näin hoitaa armeija sotilaat

Menin heinäkuussa armeijaan täysin terveenä ja hyvässä kunnossa ja alkuun pärjäsin ihan hyvin.
Ensimmäisen viikon lopulla annettiin rokotteet. En tiedä johtuiko niistä, mutta toisella viikolla ollessamme leirillä iski sitten kova uupumus ja kolmas viikko menikin sitten kasarmilla maaten vapautettuna palveluksesta. Neljännellä viikolla yritin vielä paluuta palvelukseen, mutta tuntui ettei sydän jaksa rasitusta ja uupumus vaivasi edelleen, joten lääkäri kirjoitti E-paperit kahdeksi vuodeksi.
Näin toimii armeijan terveydenhoito. Jos minut oltaisiin siirretty välittömästi jatkotutkimuksiin ja mahdollisesti hetkeksi sairaslomalle, olisin mahdollisesti kyennyt jatkamaan palvelusta parannuttuani, tai jos en olisi kyennyt niin sitten C-paperit. Nyt olen ollut kotona viikon ja kärsinyt yhä samasta vaivasta samalla kun odottelen, että kaksi vuotta on kulunut.
Ei tarvitse ihmetellä miksi niin moni keskeyttää armeijaan, jos nykyään ei saa palveluksen aikana sairastua.
0182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


koiutettu e-mies kirjoitti:

Menin heinäkuussa armeijaan täysin terveenä ja hyvässä kunnossa ja alkuun pärjäsin ihan hyvin.
Ensimmäisen viikon lopulla annettiin rokotteet. En tiedä johtuiko niistä, mutta toisella viikolla ollessamme leirillä iski sitten kova uupumus ja kolmas viikko menikin sitten kasarmilla maaten vapautettuna palveluksesta. Neljännellä viikolla yritin vielä paluuta palvelukseen, mutta tuntui ettei sydän jaksa rasitusta ja uupumus vaivasi edelleen, joten lääkäri kirjoitti E-paperit kahdeksi vuodeksi.
Näin toimii armeijan terveydenhoito. Jos minut oltaisiin siirretty välittömästi jatkotutkimuksiin ja mahdollisesti hetkeksi sairaslomalle, olisin mahdollisesti kyennyt jatkamaan palvelusta parannuttuani, tai jos en olisi kyennyt niin sitten C-paperit. Nyt olen ollut kotona viikon ja kärsinyt yhä samasta vaivasta samalla kun odottelen, että kaksi vuotta on kulunut.
Ei tarvitse ihmetellä miksi niin moni keskeyttää armeijaan, jos nykyään ei saa palveluksen aikana sairastua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu