Ravintola iltaa

Kävelin iltana yhtenä pääkaupunkiseudulla olevan julkkimon pitämän ravintelin editse. Missä muualla näkee noin paljon nättejä tyttöjä kuin kuin tämän ravintolan edessä. Nättejä, nuoria, rahattomia. Nälkäisinä, epätoivoisina. Heitä tulee pitkin lähi kortteleita ja muutamat jopa kehäkolmosen ulkopuolelta. Heitä tulee tänne laumoittain ja viikonloppuisina heitä voi nähdä kymmeniä ja taas kymmeniä.

He uskovat vielä tarinoihin ja juoruihin että sisään VIP-tiloihin matkalla oleva jullkis nappaa tytön kainaloon ja ohjaa sisälle ravintolaan. Vaikka heille on kerrottu toista, he uskovat yhä omiin mahdollisuuksiinsa saada narrattua ukkomies mukaansa.
Aina, ohi kävellessäni tämän paikan, muistutan ulkona päivystäville tytöille miten asian todellinen laita on. Olen muutamalle lupautunut jopa soittamaan taksin joka veisi heidät kotiin.

En paha ole, vaan valistan tietämättömiä.
10493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mitä ihmettä sinä siellä ravintolan edessä iltaisin olit tekemässä? Ulkoilutitko koiraa, vai olitko lenkillä?

Äänestä
  • Toisaalta ei kukaan ole julistanut miestenmetsästyskautta alkaneeksi, siksi minä siellä kävelin. Uteliaisuuttani yksin kuljin ja ilmapiiriä haistelin, ja koiraa en omista. Hölmö kysymys kaiken kaikkiaan.

    Äänestä

  • Pipsa33 kirjoitti:

    Toisaalta ei kukaan ole julistanut miestenmetsästyskautta alkaneeksi, siksi minä siellä kävelin. Uteliaisuuttani yksin kuljin ja ilmapiiriä haistelin, ja koiraa en omista. Hölmö kysymys kaiken kaikkiaan.

    Et suvaitse naisia seisomassa ravintolan jonossa, mutta itse olet kuitenkin samassa paikassa pyörimässä, ja samoissa aikeissa kuin toisetkin???

    Äänestä

  • Ihmettelen lisää.. kirjoitti:

    Et suvaitse naisia seisomassa ravintolan jonossa, mutta itse olet kuitenkin samassa paikassa pyörimässä, ja samoissa aikeissa kuin toisetkin???

    En minä siellä ollut pyörimässä, vaan olin kävelemässä paikan ohitse! On pieni ero seistä ravintolan edessä kuin kävellä siitä ohi.

    Äänestä

  • Pipsa33 kirjoitti:

    En minä siellä ollut pyörimässä, vaan olin kävelemässä paikan ohitse! On pieni ero seistä ravintolan edessä kuin kävellä siitä ohi.

    Ei sun tehnyt mieli poiketa ravintolaan sisälle? Olisitko edes päässyt ovimiehistä ohi?

    Äänestä

  • Kysynpä kirjoitti:

    Ei sun tehnyt mieli poiketa ravintolaan sisälle? Olisitko edes päässyt ovimiehistä ohi?

    Jessus, miten edes olisin voinut antaa itseni sotkeentua tuollaiseen paikkaan. En nyt aivan niin epätoivoinen ole, kuin nuo toiset. Mikäli olisin sisälle halunnut, olisi ovimiehet edessäni kuin sulaa vahaa. Minä sentäs olen harjaantunut muutamiin harmittomiin kikkoihin.;)
    Minun päähäni ei ole edes koskaan pälkähtänyt, että joku olisi estänyt sisään pääsyni ravintolaan:D

    Kuvitellaan että ravintolassa josta tässä mainitset, olisi esiintymässä vaikkapa joku kuuluisa artisti. Danny tai Pepe Wilbergi. Olisitko sitten astunut jonoon kiltisti ja odottanut pääseväsi sisälle?

    Äänestä

  • Mitä jos kirjoitti:

    Kuvitellaan että ravintolassa josta tässä mainitset, olisi esiintymässä vaikkapa joku kuuluisa artisti. Danny tai Pepe Wilbergi. Olisitko sitten astunut jonoon kiltisti ja odottanut pääseväsi sisälle?

    En ymmärrä yhtään mitä haluat vihjailullasi tarkoittaa. Olet sama ilkiö joka ivaili minulle täällä eilen. Tunnistan tuollaiset jo ensimmäisestä aakkosesta!Tietysti käytöksesi ei ole sinun vika, tuomioistuimiakin joudun moittimaan niiden lievistä tuomioista tai rankaisematta jättämisistä, kun vapauttavat tuollaisia verkkokellareihin murtautuvia pohjasakka aineksia. Älä kuule mulle ala jauhaa mitään turhanpäiväisyyksiä.!

    Äänestä

Sä taidat Pipsa hikeentyä aika pienestä erimielisyydestä.

Äänestä
  • Loppujenlopuksi (pitääkö tuo sana kirjoittaa yhteen?) olen aivan inhimillinen, lukuunottamatta sitä että olen aina tosissasi.:D En suutu helposti, enkä jää kaivelemaan mitä on joskus puhuttu.:DD
    Sulla on väärä käsitys minusta, kuten varmaan on muillakin.?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pipsa33 kirjoitti:

Kävelin iltana yhtenä pääkaupunkiseudulla olevan julkkimon pitämän ravintelin editse. Missä muualla näkee noin paljon nättejä tyttöjä kuin kuin tämän ravintolan edessä. Nättejä, nuoria, rahattomia. Nälkäisinä, epätoivoisina. Heitä tulee pitkin lähi kortteleita ja muutamat jopa kehäkolmosen ulkopuolelta. Heitä tulee tänne laumoittain ja viikonloppuisina heitä voi nähdä kymmeniä ja taas kymmeniä.

He uskovat vielä tarinoihin ja juoruihin että sisään VIP-tiloihin matkalla oleva jullkis nappaa tytön kainaloon ja ohjaa sisälle ravintolaan. Vaikka heille on kerrottu toista, he uskovat yhä omiin mahdollisuuksiinsa saada narrattua ukkomies mukaansa.
Aina, ohi kävellessäni tämän paikan, muistutan ulkona päivystäville tytöille miten asian todellinen laita on. Olen muutamalle lupautunut jopa soittamaan taksin joka veisi heidät kotiin.

En paha ole, vaan valistan tietämättömiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu