Hesarissa

julkaistiin nyt kotimaa-keskustelupalstalla aloitukseni ympärileikkauksista. Viittasin siinä hesarin pääkirjoitukseen ja aamu-tv:n ohjelmaan aiheesta.
8370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä niin. Tästä on hyvä pitää keskustelua yllä ja tuoda selkeästi esiin kaikki näkemykset.

Tulin tuossa päivällä katsoneeksi sen aamu-tv:n keskustelun puolisilmällä, ja puolella huomiolla, mutta mieleeni jäi sellainen argumentti tuolta islamistilta että miehen elämässä tulisi vaikeuksia sitten myöhemmällä iällä, jos ei ole ympärileikattu. Mm. ei voisi toimia uskonnollisena johtajana, tai ei voisi mennä naimisiin. Tämä ei ole tarkka sitaatti, mutta jotain tuonsuuntaista. Kysyn vaan että onko parin päivän ikäinen lapsi aikeissa ryhtyä uskonnolliseksi johtajaksi, tai menossa naimisiin? Mitä argumentteja on ympärileikkauksen puolesta, jotka vaatisivat sitä tehtävän puolustuskyvyttömälle vastasyntyneelle? Kyllä, on varmasti lukuisia argumentteja sen puolesta miksi aikuisen miehen pitäisi olla ympärileikattu, mutta miksi ympärileikkaus on suoritettava parikymmentä vuotta etuajassa? Miksi sen ei voisi antaa odottaa siihen saakka että sillä on merkitystä, ja että henkilö olisi itse valmis siihen ottamaan kantaa? 18-vuotta täyttäneen vapaaehtoista ja itse kustannettua uskonnollisista syistä tehtyä ympärileikkausta vastaan minulla ei ole mitään. Aikuiset saavat pilkkoa itseään niin paljon kuin tahtovat. Mutta en ymmärrä vauvojen silvontaa.

Äänestä
  • kun nyt on päivätolkulla vatvottu, niin hämmästelen joiden täysin kummallisia puolusteluja silpomiselle.

    - Hygienia.

    Se ei ole ongelma Suomessa ja Suomen lainsäädännöstä on kyse. Kaiketi suurin osa suomalaisista miehistä on saanut pitää esinahkansa, enkä minä ainakaan ole kuullut, että mitään tulehdusepidemiaa olisi koskaan ollut.

    - Uskonnolliset ja perinteiset tavat, joita pitää kunnioittaa.

    - Miksi?

    Kestävyys seksiaktissa.

    - Pikkuvauvat eivät nai.

    Tulehdusriskin pieneneminen seksipartnerilla.

    - Edelleen, pikkuvauvat eivät nai.

    Oli kai niitä joitain muitakin, mutta nämäkin perusteet ovat jo kyllin typeriä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    kun nyt on päivätolkulla vatvottu, niin hämmästelen joiden täysin kummallisia puolusteluja silpomiselle.

    - Hygienia.

    Se ei ole ongelma Suomessa ja Suomen lainsäädännöstä on kyse. Kaiketi suurin osa suomalaisista miehistä on saanut pitää esinahkansa, enkä minä ainakaan ole kuullut, että mitään tulehdusepidemiaa olisi koskaan ollut.

    - Uskonnolliset ja perinteiset tavat, joita pitää kunnioittaa.

    - Miksi?

    Kestävyys seksiaktissa.

    - Pikkuvauvat eivät nai.

    Tulehdusriskin pieneneminen seksipartnerilla.

    - Edelleen, pikkuvauvat eivät nai.

    Oli kai niitä joitain muitakin, mutta nämäkin perusteet ovat jo kyllin typeriä.

    Uskomatonta soopaa suolletaan tällä palstalla, nyt jo masturbaatiokin kuivattaa aivoja, herra rankaisee ja rukoilla pitää joka runkun jälkeen tai jotain. Hyi helvetti. Oikein "lääketieteen opiskelija" asialla.

    Kössö, hyvin kirjoitit Hesarin palstalle, kiitos. Minäkin kannoin cortexini kekoon mutta viestini meni toistaiseksi sinne tarkistusjonoon.

    Välillä oikeasti tuntuu, ettei tätä jaksa enää. Missä on ihmisten järki? Missä on vanhempien suojeluvaisto, kun joku saatanan kaapuäijä lähestyy vauvaa teräaseineen?

    Vielä tuli mieleeni sen järkevän Sariolan kommentti, kun tämä muslimilääkäri tähdensi, että ympärileikkaus on maailmalla hyvin yleistä, esim. USA:ssa: Sariolahan heitti tähän, että "se on iso bisnes". Lääkärit tahkoavat rahaa, kun puoltavat, suosittelevat ja tekevät tuollaisia %&¤%#"*keleen vauvanviiltelyjä.

    Äänestä

  • gyrus kirjoitti:

    Kävin äsken taas uuden laittamassa sinne. Vähän ihmettelin sen yhden hepun kommenttia, jossa hän pohti vaan sitä, että kuka maksaa. huh!

    Kirjoitin muuten just Tuomiojalle sähköpostia ja kyselin, miten hän aikoo asiasta äänestää, jos ja kun se täysistuntokäsittelyyn tulee.

    Äänestä

Mielestäni se oli mainio avaus. Itsekin sinne jo viestiäni tyrkkäsin ja näyttää päässeen sensuurista läpi.

Osaako kukaan heittää minuuttiarvioita koska tuossa aamuteeveessä aletaan tästä asiasta puhua? Ärsyttää nuo suoratoistot sitten niin maan pirusti.

Äänestä
  • että missä kohtaa se juttu siinä aamuteeveen linkissä on? Vai mitä? No, se on siinä ennen puolta väliä, sen Peking-uutisen jälkeen.

    Laitoin eilen muuten (vai oliko edellispäivänä) A-talkiin ohjelmaehdotuksen, jossa tästä keskusteltaisiin.

    Ehdotin keskustelijoiksi Oksalaa Sosiaali-ja terveysministeriöstä, Hyssälää samasta putiikista, Kari Tolvasta Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä, jotain edustajaa Amnestystä ja jotain lakimiestä.

    Vastasipa tuo Jan Andersson, että palaa pelipaikalle elokuun lopussa. Tai siis automaatti se kai oli, joka viestin lähetti.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    että missä kohtaa se juttu siinä aamuteeveen linkissä on? Vai mitä? No, se on siinä ennen puolta väliä, sen Peking-uutisen jälkeen.

    Laitoin eilen muuten (vai oliko edellispäivänä) A-talkiin ohjelmaehdotuksen, jossa tästä keskusteltaisiin.

    Ehdotin keskustelijoiksi Oksalaa Sosiaali-ja terveysministeriöstä, Hyssälää samasta putiikista, Kari Tolvasta Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä, jotain edustajaa Amnestystä ja jotain lakimiestä.

    Vastasipa tuo Jan Andersson, että palaa pelipaikalle elokuun lopussa. Tai siis automaatti se kai oli, joka viestin lähetti.

    Niin. Minua kun ei huvita koko lähetystä katsoa siihen saakka kunnes tulee se minua kiinnostava pätkä.

    Ainakaan meikäläisellä ei onnistu koko lähetyksen lataus muistiin ja sen jälkeen siirtyminen oikeaan kohtaan.

    Äänestä

  • e.k.v_ kirjoitti:

    vihreä-valkoinen mötti siinä viivalla liikkumassa. Siihen kun tartut hiiren vasemmalla "korvalla", niin voit sitä liikuttaa.

    Ja tämä juttu on vähän ennen puolta väliä. Voit hakea siitä ihan tarkan kohdan, vaikka se hetken aina viekin, että se alkaa uudelleen pyöriä.

    Tuosta kun klikkaat, niin saat sen näkyviin.

    http://areena.yle.fi/toista?id=1412629

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kössönöm kirjoitti:

julkaistiin nyt kotimaa-keskustelupalstalla aloitukseni ympärileikkauksista. Viittasin siinä hesarin pääkirjoitukseen ja aamu-tv:n ohjelmaan aiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu