusperää armonkansalaiselle.
Mutta suunta on oikea.
Todella sen käyttö on tuossa, että Jumala saisi pukea aivan joka päivä Tahtonsa Mukaiseen elämään.
Sitä varten on laki. Meidän paikkamme osoittamiseen. Olemme kykenemättömiä omasta sisimmästä ymmärtämään, vaikka olisi 100 vuotias, niin sisimmässä ilman Jumalan antamaa valoa näkökyky on O.lla.
Laki, Jumalan Pyhä tahto, sydän, minussa itsessä.
Tie on tämä, Herra ole minulle tänäänkin armollinen Kristuksessa, olen vajaamittainen tuon lain suuntiman edessä, minussa ei ole mitään, että voisin tuosta pitää kiinni, mutta auta Sinä Herra. (ja huomaa, luen aina Kristuksen täydellisen työn elämässäni).
Päivittäisellä matkalla, tuonnekin kutsut menemään ja lihani taistelee vastaan, rienaaja asettaa elämääni nyt tuossakin kultaesineensä kaupalle. Liha sanoo osta, mutta kiitos, että olet osoittanut tiesi. Haluan sinne, etten haavoita itseäni ja toista, enkä varsinkaan Sinua Vastaan Herra. Kiitos Pyhästä Hengestä, että se valaisee ja yhtyy tämän sydämessä olevan tahdon, Jumalan tahdon antamaan suunnan toteutumisen voimaan.
Tämä näin esimerkkinä, Jumalan tahdosta sydämessä.
Sitä ei pidetä pelastuskeinona, mutta Pyhänä Tahtona, ja lihan tehtävä on kuolla minussa.
Laki kuolettaa, jos se ei saa tehdä ja vaelluksessa paatuu kuuntelemaan lihaa, tulee syvä lankeemus ja jopa Pyhän Hengen pilkka.
Sen hedelminä alkaa tekemään niitä tekoja, jotka ovat Jumalan valtakunnalle häpeäksi.
Ja näin ollen, väärästä tiestä, synnin voimana on laki, ja se tulee tuomitsemaan.
Sitähän sanakin sanoo, sana kerran tuomitsee.
Mutta hyvä Antti, eteenpäin olet menossa.
Kerran sydämesi sanoo, että laki on Pyhä, ja taivut armonkansalaisena myös sen ohjaavaan vaikutukseen.
Nyt siinä hapuillen kuljet, mutta omatunto on ohjaamassa, mutta se ihmisen omatunto on vajaamittainen Pyhän ohjauksen rinnalla.
Eli laki on Pyhä ja toinen punnus, omatunto on vajaamittainen ja epävarma.
..
Kyllä nämä sanat ovat mitättömiä tuomaan tätä asiaa, mutta toivottavasti ymmärsit.
eräs Veli.- yhtyä
sinun sanoihisi. Kerrankin ymmärrän Antin kirjoituksen ja näen siinä sen valon kipinän.
- kuljettaa..
yhtyä kirjoitti:
sinun sanoihisi. Kerrankin ymmärrän Antin kirjoituksen ja näen siinä sen valon kipinän.
meitä jokaista joka haluaa Pyhän Hengen ääntä kuunnella, ehkä nyt on Antti avannut sydämmensä ja Jumala opettaa Anttia aina sen verran kun hän jaksaa ottaa vastaan.Jumala antaa valoansa vain vähän kerrallaan, koska me emme jaksa ymmärtää kuin pieninä palasina, mutta mitä kauemmin kuljemme valoa kohti sen enemmän opimme ymmärtämään Jumalan lain tarkoituksenkin elämässämme, ettei laki ole orjuus, vaan vapaus Kristuksessa.
## laki ja evankeliumi, ne kuuluvat yhteen. ##
Ei ne yhteen voi kuulua, sillä eihän Jumala toisella
kädellä vedä turpiin, samalla kun toisella silittää
hiuksiani. Ei - vaan minä OLIN lainseuraaja, fariseus niinkuin vanha Paavali. En enää,
niinkuin ei Paavalikaan enää siitä lähtien,
kun Kristuksen kirkkaduen kohtasi Damaskon tiellä.
Kotimatkalla! Siitä alkoi sitten tosi kotimatka.
Jokainen lainkohta johon katsoin, osoitti minut
aina vaan syntisemmäksi. Piiskasi lopulta Kristuksen
yhteyteen. Sinne ei lain koura yllä - sain RAUHAN.
Kokemuksesta voin todeta, että laki on hyvä, kun
se ajaa umpikujaan ja sitä kautta Kristuksen luo.
Mutta jos hyvä laki tekee omahyväiseksi ja
itseriittoiseksi, mukamas lainnoudattajaksi -
silloin on hyvä tullutkin pahaksi, todella pahaksi
eksyttäjäksi! Sitä apostolit koettavat
Herran Sanassa valaista, monissa kohdin.
Kristuksessa en kuule lakia, joka on minulle
kuollutta kamaa, "kuollutta lain kirjainta, ("Kirjoitettu on", Room 7:1-6).
Vaan rakkauden ääntä sisimmässäni ja se neuvoo,
mikä oikein on ja mikä koituisi minulle synniksi.
Room 7. luku pitäisi jokaisen ihmisen lukea, tutkia perinpohjin, jotta käsittäisi lain
tarkoituksen: tuomion julistaminen - ja Kristuksen
tarkoituksen: tule armon perilliseksi.
Room. 10:4
Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.
[Ap. t. 13:38,39; 2. Kor. 3:6; Gal. 3:24]
Room 7:4
Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta,
tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty,
että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
(Aapeli Saarisalon käännöksessä: "kuuluaksenne toiselle".)
Ennen laki hallitsi minua, nyt armo hallitsee.
Ennen oli laki ja nyt on evankeliumi - vanhat liitot olivat lakia,
mutta uusi liitto Jeesuksen veressä on evankeliumia.
Evankeliumi korvaa lain, opettaa Sana. Room 7. luku kuvaa
sitä silleen, että ennen olimme toisen miehen omia, mutta nyt
se mies on kuollut ja olemme uudessa miehessä, Kristuksessa.
"Vapaat laista", "irti laista". Niinpä ei mitenkään voida sanoa,
että sopisi lain ja evankeliumin kulkea rinnakkain!
Armo ja rauha lisääntyköön Kristuksen tuntemisen kautta!- omaantuntoon..
AnttiVKantola kirjoitti:

Armo ja rauha lisääntyköön Kristuksen tuntemisen kautta!Kyllä se Antti avautuu, kunhan Pyhä Henki saa hiljalleen tehdä työtä.
En minäkään ole lainseuraaja, vaan Kristuksen.
Juuri siksi, kun laki todella näytti ja näyttää paikan, sen ristin juurelle.
Tässä olemme samalla paikalla, mutta näkisin sen hienosäädön puutteen.
Sydämesi käyntiarvot jossa armon veren kulku käy, niin tuo omantunnon omasuuttimen arvot, ne näyttävät olevan Taivaan mittarissa hieman koholla.
Ei laki lyö kristittyä turpiin, kun armon alle käydään, se on sydämessä suuntima, mistä kirjoitin.
Mutta kääntymätöntä se lyö, ja jos ei käänny, se voi lyödä vaikkapa sairaudella.
Tosin, jos ei armonevankeliumi saa sanomassa kohdata, sairastuttaa se lakihenkisyyteenkin eli luuloisuuteen, se on totta, omahyväisyys, itseriittoisuus jne. aivan oikein.
Siinä sydämen seossuhde on syöttäen omaa polttoainetta rikkaalla ja se polttaa elämänkoneen.
Mutta jos edellistä tekstiäni lainaan, niin pelkkä omantunnon säätöarvo, se käyttää ehkä laihallakin elämänkonetta.
Sopiva suhde armonveren säätöihin, se käy Jumalantahdon suuttimien kautta sydämeen, joka on hapettunut taivaallisen hengen kautta kiitos virsiin.
Se ei tee omahyväiseksi, eikä se luota omaan omaantuntoon. Se sydän uskoo Jumalan tahtoon ja armonvereen.
Mutta todella se sydän on kalibroitava taivaallisen sanan äärellä. Se katsastus on jokapäiväistä, jossa todetaan armon-kaikenkattavan säätösuhteen paikkansapitävyyttä.
Eli Antti tämä säätösuhteen kokonaisuus, sen löytyminen. Silloin evankeliumin julistus ja Jumalantahdon syke käy sydämeltä sydämelle.
No, mikä kirvoitti noihin säätöarvoihin, on tämänpäiväinen hommani.
Kävin katsastuksessa ja vanha tiisseli kävi nätisti läpi. Mitä nyt rekisterikilven valosta tuli huomautus, yksi lamppu oli pimeä.
Mutta aivankuin sen lampun kohta oli sammunut, niin virrasta ei ollut pula, oli vain lanka palanut. Uusi tilalle, ja kaikki toimi.
Mekin tarvitsemme taivaallisen lampunvaihdon, kun se vanha on niin pimentynyt. Virta tulee meihin valona ylhäältä, mutta se langan yhteys on sydämen kautta käyvä. Sydän joka yhtyy Jumalan tahtoon, se ei enää lyö, kun se on tehnyt tehtävänsä, ihminen hyväksyy sen Jumalan työkalun kaikkien parhaaksi. Hänen sanansa jalkaimme lamppu.
Ja näinollen, liha kuolee, koska se ei itsessään taivu.
Jumalan hengessä, ja yksin siinä voidaan olla kuolleita ja sanoa, etten yritä, vaan olen kuollut.
Hän tekee minussa ne teot, jotka on Jumalan valtakunnan kirkkautta täällä ajassa.
Siinä Anttikin voi sanoa, että mielelläni yhdyn Jumalan tahtoon.
Eli Antti Isältä taivaasta,.
Minä olen Herra sinun Jumalasi, ole iloinen siitä, palvele minua, armoni kautta.
Sinun ei tarvitse huutaa muuta nimeä, eikä turhaan lausua, minä kuulen sinua.
jne. jne… jne……
Eli näin se laki asettuu oikeisiin suhteisiin, eikä se ehkä olekaan Anttikaan niin kuollut tuollaiselle laille, vai mitä? Vaikka niin kovasti peräänkuuluttaa tuota kuolemaansa.
: )) omaantuntoon.. kirjoitti:
Kyllä se Antti avautuu, kunhan Pyhä Henki saa hiljalleen tehdä työtä.

: ))## Kyllä se sieltä avautuu, uskon siihen.
Kirjoittanut: omaantuntoon.. 6.8.2008 klo 17.51
Kyllä se Antti avautuu, kunhan Pyhä Henki saa hiljalleen tehdä työtä.
En minäkään ole lainseuraaja, vaan Kristuksen. ##
Yhä useampia alkaa armo hallita, kun laki on saanut
heille näyttää oman mädännäisyyden! Tervetuloa
armosta elävien joukkoon - evankeliumin seuraajiin!
Murhe minulla on niistä monista ellenisteistä, jotka
koettavat lain tietä saavutta jotakin, mutta sen
päässä on rikinkatkuinen tulimeri. Jumalan
läsnäolo ei tule lain kautta vaan armon.
Evankeliumi on hyvä asia, mutta sen näkee vasta,
kun hyvä laki on ajanut umpikujaan.
YKSI SINULTA AINA PUUTTUU ... Luuk 18:21-27
21
"Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies.
22
Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: "Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." [Luuk. 12:33 ]
23
Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.
24
Nähdessään sen Jeesus sanoi: "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!
25
Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26
"Kuka sitten voi pelastua?" kysyivät kuulijat.
27
Jeesus vastasi: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle." [Mark. 10:27 ]
LUOTATKO ITSEESI JA LAKIIN? - Luuk 18:9-14
9
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: [Sananl. 30:12]
10
"Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. [Ap. t. 3:1]
11
Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. [Jes. 58:2; Luuk. 16:15; Ilm. 3:17]
12
Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
13
Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
14
"Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ]
Herra armahda minua puutteellista!- Veli Herrassa
AnttiVKantola kirjoitti:
## Kyllä se sieltä avautuu, uskon siihen.

Herra armahda minua puutteellista!Kun öljy loppuu rakkauden lampusta, se on loppu.
Ja tyhmä neitsyt lähtee ostamaan sitä, vaikka ei
ole enää aikaa kaupantekoon, sillä kaupallinen
siru on pedonsiru ja ostajan täytyy allekirjoittaa
vala, että hylkää Jeesuksen.
Mooseksen lain hylkääminen on yksi lysti pedolle.
Jeesuksen hylkäämistä se vaatii, ei lain!
Samoin Kristus on lain lopu, jokaiselle joka uskoo! Armottomuus loppuu ja alkaa armon aika.
Rakkaus astuu armottoman lakihengen sijaan!
Room. 10:4
Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Veli Herrassa - Tarkk'ampuja
Veli Herrassa kirjoitti:
Kun öljy loppuu rakkauden lampusta, se on loppu.

Veli HerrassaRoom. 7:6
mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, - omaantuntoon..
AnttiVKantola kirjoitti:
## Kyllä se sieltä avautuu, uskon siihen.
Kirjoittanut: omaantuntoon.. 6.8.2008 klo 17.51
Kyllä se Antti avautuu, kunhan Pyhä Henki saa hiljalleen tehdä työtä.
En minäkään ole lainseuraaja, vaan Kristuksen. ##
Yhä useampia alkaa armo hallita, kun laki on saanut
heille näyttää oman mädännäisyyden! Tervetuloa
armosta elävien joukkoon - evankeliumin seuraajiin!
Murhe minulla on niistä monista ellenisteistä, jotka
koettavat lain tietä saavutta jotakin, mutta sen
päässä on rikinkatkuinen tulimeri. Jumalan
läsnäolo ei tule lain kautta vaan armon.
Evankeliumi on hyvä asia, mutta sen näkee vasta,
kun hyvä laki on ajanut umpikujaan.
YKSI SINULTA AINA PUUTTUU ... Luuk 18:21-27
21
"Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies.
22
Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: "Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." [Luuk. 12:33 ]
23
Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.
24
Nähdessään sen Jeesus sanoi: "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!
25
Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26
"Kuka sitten voi pelastua?" kysyivät kuulijat.
27
Jeesus vastasi: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle." [Mark. 10:27 ]
LUOTATKO ITSEESI JA LAKIIN? - Luuk 18:9-14
9
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: [Sananl. 30:12]
10
"Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. [Ap. t. 3:1]
11
Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. [Jes. 58:2; Luuk. 16:15; Ilm. 3:17]
12
Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
13
Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
14
"Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ]
Herra armahda minua puutteellista!No kun vielä kertaat edellisiä viestejä, tulet ymmärtämään.
Eli lain tehtävä, ei hyljäten Jumalan tahtoa sydämessä, mutta armossa vaeltaen tietäen Jumalan Pyhän, sen valon tehtävän ihmisen elämän ajan,..
sekä sen, -että niin kauan kuin maa on ja taivas on, niin ne Herran opetuslapset jotka evankeliumin julistuksessa kääntyy, pitävät sen valona, eikä pelkästään omaa omaatuntoa (pimeyttä) valonaan.
Ts, Kristuksesta käsin.
Mutta Jumalan työkalu on oltava sydämessä, ettei polku huku näköpiiristä. - omaantuntoon....
Veli Herrassa kirjoitti:
Kun öljy loppuu rakkauden lampusta, se on loppu.
Ja tyhmä neitsyt lähtee ostamaan sitä, vaikka ei
ole enää aikaa kaupantekoon, sillä kaupallinen
siru on pedonsiru ja ostajan täytyy allekirjoittaa
vala, että hylkää Jeesuksen.
Mooseksen lain hylkääminen on yksi lysti pedolle.
Jeesuksen hylkäämistä se vaatii, ei lain!
Samoin Kristus on lain lopu, jokaiselle joka uskoo! Armottomuus loppuu ja alkaa armon aika.
Rakkaus astuu armottoman lakihengen sijaan!
Room. 10:4
Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Veli HerrassaYmmärsinkö tekstiä, että öljynostokauppasi olisi maalliset lähteet?
Toisaalta, Jumalan tahto, kymmenenkäskyn laki,
senkö hylkääminen olisi pedolle yksi lysti.
Ei vainkaan, se on iloinen siitä, kun ihminen ei kunnioita sitä.
Koska hänen siis pedon omilla, ei ole Herraa pedon vihollista, vaan he kumartavat tätä petoa, se antaa kaikki tästä ajasta ihmiselle.
Eli antaa ja ottaa, toiselle kullat ja antaa toiselle nälän.
Se iloisee siitä, ettei Jumala nimi ole pyhä, vaan kirous. Pedon ilo on yltäkylläinen, kun tämän ajan lonkerot ovat täysipainoisesti työllistetty, eikä Jumalan paveluspäivän perään kysytä aikaa ja jäävät jakamatta sanankuulon sekä sen yhteishetken palvelemisen Jumalan edessä.
Jne... jne..
Oletko pysähtynyt ollenkaan tämän aisan eteen?
Ketä kumarrat, ketä palvot*?
Sinullakin taitaa olla omantunnon mittalaitteet hieman koholla, kun Jumalan valtakunnan huollossa sitä katselee.
Siinä omaatuntoa ei ole kiinnitetty rakkauteen, eli Jumalan tahdon Pyhyyteen.
Ei mene ehkä katsastuksesta läpi, jos jää säätämättä kohdalleen, se paatuu.
Vilkasepa Heb 10:26-30, älä hyppää yhdenkään jakeen yli.
Lain loppu astuu kyllä moninaisesti, eläiuhreja ei tarvita, eli seremonialakeja Kristuksessa ja toisaalta, kun Siinä Kristuksessa todella on, niin vaellus ON Jumalan tahdon mukainen, kun sitä kunnioitetaan. (*eikä muuta opetetakaan). - omaan tuntoon.._
Tarkk'ampuja kirjoitti:
Room. 7:6
mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,Luepa tätä Roomalaiskirjeen lukua 7 hieman syvemmin, äläkä irrottele jakeita vääryyden aseiksi. Jatka jakeet 7-25 Käsitä Jumalan laki ja synnin laki.
Onko laki syntiä? jae 7 Ei toki. vaikka te sitä synniksi sanotte.
Lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin.
Ja sen seurauksena se pitää olla uskovan sydämen ojain, Jumalan työkalu.
jae 12 Laki itse on silti PYHÄ JA KÄSKY ON PYHÄ, OIKEA JA HYVÄ.. Ja tämänkö hukkaatte elämästä?
Ymmärrättekö mistä puhutte?
jae 13 ja hiljenny Herran edessä suinesi.
Onko nyt hyvä tuottanut minulle kuoleman. EI TOKI, VAAN SYNTI, SYNTI., SYNTI... Te syytätte JUmalan lakia, mutta mitä ihmisen povessa pimeydessä asuu, ilman Jumalan valoa, SYNTI....
' Älkää hyljätkö JUmalan työkalua.
jae 14 Me tiedämme, (joka nyt haluaa)* että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen synnin orjaksi myyty. ja sen sanan ääreen lukemaan tästä jakeisiin 21 ja jatkan jaekeesta 22 Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain. (*miten on? tuntuuko samalta?)) Mutta jae 23 Mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan, (*huomaa sisimpäni) Näin olen ruumiissani vaikuttaman synnin lain vanki...
(hetkinen, kristittynäkin, näin meissä vaikuttaa nämä kaksi asiaa ja jatko selvittää tätä).
Minä kurja ihminen! (tietoisuus omasta paikastaan koko elän ajan),, Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 KIITOS JUMALALLE HERRAMME JEESUKSEN TÄHDEN! Niin minun sisimpäni (siis sisimpäni, sydämeni, rakkauteni häneen) noudattaa Jumalan lakia, MUTTA (ja siksi ei omaan punnukseen omaantuntooa pidä laittaa viitanosoittaja toivoa).. Niin,.. mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.
Eli me olemme aina pimeyden lapsia, ainut on Jumalan tahto, joka pitää olla sydämen johtaja Kristuksen Jeesuksen kautta.,
Kun luet tuota Room 3 lukua, ymmärrät paremmin, mitä siinä tarkoitetaan.
Voisin kysyä, miksi jätit tuon luvun jakeen 31 pois.
Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon?
Emme suinkaa, (*vaikka te tarkkámpuja nyt teette) me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.
Johdat harhaan, laki on armonkansalaiseen sydämeen ohjeeksi ja suunnaksi.
Jumalan Pyhyys ja lamppu.
Te hylkäätte pyhyyttä.
Eli Jumalan armo kattaa särkyneelle avoimen ISÄN sylin ja Isän rakkauden ääressä opitaan vaeltamaan siinä.
Älkää laittako ihmisen omia punnuksia tienviitaksi, pelkkää omaa omaatunnon viittaa. - Seurakuntasi pihdeissä?
omaan tuntoon.._ kirjoitti:
Luepa tätä Roomalaiskirjeen lukua 7 hieman syvemmin, äläkä irrottele jakeita vääryyden aseiksi. Jatka jakeet 7-25 Käsitä Jumalan laki ja synnin laki.
Onko laki syntiä? jae 7 Ei toki. vaikka te sitä synniksi sanotte.
Lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin.
Ja sen seurauksena se pitää olla uskovan sydämen ojain, Jumalan työkalu.
jae 12 Laki itse on silti PYHÄ JA KÄSKY ON PYHÄ, OIKEA JA HYVÄ.. Ja tämänkö hukkaatte elämästä?
Ymmärrättekö mistä puhutte?
jae 13 ja hiljenny Herran edessä suinesi.
Onko nyt hyvä tuottanut minulle kuoleman. EI TOKI, VAAN SYNTI, SYNTI., SYNTI... Te syytätte JUmalan lakia, mutta mitä ihmisen povessa pimeydessä asuu, ilman Jumalan valoa, SYNTI....
' Älkää hyljätkö JUmalan työkalua.
jae 14 Me tiedämme, (joka nyt haluaa)* että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen synnin orjaksi myyty. ja sen sanan ääreen lukemaan tästä jakeisiin 21 ja jatkan jaekeesta 22 Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain. (*miten on? tuntuuko samalta?)) Mutta jae 23 Mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan, (*huomaa sisimpäni) Näin olen ruumiissani vaikuttaman synnin lain vanki...
(hetkinen, kristittynäkin, näin meissä vaikuttaa nämä kaksi asiaa ja jatko selvittää tätä).
Minä kurja ihminen! (tietoisuus omasta paikastaan koko elän ajan),, Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 KIITOS JUMALALLE HERRAMME JEESUKSEN TÄHDEN! Niin minun sisimpäni (siis sisimpäni, sydämeni, rakkauteni häneen) noudattaa Jumalan lakia, MUTTA (ja siksi ei omaan punnukseen omaantuntooa pidä laittaa viitanosoittaja toivoa).. Niin,.. mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.
Eli me olemme aina pimeyden lapsia, ainut on Jumalan tahto, joka pitää olla sydämen johtaja Kristuksen Jeesuksen kautta.,
Kun luet tuota Room 3 lukua, ymmärrät paremmin, mitä siinä tarkoitetaan.
Voisin kysyä, miksi jätit tuon luvun jakeen 31 pois.
Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon?
Emme suinkaa, (*vaikka te tarkkámpuja nyt teette) me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.
Johdat harhaan, laki on armonkansalaiseen sydämeen ohjeeksi ja suunnaksi.
Jumalan Pyhyys ja lamppu.
Te hylkäätte pyhyyttä.
Eli Jumalan armo kattaa särkyneelle avoimen ISÄN sylin ja Isän rakkauden ääressä opitaan vaeltamaan siinä.
Älkää laittako ihmisen omia punnuksia tienviitaksi, pelkkää omaa omaatunnon viittaa.Miksi aivankuin itse Belsebul, koetat hokea synti
synti synti? Tietämättä mikä on lukijan sielun
tilanne! Mutta mitä Anttiin tulee, niin hänhän
kirjoitti, että juuri siksi laki on hyvä, kun se
näyttää synnin synniksi ja sitten tulee kiire
Kristuksen luokse!
Ja Hänessä sitten ei armahdettu todellakaan enää
tahdo ehdoin tahdoin syntielämässä rypeä.
Paitsi jos on saanut vain vähäen anteeksi, niin
ettei ole kunnollista helpotuksen huokausta
tullutkaan. Tai laisinkaan, vai kuis on, pastori?
Voi sua pastoriparka - Ilman oman järkesi päätelmiä!
omaantuntoon.... kirjoitti:
Ymmärsinkö tekstiä, että öljynostokauppasi olisi maalliset lähteet?
Toisaalta, Jumalan tahto, kymmenenkäskyn laki,
senkö hylkääminen olisi pedolle yksi lysti.
Ei vainkaan, se on iloinen siitä, kun ihminen ei kunnioita sitä.
Koska hänen siis pedon omilla, ei ole Herraa pedon vihollista, vaan he kumartavat tätä petoa, se antaa kaikki tästä ajasta ihmiselle.
Eli antaa ja ottaa, toiselle kullat ja antaa toiselle nälän.
Se iloisee siitä, ettei Jumala nimi ole pyhä, vaan kirous. Pedon ilo on yltäkylläinen, kun tämän ajan lonkerot ovat täysipainoisesti työllistetty, eikä Jumalan paveluspäivän perään kysytä aikaa ja jäävät jakamatta sanankuulon sekä sen yhteishetken palvelemisen Jumalan edessä.
Jne... jne..
Oletko pysähtynyt ollenkaan tämän aisan eteen?
Ketä kumarrat, ketä palvot*?
Sinullakin taitaa olla omantunnon mittalaitteet hieman koholla, kun Jumalan valtakunnan huollossa sitä katselee.
Siinä omaatuntoa ei ole kiinnitetty rakkauteen, eli Jumalan tahdon Pyhyyteen.
Ei mene ehkä katsastuksesta läpi, jos jää säätämättä kohdalleen, se paatuu.
Vilkasepa Heb 10:26-30, älä hyppää yhdenkään jakeen yli.
Lain loppu astuu kyllä moninaisesti, eläiuhreja ei tarvita, eli seremonialakeja Kristuksessa ja toisaalta, kun Siinä Kristuksessa todella on, niin vaellus ON Jumalan tahdon mukainen, kun sitä kunnioitetaan. (*eikä muuta opetetakaan).Niin varmasti hylkäät petolliset lakiuskonnot ja
kiität Herraa armon evankeliumista!
Et sinä syntisyydestäsi pääse osoittamalla muut
syntisiksi pilkkaajiksi.
Pastorin pitäisi olla esikuvana sellainen kuin
Paavali oli ... lukea roskaksi vanha lakihenkisyys!
Ja rohkaista kristittyjä rakastamaan ihmiset
Kristukselle. Mutta oletko pilalleleikattu pastori? - Uskonto_10
omaantuntoon.. kirjoitti:
No kun vielä kertaat edellisiä viestejä, tulet ymmärtämään.
Eli lain tehtävä, ei hyljäten Jumalan tahtoa sydämessä, mutta armossa vaeltaen tietäen Jumalan Pyhän, sen valon tehtävän ihmisen elämän ajan,..
sekä sen, -että niin kauan kuin maa on ja taivas on, niin ne Herran opetuslapset jotka evankeliumin julistuksessa kääntyy, pitävät sen valona, eikä pelkästään omaa omaatuntoa (pimeyttä) valonaan.
Ts, Kristuksesta käsin.
Mutta Jumalan työkalu on oltava sydämessä, ettei polku huku näköpiiristä.Kuta paremmin uskova syntisyytensä näkee, sitä
vähemmän on sanoja. Mutta sinä olet varsinainen
sanaseppo!
Herra armahda minua syntistä! - tahdotko sinä..
Seurakuntasi pihdeissä? kirjoitti:
Miksi aivankuin itse Belsebul, koetat hokea synti
synti synti? Tietämättä mikä on lukijan sielun
tilanne! Mutta mitä Anttiin tulee, niin hänhän
kirjoitti, että juuri siksi laki on hyvä, kun se
näyttää synnin synniksi ja sitten tulee kiire
Kristuksen luokse!
Ja Hänessä sitten ei armahdettu todellakaan enää
tahdo ehdoin tahdoin syntielämässä rypeä.
Paitsi jos on saanut vain vähäen anteeksi, niin
ettei ole kunnollista helpotuksen huokausta
tullutkaan. Tai laisinkaan, vai kuis on, pastori?
Voi sua pastoriparkaVai, että pastoriparka.
Heh, tuntisitpa "Havukka-ahon ajattelijan" : ))
No, se oli huumorilla sanottu.
Olen saanut tehtäväni Isältäni ja Hän on oman siunauksensa antanut.
En kanna minkään kirkkokunnan kaulusmerkkejä, että se siitä.
...........
On vain todettava jokaiselle lukijalle se, että Jumalan tahto on Pyhä ja ihmisen sisin on itsessään muuta. Ei kuolemaa aiheuta laki itsessään vaan meissä asuva synti.
Pitää hoksata kirjoituksen tarkoitus.
Jospa se nyt tuli ymmärrettyä.
Tuo sana synti, synti, synti.. on täällä olevan tekstien vahvennusten ja alleviivausten puutteen takia ongelmallinen.
Pääasia syntyy siitä, että jotenkin saa sanottavansa siihen muotoon, että tarkoitusperä tulisi perille.
Mitä syyllistämiseen tulee, niin nyt puhuttiin Jumalan tahdosta ja se on jalkamme lamppu.
Se valaisee, ja jos on pois pantavaa, se ”Jlan sana” sen kohdistaa tietoisena sanana, mistä on tehtävä parannus.
Mutta niin monesti, ja nyt palaan aiheeseen.
sanotaan, että laki on hyvä. Ok. mutta heti perään julistetaan se Jumalan työkalupakki armoon perustuen sitten täysin toimimattomaksi ja aikansa eläneeksi.
Eli sillä ei enää uskovan elämässä ole mitään tekemistä.???????
Mutta miksi sitten on paljon ongelmia kristillisessä kentässä.!!!!!!!!
Eikö juuri meissä asuvan pimeyden kautta? Synnin lain vankeus.
Mutta jos Kristuksen henki saa vallita, se ei tee syntiä, ehdontahdoin.
Mitä voisit kohdaltasi tuoda "omaa", että voisi valo riittää elämässä?
Ei varmaan mitään.
## Ja Hänessä sitten ei armahdettu todellakaan enää
tahdo ehdoin tahdoin syntielämässä rypeä.
Paitsi jos on saanut vain vähäsen anteeksi, niin
ettei ole kunnollista helpotuksen huokausta
tullutkaan.##
Nythän peräänkuulutat syntirepun suuruuden anteeksiannon mittaa.
Vähän / paljon anteeksisaannit.
Jäin miettimään tätä, mitä vastaisin. Tätä pitäisi kysyä heiltä jotka ovat poispoikenneet.
Usko on vapaehtoista.
Seuraa minua, tahdotko mennä pois?
Eli juuri näihin Jeesuksen sanoihin perustuu uskon vaellus. Eli juuri heihinkin, pastoreihin, jotka ovat lähteneet pois, ja nyt puhun yleisesti. Vaikkapa helluntaipappiin. (paljon anteeksisaanut)?
Sieltäkin löytyy henkilöitä, joille tämän vapauden on Jeesus antanut, -tahdotko mennä pois?
Ja tahtominen on ollut sydämen suunta. Yksi syy voi olla, että jokin teko on saanut sen aikaiseksi.
Sana on syyllistänyt, olet rikkonut Tahtoani vastaan, et voi toimia pastorina. = synti, julkinen synti.
Sieltä pitäisi kysyä anteeksiannon, armahduksen, mittasuhteita.
Ts. se valo, meidän elämään, on tultava Jumalalta. Siinä valossa voimme vain punnita tekemisiämme ja elämän suuntaa. Liha on heikko, ja en nyt menisi takuuseen sinunkaan kohdalla henkseleiden leveydestä, että armahdettu ei todellakaan tahdo ehdoin tahdoin rypeä syntielämässä.
Muistutan……
Et ole kilvoitellut kilparataasi loppuun. Sinunkin elämä on vapaehtoista, puntari on Jumalan tahto, missä säilyy armonkansalaisen puhtaus, jos vain halutaan. Voima tulee ylhäältä, jos vain halutaan.
Omatunto, se on niin moninainen, toisella toisenlainen toisella toisenlainen.
Toinen voi olla herkempi toisessa, ja toinen toisessa, tai herkkyys on tipotiessään.
Siihen puntariin ei voi katsoa. Siksi Jumalan tahto eli laki, ja evankeliumi kuuluu yhteen ja sydämeen. Tietoisuus Pyhästä ja suuntima siihen.
Se suitsevainen sydän, joka haluaa Jumalan rakkauteen pitäytyä, Hän pitää huolen.
Se evankeliumi on rakkauden evankeliumi, sinun syntisi on sinulle anteeksiannettu, mene, mutta älä enää syntiä tee. Eli mitä syntiä? eikö tietoisuutta saa julistaa.
Niin lakihenkistä. …. Mutta pian sanotaan, että uskovan ei pidä varastaa, mutta mistä tämä tieto.
Aijaa!! Jumalan tahdosta!!.. No siinä sitä taas oltiin…
Kovakorvaiset kokevat sanan pihtiotteen sydämen ovenpielissä nakertavan, Golgatan verenjälki puuttuu.
Hmmm….. mietitäänpä tätä vaihteeksi.
Veli
Iranin parlamentti on saanut tehtäväkseen poistaa
Iranista kivittämällä tapahtuva kuolemanrangaistus.
Milloin kiihkoadventistit lakkaavat kivittämästä?
Jeesus antaa luvan kivittämiseen vain niille, jotka
ovat lainkuuliaisia. Lainkuuliainen tarkoittaa
täydellisesti lihansa hallitsevaa.
Ja Uusi Testamentti sanoo, (Herran veli, Jaakob),
että se joka kielensä hallitsee, on täydellinen.
Herjaajat sitä vastoin ansaitsevat Jeesuksen omien
sanojen mukaan "helvetin tuomion".
Ehkä Iranissa havaittiin, että Mooseksen istuin on
joutunut vääriin käsiin!
Matt. 23:2
"Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.- Mooseksen istuin näkee puna...
Voiskos, Antti, sanoa niin, että sapatti on
Mooseksen istuimen alaisuutta, lainomaista.
Ja sunnuntaipyhä
Kristuksen armoistuimen alaista, armon hallinnoimaa.
Joka tapauksessa lainaan tuota sunnuntaioivallusta.
SUNNUNTALAISUUS
Kirjoittanut: uskon periaatteet 6.8.2008 klo 20.39
ROOM 13:1
- jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta: ne jotka ovat Jumalan asettamat.
Room 13:8
- Älkää olko kenellekkään mitään velkaa, muuta kuin että tosianne rakastatte: sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
ROOM 13:13
-Vaeltakaamme säädyllisesti niinkuin päivällä.
ROOM 12:13
- Pitäkää pyhien tarpeet ominanne.
1 PIET 1:22
- Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa.
1 PIET 2:12
- Vaeltakaa nuhteettomasti, jotta pahantekijät huomaisivat teidän tekonne, niitä tarkatessaan ja ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä. Päivänä jona jumalan lapsen tekevät tekoja.
===========================
Bravo! Osuit oikeaan.
Kirjoittanut: Vapaaehtoinen_pyhiinvaeltaja 6.8.2008 klo 22.38
Ylösnousemususkovaisuus,
ylösnousemuspäiväläisyys,
viikon 1. pvän muistaminen,
niin: sunnuntailaisuus
- mitä se on muuta kuin kuolleista heräämistä ja
elämää!
Apostolit nauttivat yhteysaterian mieluiten
sunnuntaina ja eräänkin kerran saatiin omin
silmin kokouksessa nähdä kuolleistaherääminen!
Ap. t. 20:7
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää.
Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka. [Ap. t. 2:46 ]
Ap.t. 20.
9 Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta.
10 Mutta Paavali meni alas, painautui häntä vasten, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, hän on hengissä." [1. Kun. 17:21]
11 Paavali palasi sitten yläkertaan, mursi leipää ja söi. Hän keskusteli opetuslasten kanssa vielä pitkään, aina aamunkoittoon saakka, ja lähti sitten.
12 Poika vietiin elävänä kotiin, ja kaikki olivat iloissaan ja rohkealla mielin. http://www.raunohelppi.com/index.php?Raamattuopetusta
Siinä näyte adventismin evankelisesta siivestä.
En tarkoita enkelien siipiä, vaan evankelista
"puoluetta" - niinkuin Sanakin sanoo.
1. Kor. 11:19
Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.
Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat
EGW:n vaiko Kristuksen?
Kenen ääntä kuulet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617