On tunnettu tosiasia, että köyhät tekevät rikoksia moninkertaisen määrän varakkaisiin verrattuna.
Siitä seuraa (vai seuraako?):
KÖYHÄ = RIKOLLINEN
Siitä seuraa (vai seuraako?):
KÖYHÄ = RIKOLLINEN
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Laki on oikeudenmukainen ja kaikille tasa-arvoinen. Se säätää köyhille ja rikkaille leivän varastamisesta saman tuomion."
Koska olemme julkisessa mediassa, tulisi meidän pyrkiä perustelemaan väitteemme viitaten mahdollisimman tarkkaan siihen asiayhteyteen, josta olemme havaintomme - ja mahdolliset johtopäätöksemme tehneet.
"On tunnettu tosiasia, että köyhät tekevät rikoksia moninkertaisen määrän varakkaisiin verrattuna."
Tämäkin, ehkä itsestään selvältä kuulostava väite, ei ole "haavoittumaton".
Verifioituna - eli paikkansa pitäväksi todistettuna, se vaatisi ensinnä raja-arvot perusteineen "köyhien" ja "rikkaiden" määrittämiseksi. Sen jälkeen tietysti rikosten määrittely - esim. otetaanko ylinopeussakot mukaan jne.
Toiseksi tarkastelen oleellisempaa asiaa, jolla on yhteytensä myös useisiinkin tällä palstalla käsiteltyihin aiheisiin:
Saadaanko väitteen "köyhät tekevät rikoksia moninkertaisen määrän varakkaisiin verrattuna" vastaukseksi johtopäätös "köyhä = rikollinen"?
Tämän yhteys niin palstan "rikollisuus"- kuin muuhunkin esim. maahanmuuttujiin liittyvään keskusteluun on nimittäin mielestäni selkeä.
Jos esim. varallisuuden tai tulotason mukaan arvioituna "köyhemmät" todella tekevät rikoksia enemmän kuin "rikkaammat", niin voidaanko silloin sanoa että "köyhä" olisi "rikollinen"?
Vastaus on sekä teknisesti, tilastollisesti että lainsäädännöllisesti: Ei:
1. Teknisesti - on hyvin todennäköistä, että vaikka "köyhät" tekevät lukumääräisesti enemmän rikoksia, niin efektiltään, vaikutukseltaan rikollisuus on merkittävämpää "rikkaiden" joukossa, koska esim. "rikkaiden" suuremmassa mitassa aikaansaama talousrikollisuus aiheuttaa suurempia menetyksiä - eikä vain yksityisiltä henkilöiltä - vaan kaikilta yhteiskunnan jäseniltä.
2. Tilastollisesti kaikista esim. sosioekonomiseti luokitelluista ryhmistä ainoastaan vähemmistö tekee rikoksia. Näin ei voida sanoa, että mikään em. ryhmistä olisi "rikollista".
3. Lainsäädännöllisesti köyhä on lainkuuliainen ja rikollinen sen mukaan, kuinka hän lakia noudattaa.
Joten voinemme näin hyvällä syyllä todeta: KÖYHÄ EI OLE RIKOLLINEN.
Toivon, että johdonmukaisuus edellä kuvatun asian suhteen nähdään analogisena myös tämän palstan teemojen kanssa.
Avauksen vaatimaton tarkoitus on tuoda esiin se, että koko siihenastisen elämän jatkunut huono tulotaso (köyhyys) on ylivoimaisesti suurin vankilassa istuvia rikollisia yhdistävä tekijä, joten johtopäätös: KÖYHÄ = RIKOLLINEN, on paljon oikeutetumpi kuin hätäisesti vedetyt yhtäläisyysmerkit maahanmuuttajan ja rikollisen väliin - onhan maahanmuuttajissa rikollisia heistä vain pieni osuus.
Samaa kaavaa käyttäen voitaisiin myös väittää: MIES = RIKOLLINEN, lieneehän suuri enemmistö vangeista miehiä.
Crime rate and poverty:
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=crime rate poverty&btnG=Google-haku&meta
jos niin haluat - mutta ei oikeutettu.
Esiintuomasi pointti yksilön sosioekonomisen tilanteen yhteydestä rikollisuuteen sen sijaan on todella ihan ydinjuttu täällä käytävässä "rikollisuuskeskustelussa".
johtopäätöstä suoraan vetää, mutta kukin voi itse itsekseen ajatella että kumman läpi mieluummin kulkisi yksin yöllä; rikkaiden asuinalueen vaiko köyhien asuinalueen...?
kylläkin tämän palstan aihepiiriin verratessa (siis olettaen että haluaa kirjoituksesi ymmärtää antirasistisena/maahanmuuttomyönteisenä kannanottona) siihen, että ainakin Suomessa käytännössä kaikilla puolueilla on joka ikisissä vaaleissa teemana KÖYHYYDEN VÄHENTÄMINEN - miksi?
No siksi koska nuo köyhyyden ikävät lieveilmiöt, kuten rikollisuus, ovat yleisesti tunnettuja ja TUNNUSTETTUJA, ja siten köyhyyden vähentäminen yhteiskunnassa on toivottavaa.
Eli jos siirrämme tämän analogian esim. maahanmuuttajia koskevaksi, eli muotoon "maahanmuuttaja=rikollinen?", niin voimme, samoin perustein kuin köyhyyden tapauksessa, todeta seuraavaa:
Ei, maahanmuuttaja ei automaattisesti ole rikollinen, mutta rikollisuutta esiintyy maahanmuuttajien ja maahanmuuttoilmiön yhteydessä huomattavan paljon, ja siksi olisi yhteiskunnan kannalta kannattavaa vähentää maahanmuuttoa.
"Ei, maahanmuuttaja ei automaattisesti ole rikollinen, mutta rikollisuutta esiintyy maahanmuuttajien ja maahanmuuttoilmiön yhteydessä huomattavan paljon, ja siksi olisi yhteiskunnan kannalta kannattavaa vähentää maahanmuuttoa."
Jos maahanmuuttajien rikollisuusprosentin kokee korkeana (alle viisihän se on niin kuin kantiskillakin), niin eikö olisi luonnollista miettiä toimenpiteitä sen laskemiseksi - kuin että aletaan vaikuttamaan tuon 95 %:n olemassaoloon kaiken kaikkiaan?
Äitini asui toistakymmentä vuota Vantaan Hakunilassa, ja se oli paikka, jossa en kulkenut yöllä enkä kulkisi vieläkään. Maahanmuutajia siellä oli siihen aikaan kaksi vietnamilaisprhettä, josita toisen oven kävivät valtaväestöön kuuluvat potkimaan sisään yhtenä yönä.
Tampeeella en harhailisi öiseen aikaan Härmälässä enkä Nekalan Atomikylässä (enkä sen puoleen Multisillassakaan). Kaikissa mainituissa kaupunginosissa on tehty murhia. Missään näistä paikoista ei asu maahanmuuttajia.
että sinä olet suuri muslimien ihailija,no fiksuja tyyppejähän he ovat,murhaavat omia tyttäriäänkin.
http://www.optula.om.fi/uploads/97l9rea8ia9em4.pdf
"Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat olleet vuosittain epäiltyinä rikoksista
heidän väestöosuuteensa nähden noin 1,3–1,5 kertaa useammin kuin suomalaiset.
Suomen kansalaisten väestömäärään suhteutettu rikollisuus on lisääntynyt
4 prosenttia vuonna 2004 verrattuna vuoteen 1996. Samalla aikavälillä
ulkomaalaisten vastaava rikollisuus on lisääntynyt 9 prosenttia."
"eikö olisi luonnollista miettiä toimenpiteitä sen laskemiseksi - kuin että aletaan vaikuttamaan tuon 95 %:n olemassaoloon kaiken kaikkiaan?"
Millä keinoin ajattelit että sitä maahanmuuttajien rikollisuutta vähennettäisiin? Vieläkin lisää sosiaaliturvaa heille kenties, tässä maassa jossa on maailman jo nyt maailman parhaita sosiaalijärjestelmiä? Enemmän näitä "somali tulkkaa somalia" -tyylisiä suojatyöpaikkoja, joiden hyöty valtiolle on nolla, ja joihin kuluu miljoonia euroja rahaa vuosittain? Vaiko lisää "Seppo Lehtoja" vankilaan, kun, kuten tiedetään, maahanmuuttajien ongelmathan johtuvat vain kantaväestön rasismista...
Ihailen niitä tuntemiani ihmisiä, jotka ovat ihailun ansainneet. Naisena olen koko ikäni joutunut vakavasti miettimään, missä kannattaa kulkea yöllä ja missä ei. Kun olin varhaisnuori, jouduin kahdesti juoksemaan lujaa. Toisella kerralla pääsin niin lähelle kotia, että isä tuli apuun ja hakkasi ne kolme tyyppiä ketoon. Eräs elämäni nautinnollisista hetkistä. Toisella kerralla taloja oli myös lähellä ja huusin niin kovaa kuin jaksoin. Raiskaaja säikähti ja pakeni. Hyvä niin, koska taloista ei apua löytynyt. Tarpeetonta lienee sanoa, että kyseessä olivat suomlaiset.
Kahdesti on myös taksikuski, jonka kyydissä olin, pelästynyt. Toinen kerta oli Helsingin Rautatientori viikonloppuna (ennen turvapaikanhakijoiden maahanmuuttoa), toinen, kun kaikki pikkujoulut loppuivat yhtä aikaa. Silloin kaksi aikuista, keski-ikäistä miestä tappeli taksin konepellillä siitä, kumpi taksin saa, vaikka minä istuin jo autossa ja lukot olivat kiinni.
Muuten on ollut vaarallista Tampereen Keskustorilla (suomalaisnuoret heittelivät toisiaan kaljapulloilla, juoksivat ja yrittivät potkia toisiaan kumoon).
JOten minun kokemusteni mukaan valtaväestö aiheuttaa valtamäärän ongelmista.
Moverin ja kaltaistensa kanssa on turha yrittää virittää keskustelua maahanmuuton järkevyydestä. Hänen hiippakuntansa ajatusmallin alkupiste on jo siirtynyt pykälää meidän muitten todellisuutta edemmäs siinä, että he uskovat rajoittamattoman pakolais- ja löysän maahanmuuttopolitiikan olevan yhteiskunnan peruslähtökohta. Heidän näkemyksensä mukaan kansalliset ja/tai kulttuurilliset rajat tulee avata kaiken liikkuvan tieltä. He kuvittelevat, että hyvinvointiyhteiskunta, joka on mitoitettu määrällisesti ja kulttuurillisesti rajatun väestöpohjan resursseihin ja tarpeisiin, voidaan ja tulee laajentaa koskemaan kaikkia, jotka tänne pohjolan perukoille ymmärtävät tulla mannaa pyytämään. Syyt heidän käsityskykynsä vaillinaisuuteen vaihtelevat paljon, mutta yhteisiä nimittäjiä heille ovat: humanistinen suuntautuminen opiskelu- ja työelämässä, empiiriseen kokemukseen perustuva yhteiskunnan tukiverkoston yksityiskohtainen tuntemus, oman ylevämmyytensä korostaminen suhteessa "rasistisiin junttisuomalaisiin" sekä silmien sulkeminen yhteiskunnan taloudellisilta ja sosiaalisilta realiteeteilta.
Movereilta on turha kysyä "miksi"; vastaus on aina "siksi, senkin rasisti".
"löysää" tai "tiukkaa" maahanmuuttopolitiikkaa. Sen säätely tulee mitoittaa sen tuomien vaikutusten mukaan. Tämä taas riippuu paljolti siitä, kuinka asia kokonaisuudessaan hoidetaan.
Sen olen sanonut, että sitä on seurattava aktiivisesti monestakin syystä - muttei missään tapauksessa kokonaan estää.
Olemme rasismipalstalla - enkä pakolaiskysymykseen ole siis tuon kummemmin ottanut kantaa ollenkaan. En todella ymmärrä, mistä nuo "kaiken liikkuvan tieltä availut" olet saanut päähäsi? Mistään et löydä minun lausumanani tuon suuntaisia kommentteja.
Sen sijaan puhun kyllä ihmsisoikeudellisesta näkökulmasta. Se ei suinkaan ole silmien sulkemista todellisuudelta, vaan kulloisenkin yhteiskunnallisen tilanteen arviointia sen kautta - oli esim. mamupolitiikkakin sitten mitä tahansa: Et saa tuomita syytöntä ihmistä missään tilanteessa Suomen maassa. Täämän pitäisi olla aivan itsestään selvä lähtökohta jokaiselle suomalaiselle. Mutta rasistille se näyttää olevan hyvinkin "keskusteltava asia".
Huh huh.
Milloin en ole vastannut asiallisesti kysymykseen, joka minulle on esitetty.
"Sen sijaan puhun kyllä ihmsisoikeudellisesta näkökulmasta. "
En moisia allekirjoita koska niissä ei puhuta velvollisuuksista mitään.
"Et saa tuomita syytöntä ihmistä missään tilanteessa Suomen maassa."
Siinäpä estät.
"Täämän pitäisi olla aivan itsestään selvä lähtökohta jokaiselle suomalaiselle."
Jokaiselle rasismin vastustajalle ei ole tuo asia selvä.
"Milloin en ole vastannut asiallisesti kysymykseen, joka minulle on esitetty."
Montakin kertaa. Mutta nekin keskustelut ovat "hävinneet" jonnekin. Mutta se ei ole ihme... totta kai maumuilua kannattava kommunisti hoitaa hommansa DDR tyyliin.
Johtunee siitä että suomalaisia on täällä enemmän. Mitä jos katsottaisiin maahanmuuttajien lukumäärää ja sitten niiden aiheuttamaa rikollisuutta? tulisiko yllätys?
"JOten minun kokemusteni mukaan valtaväestö aiheuttaa valtamäärän ongelmista."
Taidat olla kommunisti? Afrikassa sinulla olisi mukavampaa varmana. Onko miehesikin valkoinen kommunisti?
"En moisia allekirjoita koska niissä ei puhuta velvollisuuksista mitään."
Katoppa kun esim. ihmisoikeuksien julistuksen 3. artiklassa sanotaan, että "Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen." - niin nuo oikeudet elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen automaattisesti poissulkevat sen, että kenelläkään olisi oikeutta niihin kajota - eli oikeus johonkin rajoittaa jotakin muuta. Eikö o hieno kuvio!
"Siinäpä estät."
Ei rikoksia koskaan pystytä eliminoimaan, mutta pointti oli se, että rasistisuus on yksi rikos muiden joukossa. Mikään rikos ei oikeuta toista. Ja se on kyllä rasismin vastustajalle käsittääkseni ihan selvä juttu - mutta ei vissiin rasistille - kun kerran rasisti on...
"Montakin kertaa. Mutta nekin keskustelut ovat "hävinneet" jonnekin. Mutta se ei ole ihme... totta kai maumuilua kannattava kommunisti hoitaa hommansa DDR tyyliin."
Ei tämä Suomi sellanen DDR ole, etteikö täällä voisi ottaa kopioita toisen virheellisistä kirjoituksista. Fakta vaan on, että niitä ei oikein mistään tahdo löytyä...
edellisistä viesteistä. Olen joutunut kyllästykseen asti selittämään perhetaustojani aivan kuin mielipiteet tulisivat valmiissa paketissa geenien kanssa.
Selitä omat perhesuhteesi ja taustasi!
Miksi minun pitäisi mennä Afrikkaan, jos olen varhaisnuorena juossut karkuun suomalaista raiskausyritystä? Vai otatko henkilökohtaisesti nokkiisi sen, että suomalaiset ihan todella syyllistyvät sellaisiin tekoihin? Uskotko niin sinisilmäisesti siihen, että täällä ei koskaan tapahtuisi rikoksia, ellei maassa olisi muualta muutaneita? Luetko ollenkaan uutisia?
Pelkkiä oikeuksia ei kuulu antaa ilman velvollisuuksia.
Nykykäytännössä heille annetaan samat oikeudet, mutta suomalaiset elättäjinä ja yhteiskunnan rakentaneina saavat päätoimisesti kantaa velvollisuudet. Sopeutuminen vaatisi kolmansista maista tulevilta maahanmuuttajilta paljon kovempaa yritystä muuttaa omia ajatustapojaan, kuin maahanmuuton kannattajat uskaltavat edes kuvitella.
Mielestäni yhteiskunnan tuen varaan elämään tuleville maahanmuuttajille pitäisi säätää hieman kovennetut velvollisuudet suomalaisiin nähden, koska heidät on suostuttu täysin yhteiskuntamme ulkopuolisina ottamaan "valmiiksi" rakennettuun yhteiskuntaan nauttimaan eduista vähän kuin Manu illallista. Heidän kuuluisi itsekin tajuta osoittaa siitä kiitollisuutta yrittämällä tosissaan.
Ongelmaksi monen kohdalla muodostuu varmasti Suomen valheellisesti markkinoitu työvoimapula, joka olisi voitu järkevällä koulutuspolitiikalla ja päättäjien oikeudenmukaisilla toimilla hoitaa täysin omin avuin.
"Pelkkiä oikeuksia ei kuulu antaa ilman velvollisuuksia."
Eihän se noin mene Suomessa. Mieti nyt A-D, vammaiset, lapset, vanhukset, mielenterveyspotilaat. Olet ollut tällä palstalla sen verran pitkään, että luulisi, ettet heittelisi tuollaisia ihan tuosta vaan - vaikka toki sinulla siihen vapaassa maassa on oikeus.
"Mielestäni yhteiskunnan tuen varaan elämään tuleville maahanmuuttajille pitäisi säätää hieman kovennetut velvollisuudet suomalaisiin nähden,"
Omasta mielestäni ei. Jos nyt sanon ihan henkilökohtaisen mielipiteeni - joka usein jää tämän yhteiskunnallisen pulputuksen jalkoihin - niin heille pitäisi tarjota rauhaa. Jonkin aikaa kestävää vapautta kaikista huolista, niin taloudellisista kuin muista - joita heillä on kaikkia ollut enemmän kuin suomalaisen taloyhtiön asukkailla yhteensä. Sitten heidät tulisi aktiivisesti ottaa mukaan interaktiiviseen yhteisöön, joka ei päästäisi heitä eristäytymään, syrjäytymään ja tekemään rikoksia.
Yhteikunnat ovat kyllä käyttäneet toinen toistaan tehokkaampia konsteja asioidensa järjestelyyn - kärjessä varmaan omalla tavallaan DDR. Mutta paras, pitkässä juoksussa halvin ja aivan vastustamaton hyvin monenlaisten porukoiden suhteen on pistää hyvä kiertämään.
Kokeile joskus. Mene joskus krapulapöhnässä ohikulkeville ihmisille huutelevan alkoholistin luokse, katso silmiin ja anna sille 5 euroa ja sano, että sulla ei ole nyt niitä parhaita aamuja, mutta että tiedät kyllä tilanteen, koska olet itse kokenut ihan saman.
Tuleeko kuittia? Ei. Eikä tulisi edes Putinilta. Ydinpelotteita ei tarvittaisi, jos ihmisillä olisi pikkusen enemmän pokeria.