Minusta tuntuu että monella on laput silmillä kun on kyse uskonnosta.
Lappuja on erilaisia. On lappuja jotka eivät anna Jeesuksen Kristuksen valon paistaa lainkaan läpi. Ihminen kieltää kaiken Jumalalllisen mahdollisuuden. Usein käyttäen keppihevosenaan Jumalan olemassaolon todistusten puuttumista... unohtaen että toisaalta ei ole mitään mikä todistaisi Jumalan olemassaolemattomuudesta.
Sitten on laput, jotka kieltää, että ihmisen tarvitisisi muuta kuin uskoa tai sanoa uskovansa. Tämä on kamalin harhaoppi minkä tiedän. Se tuudittaa uhrinsa hitaasti ja varmasti väärän turvallisuuden tunteen tilaan jossa enemmän tiedon haku on jopa luettavissa synniksi. Juuri tällaiseen tilaanhan entisajan papit toivoivat ihmiseet ... kyselemättömään, kaiken hyväksyvään, johtajille helppoon tilaan.
On myös lappuja, jotka estävät uusien, poikkeavien ajatuksien järkevän tutkiskelun. Tuollainen tutkimus on vaarallista! On vain uskottava papin puheisiin hän tietää parhaiten. Yllätys yllätys, uskallan väittää että itse kukin voi löytää totuuden, eikä sen tarvitse olla palkkapapin sanelema!
On myös hurmoksellisuuden lappuja... luuleko joku että Jumala haluaa meidän itsesuggestion kautta saaavuttavan jonkinlaisen ekstaasi olotilan jossa emme enään hallitse itseämme vaan aivan kuin huumeen orjana menemme minne vaan minne käsketään!?? Uskon että Jumala vaatii meiltä selvää järkeä ja todellista tietoa Hänestä ei mitään itsesuggestiota tai joukko suggestiota!
Jos joudut kysymään palkkapapilta omaa mielipidettäsi tai kirkon kantaa ja hyväksyt papain sanoman ei sinulla ole lainkaan omaa tietoaasiasta. Sillon herää kysymys välitätkö todellakaan uskonnostasi tai onkohan uskontosi oikea uskonto vai vain väärä oppi!?
Lappuja on erilaisia. On lappuja jotka eivät anna Jeesuksen Kristuksen valon paistaa lainkaan läpi. Ihminen kieltää kaiken Jumalalllisen mahdollisuuden. Usein käyttäen keppihevosenaan Jumalan olemassaolon todistusten puuttumista... unohtaen että toisaalta ei ole mitään mikä todistaisi Jumalan olemassaolemattomuudesta.
Sitten on laput, jotka kieltää, että ihmisen tarvitisisi muuta kuin uskoa tai sanoa uskovansa. Tämä on kamalin harhaoppi minkä tiedän. Se tuudittaa uhrinsa hitaasti ja varmasti väärän turvallisuuden tunteen tilaan jossa enemmän tiedon haku on jopa luettavissa synniksi. Juuri tällaiseen tilaanhan entisajan papit toivoivat ihmiseet ... kyselemättömään, kaiken hyväksyvään, johtajille helppoon tilaan.
On myös lappuja, jotka estävät uusien, poikkeavien ajatuksien järkevän tutkiskelun. Tuollainen tutkimus on vaarallista! On vain uskottava papin puheisiin hän tietää parhaiten. Yllätys yllätys, uskallan väittää että itse kukin voi löytää totuuden, eikä sen tarvitse olla palkkapapin sanelema!
On myös hurmoksellisuuden lappuja... luuleko joku että Jumala haluaa meidän itsesuggestion kautta saaavuttavan jonkinlaisen ekstaasi olotilan jossa emme enään hallitse itseämme vaan aivan kuin huumeen orjana menemme minne vaan minne käsketään!?? Uskon että Jumala vaatii meiltä selvää järkeä ja todellista tietoa Hänestä ei mitään itsesuggestiota tai joukko suggestiota!
Jos joudut kysymään palkkapapilta omaa mielipidettäsi tai kirkon kantaa ja hyväksyt papain sanoman ei sinulla ole lainkaan omaa tietoaasiasta. Sillon herää kysymys välitätkö todellakaan uskonnostasi tai onkohan uskontosi oikea uskonto vai vain väärä oppi!?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Puhut jumalan olemassaolon kieltämisestä ja joistain ihme lapuista jotka ovat silmiemme tiellä.
Se on ironista miten te uskikset itse kiellätte kaikki muut mahdollisuudet (esim. evoluutioteoria ja big bang) koska ne eivät teidän mielestänne kuulosta järkeviltä...
Jos ette olisi niin sokeita ja pelkäisi kuolemaa niin hirveästi, niin ehkä tajuisitte kuinka NAURETTAVILTA nuo kreationismit ja ikuinen elämä jossain kuolemanjälkeisessä maailmassa kuulostaa...
Minä itse en kiellä kokonaan jumalan olemassaoloa, mutta on minulla todisteita sen olemattomuudesta:
1. Rukouksiini ei vastata, jos kuitenkin jotain pyytämääni tapahtuu, se tapahtuu vasta monen päivän/viikon/kuukauden jälkeen, ja te luulette että jumala soi sen teille
2. Minkälainen rakastava ja armollinen jumalolento lähettää omia lapsiaan jonnekin helvettiin?
3. Raamatussa ei puhuta mitään evoluutiosta, ja se on aikalailla todistettu juttu, eli raamatun sana on fiktiota = jumala ei sitä ainkaan inspiroinu/kirjoittanu
4. Mitkä nämä väitökset ''Aurinko kiertää maata'', ''Maapallo on litteä'' ja ''Kaikki kiertää maapalloaää - Lauseet ovat kotoisin? Ei ainakaan kaikkitietävältä otukselta...
ovat kovassa. en minä ainakaan kiellä big bangia tai evolutiota vaan uskon Jumala käyttäneen niitä maailman luomisessa! en usko niiden olleen sattumaa.
Vatauksia:
1 ensinnäkin, ehkä sinun rukouksiisi ei vastata, koska et kuitenkaan sitä uskoisi. Minun on vastattu, samoin myös moenen ystäväni. Tietenkin on helppo väittää että se oli sattuma, mutta ei se sulje pois mahdollisuutta siitä, että se oli todella Jumalana vastaus.
2 kuka sen helvetin on tehnyt... ihminen itse! Sinullakin on ihmisenä mahdollisuus parantaa maailmaa omalta osaltasi. jos sinua on isäsi lyönyt, niin elä lyö lastasi niin hänen elämänsä on parempi. Ei Jumala luonut helvettiä. Maailma on ihana. Vain ihminen sen turmelee! Jos jokainen omalta osaltaan auttaa tekemään toisten elämästä hyvän, mikä muuten on yksi Jumalan meidän tänne lähettämisen syy, niin maailma olisi hyvä paikka kaikille. Hymyile enemmän eläkä ole niin negatiivinen!
3 Vaikka evolutio on todistettu juttu mutta jumalaa ei voi todistaa tieteellisesti ei se kuitenkaan todista että Jumalaa ei ole olemassa.
Eli ei se todista Raamattua fiktioksi. Se vain todistaa että siitä ei ole mainintaa Raamatussa. Meille ei ole kerrottu kuinka Jumala loi maailman.
4 Ei niin ne on ihmisiltä peräisin. Ei tuollaisesta ole mainintaakaan Raamtussa.
Kuis ois hieman iloisempi ilme??
Turhautunut ilme, minulla ei ole mitään lappuja silmillä.
Jumalan olemassa olo on mahdollista minulle, muttei todennäköistä. Toisin kuin eräillä, joille jumalan olemattomuus on 100% epätotta...
1. Ylimielisyyttä, ''meiän rukouksiin vastataan mutta ei teidän!''. Jos jumala on armollinen se vastaa kaikkien rukouksiin.
2. Jumalahan on kuulemma kaikkivoipa, miksei se vaan ilmesty ihmisille, saa ne uskomaan ja niin edespäin. Miksei se tapa saatanaa ja tuhoa helvettiä, jos se sentään on kaikkivoipa...
3. Raamatun pitäisi vastata kaikkiin kysymyksiin... Jopa raamatun alkukin on outo; ''Alussa Jumala loi maailman'' - Kuka jumala?
4. On siellä niitä satuja, vertauskuvallisia tietenkin, minkä takia joku jumalolento tyrisi ainoan kirjan muuttamalla kaikki tarinat ja opetukset vertauskuvannollisiksi?
Ei ihminen voi sanoa, kenen rukouksiin Jumala haluaa vastata, mutta Raamatussa sanotaan että uskovaisen rukoukset kuullaan, ja kokemuksesta tiedän että niihin myös vastataan.
Jokaiselle, joka haluaa saada uskon itselleen, tulee sitä pyytää Jumalalta, että Hän lahjoittaisi sen. Rukous on yhteyden ottamista sinne Jumalalle, mutta itse rukoilen Jeesuksen nimessä, kuten olen ymmärtänyt olevan oikein, että se menee perille. Arabimaissa Jeesus on ilmestynyt muslimeille unessa, ja tämä on heille tärkeää, ja he ovat valinneet vaikeuksista huolimatta Jeesuksen seuraamisen. Voisithan pyytää jotenkin, vaikka rukousryhmää hyödyntämällä, että Hän ilmestyisi sinullekkin? Kyllä Jeesus tahtoo että sinäkin pelastuisit, kuten niin monet miljoonat uskovaiset tässä maailmassa tulevat pelastumaan.
Ihmiselle on annettu vapaa tahto, ja se on johtanut siihen, että maailmassa on paljon pahutta, köyhyyttä ja urjuutta. Kun ihmisiä ei pakoteta uskovaisiksi jos he eivät halua, vaan he saavat vapaasti mennä. Tuomio tulee vielä myös Saatanalle, aikanaan, ja on Jumalan päätettävissä milloin sen aika on. Pahoille enkeleille tarkoitettu rangaistuspaikka helvetti tuli myös ihmisille lopulliseksi eropaikaksi Jumalasta, mutta Jeesus on maksanut niiden synnit, jotka uskovat Häneen.
Ihmisen tuhat vuotta on Jumalalle yksi päivä, ja ihmisen yksi päivä on Hänelle kuin tuhat vuotta.
Jumala on henki, joka ei ole ihminen, vaikka Jeesus syntyikin tänne ihmiseksi. Hän eli esimerkillisen elämän, jota ei varmaankaan yksikään uskovainen koskaan pysty elämään, vaan voi pitää Häntä esikuvanaan siitä, millaiseen elämään pitäisi pyrkiä. Ihmisen sydämmessä on pahutta, ja uskovainen joutuu usein pyytämään anteeksi omia mokiaan. Ja ne saa anteeksi. Ei ne mokat voi ylittää sitä hintaa, minkä Jeesus maksoi ristillä.
Raamattu on varteukuvallinen, mutta sitä opetetaan ymmärtämään sille, joka uskoo tai haluaa tulla uskoon, sille, joka haluaa oppia ymmärtämään. Etteivät kaikki ymmärtäisi kaikkea koska niin ei ole tarkoitus. Esimerkiksi se Jeesuksen pettänyt Juudas on niitä, joiden osaksi tuli olla se epäonninen, jolle kävi huonosti. On myös paljon paholaisen joukkoja, jotka ovat pahoja, ja joutuvat rangaistukseen.
Kun miettii miten maapallolle on käymässä tai mihin suuntaan sen asiat ovat menossa, voidaan siitä päätellä jotain ihmisen sydämmen pahuudesta ja rahanahneudesta, ja muusta sellaisesta. Eikä television tarjonta ole yleensä mitään hyvää ja kannustavaa, vaan kyllä ne katsojia keräävät ohjelmat ovat yleensä täynnä väkivaltaa ja seksiä, juonia ja rahanahneutta. Ja kaikesta siitä tulee tyhjä ja turha olo, ja minkälaisia ohjelmia luulet että ihmiset vaativat sinne lisää? Hyviäkö?
No hyvä et poissule Jumalan olemassa olon mahdollisuutta. Ihan jees! Kenkä puristaa siis muualta.
1. Jumala tosiaankin vastaa KIAKKIEN rukouksiin. Jotkut vaan saavat vastauskeksi EI, tai ei vielä...
2. Ensinnäkin ajatteles JOS Jumala ilmestyisi sinulle ja sanoisi liity tohon tai tohon kirkkoon se on oikein... missäs sitten on usko? Meidät ihmiset on luotu uskomaan. Joillakuilla ihmisillä on todella niin suuri usko, ja he ovat niin puhtaita, että he saattavat nähdä enkeleitä tai muutakin jos sitä pyytävät, mutta miksi pyytäisi, hehän uskovat jo ihan varmasti! Jumalaa ei sovi kiusata, eli paras olla pyytämättä jotakin jota ei tarvitse. Toisaalta ei toinen ihminen voi pyytää että joku toinen saisi jonkinlaisen Taivaallisen näyn, sillä voihan olla että tämä toinen ei halua ellei ei kestäisi sitä kuitenkaan. Erikseen ovat ne jotka ovat saaneet nähdä asioita jotka ovat Jumalallisia koska heidät on valittu siihen työhön jo ennen syntymää.
3. Jumala Jumala.. Ramattu on rekenneltu vuosien varrella eri kirjoituksista joita löydettiin lähi-idän tienoilta. Kaikki kirjoitukset kerättiinyhteen aj en joita ei otettu Raamattuun poltettiin... eli jos oli jotakin mitä EI haluttu viedä eteenpäin oikeana uskona se hävitettiin! Raamatunj kirjojen valitioilla oli suuri valta poistaa ne kirjat joissa oli "epäilyttäviä" tai vaikka heidän suunnitelmiinsa sopimattomia asioita. Raamattu on kirja jossa on kerättynä useamman eri ihmisen kertomuksia.
Jos luet esimerkiksi Jeesuksen veljen Jakobin kirja joka ei ole Raamatussa siinä kerrotaan kuinka Jeesus lapsi puhui jo 6kk ikäisenä.... hmmm mutta se myös selittää todella hyvin Juutalasia perinteitä esim Temppeliinotettiin myös orpoja tyttölapsia hoidettavaksi, muta heidän tullessa puberteettiin heidät arvottiin hyviin perheisiin... ehkäpä näin Joosefkin sai Marian joka tuon kirjan mukaan oli PALJON nuorempi kuin Josef. Mielenkiintoista kun pitää silmät ja korvat auki!
Kuka Jumala... alussa oli sana ja sana oli Jumala tykönä ja sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaanja ilman häntä ei mitään ole syntynyt.
Eli oli Jumala ja oli joku sana joka oli Jumala, siis kaksi eri olentoa niistä toinen loi maailman.
Ja sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme (joh1)Lienee kysymys Jeesuksesta siis sana oli Jeesus joka loi maailman.
4. Jos tunnet hieman Juutalaisuutta, huonoon käytökseen kuuluu sanoa suoraan. Kaikki puhe oli enemmän tai vähemmän kuvainnollista. Vertauskuvat ovat siellä jotta me joutuisimme hieman ponnistelemaan oppiaksemme. Ei ole hyväksi ihmiselle että kaikki annetaan kuin lautasella... tarvitaan uskoa ja kiinnostusta selvittääkseen Raamatun tarkoituksia.
Minä en uskoisi jos joku ilmestyisi minulle, ja väittäisi olevansa Jumala joka käskee minun liittyä johonkin hubbabubba seurakuntaan, joka ei tunne Jeesusta. Minulle Jeesus on suuri arvostamani sankari, joka kuoli ristillä uskovaisten edestä, ja en olisi itse pystynyt katsomaan sellaista ristille naulaamista. Maria itki siinä ristin juurella. Hän oli surullinen aina siihen asti, kunnes hän oikeasti tajusi, että Jeesus on noussut kuolleista, että Hän elää!
Turvaisin Jeesukseen, ja käskisin Hänen, siis Jeesuksen nimeen vetoamalla sen lähtemään tiehensä ja jättämään minut rauhaan.
Miksi olet liittynyt hubbabubba seurakuntaan?
olet siellä,meillä on niin hauskaa yhdessä
Vaan sen teki joku häirikkö joka usein lainailee muiden kirjoittajien nimemrkkejä, kuten minun Trubaduuri nimimerkkiänikin.
marisemasta.Nimmarisi ei ole sinun kunnes Rekisteröit SEN.Tajuatko?
aivan oikein!!
Jeesus on totisesti meidän kulmakivemme, mutta niin moni heittää Hänet pois....
Sinulla on oikea asenne!! Pidä lippusi koprkealla, ja nauti muiden Jeesukseen uskovien kanssa uskon ihmeistä!
Todellakin, usko on se, joka pelastaa, koska on niin paljon erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita, ja vastoinkäymisiä. Sen takia Jeesus meni ristille, että hän maksoi meidän syntimme, että ei tarvitse kuin uskoa. MUTTA: Jumalalle on ehdottomasti, Jeesuksen nimessä tunnustettava syntinsä, ja kerrottava kaikki rehellisesti. Ei ihminen mitään voi salata, mutta syntinsä täytyy tunnustaa, että Jumala auttaisi ihmistä selviämään erilaisissa vaikeissakin tilanteissa, uskossa eteenpäin. Ei Jumala hylkää jos on rehellinen, mutta valehtelijan rukous ei tietenkään taida olla niin tärkeä kuin sen, joka tunnustaa kaiken, ja kertoo kaiken. Siis: usko riittää, mutta jos ei tunnusta syntejänsä, ja ole rehellinen rukouksessa, ei pidä ihmetellä jos vastausta ei oikein tunnu kuuluvan.
asiaa kirjoituksessasi.
Jumalalle on tunnustettava kuten sanoit! Mutta mitä sanot siitä että sanotaan etta¨usko ILMAN tekoja on kuollut?? Siis riittääkö vain se että sanoo uskovansa, ei minusta. Minusta meidän ion sen jälkeen kun olemme havainneet että Jeesukeslla Kristuksella todeløla on valta ja voima antaa meille syntimme anteeksi, niin tuon tajuamisen jälkeen meille jää tehtäväksi yrittää elää mahdollisimman puhtaina. Jos todella rakastamme vapahtajaamme emmehän halua satuttaa häntä vielä enemmän. ELI siis vain usko ei riitä! On olatava "tekoja".
Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja niin minä näytän sinulle uskoni teoistani.
Jaakobin kirjeen toinen luku!
Tämä, että vastaan ja kirjoitan tänne, on teko. Niitä tekoja on erilaisia, elämä, miten elää ja toimi, ja myös muut teot, joita tekee mielikin johonkin aikaan tehdä, kun tulee uskoon, kuten olla avuksi jollekkin, koska se on Raamatun mukaista tehdä jotakin uskonsa takia toisen hyväksi. Mutta teoillekkin on aikansa, ja on aikansa myös saada miettiä asioitansa ihan rauhassa. Vaikka kävisikin seurakunnassa, ja siellä tapaisi muita uskovia. Usko on tärkein, eikä niitä tekoja tekemällä saa uskoa, koska se ei ole ihmisen itsensä otettavissa, vaan Jumala voi sen antaa ihmiselle lahjaksi.
Monen ihmisen on vaikea tehdä niitä tekoja, jos on vaikka vammainen ja autettavissa oleva ihminen. Hän on silloin estynyt tekemään tekoja, mutta koska hän on uskovainen, hänellä on kuitenkin pelastusvarmuus. Mutta:
olet siinä silti oikeassa, joten lisäsin tämän asiaa valoittavan linkin, että ymmärtäisit minua oikein:
http://www.aatieto.info/jaak_luku2.html
Teoista... usein teko voi olla mm. netille kirjoittaminen... mikä tahansa joka jakaa hyvää ja oikeaa ihmisten ympärille. Eräs ystäväni kertoi kuinka häntä pyydettiin puhumaan jollekulle ateistille... hän enemmän tai vähemmän kieltäytyi, mutta kerran hän tapasi tämän ohimennen ja sanoi hyvät päivät eikä muista sanoneensa mitään muuta mielenkiintoista, seurauksena aateisti kastettiin sen takia mitä hän sanoi... eikä hän vieläkään tiedä mitä hän sanoi!
Uskosta: Uskoa voi lisätä koettelemalla sitä. Mutta sen koetteleminen Luterilaisuudessa on vaikeata. Ystäväni on sellaisessa kymmenye liikkeessä ja kerran hänellä ei ollut rahaa ruokaa jos maksoi kymmenykset, kuitenkin hän maksoi... ja kummasti ilmestyi rahaa tai ruokaa vaikka mistä! Vanhoja velkoja maksettiin takasin ym..
Toinen ystäväni ei ehtinyt lukea paljoakaan viimeiseen tenttiin ja rukoili että pääsisi läpi... tulos Hyvä.
Suurin teko mitä ihminen voi tehdä on levittää onnea ja ystävällisyyttä ja Jumalan sanaa, siihen pystyy rullatuolissakin, vaikka joillekin se voi olla vaikeata kun ei sormetkaan oikein toimi, kuten ystäväni...
Meille ihmisille on annettu paljon voitettavaa ja voittajana voi selvitä kuka tahansa, joka panee uskonsa Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Usko tekee ihmeitä. Mutta aina ei suggeroiva usko ole tarpeeksi tarvitaan jokapäiväistä uskoa.
Jotkut ovat saaneet uskon lahjan jotkut profetoimisen lahjan..... tarkoitus on käyttää sitä lahjaa joka kullekkinon jaettu. Se jolle on annettu Uskon lahja, se joutuu aikanaan sellaiseen tilanteeseen josaa on pakko käyttää sitä lahjaa.
Keskustelin eräässä keksustelussa jonkun kanssa pelastusvarmuudesta.... sillä mielestän EI KUKAAN voi olla varma pelastuksestaan, se on Jumalan käsissä, uskoa siihen kyllä voi. Voi myös kysyä mikä on pelastus kellekin.
Ensin kertoisin että ei ole olemassa rullatuoleja. PYÖRÄTUOLI on oikea sana.
Eikös raamatussa kielletä vammaisia viemästä kirkkoon? Miten nämä asiat on huomioitu?
jaa se oli pyörätuoli... hehe kiitos!
Että vammaisia ei saisi viedä kirkkoon???!!! Merkillinen juttu... kyllä meille ainakin pääsee... Johan ne vanhus parat joutuisivat kotona istuskeleen...