Kirjoitin pari päivää sitten aloituksen otsikolla "lue tämä". Huomaan, että se on jostain syystä poistettu. Miksiköhän?
Mikään provosoiva kirjoitus se ei ollut, eikä mihinkään arveluttavaan siinä ketään yllytetty. Kerroin vain vilpittömän näkemyksen liittyen hoitokokouksien käsittelyyn tällä palstalla. koen kokeneeni melkoisen oikeusmurhan!
Kaiken lisäksi teksti oli monella tapaa aidosti huolestuneena kirjoitettu, enkä minäkään ole missään nimessä mikään "feikki", vaan tavallinen uskovainen. Ihmettelen suuresti, miksi ylipäätään lestadiolaisuutta puolustava kirjoitus pikemminkin leimataan huijaukseksi, kuin nämä tuhannet kristillisyyttämme parjaavat ilkeämieliset viestit? Tosiasiassa täältä voisi poistaa 99% kaikista kommenteista, joita tähän osastoon on rustattu, että palsta edes etäisesti muistuttaisi säädyllistä. Omaan kirjoitukseenikin tulleet vastaukset olivat häijyjä ja ilkeitä, eikä asiallisuudella näköjään ole mitään tekemistä asian kanssa.
Voisikohan joku kertoa minulle mistä on kyse? Onko tämän palstan tarkoitus pelkästään haukkua elävää kristillisyyttä? Miksi tämän nimi on "vanhoillislestadiolaisuus", kun kerran se voisi yhtä hyvin olla: "palsta kaikille katkerille, ilkeille ja sydämettömille ihmisille, joilla on jotain hampaankolossa vanhoillislestadiolaisuutta kohtaan - asialliset tai kristillisyyttä puolustavat kirjoitukset kielletty". OK, ehkä vähän turhan pitkä nimi, mutta se olisi joka tapauksessa kuvaavampi, kuin nykyinen. Olen erittäin pettynyt.
Mikään provosoiva kirjoitus se ei ollut, eikä mihinkään arveluttavaan siinä ketään yllytetty. Kerroin vain vilpittömän näkemyksen liittyen hoitokokouksien käsittelyyn tällä palstalla. koen kokeneeni melkoisen oikeusmurhan!
Kaiken lisäksi teksti oli monella tapaa aidosti huolestuneena kirjoitettu, enkä minäkään ole missään nimessä mikään "feikki", vaan tavallinen uskovainen. Ihmettelen suuresti, miksi ylipäätään lestadiolaisuutta puolustava kirjoitus pikemminkin leimataan huijaukseksi, kuin nämä tuhannet kristillisyyttämme parjaavat ilkeämieliset viestit? Tosiasiassa täältä voisi poistaa 99% kaikista kommenteista, joita tähän osastoon on rustattu, että palsta edes etäisesti muistuttaisi säädyllistä. Omaan kirjoitukseenikin tulleet vastaukset olivat häijyjä ja ilkeitä, eikä asiallisuudella näköjään ole mitään tekemistä asian kanssa.
Voisikohan joku kertoa minulle mistä on kyse? Onko tämän palstan tarkoitus pelkästään haukkua elävää kristillisyyttä? Miksi tämän nimi on "vanhoillislestadiolaisuus", kun kerran se voisi yhtä hyvin olla: "palsta kaikille katkerille, ilkeille ja sydämettömille ihmisille, joilla on jotain hampaankolossa vanhoillislestadiolaisuutta kohtaan - asialliset tai kristillisyyttä puolustavat kirjoitukset kielletty". OK, ehkä vähän turhan pitkä nimi, mutta se olisi joka tapauksessa kuvaavampi, kuin nykyinen. Olen erittäin pettynyt.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei o mitään tietoa miksi se on poistettu. Mutta kyllä se kirjoitus oli valtavan törkeä, kun nimittelit ja pilkkasit ihmisiä niin pahasti, ettei sitä kristitty voinut kauhistelematta lukea.
Tämä avauksesi saa taas vilkkaan keskustelun aikaiseksti. Tästä olen jokseenkin vakuuttunut, koska monet vielä muistavat fraaseilusi, jossa asiaa ei ollut nimeksikään. Pelkkää vl-fraseologiaa.
Itse olen enemmän murheissani vilkkaan keskustelun katoamisesta, koska sillä oli sentään jotakin arvoa.
Keskustelu oli ketjussa osin jopa asiallista. Vaikkakin karannut kyllä aloituksesta. Mietin sitäkin, että olit pyytänyt ketjusi poistoa. Harmi.
..koukkuun.
väitin sinua feikiksi, ja pyydän sitä anteeksi. Huomasin kyllä sen mokan jo aikaisemmin, ja olisi pitänyt korjata.
Täältä on poistunut toinenkin vilkas ketju, se Kalevan juttua koskeva. Lieneekö joku himopoistattelija taas asialla?
...Molempiin suuntiin.
Aiemmin vl:t ovat voineet surutta parjata täällä kirjoittelevia "epäuskoisia". Sensijaan vl:ien hipiää on pitänyt varoa ja välillä on tuntunut että edes silkkihansikkaat eivät ole riittäneet.
Vaikuttaa siltä, että palaute on purrut ja palstaa on pikkuhiljaa alettu moderoimaan tasapuolisesti.
Nyt poistettu avaushan oli puhdas provo, joka ei keskustellut palstan aiheesta, eli vanhoillislestadiolaisuudesta, vaan keskittyi puhtaasti parjaamaan täällä kirjoittavia vl-kriitikkoja.
Toisaalta avaus olisi kyllä kertonut enemmän avaajastaan ja siitä millaisia vl-ihmisiä SRK:ssa vaikuttaa. Ymmärrän kuitenkin poiston.
vilpitönhän tuo kirjoittaja on yksisilmäisyydessään
kuka nyt omasta mielestään olisi parjaava tai ilkeä? kaikkihan sanovat vain totuuden, mutta kun ne totuudet ovat niin erilaisia
Ei se ollut hyvä vaan huono kun se poistui. Siinä oli tuotu kuin kultatarjottimella keskustelijoiden kritisoitavaksi monta vanhoillislestadiolaista älykääpäisyyttä joiden analysointia ainakin minä rakastan.
Voi kunpa kritiikkiä tulisi IOK:llekin vähän useammin, mutta siellä kun ei tapahdu mitään.
Se poistettiin, koska se oli niin huono.
Avauksesi ei ole poistunut sen vuoksi, mitä sinun kirjoituksesi sisälsi, vaan jostakin muusta syystä. Mutta mieleeni tuli asia, että haluat tuoda omaa näkemystäsi täällä esiin, koska vielä haluat kysellä aloituksesi perään. Siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kysyisin siihen liittyen, mikä on näkemyksesi, miksi hoitokokouksia ei ole selvitetty? Usein sinun laillasi ajattelevat ihmiset sanovat hoitokokousissa olleen vain pieniä ylilyöntejä. Minä taasen ihmettelen sitä, miksi pieniä asioita ei voi hoitaa kuntoon. Nehän olisi helppo selvittää, jos tosiaan on niin, että kyseessä on näkemyksesi mukaan pieni asia.
kirjoittele tunnetummalla nimimerkilläsi??
Olisitko niin ylen kiva ja kertoisit millä nimimerkillä minun sitten tulisi kirjoittaa?
Veikkaan kirjoittajan tarkoittavan nimimerkki Biblia1776:aa. Muistuttaa kyllä sinun tyyliäsi aika tavalla. Esitän sinulle vielä kysymyksen, oletko halukas kommentoimaan ylempänä olevaa kirjoitustani?
Lue tämä!
Kirjoittanut: vl-veli 5.8.2008 klo 17.54
Parahin palstan lukija, joka et ole samasta lammashuoneesta kanssani: tämä teksti on sinua varten. Erityisesti sinä, joka luet palstaa tuntematta omakohtaisesti lestadiolaista uskoa, tämä on kohdistettu sinulle. Samoin sinulle, joka lammashuoneen olet syntien tähden jättänyt.
Ei kannata uskoa kaikkea, mitä nämä tämän palstan veijarit suoltavat tuubistaan. Tämä palsta on kansoitettu lähinnä turhanpäiväisillä panettelijoilla, joiden ainoa tarkoitus on saada lestadiolainen kristillisyys näyttäytymään huonossa valossa.
Tämän he tekevät keinoja kaihtamatta, mm. väsytystaistelulla, jossa samaa viestiä tungetaan loputtomasti (pienin variaatioin) ja lisäksi he käyttävät aktiivisesti nk. boostausta, saadakseen viestinsä keikkumaan luetuimpien joukossa. Valitettavasti moni asioita tuntematon menee vipuun, viimeisimpänä piispatasoinen mies. Hyvin valitettavaa.
Tosiasiassa tätä "nettikuohuntaa" pitää yllä kourallinen (10-20 kpl) katkeroituneita ihmisiä, joilta puuttuvat harrastukset elämästä. Heitä on itseään aikanaan syntien tähden nuhdeltu ja kun eivät lukuisista kehoituksista huolimatta ole halunneet tehdä parannusta, heitä on alettu pitää epäuskoisina. Sitähän he ovatkin, mutta uskovaisen status kun tuntuisi niin paljon hienommalta... Nyt he yrittävät epätoivoisesti saada aikaan "korjausliikettä", jossa heidän mädännyt sieluntilansa julistettaisiin nuhteettomaksi. Voi voi...
Monesti sanotaan, ettei ole savua ilman tulta, mutta tässä kohtaa poikkeus vahvistaa säännön. Hoitokokouksien puimisen ja muiden iänikuisten "syntilista"-keskusteluiden avulla luodulla paniikkimielialalla ei ole mitään yhtymäkohtia todellisuuteen. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole kriisissä, eikä liikkeen sisällä edelleenkään kuohu. Sen sijaan nämä tälle palstalle kirjoittelevat kuohuvat kohta yli äyräiden, kun heidän tihutyönsä ei tuota mainittavaa tulosta ja sekös heitä harmittaa.
Olen itse vanhoillislestadiolainen ja voin vakuuttaa, että nämä vertaukset Hitlerin julmuuksiin ovat vailla todellisuuspohjaa. Esimerkiksi vanhuksia arvostetaan tämän liikkeen sisällä varmasti enemmän, kuin muun ns. tavallisen kansan keskuudessa. Saatanalle ei ole heitetty, eikä syötetty ihmisiä - Nämä huutelijat eivät edes tiedä mitä se tarkoittaa! Muutenkin lähimmäistä rakastetaan kuin omaa sisarta tai veljeä, toisin kuin ulkona maailmassa.
Herätysliikkeessämme ei harjoiteta sadismia, eikä mitään muutakaan kidutusta. Kenenkään ei ole pakko kuulua meihin, vaan kyseessä on vapaa tahto. Tai oikeastaan, meihin kuuluminen tulee siitä, että uskoo samoin ja sen uskon meissä vaikuttaa Jumala. Sillä tavoin kyseessä ei ole mikään ihmisen oma valinta. Sellaista valintaa sen sijaan on se, että ei halua uskoa armosta syntejään anteeksi, vaan haluaa elää lihallisten himojensa vallassa. Sitä emme voi keneltäkään estää. Mutta joka sen tien valitsee, ei voi olla mielestämme uskovainen, niin yksinkertaista, kuin se onkin. Rukouksemme kuitenkin on, että jokainen palaisi takaisin parannuksen ahtaan portin kautta ja saisimme iloita yhdessä meitä odottavasta palkinnosta, jota pääsemme omistamaan silloin, kun Isän siunattuja kutsutaan.
Jokainen leuanlouskuttaja, joka tunnistit itsesi tästä kuvauksesta, mietihän oletko sinä se katkeroitunut kirjoittaja, joka on paaduttanut tuntonsa ja joka et osaa antaa anteeksi? Voisit miettiä ihan omakohtaisesti, olisiko sinun elämässäsi ja uskossasi ehkä sittenkin parantamisen varaa? Olisiko vika pikemminkin itsessäsi, kuin siinä herätysliikkeessä, jonka olet synnin vuoksi jättänyt? Olet kuin Eesau, joka vaihtoi uskon papusoppaan, mutta et sitä tajua!
Mieti, kumpi todennäköisemmin on väärässä: ihminen vai Jumala? En toki väitä, että lestadiolaiset olisivat yhtä kuin Jumala, mutta Jumala vaikuttaa meidän kauttamme ja hänen tahtoaan maailmalle saarnaamme. Hänen ohjeidensa mukaan me haluamme vaeltaa, emmekä vain oman lihan saastassa rypeä, kuten ulkopuolinen maailma.
Mutta miten on sinun laitasi, perättömiä juttuja levittelevä epäuskoinen ystäväni? Pitäisikö sittenkin tehdä se parannus, kuten sinua aikoinaan neuvottiin? Nöyrry ja "siivoa ensin oma pesäsi" ja vasta sitten Pyhän Hengen kautta katsele sitä valtakuntaa - näetkös enää yhtään tahraa siinä? Ulkopuolelta se näyttää resuiselta, mutta sisällä ovat kaikki aarteet ja siellä vallitsee rauha ja rakkaus!
Sen sijaan sinä uskosta osaton, joka et vielä tunne elävää kristillisyyttä, sinua kehoitan tulemaan lähimmälle Rauhanyhdistykselle ja uskomaan omalle kohdalle se pelastus ja anteeksianto, joka Jeesuksessa sinullekin ihan omalla osoitteellasi on valmistettu. Noudata mieluummin tätä kutsua, kuin että uskoisit katkerien perättömiin tarinoihin.
Tuolla alussa moitin tätä vl-velin kirjoitusta vl-fraseologiseksi. Sitä ei kirjoitus näytä kovin paljon edes sisältävän, joten pyydän anteeksi väärää muisteluani siitä. Monet näyttävät muistavan tekstin sisällön paljon paremmin.
Nyt kun uudelleen luin tuon kirjoituksen, huomaankin sen olevan hyökkäävä ja asiasisällöltään täysin ala-arvoinen, jota on vaikea uskoa uskovaisen kirjoittamaksi. Nyt kyllä ihmettelen, kuinka vl-veli viitsii vielä surkutella avauksensa poistumista ja vieläpä kysellä sen perään. Kirjoitushan on suorastaan törkeä. Vl-veli saisi pikemminkin hävetä kirjoitustaan.
Oikein muistin sisällön:)
Nyt kun luen uudelleen, niin minäkin muistelin sen olevan enemmän fraseologinen ja vähemmän noin suoraan panetteleva.
>> Nyt kun uudelleen luin tuon kirjoituksen, huomaankin sen olevan hyökkäävä ja asiasisällöltään täysin ala-arvoinen, jota on vaikea uskoa uskovaisen kirjoittamaksi.
Valitettavasti tuo kirjoitus on aivan oikein ja täysin totta. Hyvin kirjoitettu, sääli että se ei aukene epäuskoisille joita tämän palstan kirjoittajista varmaan on n.98%.
sääli että se ei aukene epäuskoisille joita tämän palstan kirjoittajista varmaan on n.98%.
>> epäuskoisille joita tämän palstan kirjoittajista varmaan on n.98%.
"Sen sijaan sinä uskosta osaton, joka et vielä tunne elävää kristillisyyttä, sinua kehoitan tulemaan lähimmälle Rauhanyhdistykselle ja uskomaan omalle kohdalle se pelastus ja anteeksianto, joka Jeesuksessa sinullekin ihan omalla osoitteellasi on valmistettu. "
Elävä kristillisyys.
Mitä tarkoitat sanalla elävä? Arvaan että tarkoitat sitä että käy säännöllisesti vanhoillislestadiolaisten seuroissa ja kuulee omin korvin kun he julistavat "synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä". Mutta mikä tässä sitten ELÄÄ? Siinä elää vain tuo muodollinen tapa.
Jeesuksen nimessä voidaan luvata ummet ja lammet mutta onko ITSE JEESUS mukana tässä?
Minusta usko on ELÄVÄÄ silloin kun uskoja ammentaa suoraan Jumalalta/Jeesukselta/Pyhältä Hengeltä Hengellistä ravintoa itselleen. Ihminen ei voi etsiä pelastusta ja armoa ulkonaisesta maailmasta. Tämä on puhtaasti tekninen juttu.
Jeesuksen vertausten mukaan ulkonainen maailmamme on vain peilikuvaa sille mitä sisällämme on. Jos ensin ei sisältä ole saatu anteeksiantamusta niin ulkomaailmakaan ei sitä voi antaa. Jos ihminen löytää Jumalan sydämestään, niin sen jälkeen tietysti ulkonainenkin maailma heijastaa Jumalan valkeutta.
Vl-mantrailu tuntuu kuin pakkomielteeltä jonka avulla yritetään keinotekoisesti hillitä sydämen pahaa oloa. Ja sitä toistetaan uudelleen ja uudelleen juuri siitä syystä että se ei toiminut edellisellä kerralla. Parempi olisi etsiä sieltä mistä voi löytää eikä kerta toisensa jälkeen sieltä mistä ei ennenkään löytänyt.
Vanhoillislestadiolaisuudessa ollaan kuin auringon ottajia jotka yrittävät saada rusketuksen toisiltaan kun pitäisi kääntyä aurinkoon päin. Vaikka sitten yhdessä.
Ehditkö eilen illalla lukea vastaustani? Siinä meni melkoisesti aikaa ja väsyttikin jo, joten minuakin harmittaa, kun ketju poistettiin :(
Sen verran harrastuksettomuudesta (karmean pitkä sana):
Moitit meitä hoitokokouksista kirjoittavia katkeriksi ja jopa "tiesit", ettei meillä ole mitään harrastuksia. Vastasin, että kirjoittelu on minulle yksi lisäharrastus ;)
Yksi motiivini näille aiheille on toive siitä, että eksyneet ymmärtäisivät eksyneensä ja että he löytäisivät tien takaisin entiseen uskoonsa.
Itse en missään vaiheessa ole hylännyt entistä uskoa, mutta Ry:llä kulku loppui siksi, koska lammashuoneeseen hyökkäsi raatelevaisia susia, jotka eivät laumaa säästäneet.
Toivon vielä myös sitä, että jollet muista tai tiedä kokouksista, kyselisit niistä omilta luottotutuiltasi. Toisaalta kirjoituksestasi päätellen saatat olla tyypillinen kovan luokan hoitomieskin(?)
Jos kirjoitat vielä, voisitko käyttää ystävällisempiä sanoja todisteeksi ystävyydestä, jota meille "katkerillekin" vakuutit?
Poika on oppinut henkimies H. Saaren tekstiä, joka todettiin kelvottomaksi saarnaaman.
Henkinensä.
Kuljit liikaa jalanjälkiä, väärähenkinesi, et siis ole oikea vl-lahkon uskovainen.
Mielestäni olet ymmärtänyt vähän väärin tämän "tuomitsemis"asian. En näet ollenkaan ole viemässä tuomiovaltaa Jumalalta, enkä väitä, etteikö ainoastaan Hän viimekädessä päättäisi ihmisten pelastuksesta. Omalla uskollamme ja teoillamme vastaamme kukin vain itsestämme.
Meillä on kuitenkin Raamattu, jossa on selkeät ohjeet nuhdella syntistä ja kehoittaa häntä parannukseen, ja toisaalta selkeä kielto olla sulkematta silmiään lähimmäisen synneiltä. Ei nuhtelu ole tuomitsemista, vaan rakkautta.
Ymmärrät koko tuomio-sanan väärin mikäli väität, että me lestadiolaiset tuomitsisimme epäuskoiset. Me kyllä kehoitamme heitä parannukseen ja uskostaan luopuneita haluamme rakkaudella hoitaa, että he saisivat synnintunnon ja tekisivät parannuksen. Siitähän hoitokokouksissa on kysymys - ei tuomitsemisesta. Tuomion antaa Jumala viimeisenä päivänä, ei rauhanyhdistys, vielä vähemmän SRK. Jumalan tuomio on oikeudenmukainen ja synnin palkka on kuolema.
Mutta totta kai, synnintunto on Jumalan vaikuttama asia ihmisessä, ja mikäli sitä ei ilmene nuhtelusta huolimatta, onko muuta vaihtoehtoa, kuin pitää sellaista ihmistä epäuskoisena ja publikaanina? Miten itse tulkitset sitten Raamattua? Eihän sekään nimittäin vielä tarkoita, ettemmekö edelleen rakastaisi niitä lähimmäisiämme, jotka kaikesta huolimatta valitsevat väärin. Rukoilemme heidän puolestaan ja toivomme parasta, että he vielä löytäisivät Hyvän Paimenen laumaan. Myös jokaisen hoitokokouksista katkeroituneen puolesta rukoillaan ja teitäkin rakastetaan.
Jos olet sitä mieltä, että lähimmäisenrakkaus tarkoittaa sitä, että julkisyntisen nähdessämme toteaisimme hänen varmaan olevan uskovainen (me kun emme muka saa sieluntilaa muulla tavoin arvioida) ja siunaisimme hänen syntinsä, olet todella pahoin harhoissa. Kyllä synti on saarnattava synniksi ja siitä on nuhdeltava, ettemme olisi hempeähenkisiä. Sellainen synnin rakastaminen ei ole lähimmäisenrakkautta, vaan väärää rakkautta, joka viimeisenä päivänä Jumalan edessä langettaa saman tuomion "rakastajan" yllekin. Hän hyväksyessään lähimmäisen synnin, syyllistyy siihen samaan syntiin itsekin. Tiedäthän sinä sen?
Niitä paljon puhuttuja vääriä hoitoja on voinut tapahtua - itse en ole todistanut yhtäkään - mutta mikäli niitä on ollut, kyseessä ei ole Jumalan virhe, vaan inhimillinen erehdys. Nämä tapaukset on jo aikaa sitten kahden välisesti (tai sillä joukolla, jota asia koski) hoidettu evankeliumilla ja unohdettu armon virtaan. Niitä asioita ei kannata kaivella sitä enempää.
Mutta edelleen olen sitä mieltä, että niille, jotka ovat mielestään tulleet loukatuiksi ja väärin hoidetuiksi, ei ole eduksi huutaa täällä paaduttamassa tuntoaan ja pilkkaamassa Pyhää Henkeä, vaan rukoilla Jumalalta synnintuntoa ja nöyryyttä. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Emme milloinkaan tule tunnustamaan julkisyntistä väärävanhurskasta uskovaiseksi, eikä sen asian sanomisessa ole anteeksipyydeltävää.
mikä on tuo julkisynti, jota vl:t viljelee puheissaan - isosta kirjasta kun sitä ei löydy?
urakalla miettiä siellä keskenänne että mikä oikeasti on syntiä. Teidän höpösynnit ovat niin säälittävää kamaa että varmaan Jumalakin niille nauraa.
kaikkien nähtäville, jotta tietäisimme mistä kaikesta mieleisesi parannus olisi tehtävä.
Jokainen meistä tietää, mitä Raamatun mukaan on pidettävä syntinä. Tätä on kaikki se, mikä vieroittaa ihmisen Jumalasta. Lisäksi tulee Raamatun 10 käskyn sisältämät asiat.
Jos syntilistastasi löytyy muita syntejä, tuo hyvä mies ne näkösälle!
Kauniita sanoja kirjoitat, mutta vastaapa Sectorille. Olisi mukava keskustella kanssasi.
Mitä on tuomitseminen?
Back to basics.
Jumala loi ihmisen OMAKSI kuvakseen. Jumala ei luonut ihmistä ihmisen LIHAN kuvaksi eikä omaksi irvikuvakseen. Jumalan kuvana ihminen on siis JUMALAN NÄKÖINEN EI ihmisen LIHAN NÄKÖINEN. Lisätään vielä että Jumala on HENKI.
Joka kerta kun väitetään kenestäkään ihmisestä muuta kuin että hän on Jumalan kuva (siis sellainen kuin miksi Jumala hänet loi)harrastetaan tuomitsemista. Jokaisena tällaisena kertana turmeltuu JUMALAN kuva ihmisessä.
Onhan tuttu ajatus että ihminen tekee syntiä myös ajatuksin.
Nyt on kuitenkin erotettava maallinen yhteiskuntaelämä ja hengellinen elämä. Jos maallinen oikeusistuin tuomitsee rikollisen rangaistukseen eivät hengelliset lait ole tietenkään sovellettavissa. Kauaa ei pysyisi virassaan tuomari joka 10 ihmisen murhaajalle sanoisi että tämä ihminen on vain Jumalan kuva ja vapauttaisi hänet kaikista rangaistuksista. (Ellei Pyhä Henki häntä erityisesti kehota mutta se on jo toinen juttu)
Kun harrastetaan hengellisiä ja vieläpä JEESUKSEN NIMISSÄ on toteltava Jeesuksen julistamia sääntöjä. Nämä ovat eri kuin maallinen laki.
Ennenkuin jatkan, kysyn sinulta kummista oli kysymys hoitokokouksissa:
Maallisista vai hengellisistä? Vastaa tähän yhdellä sanalla.
>> Mutta totta kai, synnintunto on Jumalan vaikuttama asia ihmisessä, ja mikäli sitä ei ilmene nuhtelusta huolimatta, onko muuta vaihtoehtoa, kuin pitää sellaista ihmistä epäuskoisena ja publikaanina?
"Teidän vl:ien pimeys on juuri siinä, että korotatte itsenne jalustalle ja kuvittelette ihmisymmärryksenne riittävän analysoimaan tarkkaan kuka on juuri oikealla tavalla uskovainen sekä vaaditte epäraamatullisesti että juuri teitä pitäisi seurata."
Tässä on todellakin vl-pimeyden ydin.
"kuvittelette ihmisymmärryksenne riittävän analysoimaan tarkkaan kuka on juuri oikealla tavalla uskovainen"
Ihmisymmärryksen avulla analysointi on AINA TUOMITSEMISTA. Se tulee egosta ja sitä tulee käyttää vain MAALLISIIN arviointeihin.
Kun on puhe hengellisistä niin JEESUS näyttää aivan TOISEN tien.
Oliko hoitokokouksissa kyse hengellisistä vai maallisista?
asiaton kirjoitus poistettiin. perässähiihtäjä.