Jo Darwin tiesi, kun saman lajin populaatiot asuvat tarpeeksi kauan eri olosuhteissa. Silloin eri ominaisuudet kehittyvät ja taantuvat ympäristön ja tarpeiden vaikutuksesta. Kun monessa urheilulajissa mustilla on 95% edustus huipulla, kukaan ei ihmettele. Mutta kun on tieteellisesti havaittu että mustien älykkyysosamäärä 20-30 pistettä vähemmän kuin Eurooppalaisilla, tämän kertomisesta tulee hirmuinen älämölöö.
Eroista.
Kaptah
23927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Yrität löytää perusteita, oikeutusta vihallesi väärännäköisiä ihmisiä vastaan. Se että yrität legitimoida negatiiviset tunteesi todistaa ettet ole vielä täysin moraalin ja sitä kautta avun ulottumattomissa. Toivon että opit jonain päivänä olemaan vihaamatta.
Vihaan tahallista ja systemaattista valehtelua. Oikeaan moraaliin kuuluu myös vastuu.
Mielestäni ihmisiä on eri tasoisia ja jopa roduissa on ihan näkyvästi eroja. Mustat ovat nopeita ja kestäviä juoksemaan. Kait sinäkin näet nämä asiat ja että afrikassa ei keksitä/tty mitään helpotusta millään keksinnöllä omaan elämäänsä vuosimiljoonassa?
Tai katsoitko prismaa pieniaivoisista. Etelän maissa kuten Pakistanissa harrastellaan sukuavioliittoja (jopa 60% jollain alueella serkusavioliittoja), niin onkos se ihme, että nuo kauan eristyksissä olleet ovat jääneet kehityksestä?.
Kaiken näkee, jos on silmät ja ajattelevat aivot. Sukurutsauksestahan on puhuttu ja jotkut harvat nuoret mokuilijat ovat oikein suomalaisiakin perusteettomasti haukkuneet sillä nimellä, vaikka sellaista ongelmaa ei tässä maassa ole ollut aikoihin ja sillojn joskuskin hyvin harvassa jossain erämaakylissä.
Ihmisillä on eri ominaisuuksia ja se joka senkin kieltää on täysi hölmöläinen joka vain tunteilee ja haluaa nähdä kaiken samana. Erillaisuus on rikkaus, mutta kuten ei luonnossakaan: Ne kaikki eivät kykene elämään vierekkäin toistensa kanssa.
Evoluutiohan ei Darwininkaan mukaan ollut mitään "kehittymistä" eikä "taantumista". Ominaisuudet ei siten myöskään "kehity" mistään "ympäristön" tai "tarpeiden" "vaikutuksesta"( http://fi.wikipedia.org/wiki/Lamarckismi ).
"Kun monessa urheilulajissa mustilla on 95% edustus huipulla, kukaan ei ihmettele."
Itseasiassa kaikki muut ihmettelevät paitsi ihmiset joilla on rasistinen maailmankuva. Väite on yhtä naurettava kuin julistaa, että suomalaiset olisivat kehittyneet evoluution myötä muita kansoja paremmiksi hiihtäjiksi. Väitteen naurettavuus ei kuitenkaan estä sen esittämistä, joka jatkuu edelleenkin(jopa huolimatta dopingkulttuurin paljastumisesta). Tuntuukin, että joillekin on suoranainen pakkomielle löytää näitä kansakuntien ja "rotujen" välisiä eroja milloin millekin pilipalitaidolle.
eihän sillä ole mitään tekemistä asian kanssa.
Niin mikä siinä niin naurettavaa on, mieti tarkkaan.
Joku kirjoittaa näin: "Silloin eri ominaisuudet kehittyvät ja taantuvat ympäristön ja tarpeiden vaikutuksesta.", joka on selvää lamarckilaista hömppää johon vastasin asiaankuuluvalla tavalla.
hiukan yksinkertaistettuna sitä, kun koirilta katkaistaan häntä tarpeeksi monessa sukupolvessa, alkaa lopulta syntyä hännättömiä koiria.
Minä tarkoitin ympäristöllä ja tarpeilla luonnollisen valinnan kautta tapahtuvaa muuttumista.
Esimerkiksi pohjoisen kylmissä olosuhteissa (YMPÄRISTÖ) pärjää vain harkitseva viisas suunnittelija. Hänen täytyy pystyä rakentamaan lämmin asunto, lämpimät vaatteet, ruoka varastot, ja lasten pakkasvaatetus ennen syntymää. Läheskään kaikki eivät pystyneet tähän, kuolivat pakkaseen, ennen kuin pääsivät sukua jatkamaan. Vain viisain ja älykkäin aines onnistui.
Nälkä ja kylmyys olivat talvella ihmisen pahimmat viholliset, ruokaa tarvittiin (TARPEET) jos joku osasi tehdä hyvän jäätuurnan hirven reisiluusta, hyvän talviongen, ja löysi kalaisat järvet, hän jäi eloon ja sukua jatkamaan. Näin se vaan menee.
Ja älykäs selviytyjä saa älykkäitä lapsia.
Et näköjään ymmärrä evoluutioteoriaa lainkaan.
Taidat olla vähän kuin Waltari - kirjoittelee historiallisia romaaneja muinaisesta egyptistä tietämättä aiheesta juuri yhtikäs mitään(ilm. enemmän kuitenkin kuin sinä evoluutiosta).
Milloinkohan muuten ensimmäinen rasisti kekkaa, että ilmasto on muuttunut näillä lakeuksilla jo monta kertaa ja muuttuu planeetan kuolemaan asti. Myös näiden lakeuksien sijainti planeetalla on muuttunut ja muuttuu vääjäämättä.
kanssa muuten samaa mieltä niin kyllä lamarckismi on juuri tuota kuin hän sanoo, tarkistapa biologiankirjastasi.
Osoittaa, että Kaptah sekoittaa lamarckismin ja nykyaikaisen evoluutioteorian synteesin omaksi pikku fantasiakseen.
Käytän muuten kirjana mm. Campbellia, entä sinä?
menee sekaisin?
on niin kova todellisuudenkielto käynnissä, että monet ihmiset argumentoivat ihan tosissaan että sellaiset piirteet kuten silmäluomien asento, ihonväri, huulten koko, erilaiset herkkyydet sairauksille yms. ovat selkeästi geneettisiä ja tietyille ihmissuvuille tyypillisiä, mutta samaan aikaan on näiden ihmisten mielestä TÄYSIN MAHDOTONTA että myös fyysisessä ja psyykkisessä suorituskyvyssä olisi tietyiltä alueilta peräisin olevan väestön piirissä tietyn tyyppisiä geneettisiä taipumuksia.
Aivan naurettavaa.
Ns. sukulaisvalintaa ei esiinny ihmisapinoilla. Siitä kyllä esitettiin aikanaan teoria joka ei perustunut havainnoille. Teoria hylättiin aika päivää sitten. Teoria elää vielä joillain hyönteislajeilla.
Näin ollen en etsi selitystä muuta sukuani tummemalle ihonvärilleni taikauskosta, vaan yksilönvalinnasta jota perinnöllisyystiede ja evoluutioekologia tutkii. Mainitsemasi piirteet: "silmäluomien asento, ihonväri, huulten koko, erilaiset herkkyydet sairauksille yms.", vaihtelevat aina eri ihmisyksilöillä. Samanlaiset ne voivat olla teoriassa vain identtisillä kaksosilla. Mutta koska ympäristö vaikuttaa jo kehittyvään alkioon, eivät identtiset kaksosetkaan koskaan käytännössä ole identtiset, muutoin kuin ulkopuoliselle silmämääräisesti. Rasistia tiede tai totuus ei tunnu koskaan kiinnostavan, ainoastaan maallikon silmämääräiset "vähän sinne päin" havainnot.
"Aivan naurettavaa. "
Näin luonnontieteilijänä sepustuksesi todella vaikutti aika naurettavalta. Muttei se minua sinun asemassasi naurattaisi.
nähnytkään kuin televisiossa, mutta et sitäkään asiaa ymmärtänyt.
Ja jos kaksi tummaihoista tekee 10 lasta keskenään, niin yksi on musta, toinen on latino, kolmas punaihoinen kuin intiaani, neljäs on valkoihoinen, viides näyttää korealaiselta, kuudes japanilaiselta, seitsemäs on eskimo, kahdeksas näyttää italialaiselta, yhdeksäs on ilmetty kreikkalainen ja kymmenes on simpanssi - KOSKA OMINAISUUDET OVAT PELKÄSTÄÄN YKSILÖLLISIÄ EIVÄTKÄ PERIYDY VANHEMMILTA?
Jää vain yksi kysymys:
Mitä oikein pössyttelet ja myytkö mullekin?
Aika mainio osoitus kuinka ohutta on perusrasistin tietämys aiheesta kuin aiheesta, silti kehtaatte vaahdota päivästä toiseen.
Simpanssi on kyllä oma lajinsa(opetetaan ala-asteella), mutta muuten kirjoittamasi voi aivan hyvin pitää paikkansa. Kyllähän se varmaan hämmästyttävältä kuulostaa jos on koko ikänsä kuvitellut ettei se voisi pitää paikkaansa. Rasistit ovatkin kuin aivopestyjä lahkolaisia, muille ihmisille hämmennystä tuottamattomat asiat ovat rasisteille kuin jotain salatiedettä.
Genetiikan alkeisperusteet löytää esim. lukion biologian kirjoista. Monessa kirjasarjassa on jopa esimerkkinä kuvailemasi kaltainen tilanne - oletan että sillä pyritään juuri murtamaan näitä ikiaikuisia rasistisia myyttejä.
Ja kuten jo aikaisemmin kirjoitin jopa identtiset kaksoset muovautuvat jo kohdussa ympäristön vaikutuksesta uniikeiksi yksilöiksi.
Ihonvärin periytyminen ei ole mitään mystistä salatiedettä, vaan ihan perusgenetiikkaa. Alla esimerkki hieman harvinaisemmasta tilanteesta jossa KAKSOSET(!) syntyvät silmin nähden(pigmenttierothan luonnollisesti löytyvät kaikkien ihmisten väliltä - myös sinun ja sisarustesi väliltä, vaikket sitä uskoisikaan) eri värisinä.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/674905
"Jää vain yksi kysymys:
Mitä oikein pössyttelet ja myytkö mullekin? "
Luulen, että kulttisi rasistinen aivopesu riittää sinulle huumeesta. Mutta jos aihe kuitenkin kiinnostaa, niin kannattaa opetella ymmärtämään kaksi peruskäsitettä jolloin jo tajuat periytymisestä enemmän kuin 99% rasisteista.
Fenotyyppi vs genotyyppi.
"Näin ollen en etsi selitystä muuta sukuani tummemalle ihonvärilleni taikauskosta, vaan yksilönvalinnasta jota perinnöllisyystiede ja evoluutioekologia tutkii.
Myös ympäristötekijät pääsevät joskus muuttamaan geneettistä perimäämme:)
"Myös ympäristötekijät pääsevät joskus muuttamaan geneettistä perimäämme:) "
Ei pääse. Genotyyppiin ympäristötekijöillä ei ole vaikutusta. Mutaatio ituradan soluissa voi toki periytyä, muttei se tietenkään yksilön itsensä genotyyppiin vaikuta. Höpötät taas ns. hankituista ominaisuuksista ja sitten kyselet miksi otan Lamarckin esiin.
aika paljon. Ympäristössä asuva tummahipiäinen putkimies siirtää genotyyppinsä vaaleampi hipiäiseen naapurin rouvaan, ja se näkyy suvunjatkumon fenotyypissä.
noin tyhmä, vai onko joku kenties aivopessyt sinut.
Ja tuosta linkistä, molemmat vanhemmatkin olivat mustia vai?
Minut on aivopessyt kysymyksessä tämä mies: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mendel
"Ja tuosta linkistä, molemmat vanhemmatkin olivat mustia vai? "
Vähän jo ounastelinkin linkkiä laittaessani jotain tällaista kysymystä. Kirjoitan, nyt ja taas ja jälleen, ettei sillä vanhemman fenotyypillä ole merkitystä lapsen fenotyypille.
Luetko nämä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rekombinaatio
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenotyyppi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Genotyyppi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihon_väri
UV-säteilyn lisääntymistä, ja luonnollinen valinta ja mutaatiot vaikuttavat niin, että myös pohjoisessa tummempi ihonväri on edullisempi yksilölle. Entäpä jos oletkin mutantti, joka lisääntyessään vie pohjoisen ihmisen asiaa parempaan, ihosyövättömämpään, suuntaan.
Tähän mennessähän tutkijat ovat esittäneet ristiriitaisia arvioiota siitä voisiko olla mahdollista, että ilmastonmuutos hidastaisi yläilmakehän otsonikerroksen paksuuntumista. Kukaan ei ole esittänyt, että ilmastonmuutos itsessään lisäisi uv-säteilyä.
Se että kaikki ihmiset eivät synny saman värisinä ei kerro mutaatiosta vaan rekombinaatiosta. Jokainen maailmaan syntynyt ihminen on rekombinaation tulosta, niin minä, sinä Kaptah kuin myös mahdolliset lapseni. Siksi juuri oman ihonvärini perusteella ei voi päätellä lapsieni ihonväriä, vaikka suurin osa rasisteista tuntuu niin kuvittelevankin.
Synnynnäistä ihonväriä oleellisempaa ihosyövän kehittymiselle on ihon kyky ruskettua. Jos paremminkin olet taipuvainen palamaan auringossa ja päätät silti hilpaista eteläisen pallonpuoliskon "napa-alueille", kuten enklantilaiset aikoinaan Australiaan, keräät ihollesi ikävyyksiä(muistaakseni 70% valkoihoisista australialaisista sairastuu ihosyöpään, hurja luku). Se onkin sitten toinen asia onko ihosyövällä minkäänlaista vaikustusta kelpoisuuteen. Jos ei ole tai on vain vähäinen, ei asialla niin ollen ole mitään tekemistä evoluution kanssa(asia joka näiltä harrastelija "evoluutiopsykologeilta" johdonmukaisesti unohtuu).