Kuika sen Häjyläien kävi?
Ainuttakaan numeroa en saanut mutta viime
vuonna näin yhdellä tutulla.
Ei tainnut monikaan lehti mennä perille
kun harva kuullutkaan lehdestä.
Ainuttakaan numeroa en saanut mutta viime
vuonna näin yhdellä tutulla.
Ei tainnut monikaan lehti mennä perille
kun harva kuullutkaan lehdestä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuten niin moni muukin ilmaisjakelu, dumppasi ilmoitushintoja eikä siksi kannattanut. Luulen ma.
Laimea Eparikopio. Mitäs sitä kahta samanlaista lehteä pikku kylässä. Hyvä että loppu, tulee tuota paperijätettä jo liiaksi muutenkin.
Toimittajakunta oli totaalisen amatööritasoa, myötähäpeää tunsi lukiessa. Tuskin mitään koulutusta olivat edes saaneet.
Totesipa joku joskus lehden aloittaessa, että onnea uudelle, mutta ette puolivuotispäivää näe. Näin taisi käydä. Ja käy aina, kun lähdetään liian suurella vaihteella liikenteeseen.