Meillä on talon päädyssä edellisen omistajan istuttama pihajasmike. Kasvi kasvaa aivan liian lähellä taloa. Oksat raapivat seinää ja juuret ovat liian lähellä perustusta. Jasmike on kasvanut jotain kolmimetriseksi ja on tyvestään halkaisijaltaan noin metrin, joten täyttää ja varjostaa myös koko talonpäädyn. Puskaa ei ole leikattu varmasti kymmeneen vuoteen, joten sisäosat ovat ihan risukoituneet. Tästä ei selvitä pelkällä leikkaamisella, vaan kasvi on pakko joko siirtää tai hävittää.
Pensas oli taas kukkiessaan (ja muutenkin) niin kaunis, että en tahtoisi hävittää. Miten noin suuren kasvin saisi siirrettyä? Voiko sitä leikata lyhyemmäksi ja pilkkoa juurakkoa osiin (tuskin)? Tai saako siitä jollakin konstilla juurrutettua uusia taimia? Vinkkejä, sillä tilanne on tosi kinkkinen.
jasmikkeen
2
2588
Vastaukset
- matalaksi
Suorita ns. alasleikkaus ja pilko sen jälkeen juurakkokin pienempiin osiin. Näin tehden siirtäminen on helpompaa, ja saat useamman pensaan. Kukkia tosin joudut odottamaan muutaman vuoden.
Muista tehdä homma varhain keväällä. Leikkauksen voit suorittaa maalis-huhtikuussa, ja siirron kun routa on sulanut.- alkup.
Kestääkö jasmike todella noin radikaalin toimenpiteen? Olen jotenkin ollut siinä kuvitelmassa, että olisi vähän "kranttu" kasvi. Sehän kävisikin hyvin jos tuon voisi jopa jakaa. Oletko itse (tai joku muu) saanut kasvin vielä kasvamaan siirron ja jakamisen jälkeen? Onko vielä jotain lisävinkkejä (leikkuu ja siirtoajankohdan lisäksi) joilla kasvi selviäisi todennäköisemmin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581