eivät nuo löydöt olleet kivikaudelta, ja koska kyseessä arvellaan olleen vauras porvaristalo, ei kyse voi olla myöskään kepulaisista.
0Äänestä
porvariko
Sana porvari juontuu 1900 luvu alun helsinkiläisistä kauppiaista. Heistä alettiin kutsua porvareiksi. Keskustaan tai keskustalaisiin eikä muidenkaan puolueitten jäseniin voi soveltaa porvari nimitystä. Elikkä siis. Porvareita olivat 1900 luvun alun helsinkiläiset kauppiaat.
0Äänestä
porvareihin.
Maatalousyrittäjiä ovat. Tuista huolimatta tilat ovat yrityksiä. Ei huonosti hoidettua tilaa edes tuet pelasta. Siinä tarvitaan niin käytännön osaamista kuin taloushallinnon ja muun byrokratian hallitsemista. Kyllä maatalousyrittäjä on porvari siinä missä helsinkiläinen kauppiaskin. Kumpikin myy tuotteitaan, olkoon se sitten maitoa tankista tai tölkistä!
0Äänestä
porvari, ei ole
Ruotsin vallan aikana Suomessakin porvarissääty oli yksi neljästä valtiosäädystä. Muut olivat aatelisto, papisto ja talonpojat. --- Sana porvari tulee vanhan ranskan sanasta burgeis, kaupunkilainen (nykyranskan bourgeois), ja ennen se tarkoitti kaupungissa asuvaa ammatinharjoittajaa tai yrittäjää, yleensä myös henkisen työn tekijöitä (pois lukien papisto ja aateli). (Wikipedia) --- Myöhemmällä ajalla porvari-sanaan liitettiin negatiivisia asenteita, mm. Molière yhdisti porvariuteen ahdasmielisyyden, materialismin, tekopyhyyden ja muutosvastaisuuden.
- Nämä ominaisuudet sopisivat jo kepuunkin!
0Äänestä
yrittäjää.
porvari, ei ole kirjoitti:

Maatalousyrittäjä myy maitonsa tankista, meijeri myy maidon tölkeissä kauppoihin ja kaupat edelleen kuluttajille tölkeissä tietenkin. Miksi maatalousyrittäjä olisi tässä ketjussa se, joka ei ole yrittäjä? Siitäkö syystä, että ei myy maitoa tölkeistä, vaan tankista meijereille?
0Äänestä
Juuri niin.
yrittäjää. kirjoitti:

Kyllä se maatalousyrittäjä on yrittäjä siinä missä kukatahansa muukin yrittäjä. Sossujen kotkotuksia tuet, joiden kanssa joudumme elämään.
0Äänestä
maajussi on

kaupunkilainen kaupan tai käsityöläisammatin harjoittaja, vaikka kuntaliitoksilla maalaiskuntia on kaupunkeihin liitettykin. Toisaalta, löytyyhän sanalle sellainenkin merkitys, joka sopii kepulaisiinkin: "Marxismissa ja sen johdannaisissa teorioissa porvareiksi sanottiin koko omistavaa ja varakasta luokkaa kapitalistisessa yhteiskunnassa synonyyminä kapitalistille." (Wikipedia)
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
....
eivät nuo löydöt olleet kivikaudelta, ja koska kyseessä arvellaan
olleen vauras porvaristalo, ei kyse voi olla myöskään kepulaisista.
Sana porvari juontuu 1900 luvu alun helsinkiläisistä kauppiaista. Heistä alettiin kutsua porvareiksi. Keskustaan tai keskustalaisiin eikä muidenkaan puolueitten jäseniin voi soveltaa porvari nimitystä. Elikkä siis. Porvareita olivat 1900 luvun alun helsinkiläiset kauppiaat.
Maatalousyrittäjiä ovat. Tuista huolimatta tilat ovat yrityksiä. Ei huonosti hoidettua tilaa edes tuet pelasta. Siinä tarvitaan niin käytännön osaamista kuin taloushallinnon ja muun byrokratian hallitsemista. Kyllä maatalousyrittäjä on porvari siinä missä helsinkiläinen kauppiaskin. Kumpikin myy tuotteitaan, olkoon se sitten maitoa tankista tai tölkistä!
Ruotsin vallan aikana Suomessakin porvarissääty oli yksi neljästä valtiosäädystä.
Muut olivat aatelisto, papisto ja talonpojat.
---
Sana porvari tulee vanhan ranskan sanasta burgeis, kaupunkilainen (nykyranskan bourgeois), ja ennen se tarkoitti kaupungissa asuvaa ammatinharjoittajaa tai yrittäjää, yleensä myös henkisen työn tekijöitä (pois lukien papisto ja aateli). (Wikipedia)
---
Myöhemmällä ajalla porvari-sanaan liitettiin negatiivisia asenteita, mm. Molière yhdisti porvariuteen ahdasmielisyyden, materialismin, tekopyhyyden ja muutosvastaisuuden.
- Nämä ominaisuudet sopisivat jo kepuunkin!
Maatalousyrittäjä myy maitonsa tankista, meijeri myy maidon tölkeissä kauppoihin ja kaupat edelleen kuluttajille tölkeissä tietenkin. Miksi maatalousyrittäjä olisi tässä ketjussa se, joka ei ole yrittäjä? Siitäkö syystä, että ei myy maitoa tölkeistä, vaan tankista meijereille?
Kyllä se maatalousyrittäjä on yrittäjä siinä missä kukatahansa muukin yrittäjä. Sossujen kotkotuksia tuet, joiden kanssa joudumme elämään.
kaupunkilainen kaupan tai käsityöläisammatin harjoittaja, vaikka kuntaliitoksilla maalaiskuntia on kaupunkeihin liitettykin.
Toisaalta, löytyyhän sanalle sellainenkin merkitys, joka sopii kepulaisiinkin:
"Marxismissa ja sen johdannaisissa teorioissa porvareiksi sanottiin koko omistavaa ja varakasta luokkaa kapitalistisessa yhteiskunnassa synonyyminä kapitalistille." (Wikipedia)