olen usein miettinyt ikuista paradoksia raamatun lukemisessa.
Kunnioitettu tittelin omistaja lukee raamattua,luullen että hän korkeasti koulutettu ymmärtää raamattua ilman rukouksen henkeä.
Hän mielestään ymmärtää parhaiten kun on oppinut.Ei tarvitse Pyhää Henkeä.
Kouluttamaton lukee raamattua ja rukoilee:"Herra olen,tyhmä ja syntinen tarvitsen Henkeäsi lukiessani Sinun sanaasi".
Kumpi on paremmilla jäljillä adventistien keskuudessa?
Kunnioitettu tittelin omistaja lukee raamattua,luullen että hän korkeasti koulutettu ymmärtää raamattua ilman rukouksen henkeä.
Hän mielestään ymmärtää parhaiten kun on oppinut.Ei tarvitse Pyhää Henkeä.
Kouluttamaton lukee raamattua ja rukoilee:"Herra olen,tyhmä ja syntinen tarvitsen Henkeäsi lukiessani Sinun sanaasi".
Kumpi on paremmilla jäljillä adventistien keskuudessa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Fariseus ja publikaani - - Luuk 18.
9 Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: [Sananl. 30:12]
10 "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. [Ap. t. 3:1]
11 Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. [Jes. 58:2; Luuk. 16:15; Ilm. 3:17]
12 Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
13 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ]
lähimäistensä syyttäjät täällä kokoajan tekee, vaan hän tyytyi siihen, että Jeesuksen edessä hän ei ole yhtään mitään.
Samoin meidänkin tulisi tyytyä Jumalan armoon, pyrkimättä ylvästelemään paremmalla kristillisyydellämme Jumalan edessä.
Se joka toista moittii opinkysymyksissä on poikennut pois Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta.
Ja se joka syyttäjää lyö takaisin omilla aseillaan on myöskin omassa voimassaan ylvästelijä.
Rakennutaan itsekukin Kristuksessa ja jätetään toistemme syyttely.
Ei meidän tarvitse olla täydellisiä kelvataksemme Kristukselle.
Vasta kun Hän pääsee muuttamaan meidät täysin, tulemme uskossa kelvolliseksi, se ei ole yhdenkään ihmisen oma ansio, ettei kukaan kerskaisi.
mutta,ajatellanpa asiaa:
Mies tulee uskoon.Hän on ollut tunnettu särmäisyydestään.Hän on ollut hyvin luotaan työntävä ihminen.
Kun kaksikymmentä vuotta menee,hän on sitä edelleen.Vaivoin hän saa hillittyä itseään,jopa tilanteissa jossa hän ennen uskoon tulemistaan pystyi.Vähääkään kun kritisoidaan hänen uskontokuntansa kulmakiviä hän parahtaa.
Minä kysyisin:"onko hän tullut uskoon laisinkaan,vai onko hän ottanut pönkkähevosekseen keppihevosen"?
Käsittääkseni tilanne on adventistien parissa täysin sama kuin muuallakin.
Yleisemmin mitä raamatun lukemiseen tulee... asiaan liittyy muitakin tekijöitä. Jos ei lue hengen ohjauksessa, niin asenne tekstiä suhteen on helposti väärä... se on täysin totta. Tällä tarkoitan siis sitä, että jos asenne ei ole nöyrä ja tutkiva, niin helposti lukee vain pintapuolisesti omat ajatukset ja ennakkokäsitykset tekstiin. Mitä tutumpi ja "yksinkertaisempi" teksti (ja mitä enemmän on saanut opetusta sen suhteen) sitä helpommin näin tapahtuu.
Toisaalta vaikka lukisikin rukouksen hengessä, niin silti helposti näkee tekstin merkityksen sen mukaan, miten on tottunut sen ymmärtämään. Itse olen joutunut tämän karvaasti kokemaan, kun on kerran toisensa jälkeen huomannut, että se "itsestäänselvä" tapa lukea teksti on osoittautunut vain yleisen kirkkoperinteen sanelemaksi "oikeaoppiseksi" tavaksi lukea se vaikka tekstin oikea ja alkuperäinen merkitys on ollut alusta lähtien aivan toinen. Yksi työläimmistä asioista raamatun tutkimisessa on se, kun yrittää poistaa omasta päästään vanhoja vääriä lukutottumuksia.
Pelkkä hengen ohjauksen pyytäminen ei mielestäni riitä, jos ei ota tekstin ymmärtämistä tosissaan ja vakavasti. Ei se, että rukoilee ymmärrystä, mutta ei itse tee sitä, mitä voisi tehdä ymmärtääkseen tekstiä paremmin (raamatun sanakirjat ja selitysteokset, jne) johda yleensä mihinkään hyvään. Sehän on verrattavissa siihen, että hankkisi auton, rukoilisi varjelusta ja lähtisi sitten heti ajamaan keskellä ruuhkaista suurkaupunkia vieraassa maassa ottamatta liikennesäännöistä selvää ensin.
Usein kuulee "oikein erityisen hengellisten ihmisten" sanovan, että "minulle riittää yksin raamattu" ja sillä perusteella kyseinen ihminen sivuuttaa kaikki selitysteokset, jne.
Luuk. 9:59
Eräälle toiselle Jeesus sanoi: "Seuraa minua!" Tämä vastasi: "Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni."
Yleensä ihmiset lukevat tämän kohdan kirjaimellisesti. Siis että tuo heppu halusi yksinkertaisesti mennä hautaamaan jo kuolleen isänsä ennen kuin lähtisi Jeesuksen mukaan. Tuohon aikaan tuossa yhteiskunnassa "isän hautaamisella" oli kuitenkin aivan erilainen ei kirjaimellinen merkitys. Opetuslapsi pyysi lupaa mennä kotiin ja pitää huolta isästään kunnes tämä kuolisi... tässä tietysti saattaisi mennä kuinka kauan tahansa... vuosia tai vuosikymmeniä riippuen siitä kuinka kauan isä eläisi.
Ilman hengen johdatusta voi tuon tekstin helposti lukea ajattelematta sitä sen syvemmin päätyen kirjaimelliseen tulkintaan. Ottamatta selvää tekstin taustasta päätyy vielä helpommin väärään tulkintaan. Onko täällä ketään, joka olisi päätynyt oikeaan ymmärrykseen pelkän rukouksen avulla?
Minun mielipide on siis että pitää sekä rukoilla että ottaa asioista selvää. Kumpikaan ei riitä yksinään. En kuitenkaan koe, että tässä on kyse koulutuksesta, vaan siitä, että on viitseliäisyyttä ottaa selvää, sillä nuo selitysteokset ja muut tuskin ovat mitenkään ylivoimaisen vaikeaa luettavaa.
Olen samaa mieltä.
Minulla oli ja on osittain vieläkin vaikeauksia lukea raamattua vaaleanpunaisten suodattimien läpi.Tämä vaaleanpunaisuus on jäänne jehovantodistaja ajoilta.
Sen lisäksi hitusen tarttui "adventtisanoman" toisenlaista "punaa".
Joskus olen tulkinnut tämän haitaksi,mutta kun olen rukouksen hengessä lukenut samat paikat uudestaan,niin "vaaleanpunaisuus ja punaisuus" on poissa.
Tämän olen kokenut m.m. lukiessani Jaakobin kirjaa.
Sekä adventisteille että jehovantodistajille Jaakobin kirja on "keppiä" ja "porkkanaa".Minulle se on käytännön miehen viisaita sanoja,jonka hän kirjoitti Hengen ohjauksessa.
Käytännön viisaus onkin usein kadoksissa kummassakin seurakunnassa.Vain hieman eri tavoin.