Jos lihottaa huollettavaan olevan alaikäisen muodottomiin ja sairaalloisiin mittoihin, niin millainen rangaistus siittä olisi sopiva? Lapsi ei ole vastuussa siittä että hänet lihotetaan syöttöporsaaksi nuoruudessa, mutta kantaa kuitenkin kaikki seuraamukset itse! Myös terveydenhoitajia sekä luokanopettajia pitäisi syyllistää, jos tilanne karkaa käsistä ja pienen ihmisen elämä voi pahimmassa tapauksessa TUHOUTUA.
sopiva rangaistus lasten lihottajille?
huolestunut sivustaseuraaja
2538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tiedän, ettei lapsen lihavuus aina johdu herkkujen syömisestä. Lihavia lapsia on kaikenlaisissa perheissä. Monenlaiset syyt voivat aiheuttaa lihomista, stressi ja traumat muun muassa. Lapsi on voinut kokea perheen ulkopuolella jotakin todella vakavaa, esimerkiksi onnettomuuden näkeminen, tai jokin on kohdannut häntä itseään. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Lapsi voi hakea lohtua ihan tavallisesta ruoasta, syömällä sitä liikaa. Stressi aiheuttaa muutoksia elimistön hormonitasapainossa ja pienikin annos sokeria voi jo lihottaa.
Toiset lapset voivat syödä pikapitsoja ja hampurilaisia makaronin ja ranskalaisten kanssa joka päivä, eivätkä todellakaan liho. On varmasti kurjaa olla lihava lapsi ja katsella hampurilaisgrillien mainoksia kaiket päivät tietäen, etteivät ne paikat kuulu hänelle.
Kyllä lihavuudessa on sellaisia tekijöitä, jotka eivät vielä ole kunnolla tiedossa. Kun on lasten kanssa paljon tekemisissä ja näkee nämä erot omin silmin, ei voi muuta uskoa.
Lapsen laihduttaminen on tiimityötä. Minä en lähtisi syyllistämään koulun terveydenhoitajaa - hänen vaikutusmahdollisuutensa ovat kovin vähäiset, ellei siis aleta ihan ohjelmallisesti seurata vakavasti liikapainoisen lapsen painoa säännöllisemmillä punnituksilla.
Lapsi ei laihdu normaalimittoihin, elleivät vanhemmat saa sitä tunnetta, että perheestä välitetään. Tässä se tiimityön paikka olisi. Kouluterkkari mukaan, samoin opettaja, kyllä vaan. Mutta myös lapsen perheen läheinen tukiverkko (isovanhemmat, lasten kummit, naapurit) mukaan projektiin.