Nii jeesus oli tavallinen mies. Ei muuta.
Tavalinen mies
Kapinallinen
7213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hän teki esimerkiksi seuraavaa:
1) Muutti noin 120 litraa jalkojenpesuvettä ensiluokkaiseksi viiniksi Kaanaan häissä !
2) Herätti kolme henkilöä kuolleista ! Näistä Lasarus oli ollut jo alun 4:ttä päivää käärinliinoihin sidottuna haudassa ja oli jo osittain mädännyt.
3) Paransi kaikki sairaat, jotka Hänen luoksensa tuotiin !
4) Ajoi riivaajat ulos ihmisistä. Kerrankin Hän ajoi yhdestä miehestä ulos legioonan saastaisia henkiä sallien niitten siirtyä sikoihin. Silloin koko sikalauma, 2 000 sikaa, syöksyi vauhkona jyrkännettä alas Kinneret'in järveen ja hukkui !
5) Todisti saaneensa vallan Isältään antaa maan päällä ihmisille syntejä anteeksi, sanoen paareilla luokseen kannetulle halvaantuneelle miehelle : "Nouse ja mene kotiisi !" - Mies hypähti jaloilleen ja parani siinä hetkessä !
6) Ruokki kahteen otteeseen vain kahden miehen eväillä 4 000 ja 5 000 miestä ja näitten lisäksi vielä suuremman joukon naisia ja lapsia. Ruokkimisihmeen jälkeen kerättyjä tähteeksi jääneitä kalan ja leivän palasia oli paljon enemmän kuin nuo alkuperäiset eväät !
7) Nousi kuolleista 3.:ntena pv:nä ilmestyen 40 pv:n aikana yli 500:lle juutalaiselle. Kerrankin tullen seinien läpi opetuslastensa luo näitten ollessa juutalaisten pelosta lukittujen ovien takana.
8) Käveli myrskyävän Kinneretin aaltojen päällä keskiyön aikaan. (Kinneret ei muuten koskaan ole jäätynyt).
9) Kun erään toisen kerran syttyi myrsky samalla suurella järvellä hänen ollessaan opetuslastensa kanssa soutamassa siellä, niin hän nuhteli tuulta ja aaltoja ja tuli aivan tyven !
10) Hän nousi opetuslastensa silmien edessä pilvellä taivaaseen ja kaksi enkeliä sanoi Hänen palaavan samalla tavalla takaisin.
- - -
Edellä luettelin vain 10 kohtaa eli vain murto-osan niistä tunnusteoista, joita tämä Korkeimman Esikoispoika teki ihmisenä maan päällä ollessaan.
Hän ei siis todellakaan ollut eikä ole tänäänkään mikään tavallinen mies !
Hän on ikuisen Jumalan Poika ja Hänen alkuperänsä on muinaisuudesta hamasta iankaikkisista ajoista. Jeshua oli olemassa JUMALANA jo ennen kuin planeettaamme oli edes luotu ja oli olemassa jo ennen maailmankaikkeutemme luomista.
Siunausta Jeshuassa !
En enää hetkeekä epäröi , että jeesus oli jotain erikoista.
Hän tuli alas taivaasta, syntyi ihmiseksi. Sovitti maailman synnit kuolemalla, itsensä uhraamalla, että meillä jokaisella, jotka turvaamme Hänen sovitustyöhönsä, olisi armahdus&iankaikkinen elämä.
Ylösnoussut Hän on, istuu Isän oikealla puolella, ja on kerran tuleva takaisin!
Mitä tuo tieto saa vaikuttaa? Mitä Jeesus merkitsee? Uskoontulo on elämänmuutos; se on Pyhän Hengen työ, uuden elämän syntymisprosessi!
*Katso, uudeksi minä teen kaiken!*
...on ansainnut ikuisen ylistyksemme.
Halleluyah !
Siunausta Jeshuassa !
...kuitenkin mieluiten ennen viimeistä tuomiota !
Siunausta Jeshuassa !
Mutta ei ymmärtänyt esim. että taudit johtuvat bakteereista eikä riivaajalaumoista. Mistä sitä paitsi tietää että riivaajat eivät osaa uida, jospa ne eivät kuolekaan hukuttamalla?
Jeesus oli ja on myös kapinallinen,
haukkui aikaansa tuntemattomat farisekset
kyykäärmeiden sikiöiksi.
Jeesus rakastaa aikamme kapinallisia!
http://go.to/veijonen