Kun muu ei enää auta, niin julkaistaa sitten nimet ja asiaperusteet - tehdään kuten itämaissa on tapana. Selitelkööt nyt sitten vuorostaan muut.
MEMO
Miksi en usko Suomessa muuhun kuin väkivallan kautta löytyvään oikeuteen?
Historia on osoittanut, ettei ole muuta ratkaisua tai tietä kuin väkivalta ja anarkia valtakoneiston jäädessä kiinni omista tavoitteistaan kansalaisia vastaan. Sopiminen on päättynyt aina sotaa, joka on ollut kaikkein nopein ja paras tapa ratkaista asia.
Suomessa Käräjäoikeuksien laamannit tapaavat muutaman kerran vuodessa. Heillä on oma verkostansa, aivan kuten poliisipäälliköillä ja syyttäjillä. He tutevat toisensa ja päättävät 'hyvä veli' tapaamississaan keitä lynkataan ja millä perusteella.
Lailla ei ole mitään tekemistä kuka rikastuu ja kuka kaatuu; se on muutamien valtapyramidissa olevien juttu. He päättävät kenet kaatavat ja miten. Samasta syystä ei heihin pääse lailla käsiksi. Kun rikoksista poliisia ja oikeusjärjestelmää vastaan on näyttö, niin ainoa tapa saada oikeutta on anarkia ja väkivalta - vai luuletteko heidän myöntävän virheensä ja menevän linnaan istumaan. Lapsellinen ajatus. "Ei korppi korpin silmää noki".
VLK: Laiton tekninen tarkkailu; Laiton tekninen kuutelu kohdistettu asuntona käytettyyn tilaan (so. poliisilain antamien valtuuksien ylittäminen), tekninen katselu ja laittomin perutein suoritetut kiinniotot ja pidätykset. Rikosilmoitusten kirjaamatta ja tutkimatta jättäminen. Lakimiesten perusteella rikosilmoitukset olisi pitänyt kirjata. Ei poliisiin pääse käsiksi tavallisin menetelmin. Heidän päälliköillä on verkosto ja he suojelevat toisiansa. He ovat rikollisia, joiden älyllinen tasonsa riittää juuri ja juuri tikkunekkuvarkauden käsittelemiseen.
Poliisi; Laittoman puhelinkuuntelun kautta saatu tietoon mm. työhnakua koskevaa tietoutta, jonka jälkeen seurattu työntantajan luo haastattelutilaisuuteen. Laittomien ja perättömien tietojen levittäminen potenttiaalisille työnantajille.
Suojelupoliisi; levittänyt perättämiä huhuja työnantajille ja esittänyt perättömiä lausuntoja. "Professori" Maijanen suojelupoliisista seurannut ja varjostanut allekirjoittanutta matkallani Ruotsiin tapaamaan turvallisuusalan ihmisiä pyytääkseni heitä rankaisemaan SUPOn jäseniä rikoksista, kun omat eivät pysty.
Poliisi tai suojelupoliisi; lähettänyt miehen perään vieraillessani Strasburgin ihmisoikeuskomissiossa. Hudellut rivouksia kiivetessäni portaita komissioon; pelle koko jätkä.
Suomen poliisi; usuttanut Ruotsin poliisin perääni käydessäni kertomassa kunkulle, miten Suomi kohtelee sairaita.
TRE, VLK, VANTAA, HKI; todistettava yhteistyö kauppaopistotasoisen koulutksen omaavien poliisien välillä.
Vantaa: "Vedä kätees!" -huutoja, kun pyytää tekemään rikosilmoituksen syyttäjää vastaan. Tomppa alias Tom Söderlund paskat välittää oman työnsä tekemisestä, syyttämis- tai syyttämättäjättämispäätöksen tekemisestä. Veli suojelee veljeä, vai toveri toveria?
Suomi; Valtiosyyttäjät syyttävät kyllä tikkunekkuvarkauksista, mutta eivät omiensa munauksista. Natseilla oli samat tavat, vai mitä Kuusinen?
European Commission; Komission palveluksessa olevan lakimies on tuominnut oman sukulaisensa vapauttavaan taposta - ei Suomi haise yhtään eihän? Olisitte edes käyttänyt 'ei sukulaistuomaria' vapauttavan antamiseen!
European Commission of Human Rights; Ex Police Prosecutor Leif Berg returing cases back to Finland.
Finnish Police; Returing post sent from European Commission of Human Rights back Strasbourg.
Paavo Nikula; Chancellor of Justice, article on 'Lakimieslehti' tai 'Yliopisto uutiset', between years -81 -01 while he was working as a deputy Chancellor of Justice only one case out of 18.000 lead into prosecution. Lightbolb took 10.000 attempts.
Poliisi; Rekisteihin perättömien tietojen kirjaaminen.
Suomen puolustusvoimat; naurettavin pelleorganisaation mitä maa päällään kantaa. Ei mitään uskottavuutta tai todellista valtaa. Soittaessani puolustusvoimien assessorille (johtava lakimies) sain linjan toiseen päähän lapsen tasolla olevan tärkeilijän, jolla ilmeisesti oli vieläkin vaikeuksia puberteetin kanssa.
Suomi: kansallisten ja monikansallisten oikeuslaitosten miinoittaminen; samanlaisia paskoja kaikki - sopivat ja tärkeilevät. Täysiä pässejä, naurun ja pilkan kohteita tutkijoille.
Loputon lista poliisin käyttämistä tekniikoista ja toimintatavoista. Kaavamainen ja toistuva toiminta jokaisen heidän uhriksi joutuvan osalle. Suora ja epäsuora lain vastainen rikollinen toiminta, josta jätetty rangaisematta. Valtio suosii tällaista toimintaa "no saathan sinä tästä sitten ainakin eläkkeen, jos potkut tulee" -politiikalla. Tämä on tyypillinen asenne sosialistisissä ja kommunistissä maissa, eikä Suomi ole poikkeus.
TRE: Yksi suurimpia lakitoimistoj, jonka nimessä esiintyy sama Merilampi, ottaa jutun sairasta ihmistä vastaan. Lakitoimistossa asianajajaa (ilman asianajajatutkintoa) esittää Jari Nevalainen, joka toimii lainopillisena neuvonantajana sairasta ihmistä vastaan. Tulos: Sen sijaan, että olisi kehoitettu asiakasta ottamaan huomioon vallitseva tilanne ja hoitamaan miehensä kuntoon ryhdytään tekemään taloudellista hallaa. Siinä tämän maan kihlaus- tai avioliittovastuu. Etenkin, kun ko. nainen jäi aisalta vähän tämän jälkeen kiinni. Kyseisen toimiston hallituksen pj. On nyt LAAMANNI. Sillä tavalla Suomi!
Toijala; LAAMANNI Paul Salmi, joka näy käsiksi ihmisiin heidän omalla maallansa - lyö ja tuuppii ventovieraita ihmisiä. Samainen laamanni lyö tuvassa jatkuvasti väärin. Lakimiehen ohjeesta hänestä tehtiin julkinen vihamies, jonka jälkeen samainen laamanni Paul Salmi menee ja istuu julkisena vihamiehenä ja näin ollen jäävinä virkamiehenä jutun. Tulos: 30.000 EUR:n halla. Mies väittää, ettei tahallista hallaa ja vahinkoa aiheuttanut osapuoli ole korvausvelvollinen, ja ennenkaikkea jatkaa vihanpitos JULKISENA VIHAMIEHENÄ, eikä sovi riitaansa. Kun soitan Suomen suuurimpien yhtiöiden omistavien henkilöiden lakimiehille niin vastaus on "niin kai sinä tiedät, jos ihminen on jäävi, mitä se tarkoittaa" siinä kontekstissa miten liikemiehet rankaisevat petoksista.
Järvenpää; Käräjäoikeuden LAAMANNI tekee tekaistuin perustein allekirjoittaneesta rikosilmoituksen tukeaksensa kavereita, joita hän tapaa pari kertaa vuodessa viinilasin äärellä. Hurraa Suomi. Todellisten sisäpiirien maa.
Mainitsemattakaan niitä 'Vihreän Rauhan' entisen lakimiehen mahdollisia sekaannuksia maakaipoissa välistävetämiseen.
VLK: Lakimies Risto Koukkula katselee lävitse sormien asiakkaansa lakin rikkomista, joka on tähdännyt hieman vajaa 20 miljoonan markan omaisuuden kavaltamiseen. AS. tsto Tapio Kantola on pitkittänyt tahallisesti pesänjakoa ja tehnyt sen epäammattimaisesti (mm. kokouspöytäkirjat ovat puutteellisia). Valkeakoski - Toijala akselin sisäpiiri pyörii.
Juttujen tuomioissa kautta linjan näkyy yleisjärjen puute ja vajaa älyisyys - perustelut voi kuunnella korkeimman oikeuden tuomari Gustav Gygglininltä kollegoineen, joka on ollut ainoa tuomari, ken asiaa on sitänyt miettiä riittävän pitkään ja kuullut myös riidan toista osapuolta.
Kyseessä ei ole yksittäistapaus, kuten julkaisustani ISBN 951-98052-2-2 voi selvästi päätellä.
Ja millä oikeudella olette tehneet kaikkea tätä saamatta tai kärsimättä ranagaistusta teoistanne? En hyväksy teitä tai lakianne. Lynkkauskin on liian lievä rangaistus henkilöille, jotka ovat teloneet oman maansa kansalaisia ja hankkineent oman vaurautensa tekemällä muille vääryyttä.
Poliisiin ja lakimiehiin pystyy vain suora toiminta ja väkivalta. He ovat jakaneet oman lakinsa vastaisesti oikeutta ja toisten omaisuutta. He ovat rikollisia, joita suojelevat vähäjärkiset virkamiehet. Yhteistä näille kaikien mk. Ryhmien edustajille on se, että he osaavat tärkeillä mutteivat täytä mitään tieteellisiä vaatimuksia tai ymmärrä miksi eivät kykene tutkimaan asioita. Sama pätee myös suurimpaa osaan akateemikkoja soveltavan tieteen osalta. -Muutoinhan olisimme jokainen tutkija, vaan emmepä ole (en minäkään aivan vielä).
Vain hullu jättäisi asian tähän, sillä lakimiehenne ovat syyllistyneet rikoksiin ja jääneet rikoksista vaille rangaistusta. Tämän vuoksi asia on kerrottu myös ulkovaltojen edustajille - ei ole sellaista lakia, jonka perusteella joku laamanni saa hakata toista ihmistä itse edesvastuuseen joutumatta. Ette voi laillanne enää sen jälkeen velvoittaan, kun olette jääneet sisäriipirikoksista ja lain väärästä tulkinnasta kiinni. On aivan sama mitä intätte tai väitette. Ihmiset, jotka teille kostavat, kostavat oikeutetusti, sillä oma järjestelmänne ei ole toiminut tai toimi.
Kuka tahansa teitä kohti ampuu kovilla ampuu syystä ja sen vuoksi, ettei teillä ole mitään oikeutta lakia rikkoa. Olette sopineet Suomessa jutut ja joudutte rikoksistanne edesvastuuseen.
Peloittelijoille sanon vain sen, että menkää soittamaan suutanne jonnekin muualle tai olkaa kuten normaalit ihmiset. Suurin osa ihmisistä kuuluu normaalien tavallisiin kansalaisiin, jotka eivät aiheuta kenellekään harmia tai mielipahaa.
Nimet on julkastu, koska olette rikkoneet lakia ja kavallatte toisten omaisuutta. 2,5 -3,5 vuoden poliisiapinat voivat painua muualle, ette hallitse työtänne näiltä osin. Ehkä te sitten olette vaikka 'juutalaisia' tai teitä yhdistää jokin muu side, mutta työtänne ette osaa tehdä oikein.
Menkää loisimaan jonnekin muualle. Minun pöydästäni ette enää syö. Olen ehkä mielestänne pas##, mutta en ainakaan epärehellinen kuten suurin osa teistä.
Åke Tyvi

Vastaukset 5
Vanhimmat
aika väsynyt tyyppi .
Se on sinun mielipiteesi asiasta ja sinulla on siihen täysi oikeus. Sinulla on myös oikeus olla väsyttävä. Natsit ovat myös väsyttäviä.
EMMÄ JAKSA LUKEE NOIN PITKÄÄ TEKSTIÄ!
... mutta mieti miten ne toiset ovat jaksaneet aiheuttaa kaiken tämän, jos pelkkää tekstiäkin on jo liikaa!
Kuule Jorma tai Åke ja minkä nimimerkin takana piileskeletkään. Eikö toi Opiskelu-palsta enää riittänyt. Kirjottelet pitkäpiimäisiä tilityksiäsi milloin milläkin palstalla. Ketään ei kiinnosta. Ymmärrätkö. Sinun pitäisi päästä takaisin hoitoon. Kai vainoharhaisuuteenkin on lääke keksitty. Jatkoja.