Miksi puhutaan niin vähän, tai ei lainkaan, siitä millainen levy loppujen lopuksi on, ja mitä kuulija siitä saa?
Tämänkö on Idols tehnyt? Itse levy ei enää kiinnosta, eikä sillä ole edes merkitystä? Vaan ainoastaan sillä miten se sijoittuu listoilla?
Tämä kilpajuoksuko se on kaikki kaikessa?
Idols on nähdäkseni saanut aikaan (tai vienyt loppuun asti) sellaisen ajattelutavan, että musiikkibisneksessä ei ole enää kyse enää edes musiikista, vaan ainoastaan siitä bisneksestä.
En fanita varsinaisesti Aria, Krideä tai ketään muutakaan. Enkä ole kuullut kummankaan levyä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että laulajan pitäisi (oikeastaan ennen kaikkea) saada tehdä sellaista musiikkia minkä kokee omakseen. Se on sinänsä tärkeämpää kuin se kuinka paljon on niitä, joita se musiikki koskettaa.
Jos homma saadaan pyörimään, niin on oikeastaan ihan sama miten se pyörii. Tietysti voittoakin pitää tulla. Mutta miksi pitää aina asettaa "paremmuusjärjestykseen" listasijoitusten perusteella?
On tietysti mukavaa jos monet tykkäävät siitä musiikista mistä itse tykkää. Mutta se ei minusta edelleenkään ole homman ydin.
Hyvät listasijoitukset ovat kuitenkin ilman muuta onnittelun paikka.

Vastaukset 4
Vanhimmat
listasijoituksilla on suuri merkitys, koska idolit ovat varsinkin uransa alkuvaiheessa levy-yhtiöiden rahantekokoneita, ja jos levy ei myy eikä nouse listalle, ura loppuu.
Levy-yhtiöissä tiedetään, että idols-tähtien levymyynti yleensä romahtaa ensimmäisen levyn jälkeen. Jos ensimmäistä levyä myydään liian vähän, toista ei enää kannata tehdä. Jos vielä toinenkin levy myy kohtalaisesti, idolilla saattaa olla pidempikin ura edessään.
Idolien fanit riemuitsevat hyvästä levymyynnistä ennen kaikkea sen vuoksi, että se lupaa idolin uralle jatkoa, ja ehkä hän pääsee jollain tulevalla levyllä esittämään sellaistakin musiikkia, jonka kokee itselleen läheisimmäksi.
tiedä, pidänkö Idolsia hyvänä juttuna...
Kyllä minusta perinteinen tapa päästä pinnalle on parempi. Että alusta asti artisti on tietoinen siitä millaista musiikkia haluaa esittää, ja löytää sille kuulijakunnan.
Olen miettinyt sitäkin että mikä Idolsin tarkoitus VARSINAISESTI on.
Onko se kuitenkaan loppujen lopuksi artistin uran kannalta hyvä lähtökohta? Niin pitkälle ei olla vielä päästy että nähtäisiin. On kuitenkin todettu että pitkällä aikavälillä ja vuosien kovalla työllä luodaan kestävämpi pohja uralle.
Ja mistä sitäkään tietää että levymyynti aina ensimmäisen jälkeen "romahtaa"? Voihan se pysyä melko tasaisena, kuten esim. Katri Ylanderilla. Ei ole pakko yltää ensimmäisellä tuplaplatinaan.
Entäpä jos Idolsin suosio formaattina laskee? Siis siten että se ei olisi enää hitti? Ei välttämättä floppikaan, mutta että se keräisi sellaisen keskivertokatsojamäärän. Odotettaisiko sitten finalisteilta enää yhtä paljon?
Vaikuttaa siltä että ihmiset ovat edelleen vähän hämmentyneitä Idolsin tuomien muutosten ja uusien sääntöjen kanssa.
Joka tapauksessa minusta vanha tapa on parempi. Turvallisempikin. Jos ei nouse kovin korkealle, ei voi pudotakaan kovin korkealta, ja on ainakin yrittänyt, ja nimenomaan sillä omalla musiikillaan.
Idols voi pahimmassa tapauksessa pilata sitä kautta ponnahtaneen artistin koko loppuelämän.
pinnalle nousseet artistit eivät olisi päässeet esiin muilla keinoin. He ovat pääosin laulajia eivätkä musiikintekijöitä, ja ne musiikintekijätkin sen verran keskinkertaisia, etteivät varmaan olisi onnistuneet saamaan levytyssopimusta omin avuin.
Idols on hyvä niille, jotka sen kautta menestyvät. Ne, jotka eivät menestykään odotetusti, joutuvat yleisen pilkanteon kohteiksi.
virkkeesi pitää paikkaansa, minä vain kysyn millaisen kuvan tuo pilkanteko antaa pilkkaajista itsestään? Minusta ei mitenkään järkevää ja hyvää kuvaa. Hiekkalaatikkoikäisillä tuon pilkkaus/lällää-meiniginvielä jotenkin ymmärtää, mutta jos asialla ovat vähäkään vanhemmat, niin en voi muuta kuin todeta, että hukkaan on mennyt niin koti- kuin koulukasvatuskin.