Ihmettää ja kummastuttaa..
Vuosi vuoden jälkeen kitistään, että naisen euro on puolet miehen eurosta ja että naisia kohdellaan epäreilusti työmarkkinoilla..
En ihmettele yhtään, jos naiset ovat pätkätyöläisiä. Naisethan ovat työnantajalle taakka! Heti, kun saa vakituisen työpaikan, niin pyöräytetään lapsi. Sitten, kun lapsi on vähän kasvanut ja töissä ollaan oltu taas pari kuukautta, niin pitää hommata leikkikaveri! Ja työnantaja maksaa kun ei saa irtisanoakaan. Enkä edes puhu tyhjää, työpaikallani suunnilleen jokainen muu paitsi minä on työntänyt lapsia urakalla, välillä ollen masennuksen takia sairaslomalla, tehdään taas leikkikaveri ja sitten lapsille tulee jos mitä sairautta.. ja minä sijaisvelvollisena saan tehdä neljän työt samalla. Yksi tuttu nainen kehui, kuinka hän on pysynyt "rahoissa" tekemällä lapset peräjälkeen ja palkka/äitiyspäivärahat juoksevat.. Samalla työnantaja taputtelee selkään, että "kyllähän sinä voit, kun ei sinulla noita lapsia ole". Jos olisin vamman tai sairauden vuoksi lapseton, suuttuisin varmasti!
Miehet käyttävät vähintään puoli vuotta elämästään armeijaan. Siitä en valita, siellä tehtiin ainakin vielä kymmenen vuotta sitten miehiä ja onpahan tykinruokaa. Jotta miehet pääsisivät valituksestaan, tulisi naisille asettaa pakolliseksi joko talouskoulu tai armeija. Talouskoulusta saisi opintotukea ja oppisivat kanssasisaret edes keittämään pottuja ettei mikroruokia tarvisi raahata kaupasta selkä väärällään. Sota-aikana naisten tulisi osata edes villasukkia neuloa ja talouskoulussa tätäkin riemua opittaisiin potunviljelyn jne ohella... Onneksi intistä sentään saa työkokemuspisteitä kouluun haussa..
Sanotaan, että naiset kompensoivat miesten armeijassa käynnin hauduttamalla sisuksissaan jälkikasvua. Kun en itse ole äiti, en osaa sanoa, että ollaanko siinä raskauden aikana samalla tavalla poissa yhteiskunnasta kuin armeijassa ollaan.
Maahanmuuttajat, eri uskontokuntien edustajat ja muut hihhulit livahtavat armeijan ohitse kuin susi kanatarhaan. Heistä ei tietysti hiiskuta mitään tasa-arvokeskustelujen ohessa, heillähän on erioikeus.
Jos minulta kysyttäisiin (ja tiedän ettei kysytä, siitä ei tarvitse erikseen huomauttaa), määräisin miehet ja naiset armeijaan kuudeksi kuukaudeksi ihonväriin, uskontoon tai vakaumukseen katsomatta. Armeija irrotettaisiin kokonaan kirkosta. Armeijalle ei enää olisi vaihtoehtona sivaria, vaan talouskoulu, joka räätälöitäisiin tuottamaan yhteiskunnalle hyödyllisiä jäseniä ruuanlaittotaidon, lastenkasvatuksen, kotiviljelyn, tekstiilihuollon, käytännön asioiden jne. hoidossa ja tämä kaikki riemu tapahtuisi vaikka ilta kerrallaan työn/koulun jne ohessa tai puoli vuotta putkeen.
Kaikille kolme tai enemmän lapsia synnyttäneille naisille annettaisiin ihan rahallinen bonus, jonka saisi esim. lapsilisän yhteydessä, mikäli sosiaalinen tilanne niin vaatii, ei mitään säälittäviä satasen korotuksia per lapsi.
Työttömiltä jne. evättäisiin oikeus pitää lapsiaan päivähoidossa päivää enempää/vko. Käyväthän työssäkäyvät vanhemmatkin omalla ajallaan harrastuksissaan, asioita hoitamassa jne ja lapset viedään mukana.
Työnantajille pitäisi antaa oikeus tiedustella naisen lapsentekoaikomuksia ja mahdollisesti vaatia sopimukseen kohta siitä, että mikäli nainen pamahtaa raskaaksi alle puoli vuotta työpaikan saamisesta, hänet voidaan irtisanoa. Työnantajan ei tarvitsisi maksaa palkkaa äitiyslomalaiselle senttiäkään, vaan tilalle voitaisiin palkata toinen ja nainen saisi palattuaan saman paikan takaisin. Nainen saisi äitiyspäivärahan, jota korotettaisiin sosiaalisen tilanteen ja lapsiluvun mukaan tai vaihtoehtoisesti sovellettaisiin äitiyslomalaiseen vuorotteluvapaaperiaatetta. Ymmärrän toki, että itse lapsettomana en voi ymmärtää rahan tärkeyttä lastenteossa, joten ajatustani täytynee joidenkin korjata.
Pahoittelen etukäteen lukijoille mahdollisia kirjoitusvirheitäni -niitä jaksaa harvoin kytätä epävirallisesta tekstistä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lapset eivät kuulu vain naisten hoitovastuuseen, tai ainakaan pitäisi kuulua. Eikä sitten tarvitse myöskään natista siitä, että huoltajuudet tulevat äideille, kun ei tätä perusasiaa saada kuntoon.
Naisten kuuluisi mennä sivariin ihan niinkuin miehet menee, jotka ei armeijaa käy. Kyllä se on nii kumma, ku ajatellaan tasa-arvoa tästä kulmasta ni heti keksitään hyödyllisiä kouluja armeijaa vastaamaan.
Sivari on turhuuden huipentuma ja ihan selkeä rangaistus, kun ei siellä mitään opi. Miehille siis järkevä sivari esim. kunnon koulutus muuhun kuin tappamiseen.
Tää on nii jännä et naisille pitää asioiden olla tosi kiinnostavia ennen, ku voidaan tuoda naiset tasa-arvoiseen asemaan miesten kanssa.
Unohdin mainita, ettei armeijassa nykypäivänä tehdä pojista miehiä vaan päinvastoin.
Sotaveteraanin ja lotan poikana, köyhistä oloista lähteneenä pappana vähän hämmentää tekstisi. Sinulta on tainnut jäädä huomaamatta, että äitisi ja isäsi toimivat n. 9 kk ennen syntymääsi, kuten nytkin tehdään. Aika vain on toinen. Älä vain heitä mene " lapsen pyöräytyksestä " moittimaan, saattaisivat tykätä kyttyrää. Lapsen saamiseen liittyy niin paljon naisella kuin miehelläkin. Toki tiedän tapauksen, jossa virkanainen asui hoitovapaalla 2 v. kaupungissa X. Haki korkeaa virkaa kaupungissa X. Kertoi haastattelussa, ettei odota. Saatuaan viran toimitti lääkärintodistuksen jossa odotti.
Mitä armeijaan tulee, se teki vielä n. 30v. sitten pojista miehiä. Keskseyttämisprosentti oli muistini mukaan 1-2. Nyt ei taida riittää kymmenellä kertominenkaan. Nämä nykyajan munkkipossunuorethan saa sekaisin jo kännykkäkielto, saati sitten ruumiillinen rasitus. Armeija olisi tätäkin päivänä kasvattava kokemus jopa Suomeen tuleville maahanmuuttajille, mutta eiköhän jokin Amnesty senkin estäisi.
Työnantaja ja palkansaaja ovat tänä päivänä kaiken maksajia. Jostakinhan ne rahat pitää kerätä EU-kuluihin, sekä tosirikkaiden veron kevennyksiin Mainitsemasi äitiysloman aikainen sijaisen työllistyminen on valitettavasti mahdotonta, koska äitiyspäivärahan korottamisesta vastaisi valtio. Jos epäilet, kysäiseppä asiaa Jyrki Kataiselta, joka asuu pääkaupunkiseudulla omakotitalossa, pitäen mallin vuoksi osaketta Siilinjärvellä. Sen valtio kyllä maksaa. Kiitos Sinulle reippaasta ja tunteikkaasta mielipiteestä. Sitä oli ilo lukea.