Eräs

olleensa äitinsä kuolinvuoteen vierellä ja äiti oli surrut ja pahoitellut elämästään vain sitä, että hän ei opettanut lapsilleen Isä meidän rukousta.
Tuossa kuoleman lähellä tälle äidille oli kirkastunut se, että täällä ei kannata neuvoa Jumalaa, vaan rukoilla vain Hänen Tahtonsa tapahtumista.
277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaikeata rukoilla Jumalan tahdon täyttymistä elämässämme, sillä olemmehan tietävinämme itse, mitä tarvitsemme.
Mutta kun luotamme siihen, että Isän tahto meitä lapsiaan kohtaan on AINA hyvä, saame turvallisesti jättää kaikki asiamme Hänelle ja pyytää: Tapahtukoon SINUN tahtosi.

Vaikka asiat eivät aina ole menneet niin, kuin olisin itse toivonut, olen huomannut, että Jumala on kuitenkin antanut parhaan avun. Usein vasta aikoja jälkeenpäin olen sen huomannut.

Kiitos ja kunnia kolmiyhteiselle Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Äänestä
  • pettymykset rukoilijoille tule juuri siitä, että he neuvovat Jumalalle mitä heidän eteensä tulee tehdä ja Jumala näkeekin, että on parempaakin annettavaa, sellaista joka antaa todellisen hyvän ja on todelliseksi hyödyksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihminen kertoi kirjoitti:

olleensa äitinsä kuolinvuoteen vierellä ja äiti oli surrut ja pahoitellut elämästään vain sitä, että hän ei opettanut lapsilleen Isä meidän rukousta.
Tuossa kuoleman lähellä tälle äidille oli kirkastunut se, että täällä ei kannata neuvoa Jumalaa, vaan rukoilla vain Hänen Tahtonsa tapahtumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu