Säikähtäminen laukaisi karkailun?

En tiedä onko ongelma jokin toiminnallinen häiriö, onko se rakossa vaiko päässä,
mutta kuitenkin tulin säikähtäneeksi kunnolla noin 1kk sitten kun tuntematon nainen tuli haukkumaan minut kerrostalon pihalla.
Olin ajatellut lähtiessäni että käyn vessassa sitten perillä, ja kuinkas kävikään..
Kun huomasin että joku huutaa ja haukkuu ja käyttäytyy uhkaavasti kaikki virtsa siis vain karkasi.
Tästä lähtien ongelma on uusiutunut, aina kun vähänkään säikähdän tai muutenkaan en aina ravaa vessassa virtsa meinaa aina karata.
Esimerkiksi vähän ajan kuluttua tuosta jouduin häiritsemään huoltomiestä joka tuli avaamaan minulle oven koska avaimeni olivat jääneet sisään. No hän näytti vihaiselta, ja aloitti puhumaan äyskäisemällä jolloin se tapahtui taas.
Tuota ei aina käy vaan ihmisten kanssa vaan kotona ollessanikin pidättämistaito on heikentynyt.
Voiko tuollainen "säikyttäminen" aiheuttaa jonkun toiminnallisen häiriön?
1878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En ole varma. Mutta itsekin jos säikähdän,nauran tai juoksen kun on kova hätä se pääsee karkaamaan. Anteeksi mutta en voi auttaa. Itselläni ei ole ollut ikinä mitään häiriötä. Voit myös kysyä lääkäriltä tai muilta vastaavilta jotka auttavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LostedHope kirjoitti:

En tiedä onko ongelma jokin toiminnallinen häiriö, onko se rakossa vaiko päässä,
mutta kuitenkin tulin säikähtäneeksi kunnolla noin 1kk sitten kun tuntematon nainen tuli haukkumaan minut kerrostalon pihalla.
Olin ajatellut lähtiessäni että käyn vessassa sitten perillä, ja kuinkas kävikään..
Kun huomasin että joku huutaa ja haukkuu ja käyttäytyy uhkaavasti kaikki virtsa siis vain karkasi.
Tästä lähtien ongelma on uusiutunut, aina kun vähänkään säikähdän tai muutenkaan en aina ravaa vessassa virtsa meinaa aina karata.
Esimerkiksi vähän ajan kuluttua tuosta jouduin häiritsemään huoltomiestä joka tuli avaamaan minulle oven koska avaimeni olivat jääneet sisään. No hän näytti vihaiselta, ja aloitti puhumaan äyskäisemällä jolloin se tapahtui taas.
Tuota ei aina käy vaan ihmisten kanssa vaan kotona ollessanikin pidättämistaito on heikentynyt.
Voiko tuollainen "säikyttäminen" aiheuttaa jonkun toiminnallisen häiriön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu