Kyllä sossun kuviot on välillä ihmeellisiä. Kerron seuraavan:
paikkakunnallani sosiaalitoimi myöntää vuokravakuussitoumuksen vuodeksi, jona aikana asiakkaan tulee säästää summa jatkoa varten.
Itselläni summa oli 25 €/kk. Tiesin, että joudun hakemaan toimeentulotukea vuoden aikana mm. suurien lääkekustannusten takia. Kysyin, miten sosiaalitoimi suhtautuu siihen, että tililläni on tuo säästökertymä. Vastaukseksi sain, että se lasketaan mukaan käytettävissä oleviin varoihini, joten minun tulee ostaa lääkkeeni sillä.
Eli sosiaalitoimi kehoitti säästämään vuokravakuutta varten, mutta säästö pitää käyttää elämiseen.
paikkakunnallani sosiaalitoimi myöntää vuokravakuussitoumuksen vuodeksi, jona aikana asiakkaan tulee säästää summa jatkoa varten.
Itselläni summa oli 25 €/kk. Tiesin, että joudun hakemaan toimeentulotukea vuoden aikana mm. suurien lääkekustannusten takia. Kysyin, miten sosiaalitoimi suhtautuu siihen, että tililläni on tuo säästökertymä. Vastaukseksi sain, että se lasketaan mukaan käytettävissä oleviin varoihini, joten minun tulee ostaa lääkkeeni sillä.
Eli sosiaalitoimi kehoitti säästämään vuokravakuutta varten, mutta säästö pitää käyttää elämiseen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jatkamisesta.
Kun toisesta päästä ottaa ja lisää siihen päähän mistä puuttuu.
Ihan pöllöä käytäntöä, ei voi muuta sanoa!
En meinannut uskoa todeksikaan.
Kyllä täällä sossu myöntää tuon vuokratakuun maksusitoumuksella. eikä sitä tarvi itse säästää.
on merkillistä että sossu velvoittaa säästämään, ja sitten ottaa tuon säästörahan varallisuutena huomioon.
En ole ikinä ennnen moista kuullut.
Oletko kysynyt sosiaaliasiamieheltä, onko tuo oikeinkaan. Minä kysyisin ja äkkiä. kyllä sossu nyt varmaan sua yrittää vedättää 6-0.
Pelleilyähän tuo on sosiaalitoimelta. Kyseisessä paikassa luetaan ohjekirjaa kuin "piru raamattua".
Jouduin suoranaiseen taloudelliseen ahdinkoon kyseisen paikan takia. Siellä etsittiin aina seikkoja, joihin vedoten kulut saatiin mahdollisimman pieneksi. Viimeisenä keinona valitsivat jo reseptilääkkeistä pois ne, joita ei tarvinnut pitää välttämättömänä elintoiminnoille.
En jaksanut lähteä valittamaan touhusta, tiedän kyllä joidenkin valittaneen.
Ihminen revitään aika palasiksi tuollaisella kiusanteolla. En kertakaikkiaan enää uskalla mennä sosiaalitoimeen asiakkaaksi, koska pelkään sitä nöyryytystä ja kohtelua, jota siellä voi saada.
ja muutenkin propakantakeinoin sossun asiakkuuden pyrkivät pitämään imagoltaan niin kielteisenä kuin suinkin. Tämä erityisesti nykyoloissa kun hyvin tietävät, että nyt hintojen hurjasti noustessa ja eläkkeiden jäädessä vauhdilla jälkeen jatkuvasti tulee lisää erityisesti eläkeläisiä jotka olisivat oikeutettuja toimeentulotukeen. Jo nytkin on paljon eläkeläisiä jotka olisivat oikeutettuja tomeentulotukeen mutta eivät tällaista sossusta hae.
...että tuo huijaus on täysin lainmukaista.
Täällähän joku mielenterveysongelmainen on vähän väliä jankuttanut, että sossu ei voi kusettaa, koska toiminta perustuu lakiin.
Ainahan sossu tai mikä taho tahansa voi kusettaa. ja tulee tätä aina tekemäänkään, jos ei kukaan uskalla vääristä päätöksistä valittaa. edes yrittää.
taas valitus aina korkeimmille ja korkeimmille tahoille kannattaa. koska jossain portaissa katsotaan sitä lakiakin sitten.
mutta että niin pitkälle valitusasteille ei useinkaan jaksa eikä osaa talvallinen kadun taaplaaja lähteä, se on aina näiden kusettajien etu. ja siihen he tällaisellä menettelyllä tähtäävätkin.
me viimekädessä siis annamme tuon luvan kusettaa itseämme, kun annamme näin tapahtua. ja ollaan vaan hiljaa.
lakiin, onko koskaan kukaan virkailija tai mikään kunta saanut mitään rangaistusta ??? Käsittääkseni kysymyksessä on maailman erehtymättömin organisaatio, liekö edes Stasi päässyt samaan!
jos meinaavat että se on oikein, laita toiselle tilille käteisenä,ei tilisiirtona omalta tililtä rahat säästöön.Mutta älä ilmoita sitä tiliä soskuun.Eikös se pitäis olla sama laki joka kunnassa mikä koskee sosiaalilakia,eikä tuommoista ole muualla tapahtunut. kyllä se sitoumus koskee asuntoa niin kauan kuin siinä asut.Jos nyt et sitten vaikka voita rahaa isoja summia jostain. Otappa selvää.Kaikista päätöksistä voi tehdä valituksen .