Jäin pohtimaan erään keskustelun jälkeen tätä asiaa. Mitä te pidätte valehteluna? Missä kulkee raja? Entä voiko valehtelu olla hyvä asia - jos, niin milloin?
Oma käsitykseni taitaa olla aika tiukka valehtelun rajan suhteen. Mielestäni valehtelua on kaikki, missä antaa ymmärtää jotakin, minkä joko tietää epätodeksi tai ei tiedä siitä tarpeeksi voidakseen hyvin perustein uskoa puhuvansa totta. Eli koen tavallaan valehteluksi senkin, jos joku on saanut asiasta käsityksen jonka tiedän epätodeksi, ja annan tietoisesti hänen pysyä tässä käsityksessä. Ja koen tosiaan valehteluksi senkin, jos kerron totuutena asian, josta en ole varma ollenkaan.
Valehtelu 'valkoisin valhein' on mielestäni jopa välttämätöntä yhteiskuntamme kasassa pitämisessä - itsekkäitä, julmia, omaa hyötyä tavoittelevia jne. valheita en voi sietää. Rajaa 'hyvän' ja 'huonon' valehtelun välille on vaikeaa tehdä. Ehkä voisin muotoilla oman käsitykseni siten, että jos valhe ei satuta ketään, jos se ei saata ketään vaaraan tai ikävään asemaan, ja jos se tuottaa esimerkiksi hyvää mieltä muille, se saattaa olla ihan paikallaan.
Oma käsitykseni taitaa olla aika tiukka valehtelun rajan suhteen. Mielestäni valehtelua on kaikki, missä antaa ymmärtää jotakin, minkä joko tietää epätodeksi tai ei tiedä siitä tarpeeksi voidakseen hyvin perustein uskoa puhuvansa totta. Eli koen tavallaan valehteluksi senkin, jos joku on saanut asiasta käsityksen jonka tiedän epätodeksi, ja annan tietoisesti hänen pysyä tässä käsityksessä. Ja koen tosiaan valehteluksi senkin, jos kerron totuutena asian, josta en ole varma ollenkaan.
Valehtelu 'valkoisin valhein' on mielestäni jopa välttämätöntä yhteiskuntamme kasassa pitämisessä - itsekkäitä, julmia, omaa hyötyä tavoittelevia jne. valheita en voi sietää. Rajaa 'hyvän' ja 'huonon' valehtelun välille on vaikeaa tehdä. Ehkä voisin muotoilla oman käsitykseni siten, että jos valhe ei satuta ketään, jos se ei saata ketään vaaraan tai ikävään asemaan, ja jos se tuottaa esimerkiksi hyvää mieltä muille, se saattaa olla ihan paikallaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Valehtelu on sitä että puhuu totuuden vastaisesti. Valehtelua on myös se että hyväksyy muka-totena toisen esittämän valheen, jonka tietää sitä olevan.
Aika pitkälti olen kyllä samaa mieltä, että joskus valhe on jopa parempi kuin totuus.
Minä en voi ymmärtää sitä, että pienille lapsille valehdellaan, esim. sillä verukkeella, että se on sillä hetkellä helpoin tapa selvitä jostain tilanteesta. Tällainen voi olla esim. kun yksinhuoltaja äiti on kaupassa lapsen kanssa ja ostoskärryssä on jo heti tärkeimpänä, se "jokapäiväinen six-päkki", -siis kaljaa, mutta kun lapsi yrittää kinua limpparipulloa itselleen, äiti voi sanoa ihan pokkana, että "ei nyt, kun äitillä on niin vähän rahaa"...!!!
Lapsi kun kuitenkin melko pian huomaa, että hänelle ei puhutakaan totta, niin silloin hänen luottamuksensa aikuisiin alkaa murentua. Jos siis omat vanhemmat valehtelevat pikkulapsilleen, niin he pettävät sen tietyn perusluottamuksen KAIKKIIN vanhempiin ja aikuisiin, joiden kanssa lapsi joutuu tekemisiin. Ts. kun lapsi on huomannut, että omat vanhemmat valehtelevat, niin hän jo ihan alitajuisesti pitää kaikkia muitakin valehtelijoina ja alkaa itsekin "luontevasti" valehtelemaan, koska pitää sitä hyväksyttävänä, kun se on hänelle "opetettu"...!
Ainoa "valhe" jonka voin hyväksyä, on esim. sellainen kun joku on ostanut alennusmyynnistä itselleen paidan, joka minun mielestäni on aivan hirveän näköinen. Sitten kaveri esittelee sitä, sanoen että "katos kun sain halvalla paidan; eiks'ookki hyvän näkönen?" Niin mitäs siihen muuta voi sanoa, kuin että "joo, onhan se"...! No voihan senkin ajatella niin että, no onhan se, -HÄNEN mielestään...
Lapsi huomaa valehtelun nopeasti. Lapsia on turha pitää kovin tyhminä. Heidän kanssaan voi keskustella asioista kunnolla jo heidän ollessaan pieniä.
Tuo paitaesimerkkisi valhe on niitä, mitä minäkin hyväksyn. Liika rehellisyys kun on toisinaan pelkkää julmuutta.
Olen muuten yksinhuoltaja, joka ei juo kaljaa.
Valehtelu on mielestäni niinkin yksinkertaista (?) kuin harhaanjohtaminen. Sen ilmenemismuodot ovat tosin kaikkea muuta kuin yksinkertaista, mutta lyhyesti voisi todeta, että valehtelemiseksi lasken kaikki ne teot joiden tarkoituksena on antaa jollekulle virheellinen käsitys jostain asiasta. Itselleen ei siis mielestäni pysty valehtelemaan. Silloin on kyse lähinnä toiveesta, että jokin asia olisi toisin tai muunlaisesta itsensä psyykkaamisesta.
Harhaanjohtaminen on hyvä ilmaisu tuohon. Jos totuutta ei ole tiedossa ja antaa ymmärtää olevan, koen sen myös harhaanjohtamiseksi.
Mielestäni itselleen pystyy valehtelemaan. Ehkä juuri tuon psyykkaamisen kautta. Se, miten se onnistuu, on sitten toinen juttu. Toisinaan sitä kai onnistuu ainakin joksikin aikaa vakuuttamaan itsensä asiasta täysin, toisinaan se jää keskeneräiseksi. Mutta onhan valehtelua valehtelua, vaikka sitä ei uskottaisikaan. Sitä on kuitenkin yritetty johtaa harhaan.
>> Jos totuutta ei ole tiedossa ja antaa ymmärtää olevan, koen sen myös harhaanjohtamiseksi. >>
-Oletko siis sitä mieltä, että asioita voi kertoa "tosina" vain silloin kun on sata prosenttisen varma, että asia on juuri niin, kuin itse uskoo sen olevan?
Voi käydä kyllä melkoisen rasittavaksi itselle ja muille, sellaisen totuusvaatimuksen mukaan eläminen, koska silloin kaikki mitä itse, tai toinen puhuu omasta mielestä totena, täytyy aina todistaa jollain todistusmateriaalilla...
Jos itse olet tullut ulkoa sisälle ja ulkona oli 10 asteen pakkanen. Sitten joku kysyy sinulta puolen tunnin kuluttua että "onko siellä pakkasta ulkona", niin sinähän et voi vastata siihen "valehtelematta", ennen kuin käyt katsomassa mittarista, mikä onkaan lämpötila ulkona. Ja jos et ko. paikasta löydä ulkolämpömittaria, niin silloin sinun kai täytyy vain sanoa että "en minä voi tietää; en osaa sanoa"...
Tätäkö tarkoitit...?
tuota tarkoittanut.
On eri asia kertoa totuutena parhaan tietämyksensä mukaista asiaa kuin kertoa totuutena jotakin, josta itsekin tiedostaa, että perusteita asialle ei ole koska ei ole oikeastaan käsitystä siitä, pitääkö se paikkaansa vai ei.
Eli jos olen hetki sitten ollut ulkona ja pakkasta ollut ihan reippaasti, on perusteltua uskoa, että sitä pakkasta on siellä edelleen. Jos taas en ole ulkona käväissyt koko päivänä, en katsonut säätietoja, en kuullut kenenkään asiasta puhuvan enkä ikkunastakaan katsellut jne. että ollaan tilanteessa, etten oikeasti tiedä, olisi mielestäni valehtelua sitten lonkalta heittää vastaus asiaan. Rehellinen vastaus olisi että en tiedä.
Uskovat ihmiset ovat pahimpia tuntemiani valehtelijoita. Heillä ei ole minkäänlaista moraalia jatkuvan valehtelun suhteen, koska heillä on tämä "tarkoitus pyhittää keinot" -moraali, jonka mukaan valehtelu on pienempi paha kuin ihmisen joutuminen helvetin kadotukseen.
Niinpä uskovaiset valehtelevat aina ja kaikkialla täysin estottomasti, jos vain katsovat sen edistävän asiaansa eli uskonnon levittämistä.
Ja tämän voin vannoa ja vakuuttaa todeksi sillä kokemuksella, jonka sain asuttuani yli 20 vuotta hartaan uskovaisessa perheessä. Sekä vanhempani että kaikki sukulaiseni valehtelivat jatkuvasti kaikkialla aina sopivan tilaisuuden tullen täysin häpeämättömästi ja ilman mitään estoja.
minulla on sama kokemus. Mieleni teki kirjoittaa siitäkin avauksessani, mutta halusin sitten kuitenkin aloittaa sen neutraalilta pohjalta.
Mutta kyllä, valehtelu oli melkoista uskonnollisissa piireissä minunkin kokemukseni mukaan. Elän nykyään hyvinkin rehellisesti, mutta vieläkään en millään meinaa kyetä rehellisyyteen vanhempieni kanssa.
>> Sekä vanhempani että kaikki sukulaiseni valehtelivat jatkuvasti kaikkialla aina sopivan tilaisuuden tullen täysin häpeämättömästi ja ilman mitään estoja. >>
-Vai että semmoista. Tuo kyllä kuulostaa aivan siltä, että eivät he sitten olekaan uskovaisia, vaan "uskovaisia", koska valehteleminen ei todellakaan voi kuulua uskovan tapoihin.
Toisaalta kiinnostaisi, millaisia nämä tarkoittamasi "valehtelemiset" ovat olleet. Voisitko hieman kuvailla niitä, vaikkapa jonkun selkeän esimerkin avulla.
Jos "uskovainen" tdellakin valehtelee, niin sehän on sinällään jo synti pahemmasta päästä ja sen palkka on kuolema, siis juurikin kadotus.
Tuo on ikävä kyllä lähes poikkeuksetta ensimmäinen reaktio, jos uskovaisyhteisössä kerrotaan jotakin pahaa olevan. 'Eivät olleet oikeita uskovaisia'. Kyllä olivat. Ihan oikeita.
Seuraava kyseenalaistus koskikin sitten valheita - laitoit ne lainausmerkkeihin. Että jos kuitenkin olivat oikeita uskovaisia niin eivät nyt ainakaan oikeasti valehdelleet.
Uskovaiset sanovat olevansa syntisiä ja tarvitsevansa armoa, mutta toisaalta juuri kukaan ei myönnä uskovaisten mihinkään syntiin syyllistyneen.
Vastaan omalta osaltani. Se oli valheen kyllästämää pitkälti. Oli asioita, joista ei puhuttu lainkaan. Oli asioita, joista puhuttiin mutta ei kaikille. Oli asioita, joita väitettiin uskovaisten 'ulkopuolisista' ihmisistä, mitkä jokainen näki valheeksi mutta kukaan ei sanonut. Opin hyvin pienenä jo tietynlaisen teeskentelyn ihan esimerkin voimalla. Enkä tarkoita sillä sitä valkoista valhetta pelkästään.
En minä tiedä, montako kertaa kuulin ihmisten puhuvan toisille toista ja toisille toista asiaa, mutta tiedän oppineeni keille piti mihinkin sävyyn puhua. Ja tämä ei ole suppea asia - sitä oli niin laajalti että se oli minulle silloin jotenkin normaali asia.
Tämä aihekin tuli itse asiassa mieleeni siitä, kun yhdessä keskustelussa kertoi uskovainen totuutena asiaa, jota ei lopulta tiennytkään ja sitten selitti, ettei se ollut valehtelua lainkaan.
Mutta itsehän jokainen teoistaan vastuussa on.
>> Oli asioita, joita väitettiin uskovaisten 'ulkopuolisista' ihmisistä, mitkä jokainen näki valheeksi mutta kukaan ei sanonut. >>
-Kertoisitko jonkun ihan konkreettisen esimerkin, koska muuten tämä on kovin epämääräistä, eikä asiasta saa oikein otetta. Oliko esim. jostakin ihmisestä jotain väitettä tyyliin "joka ilta se istuu kapakassa...", vaikka kukaan ei olisi koskaan nähnyt, että asia olisi ollut niin...?
>> Opin hyvin pienenä jo tietynlaisen teeskentelyn ihan esimerkin voimalla. Enkä tarkoita sillä sitä valkoista valhetta pelkästään. >>
-Sitä taitaa kyllä esiintyä kaikissa muissakin piireissä, missä on ihmisiä kaikista eri yhteiskuntaluokista.
>> En minä tiedä, montako kertaa kuulin ihmisten puhuvan toisille toista ja toisille toista asiaa, mutta tiedän oppineeni keille piti mihinkin sävyyn puhua. Ja tämä ei ole suppea asia - sitä oli niin laajalti että se oli minulle silloin jotenkin normaali asia. >>
-Lienee tuokin melko normaalia, -kun on kyse ihmisistä. Sikälihän me kai kuitenkin olemme melkoisen raadollisia; -minun ainakin täytyy myöntää olevani...
selittää uskovaisten valehtelu sellaiseksi, ettei se oikeastaan olisi valehtelua. En kuitenkaan muualla siihen tuollaisessa mittakaavassa ole törmännyt, vaikka kuten aiemmin toinkin esiin, valkoiset valheet pitävät yhteiskuntaamme koossa.
En tiedä, miksi koet jatkuvan valehtelun normaaliksi - minä en koe. Ihmisistä valehdeltiin- heidän sanoistaan, teoistaan, jopa ajatuksistaan. Omista teoista valehdeltiin jopa siihen pisteeseen saakka, että lyötiin uhrille valehtelijan leima. Kyllä näitä riittää.
uskovaisuus perustuu. Valheeseen. Lapsille valehdellaan että jumala oon olemassa ja jeesus rakastaa, vaikka kummastakaan ei ole mitään näyttöä.
En tiedä, mutta jotenkin tässä nyt vain haiskahtaa siltä, että aivan kuin sinulla olisi joku ihan pakkomielle, pitää "valehteluna", varsinkin uskovien suhteen, kaikkea mahdollista, jonka voit siihen kategoriaan laittaa. Jopa sitä että kaikkia asioita, mitä puhuttiin yhdelle ihmiselle, ei sitten puhuttukaan toiselle... Eipä siinäkään kyllä ihan oikeasti taida valehtelemisen kriteerit täyttyä. Ja on todellakin kyse ilmiöstä, jota tapahtuu kaikkien muidenkin, eikä vain uskovien piireissä.
Aivan kuin pitäisit sitäkin valehteluna, jos joku jättää jollekin kertomatta asian, joka sinun mielestäsi pitäisi kertoa...?
Ei nyt pidä kuitenkaan sekoittaa kahta asiaa tarkoittamaan yhtä ja samaa, nimittäin että epärehellisyys olisi aivan sama asia kuin valehteleminen. Hyvin paljon saman tyyppisistä asioista, vaikka onkin kysymys.
Et muuten vieläkään kertonut mitään konkreettista esimerkkiä, niistä uskovien "valheista"...
ymmärtää. Kerron tuolla asioita, jotka ovat valehtelua - tosin se on minun kriteerini, että epätoden asian kertominen on valehtelua. Ehkä mielestäsi ei ole.
Mutta tosiaan ymmärrän, että näin käy. Tämä tuntuu olevan hurjan arka asia monelle uskovaiselle. Että meidän piireissä ei tällaista tehdä, ei ehdottomasti. Joten se pitää selittää pois.
Lapsellisena jotenkin pidän sellaista 'kerro nyt konkreettinen esimerkki'. En kai minä ala sanatarkkoja lainauksia kertoilemaan toisten ihmisten asioista. Ei ole minun asiani levitellä toisten juttuja.
Sovitaan, että saat vapaasti pitää minua uskovaisia syyllistävänä valehtelijana =) Ei se totuutta muuksi muuta. Hyvää jatkoa sinulle.
>> Lapsellisena jotenkin pidän sellaista 'kerro nyt konkreettinen esimerkki'. En kai minä ala sanatarkkoja lainauksia kertoilemaan toisten ihmisten asioista. Ei ole minun asiani levitellä toisten juttuja. >>
-Kyllä konkreettisen esimerkin voi kertoa, muuttaen sen sellaiseen, esimerkinomaiseen muotoon, ettei siinä tarvitse esim. oikeita nimiä tai asioita paljastaa. Moposta voi käyttää nimitystä moottoripyörä ja paikkojen nimiä voi hieman muutella yms., ilman että itse asia siitä muuttuu
>> Sovitaan, että saat vapaasti pitää minua uskovaisia syyllistävänä valehtelijana =) Ei se totuutta muuksi muuta. Hyvää jatkoa sinulle. >>
-En minä mitenkään haluaisi sinua syyttää sellaisesta, mutta totuuden minä haluaisin saada selkeästi esille. Olisi myös ihan mielenkiintoista tietää, että onko kyseessä esim. jehovien uskovien yhteisö, vai mikä?
-Nimittäin kun näissä "uskovien" porukoissakin on todellakin monenlaista tyyliä ja sitten on vielä porukoiden sisällä jos jonkinlaista tossun kuluttajaa. Sitä minä tarkoitin kysymykselläni, että ovatkohan sitten uskovia vai "uskovia". Oikeat uskovathan lopultakin erottaa vain Jumala, niistä jotka eivät ole todella sydämeltään uskovia.
on kai se, että tosiasioita vääristellään, tai väitetään jotain mikä ei ole totta.
Jos vaikka sanon, että Matti teki jotain pahaa, vaikka se ei pidä paikkaansa ja tarkoituksenani on vain mustamaalata häntä Pekalle.
Sitä en pidä valehteluna, jos joku kysyy, että mitäs tykkäät poikakaveristani ja vastaan että vaikuttaa ihan mukavalta. Vaikka en yhtään sietäisi häntä. Sellaista sanotaan kohteliaisuudeksi.
Minusta valehtelua on se että tiedostaa kertovansa jotakin joka ei ole totta, totena.
Onko sitten valehtelu aina väärin? Ei mielestäni.
Jos valehtelemalla välttää satuttamasta jotakuta niin se on mielestäni riittävä syy valehdella.
Sosiaalisessa kanssakäymisessä tulee pakostakin tilanteita joissa oman mielipiteen ilmaiseminen sellaisenaan saattaa aiheuttaa hyvinkin harmillisia seurauksia, niin silloin on milestäni täysin oikeutettua valehdella taikka olla kertomatta koko totuutta.
Minusta se kertoo jotakin solidaarisuudesta ja siitä että ihmiset välittävät toisistaan niin paljon että välttävät satuttamasta toisiaan.
Valehtelulla, toiminnalla ja vuorovaikutuksella on mielestäni kaikilla yhteinen lähtökohtainen päämäärä johon mielestäni jokaisen tulisi pyrkiä.
Hyvä tai paha? Ei ole olemassa. On vain tekoja ja niiden suerauksia.
Toimimalla kaikissa edellämainitsemissani kohdissa siten että omalla toiminnallaan, kaikissa muodoissa, pyrkii siihen että aiheuttaa mahdollisimman vähän kärsimystä ja pahaa oloa ja mahdollisimman paljon iloa ja hyvää oloa pitäisi olla mielestäni hyvä ohje.
Jos tätä haluaa sanoa "hyväksi" ja "pahaksi" toiminnaksi niin omapahan on asiansa. Minä en näe mitään syytä katekorisoida mitään kumpaankaan näistä.