homoparien siunaamista.
Aholansaaressa koolla olleet körtit innostivat homo ja lespo pareja hakemaan kirkollista siunausta !
On tämäkin herätysliike !
Onneksi erosin kirkosta jo naispappeuden vuoksi.
Aholansaaressa koolla olleet körtit innostivat homo ja lespo pareja hakemaan kirkollista siunausta !
On tämäkin herätysliike !
Onneksi erosin kirkosta jo naispappeuden vuoksi.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Minä en näe mitään itsensä onnittelun syytä siinä, että on eronnut uskovien yhteisöstä.
Jos epäkohtia näkee, niitä on syytä käydä korjaamaan, ei lähteä pois ja sitten sivusta arvostella.
Tällä en ota kantaa tuohon Aholansaaren tapaukseen, jonka kommentointi vaatisi paljon lisätietoja. Oudolta kuullostaa. Mistä tiedät noin puhutun?
Infoat hieman harhaajohtavaasti. Körtit eivät suosittele homoparien siunaamista.
Sen sijaan yksi kirkolinen vaikuttaja, Kannelmäen eläkkeellä oleva kirkkoherra on rohkaissut homopareja pyytämään siunauksen sitä tahtoessaan, koska vain sillä tavoin kirkolliskokous vähitellen antaa luvan siunauskaavan tekemiseen.
Tämä tilaisuus ei myöskään ollut yleisesti körttien tilaisuus Aholansaaressa, vaan se oli spesifisti körttiteologien Teologipäivät, jotka pidettiin Aholansaaressa.
Hienoa! Körtit ovat muutamia muitakin kertoja hiljaisella rukouksellaan ja rohkeudellaan saaneet kirkossa muutoksia aikaseksi. Körttiteologit ovat nöyriä Herran edessä, eivätkä voi ihmisenä kieltää toiselta yhtä syntiseltä ihmiseltä Herran siunausta.
Viime aikoina on yhä enemmän kirkolliset vaikuttajat ottaneet kantaa ja ilmaisseet tukensa niille homopareille, jotka siunausta tahtovat.
Sanot:
Körtit eivät suosittele homoparien siunaamista.
Sanot myös:
Körttiteologit ovat nöyriä Herran edessä, eivätkä voi ihmisenä kieltää toiselta yhtä syntiseltä ihmiseltä Herran siunausta.
Siis sanotko nyt sittenkin viestissäsi jotain, joka on sanomaltaan ristiriitaista ja kuitenkin nimenomaan kannanotto homoliittojen puolesta? Onhan näitä julkisia homoja, jotka ovat antaneet ymmärtää, että Jumala on itseensä homouden luonut, kuten Mark Levengood oli antanut ymmärtää. Myös käyttämäsi nimimerkki, hyvä juttu, kertoo jotain ilakointia Raamatun todistuksen vastaista homoasiassa. Pitäisikö siis repiä pois Raamatusta jo Vanhan testamentin homoseksuaalisuuteen viittaavat kielteiset paikat ja eritoten Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun kannanotot?
Körttiteologit eivät ole synonyymi körteille.
Ehdottomasti ihminen, joka kieltää toisilta ihmisiltä Herran siunauksen, joutuu vielä vastaamaan tuosta teostaan Jumalalle.
Ehdottomasti olen siunauksen kannalla, enkä näe asiassa mitään Raamatun vastaista, vaan päinvastoin: se on Raamatun mukaista.
Vaikka et esiinny aidolla nimelläsi, niin kysyn, että onko homoseksuaalisuus Jumalan tahdon mukaista ja jos ei, niin ihminenkö pitää siunata silloinkin Jumalan tahdon vastaisuuteensa? Jos homoseksuaalisuus on Jumalan tahdon vastaista, niin millä Jumalan ilmoituksella perustellaan Jumalan tahdon vastainen elämäntapa? Minä edustan ajatusta, että pysytään seksuaalisuudessakin Jumalan luomisjärjestyksen mukaisessa elämäntavassa ja siunataan heitä siinä järjestyksessä. Tähän torjumaani homoseksuaalisuuden elämäntapaan kuuluu lisäksi myös esimerkiksi torjua heterohuoruuskin.
Kamalaa propagandaa on sinun puheesi!
Pitäisi siis ruveta siunaamaan synnin tekemistä!
Ev.lut. kirkkohan siunaa synnintekemistä joka viikko! Ei avioliittoon aikoville tehdä mitään ehtoa, että heidän olisi luovuttava synnintrekemisestään (esimerkiksi anaaliseksistä ja suuseksistä, juoruilusta ja mässäyksistä), vaan heitä siunataan ja heidän synnintekemistään.
Jos heiltä vaadittaisiin ensin sitä, että he eivät saisi pariskuntana tehdä syntiä avioliittonsa aikana, niin silloin vasta kirkko lopettaisi synnin siunaamisen.
Tänään vihitään pelkästään hesan tuomiokirkkoseurakunnassa 18 avioparia. Meneppä vaatimaan sitä, että kirkko ensin kyselisi sitä, että aikovatko nämä luopua synnintekemisestään ja kaikki heistä, jotka ovat eronneet aiemmasta liitosta, tulisi kirkon kieltää vihkimästä uuteen avioliittoon, koska Jeesus ja Paavali sanoo heidän vihkimistään synnin tekemiseksi sekä synnin siunaamiseksi. Pelkästään tänään kirkossa siunataan kymmenien heteropariern synnintekemistä, ts. eronneita vihitään uusiin avioliittoihin.
Eikö jos jonkun, niin kirkon, jolle on Jumalan sana uskottu, tulisi seurata Jumalan sanan ohjetta, mutta mitä vielä jopa piispojen voimin lipsutaan sinne sun tänne. Toki on olemassa vielä sanalle uskollisiakin paimenia.
Eikö etiikan ja moraalin perusta ole Jumalan sanassa ja erityisesti luomisjärjestyksessä ja Jumalan laissa.
Kun epäuskoon ja sekularismiin langennut kansa ei seuraa moraalissa ja etiikassa Jumalan sanaa, niin kohta kaikki jumalaton menu hyväksytään normaalina menona. Aika koittaa, että hetken kuluttua ollaan täydessä anarkiassa ja kaaoksessa.
Olen varsin tyrmistynyt nykyisestä homoseksuaalisuuden läpiajosta kansan yleiseksi käytännöksi kaiken muun kevytkenkäisyyden ohella. No se on sitä ihmisen hyväksymistä sellaisessa turmeluksessa mitä hän tahtoo olla ja harjoittaa. Jumalan laki on totaalisesti hylätty moraalin perustana.
Kyllä homous on Jumalan tahdon mukaista siinä missä heterouskin.
Ihmiset eivät enää, Jumalan edessä, kestä toimia kaksinaamaisesti - siitä lienee kysymys enimmäkseen.
Tiedäthän, että avioliitoista noin 60% päätyy avioeroon. Näistä eronneista 40% uudelleen avioituu. Suurin osa heistä saa kristillisen avioliittoon vihkimisen.
Raamattu sen sijaan sallii avioliiton purkamisen (eron) vain tietyissä tapauksissa. Suurin osa kirkon jäsenistä on eronnut avioliitostaan vastoin Raamatun ohjetta - tai heidän vanhempansa ovat eronneet siten, tai joku muu perheen jäsen/jäsenet. Nämä ihmiset ovat Raamatun mukaan menossa helvettiin koska eivät pidä syntinä eivätkä väärintekemisenä erojaan, vaikka ne ovatkin Jumalan tahdon vastaisia eroja (Raamatun mukaan). Kukaan heistä ei enää koe olevansa kelvollinen kieltämään homopareilta siunausta, muka Raamattuun vedoten, koska he itse eivät sovella Raamattua parisuhteen kyseessä ollessa, itseensä, eikä kirkkokaan heihin Raamattua sovella.
ja sitten se suuri joukko, joka ei ole ainoastaan tehnyt sitä syntiä, että ovat eronneet avioliitostaan, vaikka Raamattu sen on selkeästi kieltänyt, vaan sen lisäksi he rikkovat sydämestään Raamattua vastaan avioitumalla uudestaan. Ja kirkko heitä siunaa. Nämä ihmiset eivät enää yksinkertaisesti kehtaa, Jumalan edessä, vaatia homoihin sovellettavaksi Raamattua, koska he eivät sovella Raamattua itseensäkään, eikä kirkkokaan halua soveltaa Raamatun vaatimuksia heteropareihin.
Vain kaksinaamainen soveltaa Raamatun vaatimuksia toisiin, mutta ei itseensä.
Suuri osa kirkkoon kuuluvista aikuisista heteroista on eronnut avioliitostaan muista syistä kuin niistä, jotka Raamattu sallisi eron syyksi - ja suuri osa eronneista vielä on, Raamatun vastaisesti, tehnyt sitä aktiivista syntiä kirkon siunaamana, että on avioitunut uudelleen.
Suuri osa edellisessä tarkoittaa useita miljoonia suomalaisia, kun väkilukumme on 5 miljoonaa, joista n. 80% kuuluu kirkkoon ja avioituneista on eronnut 60% vihityistä.
Kun sitä on alkuunsa saanut synnissä, kun äiti oli raskaana ennen kuin ne oli avioliitossa. Kun ne sitten myöhemmin erosi ja molemmat tahoillansa uudelleen avioitui, niin mikä sitä on mennä omille vanhemmilleen sanomaan, että Raamatun mukaan he elävät synnissä, johon kirkko on heidät siunannut.
Mieluiten sitä täällä netissä riekkuu ja vaatii, että homoihin olisi Raamatun vaatimuksia sovellettava, kun ei sitä halua vaatia sitä omille vanhemmilleen. Helpompaa se on netissä riekkua nimimerkillä ja kirjoittaa, että homoparien siunaaminen on synnin sunaamista, kun ei sitä halua omille vanhemmilleen sitä samaa sanoa, että heidän eronsa oli Raamatun mukaan syntiä ja he uusissa avioliitoissaan elävät synnissä, johon kirkko heidät siunasi.
Miksi tulisi hetroihin soveltaa Raamatun vaatimuksia?
Tähän lisäksi vielä se ehkä miljoonan kirkkoon kuuluvan heteron joukko, jotka elävät avoliitossa. Avoliittokin on Raamatussa synniksi sanottu. Ei yksikään avoliitossa elävä ole kelvollinen vaatimaan, että homopareja ei saisi siunata, koska homoparit eläisivät synnissä - ellei ensin itse muuta eroon kumppanistaan tai avioidu tämän kanssa (mikäli ei ole aiemmasta liitosta eronnut) ja kadu avoliittoaan syntinä.
Nämä avoliitossakin elävät kirkon jäsenet, niitä on varmaan jos tilastokeskuksen sivuilta katsoisi, miljoona. Ei heistä yksikään ole kelvollinen vaatimaan, että homopareja ei saisi siunata, elleivät ensin itse lopeta synnin tekemistään (avoliitto) ja kadu synnintekemistään eli avoliitossa elämistään.
Nämäkin avoliitossa elävät ihmiset ovat tajunneet, että olisi vain Jumalan edessä todella paha olla, jos vaatisi kaksinaamaisesti Raamatun vaatimusten soveltamista homoihin, muttei sovella itteensä ensin.
Onko mukava puskasta huudella. Tule puskasta pois, kyllä Jumala toimesi on merkannut. Aadam, missä olet ja mitä oletkaan tehnyt?
Voisitko sanoa suomeksi, että mitä minun tulee ensin itseeni soveltaa. Olisikohan luulosi se, että olen homo, eronnut tai haaremin kannattaja tai sitten pedofiili tai joku muu fiili? Mitä käsket minun itseeni soveltaa. Nyt kyllä sovellan itseeni seksuaalisessa käyttäytymisessä luomisjärjestyksen ja Jumalan lain mukaisen sovelluksen. Eikö se riitä ja eikö se olekaan oikein. Mikä on nyt se Sinun uusi vaatimuksesi soveltamisesta itseeni? Siis mikä tieto ja kuka mahti on se lain tai säännön antaja, jota minun olisi kuultava ohi Jumalan säännön?
Voisitko sanoa sen minkä sanoit Raamatun sanoin, että toisetkin tietäisivät sen, että mihin Jumalan sanan kohtaan vetoat, kun olet suosimassa samaa sukupuolta olevien liittoja. Kun minä luen Raamattua, niin minä löydän sieltä vain homoseksuaalisuuden ja muutenkin seksuaalisuuden vallattomien muotojen torjunnan. Onko siis Raamatussa kahdenlaista tietoa. Siis voisitko avartaa minua Raamatun tekstein, eikä omien mieltymystesi tai mahdollisesti toimiesi tekstein.
Kuunnelkaa hyvä uskovat katolista kirkkoa. Paavi ei horju tuulessa. Katolisen kirkon mukaan homous on syntiä ja avoliitot myös. Tämä on tervettä. Avioero on myös syntiä katolisen kirkon mukaan. Samoin esiaviollinen seksi. Vain katolinen kirkko voi enää pelastaa suomalaiset. Tänäkin iltana sadat tuhannet nuroet ja aikuiset syyllistyvät juoppouden syntiin. Hävetkää, te välinpitämättömät ihmiset! Juomalla alkoholia kuset aivosi viemäriin ja pilaat DNA:asi.
No uutisia maailmalta seuranneina olemme voineet todeta, että myös roomalaiskatolilaisen kirkon toimissa seksuaalisuuden alueella on ollut pahoja ongelmia. En nyt tähän asioita erittele, mutta jokainen aikaansa seuraava ne on saanut tiedotusvälineistä kuulla.
Sen verran sanon, että papiston selibaattivaatimus on kerrassaan johtanut mahdottomuuksiin. Ken tämän totuuden kieltää, niin kait ei sitten ole totuudesta tietoinen.
Katolinen kirkko tuomitsee myös pedofilian ja pitää sitä syntinä. Taidat Alpo olla näitä räksyttäjiä eikä sinua totuus kiinnosta ollenkaan.
Vain katolisella kirkolla on selvä ja MUUTTUMATON syntilista vuodelta 30 jKr. Vastaavaan ei kykene yksikään muu kirkko. Joten toistan: katolinen kirkko pitää syntinä avoliittoa, esiaviollista seksiä, avioeroa, homoutta ja ryyppäämistä. Kunpa tämä maa löytäisi katolisuuden uudelleen. Ainakin elämänlaatu nousisi merkittävästi nykymenoon verrattuna. Eikä tarvitsisi lasten pelätä isän tai äidin lyömistä ja puukotusta.
Selibaattisäännös on seurakuntalaisten parhaaksi. Pappi saa keskittyä täysin hengelliseen työhön ja seurakuntalaisten tarpeille. Kun pappi ei ole naimisissa, hänen ei tarvitse miettiä perheen elatusta.
Sen kai tiesitkin, että katoliset papit eivät saa työstään palkkaa, vaan elävät köyhyyslupauksen mukaisesti. Katolinen pappi ei kerkskaile omaisuudellaan, hienoilla lomamatkoillaan ja uudella asunnollaan luterilaisten tapaan, vaan katolinen pappi on 24 tuntia seurakuntalaisten käytössä ja messuja pidetään joka päivä monta kertaa. Kuinka monta kertaa hellarit ja luterilaiset kokoontuvat kirkkoon viikossa?
Tule rohkeasti tutustumaan katoliseen kirkon messuun. Yllätyt positiiviesti. Luterilaisten harjoittama porpaganda on purrut Suomessa hyvin 500 vuotta, mutta vähitellen totuus paljastuu muillekin. Kaikki kielteinen selotus katolisudesta ei ole perustunut faktoihin, vaan om ollut tietoista vihaa, ennakkoluuloa ja huijausta. Sitä paitsi luterilaiset ovat theneet Porvoon julistuksessa sovinnon katolisen kirkon kanssa ja luterilaiset papit myöntävät, että katolinen raamattunäkemys on tosi, eikä luterilainen.
tunnustuksellisilla luterilaisilla on myös tiedossa karkeat synnit, koska ne on Raamattuun kirjoitetut. Niitä julkisesti harjoittavat suljetaan pois ehtoolliselta, jos eivät kadu. Tämä on toisin kuin teikäläisten kirkossa, jossa käytännön toimista en ole kuullut mitään. Katolilaisuus voisi tuoda jotain hyvääkin mukanaan kun se edustaa paikoitellen Raamatullisia arvoja, mutta väärällä vanhurskauttamisopillaan se veisi meiltä Kristuksen.
Hyvä, että kirkkonne on viisaampi kuin Paavali tässä selibaattiasiassa! Mites on niiden tuhansien ja tuhansien nunnien aborttien yms. laita?
Meidän seurakunnissa viikoittain. Protestantit olivat kuuluisia askeesin ihannoimisesta. Tuli juuri tuossa ruokaohjelmassa rennessanssinkeittiöstä :)
Nimiluterilaiset tekivät sovinnon, mutta eivät Porvoossa. YJV perustuu luterilaiselle opille vieraalle inhabitaation korostuselle.
Katolilainen kirkko tekee vieläkin turhaksi Kristuksen työn tuomalla Hänen rinnalleen hyvät teot, vaikkakin ne olisivat armoa.
Vääristelet katolista oppia. No, eipä muuta voi luterilaiselta odottakaan. Ette edes osaa lukea kirkolliskokouksia.
Katolinen kirkko opettaa. että ihminen pelastuu yksi Jumalan armosta Kristuksen sovitustyöb vuoksi.
Hyvillä teoilla EI ANSAITA pelastusta, menikö perille? Ei mennyt?
Hyvä teot kuuluvat uskoon, koska usko ilman rakkautta eli hyviä tekoja on kuollutta. Näin sanoo Pyhä Raamattu. vaikka te unohdatte kyseisen kohdan.
Hyvät teot ovat Jumalan aikaansaannosta! ja Jumala laskee ne armossaan ihmiselle ansioksi, vaikka onkin ne itse vaikuttanut. Minkä mukaan sinut tuomitan Raamatun perusteella? Tekojen! Teoilla on siis jotain merkitystä, vaikka luterilaiset eivät uskallakaan todellisuutta kohdata.
Tunnen asian, että pedofilia on synti. En olekaan ollut määrittämässä sitä, että mitä KATOLINEN kirkko ei pitäisi syntinä, mutta olen tähdentänyt sitä, että mihin selibaatti on johtanut valitettavissa tapauksissaan. Tiedän ja olen asiapapereista todennut, että Katolinen kirkko tuomitsee pedofilian ja on ryhtynyt eri toimin sen kitkemiseksi kirkon piiristä. Mitä moraalikysymyksiin tulee, niin ei minulla ole erityistä opponointia katolista kirkkoa vastaan. Pelastusoppi on kuitenkin vähän toinen ja en Hyväksy Marian ylistystä osana pelastusteossa, vaan pidän, että Jeesus on meille yksin hankkinut autuuden.
Selibaattiin kiinnitin huomiota viestiketjussa, joka alkoi "Harjoittaako Luther -säätiö kirkon?
Kirjoittanut: .............. 22.7.2008 klo 03.18".
Sanomani viesti ketjussa oli "Selibaatti
Kirjoittanut: Alpo Ahola 26.7.2008 klo 08.30".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000036694354
Luterilaisena uskonpuhdistuksen kannattajana en voi tunnustaa paavin primaattia, mutta se ei tietenkään merkitse sitä, että olisin kiroustuomioita jakelemassa Roomalaiskatolista kirkkoa vastaan. Mielestäni olen täällä luterilaisuuden palstalla pitänyt suurempaa kritiikkiä luterilaista kirkkoa vastaan, jossa itse toimin maallikkona.
Olen lukenut laajalti katolilaista oppia, mm. Trenton päätökset.
"Katolinen kirkko opettaa. että ihminen pelastuu yksi Jumalan armosta Kristuksen sovitustyöb vuoksi."
Ymmärrätte tuon lauseen aivan eri tavalla kuin me ja tiedät sen itsekin. Tuo on halpamaista eksyttämistä, esim. Kristuksen sovitustyön vuoksi ei teillä tarkoita sijaissovitusta vaan vain sitä, että Kristus oli mieluisa, mutta ei välttämätön, uhri ja that's it. Teidän armokäsityksennekin on täysin erilainen- ei imputatiivinen vaan kvalitatiivinen.
Hyvillä teoksilla on roolinsa pelastuksessa. Trento opettaa, että hyvillä teoilla todella ansaitaan iankaikkinen elämä kun taas nykyin katekismuksenne on ilmaisussaan lievempi.
"Hyvä teot kuuluvat uskoon, koska usko ilman rakkautta eli hyviä tekoja on kuollutta. Näin sanoo Pyhä Raamattu. vaikka te unohdatte kyseisen kohdan. "
Hyvät teot kuuluvat uskoon siinä mielessä, että ne ovat sen välttämätön seuraus ja kyllä usko, joka ei synnytä hyviä tekoja on kuollutta.
Trento kiroaan ne, jotka sanovat etteivät hyvät teot olisi samalla ihmisen ansioita siis, että ne olisivat niin paljon Jumalan vaikutusta, että ne eivät olisi samalla ansiollisia.
Viimeisellä tuomiolla Jumala katsoo meihin tekojemme mukaan, mutta silti pelastumme Kristuksen sijaissovituksen tähden, koska kun olemme puetut Kristuksen meillä ei ole enää mitään kadotustuomiota.
Sinä vääristelet luterilaista oppia räikeästi hyvien tekojen osalta.
Se oli yksittäisen körttinä esiintyvän eläkepapin ajatus. Hänen perustelunsa oli: Herra on jo ollut tällaisten luona, jotka tulevat siunausta pyytämään.
Ihmettelen vaan, miksi papin pitää mennä heitä siunaamaan, jos jo itse Herra on ollut heidän luonaan?
Ja toiseksi. Siunasikohan tämä pappi hautaan kirkosta eronneita? Oliko Herra käynyt heidänkin luonaan kun he olivat itse eronneet kirkosta ja näin osoittaneet, etteivät tarvitse sen pyhiä toimituksia?
Aloittaja tietää, eikä puhu yhdestä körttiteologista, vaan hän sanoo: "Körttiteologit ovat nöyriä Herran edessä" ja viittaa sillä määritteellä, että körttiteologien piirissä on laaja valmius hyväksyä kirkon toiminnaksi homoliitot.
Katsottakoon, että taasko "ylpeys käy lankeemuksen edellä". Siis on kyse ylpeydestä Jumalan sanaa kohtaan.
No joo. Minkähän Herran palveluksessa mahtaa olla sekin pappi, joka kehoitti pyytämään siunausta kummalliselle parisuhteelle.
Lue Roomalaiskirje 1:22-32 ja lue lisäksi Vanhan Testamentin varoitukset aiheesta.
Kiinnitin jo huomiota viestii ”Körttiteologi”, jonka oli kirjoittanut nimimerkki ”hyvä juttu”. Viestissäni sanottiin myös seuraavasti: ”Pitäisikö siis repiä pois Raamatusta jo Vanhan testamentin homoseksuaalisuuteen viittaavat kielteiset paikat ja eritoten Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun kannanotot?”
Kyllä hän varmastikin Herran Sebaotin palvelija on. En voisi sanoa, ettei hän ole kristitty.
Jos me synnin tai epäraamatullisen opetuksen mukaan rupeamme luokittelemaan ihmisiä pakanoiksi ja tosikrisitityiksi, kuinka monta jäsentä sinun itsesi lisäksi seurakuntaasi jäi?
Parannussaarna on jotain muuta kuin tuomitseminen.
Onko uskovaisuuskriteeri ja käyttäytymisen kriteeri ihmisen vai Jumalan mittapuun mukainen. Jumala on mittapuunsa ilmoittanut sanassaan, eikös se ole tiedossa. Vai onko niin, että ihminen tahtoisi irrottautua Jumalan mittapuusta ja jopa siten, että määrittäisi Jumalalle mittapuun, että miten Hänen tulisi toimia ja arvioida ihmistä ja sallia RAKKAUTEEN vedoten sitä sun tätä pervoa - niinkö? Onko jo ihminen tyhmistynyt ja piispatko etunenässä. Paavali varoittaa: Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet Room.1:22.
Sanaa, ÄLKÄÄ TUOMITKO, käytetään tavattoman usein syntielämän sallimisen merkityksessä.