Islam ohitti kristinuskon kannattajamäärässään

Näin on väittävä Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan 7.5.2064.
8378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toivottavasti viimeistään silloin pääsevät keskenään sopuun kaikki kolme. ;)

Äänestä

Mikäs ihme tuo on kun katselee kirkon toilailuja. Katoavaa lienee koko usko. Eiköhän se islamikin sieltä aikanaan rupea katoamaan kunhan saadaan tarpeeksi nintendoja ja digitöllöjä myytyä :D

Äänestä

Vuonna 2064 sivistyneiden länsimaiden kristinuskon kannattajat ovat maallistuneet ja ymmärtäneet sekularismin periaatteet ja kääntyneet pois kristinuskosta. Jäljelle jäävät ainoastaan murha-jihad-kiihko-islamistit joita vastassa on sananvapautta kannattava, pilakuvia piirtelevä ja dokumenttielokuvia tuottava länsi jossa poikavauvoilta ei leikata mitään pois.

Ollapa silloin vielä elossa. Ehkä tämä kroppa siihen saakka kestää. 84 on melko realistinen tavoite. Pitää vaan ruveta lenkkeilemään enemmän.

Äänestä
  • Sillä lapsikatraalla jonka muslimit suoltavat jälkeläisikseen olisikin ihme elleivät uskonnossa ohittaisi meitä.

    Onneksi lääketieteessä ja muussa tallaavat perässä ja kaukana ja siksi onneksi hyvin monet lapset menehtyvät ennen kuin tulevat ikään jossa osataan kärsiä.

    Äänestä

  • melko terveellisesti, jos pidät 84 ikävuotta realistisena tavoitteena.

    Minä en usko, että olen täällä enää eläkemenoja kasvattamassa. Olen patalaiska ihminen. Eikä kipeillä polvilla pysty juoksemaan, tanssi kyllä sujuu.

    Olisihan se kiva nähdä, miten maailma vapautuu uskonnoista ja sitä kautta ihmisten tasa-arvoisuus paranee.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    melko terveellisesti, jos pidät 84 ikävuotta realistisena tavoitteena.

    Minä en usko, että olen täällä enää eläkemenoja kasvattamassa. Olen patalaiska ihminen. Eikä kipeillä polvilla pysty juoksemaan, tanssi kyllä sujuu.

    Olisihan se kiva nähdä, miten maailma vapautuu uskonnoista ja sitä kautta ihmisten tasa-arvoisuus paranee.

    >>>Taidat elää
    melko terveellisesti, jos pidät 84 ikävuotta realistisena tavoitteena.

    Äänestä

Jeesus sanoi, eksyttaja eksyttaa koko maailman!
Han eksyttaa jopa valitutkin jos mahdollista!

Matteus 24.24
Siis naet selvasti ettei Jumala ole sussulainen
eika ole enemmiston mielisteltavissa.

Äänestä
  • kuolanaamoista eroon..

    Ja ihmiset sanovat, katso Jumala on tuolla..

    -han tulee kuin salaman leimaus, ja kaikkien silmat nakevat hanet!-nekin jotka hanet lavistivat..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yltäkylliäs kirjoitti:

Näin on väittävä Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan 7.5.2064.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu