Miksei ateistit pärjää olympialaisissa ?
Kaikki voittajat ovat uskovaisia, saatana ei ole voittaja
Kaikki voittajat ovat uskovaisia, saatana ei ole voittaja
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ovathan nuo Kiinalaiset jo muutamia kultaisia mitaleita napsineet. Samoin Korea. Kiinalla on jo 6 kultaa, Korealla 3. Että aika hyvin näkyy pärjäävän.
Oleellista ei ole kuitenkaan se mikä urheilijan maailmankatsomus on, vaan kuinka hyvä fyysinen kunto on, ja kuinka taitava hän on lajissaan. Ei siitä varmaankaan mitään haittaa ole vaikka sattuisikin uskomaan mielikuvitusolentoihin, arvelen että uskovaisilla on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet pärjätä kisassa vaikka nuppi reistaa. Urheilusuorituksissa mitataan taitoa ja voimaa, ei itsenäistä ajattelukykyä.
urheilijoita ovat ei ajattelevat ihmiset. fyysinen liikunnan tarve voittaa istumisen ja ajattelemisen. näin heille voi syöttää ihan mitä sontaa tahansa.
ja lisäksi jos on vielä syötetty jumala on kanssa jumala auttaa sinua niin onhan siinä mieli korkeella ja uskot itseensä hyvällä mallilla jota myös tarvitaan voittamiseen.
nojoo.. kukaan ei nyt ota itteensä. olen urheilija itsekkin. ei se uskonnosta ole kiinni.
ekana taitaa tulla henkinen valmennus ja "pään kantti" moni pystyy reeneissä huippu suorituksiin mutta pää ei kestä stressiä isoissa kisoissa. tämä on myös aika lailla tekemisissä itsetunnon kanssa. ja tässä kohtaa totean että uskonto tuhosi minun itseis arvon esi-teininä jolloin lopetin aktiivisen urheilun. (luulin että jumala rankaisee minua perhe tilanteellani)
yes.. ateistusuus pelasti minut =) nyt urheilen taas=)
uskonto ja urheilua ei missään tapauksessa ole syytä yhdistää toisiinsa.
uskonto on satua ja kirkko on suuri kirja kerho.
Urheilu... urheilu on jotain mahtavaa josta tietää vasta kun se maailmaan on astunu =) hehhe
Jumaklavi että surkimukset sitten jaksaa vinkua. Oletkos miettinyt miksi voittajia on niin monista eri uskonnoista?
enemmän kun kaksi liikkuvaa, toimivaa aivosolua.
Kuten tiedämme jos on ollut ns."aivopesussa" ikänsä ei niitä soluja enää päässä liiku.
Eihän siihen koskaan vastausta saa, miten on mahdollista että eri kuppikuntia on satoja.
Ja onhan huomattu aivopesujen aiheuttavan silkkaa tyhmyyttäkin..
Jumalaa kiinnostaa enemmän urheilijoiden maaliintulojärjestys kuin epäkohdat maailmassa. Siinäpä vasta mukava Jumala.