LOISTAVA SELVITYS KERTOO!

---------

LOISTAVA SELVITYS KERTOO!

Nato-selvitys arvioi Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Raportin mukaan liittokunnan voimavarat ennaltaehkäisisivät Suomeen kohdistuvan sotilaallisen painostuksen, hyökkäyksen uhan tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta.

Nato-jäsenyydellä olisi kriisien uhatessa ennaltaehkäisevä vaikutus. Jäsenyys antaisi myös liikkumavapautta oman puolustusjärjestelmän kehittämisessä ja parantaisi avun vastaanottokykyä.

- Oma turvallisuutemme olisi osa liittokunnan turvallisuutta nykyistä konkreettisemmin, suurlähettiläs Antti Sierlan johdolla kirjoitettu raportti toteaa.

Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisöKERTOO!

Nato-selvitys arvioi Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Raportin mukaan liittokunnan voimavarat ennaltaehkäisisivät Suomeen kohdistuvan sotilaallisen painostuksen, hyökkäyksen uhan tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta.

Nato-jäsenyydellä olisi kriisien uhatessa ennaltaehkäisevä vaikutus. Jäsenyys antaisi myös liikkumavapautta oman puolustusjärjestelmän kehittämisessä ja parantaisi avun vastaanottokykyä.

- Oma turvallisuutemme olisi osa liittokunnan turvallisuutta nykyistä konkreettisemmin, suurlähettiläs Antti Sierlan johdolla kirjoitettu raportti toteaa.

Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö

3

312

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvityksesi on puutteellinen sen lisäksi että se on puolueellinen? Missä ovat viitteet selvityksen nettisivuihin? KUKA ON SELVITYKSEN TEKIJÄ?
      KUKA ON TAAS SELVITYKSEN TILAAJA?
      Koskahan joku Nato on aikuisten oikeasti PUOLUSTANUT KETÄÄN? NATOHAN "rauhaanpakottamis"liitto eli suomeksi hyökkäysliitto? Georgiakinhan on Naton rauhankumppani mutta eipä maa siitä tosipaikan tullen ole YHTÄÄN MITÄÄN KOSTUNUT! Sen sijaan 2000 georgialaista sotilasta irakin hyökkäyssotaan sidottu vähentää ratkaisevasti Georgian resursseja puolustautua koska: a ovat armeijansa parhaimmistoa ja b eivät pyhänhengen voimalla pysty sotimaan Irakissa vaan vaativat Georgialta aineellisia resursseja.
      Pidetään SUOMI PUOLUEETTOMANA JA KESKITYTÄÄN SUOMEN USKOTTAVAN JA MODERNIN ALUEPUOLUSTUKSEN KEHITTÄMISEEN. Lisäksi Suomen ei kannata luopua miinoistaan, koska ovat oleellinen osa USKOTTAVAA JA TEHOKASTA ALUEPUOLUSTUSTA. "Rauhanturva" seikkailujen sijasta armeijan rahat SUOMEN PUOLUSTAMISEEN, miinojen, pst-panssarintorjunta tykkien ja ohjusten modernisointiin ja ilmantorjunta tykkien ja ohjusten lisäämiseen ja modernisointiin. Pidetään me suomessa huolta SUOMEN ASIOISTA JA annetaan halullisten rauhassa sotia MUUALLA.

    • hoi...

      Sierla on entinen Suomen Nato-edustuston päällikkö. On täysin ymmärrettävää, että hän puolustaa organisaatiota, jonka kanssa hän on vuosia työskennellyt. Voidaanko raporttia, joka on tehty sellaisen ihmisen johdolla jolla on suora henkilökohtainen riippuvuussuhde tutkimuskohteeseen, pitää täysin objektiivisenä?

      Viimeksi tämän päivän lehdissä on riippumattomat tutkijat esittäneet täysin päinvastaisia näkemyksiä Naton turvallisuutta lisäävästä vaikutuksesta.

      Toistuvasti postaat tänne vain osia tuosta raportista. Huomasitko ollenkaan, että tuossa raportissa myös sanotaan, ettei meidän kannata hakea jäsenyyttä ellemme ole valmiita sotimaan muiden puolesta?

    • maailmansotaa

      ei voida välttää. Toisena osapuolena tulee olemaan NATO. Vastassa Venäjä, Kiina joitain arabimaita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      851
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      88
      804
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      503
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    Aihe