Milloin olisi ollut Suomen vuoro ,tämän jahkailijan, Stalinin mielestä lopullisesti liittyä Neuvostokansojen onnelliseen ja kaikkivoipaiseen joukkoon?
Pistän tähän muutamia huomioita palstan asiantuntijoilta koskien tätä Stalinin ajoitusta Suomen liittämiseksi maanpäälliseen paratiisiin tästä parin päivän ajalta ...
Eräs nimimerkki kertoi tuossa muutamaa viestiketjua alaspäin että politbyroo äänesti maaliskuussa 1940 sodan jatkamisen puolesta ja Stalin yksin äänesti vastaan eli siis suomeksi sanottuna kannatti rauhan tekemistä Suomen kanssa ja talvisodan lopettamista. Konsensus lienee se että tämä Stalin ei tuota päätöstä liene tehnyt mitenkään hyvästä sydämestä kuitenkaan , kuitenkin hän katsoi silloin jo että juna meni sillä kertaa ohi - riskit kasvoivat liian isoksi saaliiseen nähden. Hän päätti hoitaa Suomen MYÖHEMMIN...
Seuraava mahdollinen hetki varmistaa tämän asian hoitamisen edellytykset olisi ollut marraskuussa samaisena vuonna ,kun Molotov kävi varmistelemassa (toki vain yhtenä asiana muiden joukossa) Berliinissä tuota mahdollista liittämistä - ei kuitenkaan sodan kautta - vaan samankaltaisella operaatiolla kuin baltiassakin.
Herää pieni kysymys että millaisia ruususen unia Kremlissä katseltiin JOS oletetaan että täällä olisi päästy samankaltaiseen lopputulokseen kuin baltiassa ILMAN katkeraa sotimista? Mihin tuollainen ajatuskulku mitä Molotov toi esille mahtoi perustua käytyjen neuvottelujen ja katkeran talvisodan jälkeen , jossa selvästi suomalaiset torjuivat venäläisten lähentelyn?
Todennäköisesti Molotov vain rauhoitteli sopimuskumppaniaan tuolloin ja tarkoitti että JOS Saksa ottaa saman asenteen kuin talvisodassa ei suomalaisille ole tukea luvassa mistään suunnasta VAIKKA sota olisi tullutkin , se olisi pysynyt paikallisena. Eivät paljoa laskeskelleet ruotsalaisten varaan mitään , näköjään.
Saksan etuihin ei Suomen liittäminen Neuvostoliittoon kuitenkaan enää tuolloin sopinut lainkaan. Periaatteessa aivan yhtä huonosti Suomen liittäminen Neuvostoliittoon olisi sopinut Saksan etuihin jo talvisodankaan lopputuloksena, sillä hetkellä se kuitenkin oltiin valmiita sietämään - jostakin syystä. Noh tuo Molotovin Berliinin reissukin toi tuloksenaan vain Suomen asian hoitamisen mahdollisesti MYÖHEMMIN...
No sitten tämä jatkosota. Otanpa lainauksen nimimerkiltä Kremlin korppi tähän väliin...
..otetaanpas lainaus:
"Suomalaisten taistelutahto oli kaksiviikkoisen vetäytymisvaiheen jälkeen noussut, joukkoja piti siirtää Berliiniin päin, ja Stalin koki hoitavansa Suomen ongelman myöhemmin."
-niinpä niin. Staalini koki hoitavansa Suomen ongelman MYÖHEMMIN TAAS KERRAN. On se eri poika. Laittoi innokkaan marsalkkansakin järjestykseen kerralla ja teki pelin selväksi mistä on kysymys - sota ratkaistaan muualla kuin Suomessa ja käskyläinen vastaa hengellään siitä että suomalaisia ei kiusata enempää...sillä kertaa.
Ihmeelliseksi asian tekee lähinnä se seikka että tuolloin nimenomaan aika työskenteli venäläisten hyväksi koko ajan. Suomi oli eristyksissä ja poliittisesti sidottuna kuolemaa tekevään Saksaan -olihan Ryti sitoumuksensa antanut saksalaisille. Venäläisten sotimiskumppani Englantikin oli jo aikapäiviä sitten valmistautunut hyväksymään nimenomaan Suomen antautumisen ja tuo antautuminen olisi nimenomaan suoritettu venäläisille , tuon Moskovan ulkoministerikokouksen (1943) linjausten mukaisesti jossa määriteltiin ensisijaiset vastustajat kullekin vallalle.
Puhumattakaan sitten noista kriitillisistä vuosista 1944-49 , jolloin suomikommunisti laukkasi tie sonnalla Moskovassa tutkiskelemassa merkkejä ja kyselemässä tukea Suomen demokratisoimiselle...tuloksena ei mitään! Ei mitään konkreettista tukea isolta veljeltä! Koki tuo samainen Staalini silloinkin vielä hoitavansa Suomen MYÖHEMMIN...nättiä edelleenkin.
Perfektionisti tuo Stalin ,etenkin silloin kun suomalaiset ovat kyseessä...milloinhan se kaikin puolin oikea hetki olisi tuollaisen jahkailijan mielestä oikein ollutkaan Suomen kysymyksen lopulliseen hoitamiseen? Valistuneita arvauksia jollakulla...?
Pistän tähän muutamia huomioita palstan asiantuntijoilta koskien tätä Stalinin ajoitusta Suomen liittämiseksi maanpäälliseen paratiisiin tästä parin päivän ajalta ...
Eräs nimimerkki kertoi tuossa muutamaa viestiketjua alaspäin että politbyroo äänesti maaliskuussa 1940 sodan jatkamisen puolesta ja Stalin yksin äänesti vastaan eli siis suomeksi sanottuna kannatti rauhan tekemistä Suomen kanssa ja talvisodan lopettamista. Konsensus lienee se että tämä Stalin ei tuota päätöstä liene tehnyt mitenkään hyvästä sydämestä kuitenkaan , kuitenkin hän katsoi silloin jo että juna meni sillä kertaa ohi - riskit kasvoivat liian isoksi saaliiseen nähden. Hän päätti hoitaa Suomen MYÖHEMMIN...
Seuraava mahdollinen hetki varmistaa tämän asian hoitamisen edellytykset olisi ollut marraskuussa samaisena vuonna ,kun Molotov kävi varmistelemassa (toki vain yhtenä asiana muiden joukossa) Berliinissä tuota mahdollista liittämistä - ei kuitenkaan sodan kautta - vaan samankaltaisella operaatiolla kuin baltiassakin.
Herää pieni kysymys että millaisia ruususen unia Kremlissä katseltiin JOS oletetaan että täällä olisi päästy samankaltaiseen lopputulokseen kuin baltiassa ILMAN katkeraa sotimista? Mihin tuollainen ajatuskulku mitä Molotov toi esille mahtoi perustua käytyjen neuvottelujen ja katkeran talvisodan jälkeen , jossa selvästi suomalaiset torjuivat venäläisten lähentelyn?
Todennäköisesti Molotov vain rauhoitteli sopimuskumppaniaan tuolloin ja tarkoitti että JOS Saksa ottaa saman asenteen kuin talvisodassa ei suomalaisille ole tukea luvassa mistään suunnasta VAIKKA sota olisi tullutkin , se olisi pysynyt paikallisena. Eivät paljoa laskeskelleet ruotsalaisten varaan mitään , näköjään.
Saksan etuihin ei Suomen liittäminen Neuvostoliittoon kuitenkaan enää tuolloin sopinut lainkaan. Periaatteessa aivan yhtä huonosti Suomen liittäminen Neuvostoliittoon olisi sopinut Saksan etuihin jo talvisodankaan lopputuloksena, sillä hetkellä se kuitenkin oltiin valmiita sietämään - jostakin syystä. Noh tuo Molotovin Berliinin reissukin toi tuloksenaan vain Suomen asian hoitamisen mahdollisesti MYÖHEMMIN...
No sitten tämä jatkosota. Otanpa lainauksen nimimerkiltä Kremlin korppi tähän väliin...
..otetaanpas lainaus:
"Suomalaisten taistelutahto oli kaksiviikkoisen vetäytymisvaiheen jälkeen noussut, joukkoja piti siirtää Berliiniin päin, ja Stalin koki hoitavansa Suomen ongelman myöhemmin."
-niinpä niin. Staalini koki hoitavansa Suomen ongelman MYÖHEMMIN TAAS KERRAN. On se eri poika. Laittoi innokkaan marsalkkansakin järjestykseen kerralla ja teki pelin selväksi mistä on kysymys - sota ratkaistaan muualla kuin Suomessa ja käskyläinen vastaa hengellään siitä että suomalaisia ei kiusata enempää...sillä kertaa.
Ihmeelliseksi asian tekee lähinnä se seikka että tuolloin nimenomaan aika työskenteli venäläisten hyväksi koko ajan. Suomi oli eristyksissä ja poliittisesti sidottuna kuolemaa tekevään Saksaan -olihan Ryti sitoumuksensa antanut saksalaisille. Venäläisten sotimiskumppani Englantikin oli jo aikapäiviä sitten valmistautunut hyväksymään nimenomaan Suomen antautumisen ja tuo antautuminen olisi nimenomaan suoritettu venäläisille , tuon Moskovan ulkoministerikokouksen (1943) linjausten mukaisesti jossa määriteltiin ensisijaiset vastustajat kullekin vallalle.
Puhumattakaan sitten noista kriitillisistä vuosista 1944-49 , jolloin suomikommunisti laukkasi tie sonnalla Moskovassa tutkiskelemassa merkkejä ja kyselemässä tukea Suomen demokratisoimiselle...tuloksena ei mitään! Ei mitään konkreettista tukea isolta veljeltä! Koki tuo samainen Staalini silloinkin vielä hoitavansa Suomen MYÖHEMMIN...nättiä edelleenkin.
Perfektionisti tuo Stalin ,etenkin silloin kun suomalaiset ovat kyseessä...milloinhan se kaikin puolin oikea hetki olisi tuollaisen jahkailijan mielestä oikein ollutkaan Suomen kysymyksen lopulliseen hoitamiseen? Valistuneita arvauksia jollakulla...?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Suomihan joutui sodan lopputuloksena NL:n vaikutuspiiriin, sitä Suomi ei pystynyt torjumaan. Ainoastaan totaaliseen käskyvaltaan joutuminen torjuttiin. NL:lle tämä kelpasi siinä mielessä, että Venäjälle ei ole II maailmansodan jälkeen enää kertaakaan hyökätty, ellei terrori-iskuja oteta huomioon.
..mutta se Suomen liittäminen Neuvostoliittoon? NL:n vaikutuspiirissä oltiin ja tukevasti tuon syksyn 1944 jälkeen mutta tuo liittyminen neuvostokansojen perheeseen ei kuitenkaan tullut ajankohtaiseksi koskaan - aina oli tuo myöhemmin.Edes kommunistista yhteiskuntajärjestystä ei täällä saatu aikaiseksi, vaikkei maata olisi edes yritetty liittää enää tuon talvisodan jälkeen Neuvostoliittoon.
Miksiköhän?
Sodan jälkeen palattiin kansanrintama - politiikkaan ja puna-armeija ( joka oli jo perustuslaissa velvoitettu antamaan tukea kommunismin levittämiselle aikoinaan ) antoi tarvittaessa oman tukensa näille toimille , kuten on nähty.
Suomessakin kansanrintama - politiikka käynnisteltiin aivan samaan tapaan kuin muuallakin sodan jälkeen. Jopa Zdanov on mainittu kyseisen operaation aloitteen tekijäksi täällä.
Kesken kuitenkin jäi...tuli sitten tuo MYÖHEMMIN.
Varmaan siksi, että NL:lle kelpasi myös se, että sinne ei II maailmansodan jälkeen enää hyökätty. Sen tavoitteen NL pystyi varmistamaan sodan jälkeen toteuttamallaan politiikalla. Suomi oli siinä sivujuonne, päätapahtumat olivat toki muualla.
..jos oletetaan että tälläkin palstalla esiintyvät ajatuskulut ovat oikeassa siinä että Stalinin tavoite oli palauttaa tsaarin Venäjän rajat entiselleen niin jäihän rajat tällä kohdalla siirtämättä kohdalleen...
...miksi tyytyä puoleen kun kaikkikin olisi voinut olla saatavissa pelimiehelle oikealla ajoituksella , kuten esimerkiksi olemalla luopumalla tuosta ehdottoman antautumisen vaatimuksesta kesällä 1944? Suostumalla kohtuullisiin ehtoihin tuolloin syksyllä -44 tämä jahkailija jäi taas kerran junasta ja homma siirtyi MYÖHEMPÄÄN AJANKOHTAAN...
Sotahan ( siis myös Saksan kumppanin Suomen kohtalo ) ratkaistiin ja ratkaistaisiin muualla , ei Suomen rintamalla. Tämänhän itse Stalin totesi jo kesällä 1944 tuoreeltaan , joten mitään jälkiviisautta se ei ole.
Antautuminen olisi pahimmassa tapauksessa ollut edessä täälläkin viimeistään seuraavan vuoden keväällä/kesällä. On aika vaikea löytää mitään niin painavia perusteluja tuolle aselevolle että se olisi nähtävissä mitenkään pakkoratkaisuna venäläisille , käytännössä Stalinille. Vielä vaikeampi on löytää järkiperusteluja miten Suomi olisi voinut yksin jatkaa sotaansa kun kumppani oli lyöty. Johan tuon mahtoi ymmärtää jo musikkakin venäjän maalla.
Mahdollisesti se seikka että Stalin kunnioitti USA:n asennetta Teheranissa Suomea kohtaan saattoi vaikuttaa tuohon suomalaisten kannalta myönteiseen päätökseen suostua tuohon aselepoon syksyllä -44. Jos tämä Stalin ei olisi tuolloin kiirehtinyt aselepoa Suomen kanssa olisi voinut olla edessä kovakin kädenvääntö Suomen kohtalosta kumppanien kanssa seuraavana keväänä/kesänä jolloin sota olisi ollut ohi ja Saksa lyöty. Mitä on kyllä aika vaikea uskoa kun katselee tapahtumia muualla Neuvostoliiton etupiirissä sodan aikana ja sen jälkeen.
Se seikka että tuohon aselepoon päästiin puhuu sen puolesta että jostakin syystä Suomella oli vielä diplomaattista pelivaraa kansainvälisessä politiikassa , etenkin ilmeisesti USA :n suhteen. Jostakin syystä? Tai sitten sitä pelivaraa oli vain siellä tärkeimmässä paikassa eli Kremlin luuloissa...?
Ihmeelliseksi asian tekee sitten se että jopa USA:n resitentti Kennedy joutui kyselemään Kekkoselta että miten ihmeessä me sen teimme? Miten me saimme säilyttää itsenäisyytemme tuossa rytinässä ja sen jälkeenkin (tämä nyt ulkomuistista heitettynä , en ole varma mahtaako tuo juttu olla totta joten oikaiskaapa joku joka tietää)? Ei paljoa todistele USA:n antamasta voimakkaasta diplomaattisesta tuesta meille kesältä/syksyltä -44 ,jos siis tuossa jutussa on perää. Saattaa vain osoittaa sen että Kremlissä oli jonkinlainen usko että USA oli Suomen tukena.
Teheranin puheet ja päätökset puhuvat sen puolesta että tuosta Suomen miehittämisestä luovuttiin siis jo vuoden vaihteessa 1943. Kuitenkin tuon jälkeenkin vielä tuo ehdoton antautuminen tuli esille , Teheranista huolimatta. Puheissa siis luovuttiin , käytännössä ei.
Jotakin tapahtui mutta mitääää...siinäpä sitä miettimistä.
mutta Venäjällä oli monia muita ja paljon suurempia ongelmia kuin Suomi. Stalinilla oli kädet täynnä töitä Baltiassa ja muualla Itä-Euroopassa, joten hankala Suomi kannatti jättää sotilaallisten ratkaisujen ulkopuolelle. Näinhän Molotov oli todennut kuuskyt luvulla antamassaan haastattelussa.
"Suomalaiset niin itsepäisiä niin itsepäisiä....
Tai sitten nimenomaan juuri niin päin, että Suomi oli tarpeeksi helppo tapaus jätettäväksi miehityksen ulkopuolelle: Suomihan taipui joustavasti kaikkiin NL:n vaatimuksiin YYA-aikana, joten on vaikea kuvitella mitään etua minkä NL olisi miehityksellä saanut mutta YYA:lla jäänyt saamatta.
..eihän se Staalini tuommoisia tiennyt ( jos sitten osasi kuvitellakin ) tuollaisia kesällä ja myöhemmin syssymmällä -44...
...päinvastoin kovin taipumattomiltahan nuo tsuhnat näyttivät Kremlistä katsottuna tuolloin...tekivät perskeleet vielä liiton Saksankin kanssa resitenttinsä johdolla vieläpä siinä vaiheessa kun koko muu maailma jo odotti Hitlerin loppua.
...siitä huolimatta tuo aselepotarjous venäläiseltä puolelta tuli ja siihen tartuttiinkin nopeasti täällä - olihan tuo ainokainen ohkainen pelastuslanka pois tuosta sopasta mikä oli onnistuttu täällä keittelemään kasaan.
Näin jälkeenpäin katsottuna tuo mitä kirjoitat on asiallisesti katsottuna täyttä totta. Paljoa enempää ei olisi voitu täällä enää saavuttaa venäläisten toimesta, muuta kuin miehittämällä koko maa. Tuotahan ei vain voitu tietää tuolloin vuonna 1944 - vai voitiinko?
..se on varmasti ollut. Mutta yritystähän ei ollut puuttunut tuolta itärajan takaa , siitäkin huolimatta että samaan aikaan on ollut hiukan suurempiakin kuvioita kehitteillä noilla Kremlin veikoilla...
...olihan tuossa kuitenkin pelin paikka. Ei kai sitä kukaan voi kiistää ja väittäisin että nähtävissä se oli jo silloin kesällä 1944 Kremlistäkin katsottuna...
"...olihan tuossa kuitenkin pelin paikka. Ei kai sitä kukaan voi kiistää ja väittäisin että nähtävissä se oli jo silloin kesällä 1944 Kremlistäkin katsottuna..."
Mitä sitä kiertämään kuin kissa kuumaa puuroa, vai onko se itsesensuuri mennyt jo suomalaisten selkäytimeen. Suomen miehittämisen ja Puna-armeijan strategisen tavoitteen torjui Suomen kurja harmaa kenttäarmeija. Osa tavoitteista saavutettiin, eikä pieni maa voi suurvaltaa sodassa voittaa. Suomalset ovat keksineet tuon haastavan sanan "torjuntavoitto".
Kummallisinta on, että se, mitä Stalin piti selviönä, ei valkene suomalaisille itselleen. On vähän kuin kaveri saisi ottelupallon kotiin vanhalta mestarilta mutta kun selkään taputettaisiin, hän sanoisi ymmällään, että "enkä".
Tämä porukka toisaan haluaa hävitä jääkiekko-ottelunkin viimeisillä minuuteilla.
..tuo vähän vaikuttaa.
Kuitenkin epäilisin hiukan tuota että kysymys oli vain siitä että Suomen harmaa kenttäarmeija oli huomattavasti vahvempi kuin tuo kurja puna-armeija.
Olisiko kuitenkin ollut hiukkasen politiikkaa pelissä...? Vaikkapa Teheranilaista sellaista...?
Yritys mahdollisesti oli tuon suurhyökkäyksen kanssa ja kun se epäonnistui oli aika palata taasen siihen mitä oli Suomesta sovittu muiden isoisten kanssa.
Virhe oli tapahtunut ja se oli korjattava pikaisesti ja korjattiinkin tarjoamalla aselepoa suomalaisille.
Suomen harmaalta kenttäarmeijalta kysyttiin mielipidettä kesällä - 44 ...muilta asianosaisilta oli kysytty jo puolta vuotta aikaisemmin...molempien vastaus oli vähän samansuuntainen.
Karttaa katsomalla on hyvinkin voinut päätyä johtopäätökseen, että Suomessa voidaan menetellä lievemmin kuin esim. Puolan suhteen. Varsinkin kun suomalaiset itse ovat aina juuri etunenässä vakuutelleet haluavansa pysyä Venäjää vastaan suunnattujen liittojen ulkopuolella.
Kyllähän Yhdysvallat halusi Suomen jäävän länsipuolelle, ja Teheranissa itse kukin jo visioi uutta Eurooppaa. Suomihan ei ollut kutsuvieraiden joukossa.
Rooseveltia Churchill piti ihan sinisilmänä "Joe-setä"-horinoineen... Tuli vain mieleen, että Stalinhan lupasi aloittaa suurhyökkäyksen itärintamalla kun amerikkalaiset taas englantilaisten kanssa länsirintamalla - eikös se Stalinin rintama avattukin ensin Suomessa? 6.6. 1944 oli Normandian maihinnousun D-Day, ja 9.-10.6 alkoi Puna-armeijan suurhyökkäys Karjalan kannaksella.
Itärintamalta saksalaiset siirsivät joukkoja jonkin verran länteen ja ilmavoimienkin osalta valtakunnanpuolustusta taidettiin aluksi sijoittaa Saksan alueelle idästä.
Roosevelt oli luvannut, ettei ylitä Elbe-jokea. Sitten, kun amerikkalinen alkaa olla Elbellä, Puna-armeijan pitäisi olla Berliinissä.
Ettei Stalin vain juoninut, että antaa länsiliittoutuneiden heikentää Saksaa ja laskea vähän vertaan kuiviin, ja Suomen voisi siinä hoitaa yks kaks välissä? Aika loppui.
Mielenkiintoista on sekin, että britit käskettiin kääntämään hyökkäyssuuntaa pohjoiseen, koska Puna-armeija olisi voinut Pohjois-Saksan romahtaessa viedä kiilan Tanskaan asti. Kyllähän siellä prognoosia tehtiin aika pitkälle.
..saattoi mennä. Näyttää kaikesta huolimatta siltä että se mitä Teheranissa sovittiin Suomesta toteutui aika tarkalleen.
Toki tuon suurhyökkäys - episodin jälkeen , tunnettuine antautumisvaatimuksineen. Tuohan ei mennyt aivan Teheranin käsikirjoituksen mukaan.
No tilannehan korjattiin venäläisten toimesta nimenomaan tarjoamalla tuota aselepoa sitten loppukesästä. Eli siis palattiin taas siihen mitä oli sovittu Suomesta muiden pelureiden kanssa.
Jos suomalaiset olisi tuhottu Kannaksella niin puna-armeijalle olisi avautunut tie Suomenlahden satamiin ja Balttian saksalaisten selustaan.
Neuvostoliiton laivasto taisi olla vielä 1944 pahassa jamassa Itämerellä. Mitenkähän tuo isku olisi tehty?
oltiinkaan tulossa?
" Neuvostoliiton laivasto taisi olla vielä 1944 pahassa jamassa Itämerellä. Mitenkähän tuo isku olisi tehty? "
Juuri tuossa sitä syytä kerrakseen miksi Suomenlahden satamiin oli pyrkyä.
Kotka-operaatio vain ei pitänyt, suunnitelmat marssista Helsinkiin ei tullut mitään. Tätä tarkoitin kun epäilin Stalinin silmissä siintäneen
Suomanlahden satamat.
Hyvä kehitelmä tuo on. Minulla ei nyt ole tietoa, olivatko Neuvostoliiton alukset vielä aivan pussin perällä tuohon aikaan miinoitteiden ja saksalaisten alusten vartioimana. Käsittääkseni Saksan Itämeren laivasto voi kohtuullisesti. Sitä mietin. Vaikka satama on auki, miten menet sinne valmistelemaan iskua. Ei sotalaivaa kanneta repussa Helsinkiin kannaksen poikki.
Mutta oikeassa olet: suunnitelmaa tehdään huomisen ylikin. Jossakin vaiheessa myös Saksan laivasto vetäytyi. Sulutteet jäivät pitkäksi ajaksi. Kyllä Suomenniemen infrastruktuuri olisi kelvannut.
Saksalaisillahan oli operaatio "Tanne West", joka piti toteuttaa keväällä 1944, jos Suomi menee erillisrauhaan. Sitä varten oli Tanskassa maahanlaskujoukkoja ja maihinnousujoukkoja. Houkutus kaapata Ahvenanmaa oli suuri.
Kesän aikana Saksalle tuli muita murheita riittävästi.
Kaikkeen en voi vastata, mutta ainakin vuonna 1944 syksyllä Suomella oli ennen kenttäarmeijan kotiuttamista vielä kahdeksan divisioonaa itärjalla. Suoraan jatkaminen oli mahdottomuus. Itse asiassa suomalaiset olisivat teoriassa voineet antaa Neuvostoliiton kannaksen joukoille läksiäisiksi selkään.
Pieni sivupolku Berliinistä, palaan pääjuoneen pian: Berliiniin päästiin loppukeväällä 1945. Ensimmäinen Puna-armeijan omassa kilpajuoksussa perillä oli Tsuikov, Stalingradin sankari ja oikeasti Brliinin valloittaja - Zukov kokoaisen armeijaryhmän komentajana tietysti on virallinen sankari, jolle Keitel allekirjoitti antautumisvaatimuksen. Kaupunki antautui Tsuikoville. Suomalaisia ehkä kiinnostaa, että 1939 armeijankomentaja Tsuikov taas otti Suomussalmella paikallisilta neniin.
http://heninen.net/raatteentie/sotatapahtumat/ven_f.htm
Asekätkentäkään ei ollut signaali sille, että suomalaisilta olisi luonto tykkänään pois. Stalin ajatteli, että maasta riittäisi ongelmia vuosikymmeniksi, varsiunkin, kun Englanti oli valvontakomission jäsenenä ja - vaikka suostui suvereenisti kaikkeen ankaruuteen - ei hyväksynyt välirauhansopimuksen rikkomista.
Suomen tie olisi voinut ratketa sisäistä tietä, hiukan tyrkättynä. Zdanovin arkisto (suomeksi siitä on kirjoittanut Jukka Nevakivi) paljastaa Hertta Kuusisen kyselleen ehtimiseen neuvostopanssareita Helsinkiin. Ei niitä ollut tuoda aluksi, sittemmin ei voinut. Stalin ärähtikin Pekkalalle ja Kuusiselle, että tehkää oma kumouksenne. Stalinkin oli kiinnittänyt huomiota siihen, että Euroopassa kommunistit ampuivat vetäytyviä saksalaisia selkään. Lappi oli täynnä piileskeleviä kommunisteja ja käpykaartilaisia. Ei laukaustakaan.
Zdanov puhui aina isännän äänellä. Ei hän yksityisajattelija ollut. Suome kaikki langat, viime kädessä jokainen Suomen vastarintalanka, jolla Suomen rauhanomainen muuttaminen kansandemokratiaksi estettiin, johti itse asiassa Paasikiven käsiin, ukko oli ovela kuin mikä. Hänellä oli linja: olla ystävällinen ja tehdä kaikkensa torjuakseen neuvostovalta. Suomalaiset eivät sitä vieläkään tajua, samastavat Kekkoseen - itse asiassa vain kommunistit tajusivat, miten kova vastapeluri Paasikivi oli.
Hertta Kuusinen pääsi hetkeksi, kyse oli korkeintaan viikoista, sijaisministeriksi, mutta varsinaisesti hallitukseen Paasikivi ei suostunut häntä nimittämään sanoen: "Sehän olisi samaa kuin nimittää Otto Ville Kuusinen."
Mikä esti sovjetisoimisen? Kun opetusministeri Johan Helo kulttuurivaltuuskunnan mukana ryntäsi nuoleskelemaan Stalinia ja pýysi anteeksi Suomen Venäjälle aiheuttamia kärsimyksiä, Stalin karjaisi: "Vaiti!" Sitten Stalin sanoi, että jos muutamat Euroopan maat (erityisesti taisi tarkoittaa Ranskaa, ehkä Puolaakin) olisivat osoittaneet samaa lujuutta, koko toista maailmansotaa ei olisi käytykään. Kehaisi viel teillää Mannerheimia, että "te olette onnekkaita, kun teillä on hänessä maailmanluokan sotilas ja vielä loistava valtiomies".
Molotov olisi halunnut Suomen pään vadille kuolemaansa asti, mutta hänethän jo työnnettiin pois poliittisesta eturivistä.
..hienosta vastauksesta ja asiallisista tiedoista!
Kaikkeen tuskin löytyy kovin yksiselitteistä vastausta ammattilaisiltakaan , vaikka näitä asioita onkin erittäin paljon tutkittu. Aukkoja on kuitenkin vieläkin olemassa.
Yksi aukko on juuri tuo Stalinin jahkailu tämän pienen Suomen kohdalla. Ei siihen oikein yksiselitteistä vastausta taida olla olemassakaan ja mies itsekin vei salaisuudet hautaan mukanaan.
Juuri tuon Zdanovin arkistojen mukaan asia oli todellakin näin että vahvuudet olivat hieman epätasaiset täällä lohkolla syksyllä -44. Suomi piti aseissa suurta joukkoa aina saman vuoden joulukuulle , mitään turhia riskejä ei tahdottu ottaa.
Vielä tuosta Zdanovin arkistosta sen verran että juuri sieltä paljastuu tuo meidän kotikommunistiemme tuen haikailu , johon siihenkään ei löytynyt vastakaikua Kremlistä. Miksihän näin tosiaankin oli?
Hyvinkin todennäköistä on että Paasikivi saattoi olla se varsinainen avain siihen miksi tuota sovjetisointia ei koskaan täällä toteutettu. Itsenäisyys ja erityisesti yhteiskuntajärjestys säilyi täällä koskemattomana , kaikesta huolimatta . Olihan tuo aikamoisen ainutlaatuinen saavutus silloisen Neuvostoliiton etupiirissä. Kaikesta suomettumisesta huolimatta. Saattoi olla todellinen siunaus Suomelle tuo Paasikiven körmy.
Mutta sitten tuo aselepotarjous joka tuli nimenomaan venäläisten puolelta loppukesällä -44 , miksihän moinen? Oliko venäläisosapuoli pakkoraossa tehdessään tuon tarjouksen? Miksipä moinen temppu ,kun otetaan huomioon että Suomi oli tilanteessa jossa se joko elää taikka kuolee Saksan mukana ja Saksa oli kuolemassa tuolloin. Tuskin suomalaisilta enää tuossa vaiheessa odoteltiin mitään kovin pitkälle meneviä offensiivejakaan puna-armeijan sivustaan?
Kuitenkin aselepoa ehdotettiin nimenomaan suomalaisille. Aivan Teheranin hengen mukaan - ei ehdotonta antautumista. Kuitenkin tuo antautumisvaatimus oli esitetty suurhyökkäyksen sujuessa.
Yksi selitys voisi olla se että tuo antautumisvaatimus oli Teheranin sopimusten vastainen teko joka oli syytä haudata pikaisesti ,koska edellytykset sille eivät olleet onnistuneet. Oli tapahtunut ns. moka joka oli syytä pikaisesti korjata diplomatian keinoin.
Jos Suomi olisi jätetty putoamaan Saksan tuhoutumisen mukana olisi mahdollisesti ollut lopputulos aivan sama - ei antautumista vaan aselepo Teheranissa sovittujen ehtojen mukaan.Näinkin olisi voinut käydä , kukapa tietää? Eli turha seisottaa omia voimiaan näillä kulmilla ties kuinka pitkään tyhjänpanttina...
Eli siis ahneus valtasi mielet vielä kerran Kremlissä , ei haluttu tyytyä puoleen kun koko pottikin olisi mahdollisesti saatavissa. Jos se ei onnistu niin ainahan voi selittää että Kollontay oli ymmärtänyt väärin (niinkuin sitten kävikin myöhemmin)...
Jos Teheranin Suomea koskevat päätökset oli tarkoitus saattaa voimaan sellaisenaan , ei koko tuota suurhyökkäystä olisi edes tarvittu. Aikahan työskenteli koko ajan liittoutuneiden puolella meitä Hitleriläisiä vastaan. Jopa noiden tarjottujen ehtojen hylkäämisen jälkeenkin ei kokonaistilanne lainkaan parantunut eikä ollut odotettavissa parantuvan saksalaisten kannalta. Miksihän se hyökkäys olisi tehty pelkästään Suomen irrottamiseksi sodasta - siitähän Suomi olisi irronnut itsestäänkin Saksan mukana ,tuskin kukaan kuvitteli suomalaisten jatkavan taistelua vielä Saksan kaaduttuakin. Suomi ei voi yksin jatkaa taistelua Saksan kaaduttua - tuo lieni aivan selvä asia jokaiselle osapuolelle tuolloin.
Vaihtoehto B voisi olla se että tuolla hyökkäyksellä taas kerran yritettiin pelastaa venäläinen sotilaskunnia tuolla Karjalan pöpelikössä. Piti päästä edes kerrankin niille rajoille mitä tulossa oli rauhanteon yhteydessä jopa täällä Suomenkin suunnassa...heh pieni loppukevennys...
Vaihtoehto C olisi sitten tuo kiire Berliiniin ja kaikki voimat piti saada keskitettyä siihen pitkään marssiin. Semmosta...
...kuitenkin idän valtamarski itsekin tiesi sanoa , sota ratkaistaan muualla kuin Suomessa...
...minuakaan. Vastaan nopeasti vielä tähän, koska kehitelmä on todella mielenkiintoinen. Sitten nukun. Tietoni voivat olla rajalliset ja yksityiskohdiltaan epätarkat, mutta ehkä tämä yhdessä vähän menee eteenpäin.
Suomelta ei oletettu mitään sivustahyökkäyksiä elo-syyskuussa. Tiedetään kyllä, että kenraali Pajari lähetti ihan loppuvaiheessa Päämajaan suunnitelman viiden divisioonan irrottamisesta suureen operaatioon, jossa Vuosalmen luota kiertäen tultaisiin jonnekin Heinjoen tasalle. En ole nähnyt suunnitelmaa, enkä tiedä, missä pihdin pohjoispää olisi ollut. Se olisi onnistunut. Olisiko tuota enää tallella? Pajari oli hyvä sotilas, vaan ei ollut poliitikko. Wolf Halsti on tuosta kertonut, että kun suunnitelmasta ei kuulunut mitään, Pajari olisi kysellyt sen perään ja saanut vihjeen, että oli parempi olla esittämättä lisää näitä suunnitelmia, jos halusi sotilasuraa jatkaa. Eihän se olisi käynyt hyvin, kun etelässä oltiin Virossa jo, mutta Stalin olisi joutunut arvovaltasyistä keventämään Baltiasta ja -
Suomalaisten vastarinnalla tai vastarinnattomuudella oli suuri merkitys.
Vasta Ilomantsin taistelujen jälkeen Stalin luopui vaatimasta sitä ehdotonta antautumista ja palasi lupauksiinsa, joita oli Teheranissa tehnyt. Olen vieläkin sitä mieltä, että Neuvostoliiton kenraalit yrittivät oikeasti kunnollista murtoa sisä-Suomeen useassa paikassa painopistettä muuttaen, mutta strateginen lopputulos jäi saavuttamatta. Ilomantsi oli viimeinen yritys, että jos korvesta pääsisi (raskasta kalustoa vietiin etelään jo lujaa), mutta siellä taistelukenttä jäi jo suomalaisten haltuun.
Harvat suomalaiset tietävät, että aselepohetkellä kakilla rintamilla Puna-armeijan joukot olivat Moskovan rauhan 1940 ulkopuolella. Niin hyvin sitä hävittyä sotaa ja kannaksen "halkijuoksua" on syötetty. Propagandalla on tietenkin voimaa vasta, kun sen oma väki tekee radiossa, lehdissä, koulukirjoissa.
Ahneus valtasi mielet, kyllä. Molotov oli erityisen aktiivinen. Mutta isäntä päätti.
Yksi uusi polku, tosin hatara ja vaikeasti todennettava. Stalin oli myös ihminen, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa. Kun Saksa hyökkäsi, hän sortui ryyppäämään ensin, ihan totta. Eikä hän yksin sotaa voittanutkaan. Mieti Zdanovia Leningradissa.
Olisiko nousukkaalla ollut kumma suhde Mannerheimiin? Mannerehim ei suostunut hyökäämään Leningradiin. Hän tiesi, etteivät venäläiset antaisi sitä anteeksi. Vaikka suomalaiset istuivat venäläisten näkökulmasta Murmanskin radan päällä, väki etsi turvaa kaupungin pohjoisosista. Tämän tiesi Zdanovkin.
Kun suomalaisjoukot vetäytyivät Itä-Karjalasta, Mannerehim antoi ehdottoman käskyn: mitään siviilikohteita ei tuhota ja väestölle on jaettava kahden viikon muona. Martti Koskimaa on sanonut, että se oli ainutlaatuinen teko kautta sotahistorian.
Mannerheim oli aristokraatti ja valkoupseeri, todellinen bolshevikkien vihollinen, ja sellaisiahan Stalin nuoruudessaan tappoi. Mutta jotakin kummallista hänen suhtautumisessaan suomalaiseen oli. Psykoanalyytikko ehkä osaisi selittää, mutta historia menisi sitten henkiopiksi.
..kyllä simahdin jo alkuunsa. Valitettavasti näin kävi. Mutta muutama kommenti kuitenkin näin myöhässäkin...
Niin minäkin olen ollut siinä uskossa että tätä suuntaa olisi pidetty kohtuullisen vakaana rintaman osana venäläisten toimesta jo keväästä -42. Suomelta ei odotettu mitään isompaa offensiivia todellakaan ,kuten ei aivan varmasti odotettu enää koko tuona vuonna 1944.
En ole lainkaan perehtynyt tuohon mainitsemaasi Pajarin suunnitelmaan ,valitettavasti mutta poliittiseen kuvioon kyllä sopii vallan mainiosti tuo mainitsemasi .."parempi olla esittämättä lisää näitä suunnitelmia jne.."
Olen täsmälleen samaa mieltä tuosta että nimenomaan tällä suomalaisella vastarinnalla, mikä kaikeksi onneksi saatiin toimimaan tuon suurhyökkäyksen aikana , oli ratkaisevan merkitys koko Suomen tulevaisuudelle. Paras todistus tuohon on yleensäkin ottaen koko tuon suurhyökkäyksen alkaminen ja tuon ehdottoman antautumisen vaatimuksen putkahtaminen esille.
"Harvat suomalaiset tietävät, että aselepohetkellä kakilla rintamilla Puna-armeijan joukot olivat Moskovan rauhan 1940 ulkopuolella. Niin hyvin sitä hävittyä sotaa ja kannaksen "halkijuoksua" on syötetty. Propagandalla on tietenkin voimaa vasta, kun sen oma väki tekee radiossa, lehdissä, koulukirjoissa."
--Sanos muuta. Eiköhän se mennyt itse suuri Lipponenkin samaan vipuun taannoin - vai mahdanko muistaa oikein taas kerran?
Stalinin suhde suomalaisiin? Aika ihmeellinen tuo todennäköisesti oli , suhde ainakin oli myrskyisä,sitä ei kai kukaan voi kiistää? Hankala asia josta ei tule tolkkua edes Vihavaisen monisataisessa teoksessa "stalin ja suomi" , vaikka tuon eepoksen läpi lukaisee ei paljoa hullua hurskaammaksi tule tuosta suhteesta.
Olipa nyt sitten minkälainen tahansa , olisi mielenkiintoista tietää MILLOIN ja MIKSI tuo samainen Stalin lopullisesti koki tuon ilmeisen herätyksen ja oli valmis hyväksymään että täällä säilyy sisäinen yhteiskuntajärjestys sekä itsenäisyys.
Kiistaton tosiasiahan on että tuo asia ei ollut mitenkään itsestäänselvää tälle herrasmiehelle aivan jokaisessa vaiheessa tätä yhteistä historiaa...
"Sanos muuta. Eiköhän se mennyt itse suuri Lipponenkin samaan vipuun taannoin - vai mahdanko muistaa oikein taas kerran?"
Monesti. Jatkosotapuheista en tiedä, mutta siitä on kai kaksi vuotta, kun Lipponen Etelä-Pohjanmaalla avasi jonkin veteraanijuhlan. Puhe oli ihan hyvä, mutta tässäpä yksi kohta: "Talvisota olisi voitu välttää. Paasikivikin totesi näin." Konteksti kertoo, että hän ikään kuin hyvitti veteraaneja valtion pässistä politiikasta.
Paasikivi tarkoitti sanoissaan kyllä Stalinin ja Molotovin politiikkaa, ei sitä, että me olisimme voineet valita toisin. "Parempi, että taistelimme", Paasikivi sitten sanoi.
Pitäisi aina lukea koko konteksti. Ei irroittaa asiayhteydestä jotakin lausetta. Lipposen olisi pitänyt syyttää oikeaa ilmansuuntaa.
Stalinista vielä. Jos tutkii Zdanovia ja lukee siitä Stalinin ajatuksia, selvää on, että aluksi Zdanov (1944-1945) oli tiukasti torjuva kumouksellisia suomalaiskommunisteja kohtaan - välirauhansopimusta pyrkii noudattamaan jyrkästi myös Neuvostoliitto. Teheran? Ison-Britannian osuus? Vasta joskus 1947-1948 alkoi olla vakavaa henkistä tukea kommunistiselle vastarintaliikkeelle - tosin ei Hertalle enää sitä Otto Ville Kuusis -tukea.
...Lipponen edellä sitä kansalaiset perässä, vaiko toisinpäinkö, kukapa noista politrukeista selvän ottaa...?
"Stalinista vielä. Jos tutkii Zdanovia ja lukee siitä Stalinin ajatuksia, selvää on, että aluksi Zdanov (1944-1945) oli tiukasti torjuva kumouksellisia suomalaiskommunisteja kohtaan - välirauhansopimusta pyrkii noudattamaan jyrkästi myös Neuvostoliitto. Teheran? Ison-Britannian osuus? Vasta joskus 1947-1948 alkoi olla vakavaa henkistä tukea kommunistiselle vastarintaliikkeelle - tosin ei Hertalle enää sitä Otto Ville Kuusis -tukea."
--Tuohon nyt vielä sellainen pikku huomio että tällä samaisella Stalinilla oli aivan samoin jyrkän torjuva linja , jota ei salailtu mitenkään myöskään balttipoliitikoilta, myös näitä baltian kotikommunisteja kohtaan syksyltä -39 aina kevääseen 1940. Käänne tapahtui suurinpiirtein niinä aikoina kun Moskovassa tehtiin tuota talvisodan rauhaa suomalaisten kanssa. Siitä huolimatta tosiaankin kävi niinkuin kävi tuolla baltiassakin..."sisäinen kumous" jota vahvistettiin erittäin vahvasti venäläisillä toimenpiteillä.
Mielestäni tuon Teheranin päätöksien Suomea koskeva osuus on se takuu joka turvasi ainakin tuon turvallisen alkumatkan täällä, nuo puheet olivat mahdollisesti myös se syy miksi tuohon aselepoon päästiin noinkin suomalaisille suotuisaan hetkeen kuin tuolloin syksyllä -44. Se ei kuitenkaan sitten enää selitä suoraan sitä miksi vältyttiin tuolta demokratisoinnilta myöhemmin eli noina aikoina mitä on totuttu kutsumaan nimityksellä "vaaran vuodet". Sille ajanjaksolle tuskin enää tuon Teheranin puheet enää mitään suojaa antoivat Suomelle.
Joka tapauksessa näyttää selvältä että Stalin oli avainasemassa siinä mitä Suomelle tuolloin tapahtui, tietysti unohtamatta meidän omiakaan ponnistuksia , olihan hän koko tuon Suomen kohtalonajanjakson se henkilö joka vastasi Neuvostoliiton ulkopoliittisesta linjasta ja teoista viimekädessä...
Sellaista voisi tutkia, että mikä oli ideologinen malli kansandemokratiaksi muuttamiseen, kun aselepo oli tehty. Mikäli puhtaasti marxilainen vallankumousoppi oli uskonto, joka määräsi kuitenkin osaltaan tavan muuttaa yhteiskuntarakennetta, Suomessa nuo ainekset pidettiin aika tiukasti näpeissä (huolimatta kommunistien vaalimenestyksestä). Tässä mielessä tulee mieleen kumouksellisten kommunistien kyvyttömyys saada eliminoiduksi nuo ikiaikaiset taantumukselliset porvarilliset voimat, joiden ylin suojelupyhimys, viimeinen poliittinen lukko, oli Paasikivi. Kysymys oli siis sisäpoliittisesta vastarinnasta.
Itse asiassa pitäisi tutkia suomalaista sosialidemokratiaa. Käsittääkseni työmailla Hangosta Utsjoelle käytiin sieluista kamppailua, ja sosialidemokraatit taisivat vetää pisimmän korren.
Sosialidemokraatit ikään kuin patosivat kommunismin etenemistä ammattiyhdistyksissä ja työmailla.
..kiistaton tosiasiahan tuo lienee että SDP jäi kommunistien vaikutusvallan ulkopuolelle täällä Suomessa - ei onnistunut samanlainen yhteistyö mikä oli avain monessa muussa maassa tuohon demokratisointiin...
"Sellaista voisi tutkia, että mikä oli ideologinen malli kansandemokratiaksi muuttamiseen, kun aselepo oli tehty. Mikäli puhtaasti marxilainen vallankumousoppi oli uskonto, joka määräsi kuitenkin osaltaan tavan muuttaa yhteiskuntarakennetta, Suomessa nuo ainekset pidettiin aika tiukasti näpeissä (huolimatta kommunistien vaalimenestyksestä). Tässä mielessä tulee mieleen kumouksellisten kommunistien kyvyttömyys saada eliminoiduksi nuo ikiaikaiset taantumukselliset porvarilliset voimat, joiden ylin suojelupyhimys, viimeinen poliittinen lukko, oli Paasikivi..."'
--Mites tuo oikein istuu tuohon alkuperäiseen kumoukseen, sinne Venäjän maahan , istutettuna. Eikös sen aikainen ihminen ollut varsin uskonnollinen...? Varsinainen homo religious.
Kovin ristiriitaista ja "kehittyvää" on ollut vallankumousoppi. Maita muutettiin kansandemokratioiksi yksinkertaisesti miehittämällä, potkaisemalla porvarit, intellektuellit ja suupaltit Siperiaan ja vaihtamalla virkakoneistoon uusi punaveri.
Talvisota oli tämäntyyppinen yritys.
1944 kauniisti oltiin sitä mieltä, että marxilainen kehitys on Suomen sisäinen asia: ortodoksiassa pitää välillä leikkiä pyhää ja hokea opinkappaleita... Tietysti vain, kun ei muuta voida. Aseiden oikotie oli poissa.
1947 rohkaistiin ilmeisesti aseelliseenkin kumoukseen, mutta sen onnistumisen mahdollisuudet olivat surkeat, porukka epätietoista ja sekavaa.
Järjestelmä lepäsi jonkinlaisen uskonnon rippeillä Stalininkin aikana. Kansalle oli perusteltava mitä suurimmatkin älyttömyydet ikään kuin marxismi-leninismistä käsin, vaikka kyse oli jostakin muusta. Oppeja taas oli vartioimassa aimo kasa ideologeja - osalle kävi huonosti.
Yksinkertaistettuna: mitä häikäilemättömämmille ja rikollisen väkivaltaisille siirroille piti kuitenkin keksiä kansan lohdutukseksi jokin valhe, johon sitten saattoi uskoa tai olla uskomatta. Orwellin "Eläinten vallankumous" kertoo asian varsin sujuvasti.
Teoriani on, että kun Suomea ei saatu vallatuksi, ja länsi oli niskassa, muutoksen olisi pitänyt alkaa Suomesta sisältäpäin. Sen asian tyrehtyminen on enemmän Suomen sisäpoliittinen asia. Kommunistista Suomea ei pian edes tarvittu, "koko kansan" käännyttyä hämärään itäuskoon. Lopulta kävi jopa niin, että Suomi oli 1970-luvulle tultaessa yhtaikaa Neuvostoliiton ongelmattomin provinssi ja samalla autonominen, rajoitetusti itsenäinen valtio.
Suomi on vieläkin hyvin sairas tästä, eikä parane eikä herää. Yrittää unohtaa, ei reflektoi eikä toivu.
Vielä 1980 suomalainen ministeri istui iltaa KGB:n kenraalin kanssa Helsingissä pohtimassa keinoja Suomen laillisen hallituksen kaatamiseksi. Sehän on maanpetos. Nyt poika on taas ministeri!
Oleellista on: miksi olisi maa, jossa oli näin suuri valta ja riemukkaan totalitaristisesti sekä komfortistisesti uuden uskonnon mukaan asioihin suhtautuvat poliitikot ja lehdistö, pitänyt yrittääkään saada niskuroivaksi leirisatelliitiksi?
..asiaa ja huomaan että olet miettinyt tätäkin asiaa...
"Oleellista on: miksi olisi maa, jossa oli näin suuri valta ja riemukkaan totalitaristisesti sekä komfortistisesti uuden uskonnon mukaan asioihin suhtautuvat poliitikot ja lehdistö, pitänyt yrittääkään saada niskuroivaksi leirisatelliitiksi?"
--Niinpä. Mutta oleellisin kysymys on kuitenkin tuo että MILLOIN tähän "suomettumisratkaisuun" päädyttiin Kremlissä? Suomalaisillahan ei muuta vaihtoehto juuri ollut , Kremlissä niitä vaihtoehtoja oli koko joukko muitakin.
Paasikivi kyseli Tannerilta jo ollessaan neuvottelemassa syksyllä -39 Moskovassa että mahtaisiko se olla Suomen loppu jos Suomi joutuu venäläiseen etupiiriin? Vanha myöntyväisyysmies osasi etsiä tuostakin vaihtoehdosta sen tien joka saattaisi säilyttää kuitenkin jonkinlaisen itsenäisyyden sekä yhteiskuntajärjestyksen...
Onkohan siihen "suomettumisratkaisuun" osoitettavissa mitään tarkkaa käännekohtaa?
Jos jotakin pitäisi heittää lonkalta, niin se tilanne, jolloin Mannerheim väläytti loivaa puolustusyhteistyötä (jo 1944 lopulla) oli alkujuuri YYA-sopimuksen "suomalaisversioon".
Valvontakomissio halusi Suomen riisuvan raskaat rannikkotykit, jolloin Mannerheim sai Neuvostoliiton muuttamaan mieltään vihjaisemalla, että niitähän käytettäisiin uudessa tilanteessa samalla puolella ja ampujatkin osaavat hommansa. Tykit jäivät paikoilleen.
Suomettuminen oli luisumista. Pitäisi tietysti paaluttaa käännekohdat. 1948 oli jo sotilassopimuksen vuosi, vaikka tekstissä onnistui Suomi vähän toppuuttelemaan. Kynnet pitivät vielä osittain. Vuoden 1956 presidentinvaalit olivat suuri läpimurto sikäli, että Viktor Vladimirov osallistui jo presidenttipeliin ja takasi Kekkosen, josta tuli Neuvostoliiton suosikki. Noottikriisi oli käännekohta sekin, mutta kuolinisku demokratialle tuli vasta, kun Kekkonen valittiin Suomen diktaattoriksi poikkeuslailla ja hän sai kaikkien puolueiden kannatuksen. Kas kun ei 101% kaikista äänistä.
..vielä paremmaksi taikka pahemmaksi! Koko tuo suomettuminen taitaa olla pitkällisen kehittymisen tulos , josta todellakin voidaan tiettyjä käännekohtia ja merkkipaaluja kaivaa esille , kuten nuo mainitsemasi asiat.
Kuitenkin saattaa olla että nuo suotuisat edellytykset koko tuolle suomettumiselle saattoivat saada alkunsa jo tuosta suomalaisten innosta säilyttää USA:n suhteensa kunnossa sotimisesta saksalaisten rinnalla huolimatta. Kohtalon ironiaa , täällä luultiin kumarrettavan länteen ja pyllistettävän itään ja lopputulos olikin aivan päinvastainen...
Koko tuo suomalaisten sotiminen ja etenkin noiden sodanpäämäärien asettelemisen epämääräisyys , jotka olivat tuolloin tarkoitettu lännen diplomaattisen tuen säilyttämiseksi saattoivat omalta osaltaan pehmentää suomalais-venäläistä vastakkainasettelua sodan jälkeenkin?
Täällä hyökkäys pysäytettiin suomalaisten omasta toimesta jo vuoden 1941 loppupuolella , sitä eivät suoranaisesti pysäyttäneet venäläiset kuitenkaan. Leningradin saartoon suomalaiset osallistuivat silmiinpistävän haluttomasti. Olivatpa nuo syyt sitten sotilaalliset taikka poliittiset. Vieteltiin asemasodassa aikaa puhdetöitä tehden samaan aikaan kuin muualla itärintamalla taisteltiin katkerasti melkein joka päivä. Viriteltiin ja kuunneltiin ehdotuksia ja viekoittelua erillisrauhasta jne...
Tietysti voidaan olettaa että suomalaisten toiminta oli tällaista pakon edessä. Maan resurssit eivät kertakaikkiaan olisi kestäneet suurempaa sotapanosta kuin nyt annettiin. Tuohan oli pitkään Hitlerin tulkinta asiasta - mutta kyllähän tuossa kysymyksiä on edelleenkin ilmassa tuossa jatkosodassa ihan kokonaisuudessaan..?
Ihan näin suurta kuvaa jälkeenpäin katsellen...
Rauhallinen ja harmoninen synteesi tuo. Näin voisi olla.
A. F. Airo olisi ollut paljon hyökkäyksellisempi 1941 kuin Mannerheim, joka ilmeisesti katseli sodan ylikin.
..jostakinhan se alkutaival täytyi lähteä ja jos tuota jatkosotaa olisi sodittu ilman minkäänlaisia poliittisia kahleita , olisi tuo lopputuloskin ollut varmasti täysin toisenlainen meidän kannaltamme. Siitähän päästiin kuitenkin ns. luistelemaan hämmästyttävän vähin vaurioin ( siis tarkoitan poliittisesti ) irti. Tokihan menetyksiä ja raskaita kokemuksia kansakunnalle riitti kosolti , mutta lopputulos oli kuitenkin ja kaikesta huolimatta siedettävä.
Ja lisäksi myös tuo venäläisten virallisen kannan muuttuminen Mannerheimin suhteen , tuo käännehän tapahtui lopullisesti vuoden -43 loppupuolella Moskovan ulkoministerikokouksen ja Teheranin välillä, on varmasti myös merkki siitä että myös tuolla idässä on ymmärretty Suomen poliittinen asenne tuohon silloin käynnissä olleeseen sotaan. Kaikesta vihollispropagandasta huolimatta.
Yleisen kansanperinteen mukaan Suomella on ollut ns. hyvä herraonni näissä kansakunnan kohtalon hetkissä. Jotenkin tuntuu että olisin aika valmis allekirjoittamaan tuon lauseen koskien näitä kohtalonaikoja. Kaikesta huolimatta.
Kiitokset Teille Arvoisa Herra(?) Kremlin korppi mielenkiintoisesta keskustelutuokiosta.
Samoin, herra, loppu.