Onko myötätuntoa pelkkää "sairasta sääliä", vai onko se harvojen ja valittujen luksusta? Totuushan on, että monikaan meistä ei kykene tuntemaan myötätuntoa luonnostaan kaikkia eläviä olentoja kohtaan. Yksi on sitä mieltä että joku kamala, suorastaan demoninen ihminen ei sitä ansaitse; toinen taas on sitä mieltä että jokin eläin- tai hyönteislaji on niin yököttävä jo ulkonäöltäänkin, että joutaisi kuolla pois koko olio.
Uskontojenkin parissa tuntuu riittävän erilaisia vaatimuksia ihmiselle ennenkuin häntä kohtaan voidaan tuntea myötätuntoa. Pitää uskoa juuri kuten "meidän porukat" tahtovat, tai tehdä jotain aivan ihmeellisiä temppuja kuten kontata polvillaan johonkin pyhivaelluskohteeseen uikuttamaan sille jumalalle jota yhteistö diggaa.
Haluaisin mielelläni uskoa EHDOTTOMAAN MYÖTÄTUNTOON... empatiaan vailla rajoja. Jos ei siihen mikään jumala kykene, niin edes ihminen voisi kyetä, sillä ihminen on inhimillinen. Voimme nähdä että täydellinen ei ole meistä kenkään, eikä siis kykenevä tuomitsemaan ketään muuta siksi tahi täksi.
Miten tämä sitten taas suhtautuu siihen että haluaa kehittyä spirituaalisesti, en tiedä. Edellyttäähän se jonkin sorttista itsekeskeisyyttä (harjoittaa itseään: rukoilu, meditaatio, hiljentyminen, vaitiololupaus, jooga jne.) ja itseensävajoamista. Unohtuuko siinä sitten myötätunto muita olentoja kohtaan? Vai voiko sitä tuntea vain itsekkäästi: samaistuu ihmislajiin tai nisäkkäisiin tai kaikkeen elävään, ja SITÄ KAUTTA kykenee tuntemaan myötätuntoa toista olentoa kohtaan?
Katsoisin että uskonnolla on arvoa vain jos se sisältää myötätunto-elementin!
Uskontojenkin parissa tuntuu riittävän erilaisia vaatimuksia ihmiselle ennenkuin häntä kohtaan voidaan tuntea myötätuntoa. Pitää uskoa juuri kuten "meidän porukat" tahtovat, tai tehdä jotain aivan ihmeellisiä temppuja kuten kontata polvillaan johonkin pyhivaelluskohteeseen uikuttamaan sille jumalalle jota yhteistö diggaa.
Haluaisin mielelläni uskoa EHDOTTOMAAN MYÖTÄTUNTOON... empatiaan vailla rajoja. Jos ei siihen mikään jumala kykene, niin edes ihminen voisi kyetä, sillä ihminen on inhimillinen. Voimme nähdä että täydellinen ei ole meistä kenkään, eikä siis kykenevä tuomitsemaan ketään muuta siksi tahi täksi.
Miten tämä sitten taas suhtautuu siihen että haluaa kehittyä spirituaalisesti, en tiedä. Edellyttäähän se jonkin sorttista itsekeskeisyyttä (harjoittaa itseään: rukoilu, meditaatio, hiljentyminen, vaitiololupaus, jooga jne.) ja itseensävajoamista. Unohtuuko siinä sitten myötätunto muita olentoja kohtaan? Vai voiko sitä tuntea vain itsekkäästi: samaistuu ihmislajiin tai nisäkkäisiin tai kaikkeen elävään, ja SITÄ KAUTTA kykenee tuntemaan myötätuntoa toista olentoa kohtaan?
Katsoisin että uskonnolla on arvoa vain jos se sisältää myötätunto-elementin!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tärkeä aihe, josta en itse lähde kirjoittamaan.
Viittaan linkkiin, jossa on terapeutti ja sielunhoitaja Erik Evaldsin varteenotettavat näkökohdat. Tämä on lyhennelmä eräästä kirjasta, jossa hän käsittelee ihmistä kokonaisuutena, ruumis, sielu ja henki.
http://www.nic.fi/~jlindell/terveeksi.htm
Ihminen ei voi antaa toiselle empatiaa
jos ei rakasta itseään.
..Ehdotonta myötätuntoa ei tule, jos sydämessä ei ole ehdotonta Rakkautta.
Me emme voi rakastaa Jumalaa rakastamatta ensin ihmistä.
..Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa" mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valehtelija.
Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
1.Joh.4:20
Ihminen, joka ei tunne antamisen iloa, ei ole vielä aikonut elää, sillä todellakin on autuaampaa antaa kuin ottaa.
Myötätuntoa ei ole ilman Rakkautta:))
..Ja tämä käsky meillä on Häneltä,
että joka rakstaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.
1.Joh.4:21
"Sielu ei vahingoita toista nähdessään Jumalan asuvan aivan samalla tavalla kaikkialla. Ja silloin sielu pääsee korkeimpaan määränpäähän."
- Bhagavad Gita 13.29
Me vaisnavahindut uskomme, että jokainen ihminen, eläin ja kasvi on itse asiassa samanlainen sielu, että Jumala asuu samalla tavalla kaikissa elävissä olennoissa ja että jokainen sielu on pala Jumalaa. Jos on todella vakuuttunut tästä kaikesta ja kunnioittaa Jumalaa, on luontaista toivoa hyvää kaikille sieluille riippumatta siitä, millaisessa vartalossa kukin sielu elää, ja varoa näitten vartaloitten vahingoittamista.
Hindujen kasvissyönti perustuu tähän. Siihen en osaa vastata, miksi kasvin tappaminen ruoaksi on pienempi paha kuin eläimen tappaminen, mutta jotain ihmisenkin on syötävä (itsensä nälkään näännyttäminen olisi väkivaltaa sekin ja dharman vastaista).
Toisaalta on mielenkiintoista, että jonkun alueen jokainen samanlajinen kasvi voi olla itse asiassa geneettisesti yksi ja sama, rönsyilevä olento. Monet kasviyksilöt eivät siis kuole, jos osa tällaisesta superkokonaisuudesta poimitaan. Sitä paitsi monista kasveista syödään vain osa, ja se puraisu voi olla välttämätön kasvin lisääntymiselle.
Siihen on vaikea ottaa kantaa, tuntevatko kasvit kipua. Eri tavalla ne sen kuitenkin tekevät kuin me eläimet. Ja eläimen kipuun on niin paljon helpompi samaistua.
Voisi kuvitella että eläin on lähempänä ihmistä kehityksessään, ikäänkuin ihmisyyden kynnyksellä. Kasvi on niin paljon kauempana ihmisestä, että ei sentään aivan "sukulaistaan" syö...
Kaikkein vaikeinta minun onkin tajuta miten joku voi syödä ihmisapinoita. Huh huh...
Ja kysymyshän ei ole välttämättä pelkästään geeneistä, jos otetaan sielunvaellus-elementtikin mukaan.
Pyrkimys myötätuntoon tarkoittaa oikeastaan vain sitä, että valehtelee, eikä oikeasti ole myötätuntoinen, koska joutuu pyrkimään siihen. Aidolle myötätunnolle on silloin este, eikä se poistu myötätuntoon pyrkimällä. Se este on erillisyys.
Uskonnon tai muun auktoriteetin käsky myötätuntoon ei toimi. Ymmärryksen puuttuessa tällaiset vaillinaiset käskyt ovatkin johtaneet vain väkinäiseen lähimmäisenrakkauden pyrkimykseen siitä luvattujen palkkioiden toivossa.
Kun ymmärtää kaiken olevaisen ykseyden, ymmärtää että se mitä tekee "toiselle", oli se "toinen" sitten hiekanjyvä, lumihiutale, ilmahiukkanen tai jokin muu olevaisuuden osa, tekee itselleen. Tämän ymmärtämisen myötä itsekkyys muuttuu myötätunnoksi kaikkea olevaista kohtaan; käsitys itsestä ei ole enää "muusta" erillinen, vaan käsittää olevansa yhtä kaiken olevaisen kanssa.
Oletetun Jeesuksenkin oletettu käsky rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään on turha, koska oletettu Jeesus ei oletetusti vaivautunut selittämään, miksi niin pitäisi tehdä. Kyseessä tosin saattaa myös olla tahallinen tai tahaton kirjausvirhe. Käskyn loppuun kuuluisi "koska lähimmäisesi on osa sinua itseäsi." Lisäksi pitäisi huolehtia siitä, että käskyä ei tulkittaisi ihmiskeskeisesti kuten on tapana.
Uskonnot ovat muutenkin aidon myötätunnon vihollisia muiden ideologioiden rinnalla siinä mielessä, että niihin samaistuminen estää aidon myötätunnon, koska silloin jälleen luokittelee itsensä muusta olevaisuudesta erilleen ja on siten potentiaalisesti väkivaltainen kaikkea muuta paitsi omaksumansa ideologian virittämää pientä ihmisryhmää kohtaan.
Ihmetyttää miksi minkään uskonnon pitää sanella miten tulee käyttäytyä ja tuntea, kun luulisi sen olevan jo biologisestikin sisäänrakennettuna että muita ei tapeta eikä rääkätä turhanpäiten... Vai onko tämä nyt sitten vain feminiininen harhakuvitelma. Ehkäpä ihmiset ovat jotenkin etääntyneet luonnollisista tunteistaan... ehkä se tapahtui samaan aikaan kun kehittyi alitajunta, tiedostamaton. Onko sellainen AINA ollut olemassa on tietysti avoin kysymys. Mutta ehkä ei ole ollut. Olikohan se sitten se paljon pauhattu "syntiin lankeamus"...
Olen myös ihmetellyt anteeksiantoa, jota niin helposti vaaditaan ihmisiltä joita on kohdeltu mitä kurjimmin. Mitä hyötyä siitä on kenellekään, jos sitä ei edellä vilpitön tunne siitä että ei enää jaksa vihata sortajaansa? Ja mitä pahaa on vihassa, joka on normaali kärsimyksestä seuraava tunne? Ehkä sen pitää antaa palaa aikansa, palaa pois. Mutta sillä hekumointi tietysti on jo julmuutta omalta taholta.
Totta. Jokaisen ihmisen sisään on rakennettu oikean ja väärän erottaminen.
Joillakin ihmisillä tuo tahto hyvään ei ole päässyt valloilleen eli ns. myötätunto, vaan siellä hallitsevat tunteet, kuten viha, katkeruus,kärsimättömyys, suvaitsemattomuus, ym.
Tämä johtaa sitten ei empaattiseen käytökseen.
"Lyön koska minua on lyöty" ja tuo koetaan oikeutetuksi.
Mutta ihminen, joka on saanut kokea rakkauden esim. Jumalan armon kohdallaan voi unohtaa nämä ikävät asiat ja alkaa toteuttamaan sitä hyvää ja yhteistä maailmaa rakentavaa elämäntapaa.
Sitten on niitä, joille tuo sana ei ole auennut tuhansista yrityksistä huolimatta ja he ovat niitä "tiukkapipoja", jotka vaativat itseltään sekä lähimmäisiltä äärimmäisyyteen menevää käytöstä ja elämäntapaa, usko vain pelastaa vain ja ainoastaan usko ja vielä se usko joka minulla on ei mikään muu. Puhutaan synnintunnosta ja siitä kuinka kurittamisen kautta Jumala rakastaa ihmistä. Tuo on lohdullinen ajatustapa sellaiselle ihmiselle, joka elää jatkuvassa ahdistuksessa, mutta sellainen ihminen joka on päässyt kaikista negatiivisista tunteista, hänelle evankeliumi on ilosanomaa ja Jeesuksen sanat rakastavat ja hoivaavat.
Vasta kun tuon Jeesuksen sanoman ymmärtää jatajuaa mitä se pohjimmiltaa tarkoitta, alkaa ihminen toteuttaa elämässään sitä hyvää ja luoda sen rakkauden ilmapiiriä, josta Jeesus puhuu.
Moni tosin elää niin kuin uskonto sanelee, ottaa lauseita sieltä ja täältä ja perustaa niihin toimintansa ja uskonsa ja tapansa elää.Näkremättä sitä kokonaisuutta, joka koko ilosanomasta koostuu.
Ja se kokonaisuus on ihmisen ja luonnon rakastaminen."Rakasta Herraa sinun Jumalaasi... ja lähimmäistä kuten itseäsi"
Tämän asian sisäistänyt ihminen on kykenevä tuntemaan myötätuntoa ja kunnioittamaan myös toisen eriäviä mielipiteitä.
Ihminen , joka on saanut anteeksiannon/armon ja on kykenevä antamaan anteeksi itselleen on myös kykenevä antamaan anteeksi kaikille muillekin.
Vasta siinä tunteessä ihminen lepää, eikä hänellä ole epätoivoista tunnetta saada kaikki muut ajattelemaan ja toimimaan kuten minä teen.
Hänessä totisesti asuu tuo Jumalan rakkaus.
"Vasta siinä tunteessä ihminen lepää, eikä hänellä ole epätoivoista tunnetta saada kaikki muut ajattelemaan ja toimimaan kuten minä teen.
Hänessä totisesti asuu tuo Jumalan rakkaus."
Tästä olen hinduna samaa mieltä, ja onkin jännä lukea tämä kristityn kirjoittamana. Joidenkin kristittyjen mielestä tuollainen ajattelutapa on nimittäin väärä. Mitä sanoisit heille? Millä perustelet heille näitten ajatustesi kristillisyyden? :) On tosiaan mukavaa jutella kaltaisesi kristityn kanssa.
"Joidenkin kristittyjen mielestä tuollainen ajattelutapa on nimittäin väärä. Mitä sanoisit heille? Millä perustelet heille näitten ajatustesi kristillisyyden?"
Totta hyvin monen kristityn mielestä tällainen ajttelutapa on väärä ja täysin raamatun opin vastainen, mutta heitä on kuitenkin vain murto-osa kristityistä.
Sanoisin heille, että jos he tuntevat olevansa ja elävänsä oikein sen uskon mukaan minkä heillä on ja heillä on hyvä olla niin miksi ei saisi uskoa kuuluvansa siihen "valittuun joukkoon", joka ainoastaan pelastuu.
Heille tuo saarnaaminen on tullut Jumalalta ja he uskovat sen oikeutetuksi ja Jumalan hyväksymäksi, se on heidän kohdallaan ihan, se luo pelastuvarmuuden. Miksi se pitäisi yrittää ottaa pois?.
Ainoa mikä siinä on, että se tuntuu joskus hiukan päälle käyvältä tyyliltä ja antaa tunteen sille jolle tuo saarna kohdistetaan, että hänellä ei ole ihmisarvoa ja kykyä ymmärtää asioita.
Aliarvioidaan Jumalan kykyä vaikuttaa ihmiseen ja yritetään ihminen saada vakuuttuneeksi toisen ihmisen mielipiteen oikeudesta ei Jumalan sanasta.
Ei tuo tuomitseminen ja saarnaaminen enää satuta kristittyä, joka on löytänyt totuuden ja rauhan.
Jumalan sana aukeaa jokaiselle ihmiselle aivan eri tavalla. Ihminen kuitenkin lopulta luo itse sen Jumala kuvan, joka sopii hänen persoonalleen.
Tärkein pointti koko uskossa on kuitenkin tuo rakkaus. Eli niinkuin Jeesus sanoi, kun häneltä kysyttiin mikä on käskyista suurin "Rakasta Herra sinun Jumalaasi, kaikesta..... ja lähimmäistä kuten itseäsi. Tässä lauseessa on koko laki ja profetia"
Uskon, että juuri sitä sopua ja yhteenkuuluvaisuutta ja maailmanrauhaa Jeesuskin halusi sanomallaan luoda. Ihminen on vain tehnyt uskosta jotenkin rajatun asian, eli toisten mielestä Jumalan rakkaus ei kuulu kaikille vaan ainoastaan , jollekin määrätylle joukolle.
Itse olen käsittänyt, että Jumalan rakkaus kuuluu kaikille uskontoon katsomatta.
Jumala ei ole ainoastaan kristittyjen Jumala vaan kaikkien Jumala.
Kristityn ihmisestä tekee se, että hänen opettajanaan ja Vapahtajaan on Jeesus ja Hänen pelastussanomansa.
Tällaista
Eikö kukaan halua kommentoida uuna simpukan juttua,
se on´mielestäni sen arvoinen...........
Se on sen verran "järkevää" puhetta, ettei siihen kukaan uskalla ottaa kantaa.
Pelästyy pian omaa katsomustaan, kuin tiukka se onkaan.
on kiva lukea.
minkä tellun...