Kysely: Monilla vaikeuksia erottaa urheilu ja politiikka toisistaan
(KUNG PO) Tuoreen mielipidemittauksen mukaan urheilun ja politiikan erottaminen toisistaan on useimmille suomalaisille vaikeaa. Lehden kyselyssä jopa 70 prosentilla oli vaikeuksia erottaa urheilua ja politiikkaa täysin pimeässä huoneessa, kun hämärässä valaistuksessa lukema oli noin 50 prosenttia.
Erityisen vaikeaa urheilun ja politiikan erottaminen oli urheilijoille, samaten sisälukutaito. Asiantuntijat epäilevät tulosten syyksi etenkin sitä, että huippu-urheilu saa vuosittain “ihan vitun paljon valtionapua, jota ilman koko saatanan pelleilyä olisi aika vaikea ylläpitää jumalauta”, ja että eduskunnan kokoonpano on nykyisellään jotakuinkin sama kuin vuoden 1988 olympiajoukkueen.
Useimmille vastaajille tuli myös yllätyksenä se, että politiikka tarkoittaa sananmukaisesti “yhteisten asioiden hoitamista“. Useimpien mielestä sanan suora käännös on “kauppakeskusten rakentaminen“.
Käsitteellisiä sekaannuksia esiintyi myös “ihmisoikeudet“-sanan kanssa. Etenkin monet urheilijat arvelivat sen tarkoittavan “mahdollisuutta tilata strippari kisojen päälle vähän viihdyttämään poikia, hoh hoh, paitsi että eihän me tietenkään semmoista“.
http://lehti.samizdat.info/2008/08/07/2389/

Vastaukset 1
Vanhimmat
jonkun uutisen tiimoilta. "Joka kolmas USA:n naissotilas raiskataan" kertoo päivän lehdet. Aiheeseen liittyvä kommentti Kauppalehden keskustelusta.
-------------------
En hyväksy raiskausta enkä murhaa.
Siitä huolimatta haluan nostaa esille kysymyksen että mitä pahaa raiskauksessa on, jos nainen liittyy organisaatioon jonka pääasiallinen tehtävä on tuhota ja tappaa mahdollisimman tehokkaasti?
Jos mietitään mikä funktio on armeijalla, niin miksi sen pitäisi olla "normaali" työpaikka?
Armeija on olemassa tuhoamista ja tappamista varten. Kaikki siihen liittyvät harjoittelevat näitä taitoja. Tämä vaatii aivan erilaista mielenlaatua kuin esimerkiksi tilikirjojen tarkastaminen tai tuotteen myynti.
Kun armeija tekee "työtään", niin sen vastapuolella olevat ihmiset yleensä kuolevat. Olen aika varma että näistä ihmisistä moni tulisi mieluummin raiskatuksi kuin tapetuksi.
Miksi armeija yritetään normaalistaa nykyään ja tehdä siitä työpaikka muiden joukossa? Armeija edustaa sotatilaa, jolloin ihmisiä tapetaan ja hengissä säilyminen on saavutus sinänsä.
Kun olet armeijassa sotatilan aikaan, sinun täytyy hyväksyä se tosiasia, että jokainen ihminen yksikössäsi on kykenevä tappamaan. Jos ei ole, niin hän on sinulle riski joka saattaa nmaksaa sinun henkesi. Armeijassa pahimmat tappajat ovat parhaita tovereitasi.
- Susikoira, Reservin upseeri.