Keksin moraalin

Krisseleiden mielestä eettiset käsitykset, ja laajemmin moraali, tulee Jumalalta. Minä sanon, että näin ei ole, vaan moraali on evolvoitunut pelosta.

Pelko on jokaiselle riittävän hermoston omistavalle eläinlajille ominainen piirre. Pelko on mielestäni kehittynyt siten, että toisen eläimen haavoittama eläin ei halunnut enää ottaa turpaansa, vaan poistui nopeasti paikalta ettei enempää haavoittuisi. Huomasi mokoma, että ilman yhtä kehon osaa saalistus ei käynytkään enää yhtä helposti. Hermoston kehittyessä ei enää riittänyt, että yksilön piti saada vamma, vaan ko. eliö oppi arvioimaan tyyliin "tuo kaveri näyttää niin isolta, että enpä taida purra sitä tai voi tulla turpaan". Voila, pelko oli johtanut Raamatun omimaan periaatteeseen: Älä tee muille mitä et haluaisi itsellesi tehtävän. Aistien kehityttyä tämä primitiivinen reaktio on kehittynyt kuhunkin eläinlajin ympäristöön (lue myös = kulttuuriin)sopivaksi normistoksi.

Olisin ehkä 10 sekunnin googlaamisella saanut selville, miten moraalikäsitykset oikeasti ovat kehittyneet, mutta pitäähän sitä nyt itsekin vähän miettiä :)
6137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En ole mikään moraalikehityksen asiantuntija, mutta en jaksa tuohon uskoa. Tuo kuvaamasi käytös kuulostaa enemmänkin itsesuojeluvaistolta kuin moraalilta. Eikä tuo sinun päättelyketjusi mielestäni toimi.

"tuo kaveri näyttää niin isolta, että enpä taida purra sitä tai voi tulla turpaan"

Tuo ei vielä selitä sitä, miksen kävisi puremassa jotain avutonta rääpälettä, nukkuvaa tai muuten vaan puolustuskyvytöntä.

Itse kuvittelisin moraalin juontavan juurensa sosiaalisena ryhmänä toimimisesta. Jonkinlaisen "moraalin" omaama ryhmä pystyy toimimaan huomattavasti tehokkaammin kuin täysin egoistisesti toimiva, ja saa täten ollen merkittävän kilpailuedun eloonjäämisessä.

Äänestä
  • että heti ensialkuun olisi ollut täydellinen eettinen eläin, joka ei tapa itseään pienenpää. Ilmoitinhan, että se on nyttemmin kehittynyt siihen pisteeseen, ettei pieniä lapsia syödä. Eli kun käytit sanaa itsesuojeluvaisto, niin sitä juuri tarkoitin, että siitä se kaikki olisi voinut lähteä.

    Sen jälkeen kun sosiaalisuus havaittiin toimivaksi ratkaisuksi, niin ensiaskel eettiseen suuntaan oli jo otettu. Siksi en usko että moraalikäsitykset olisi kehittyneet vasta yhteisöllisyydessä.

    Äänestä

  • moraalinkeksijä kirjoitti:

    että heti ensialkuun olisi ollut täydellinen eettinen eläin, joka ei tapa itseään pienenpää. Ilmoitinhan, että se on nyttemmin kehittynyt siihen pisteeseen, ettei pieniä lapsia syödä. Eli kun käytit sanaa itsesuojeluvaisto, niin sitä juuri tarkoitin, että siitä se kaikki olisi voinut lähteä.

    Sen jälkeen kun sosiaalisuus havaittiin toimivaksi ratkaisuksi, niin ensiaskel eettiseen suuntaan oli jo otettu. Siksi en usko että moraalikäsitykset olisi kehittyneet vasta yhteisöllisyydessä.

    "Eli kun käytit sanaa itsesuojeluvaisto, niin sitä juuri tarkoitin, että siitä se kaikki olisi voinut lähteä."

    Eli kun joku alkeellinen ameeba hakeutui ensimmäisen kerran kylmästä vedestä vähän lämpimämpään veteen pysyäkseen hengissä, syntyi samalla moraalin esiaste. Eipä kuulosta uskottavalta. Itsesuojeluvaisto on pakollinen jokaisella eliöllä, joka evoluution tuoksinassa aikoo pyristellä kahta sekuntia kauemmin. Moraali on vähän monisyisempi juttu...

    Äänestä

LAUMAeläinten toiminta.

Äänestä
  • En usko että moraalikäsitysten ensiaskel olisi otettu vasta laumoiksi järjestäydyttyä. Muutoinhan laumautumista ei olisi koskaan voinut tapahtua.

    Äänestä

  • moraalinkeksijä kirjoitti:

    En usko että moraalikäsitysten ensiaskel olisi otettu vasta laumoiksi järjestäydyttyä. Muutoinhan laumautumista ei olisi koskaan voinut tapahtua.

    Monet ominaisuudet voivat kehittyä samanaikaisesti.

    "Muutoinhan laumautumista ei olisi koskaan voinut tapahtua."

    On olemassa monenlaisia yhdyskuntia, joilla ei ole moraalikäsityksiä. Yksisoluiset eliötkin muodostavat "laumoja". Monet hyönteiset on ehkä vielä helpommin ymmärrettävä esimerkki. Moraali ei siis ole laumakäyttäytymisen edelltys. Kun kuitenkin saavutaan eläimiin, joiden yhteisön toiminta on monimutkaista, on moraalikäyttäytyminen ryhmän kannalta edullista.

    Jos ajatellaan, mikä on moraalia ja mikä ei, saavutaan rajalle, joka on veteen piirretty. Ei siis ole mitään estettä moraalikäyttäytymisen graduaaliselle kehittymiselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkuperän. kirjoitti:

Krisseleiden mielestä eettiset käsitykset, ja laajemmin moraali, tulee Jumalalta. Minä sanon, että näin ei ole, vaan moraali on evolvoitunut pelosta.

Pelko on jokaiselle riittävän hermoston omistavalle eläinlajille ominainen piirre. Pelko on mielestäni kehittynyt siten, että toisen eläimen haavoittama eläin ei halunnut enää ottaa turpaansa, vaan poistui nopeasti paikalta ettei enempää haavoittuisi. Huomasi mokoma, että ilman yhtä kehon osaa saalistus ei käynytkään enää yhtä helposti. Hermoston kehittyessä ei enää riittänyt, että yksilön piti saada vamma, vaan ko. eliö oppi arvioimaan tyyliin "tuo kaveri näyttää niin isolta, että enpä taida purra sitä tai voi tulla turpaan". Voila, pelko oli johtanut Raamatun omimaan periaatteeseen: Älä tee muille mitä et haluaisi itsellesi tehtävän. Aistien kehityttyä tämä primitiivinen reaktio on kehittynyt kuhunkin eläinlajin ympäristöön (lue myös = kulttuuriin)sopivaksi normistoksi.

Olisin ehkä 10 sekunnin googlaamisella saanut selville, miten moraalikäsitykset oikeasti ovat kehittyneet, mutta pitäähän sitä nyt itsekin vähän miettiä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu