rukouspyyntö

onneton yksinäinen

Odotin vuosikymmenet hyvää kumppania. Matkan varrella muutamat pahat pettymykset. Sitten löytyikin ihana mies. Puhuttiin perheen perustamisesta, mies toivoi kovasti lasta. Nyt yhtäkkisesti kun olen mahdollisesti raskaana, sanoikin että toivoo etten olisi raskaana ja oikeastaan hänellä on niin paljon muuta tekemistä ettei ehdi olla kanssani lainkaan. Sydän on murskana ja yksinhuoltajaksi en halua. Keskeytystäkään en haluaisi/hyväksyisi, mutta masennukseni on niin syvä etten jaksa raskautta ja äitiyttä tällaisena heitteille jätettynä. Taloudellisestikin olen heikoilla. Minulla saattaa olla vakava sairaus, ehkä syöpä tähän samaan rytäkkään. Vajosin syvään masennukseen, mutta jos olen raskaana, en voi lääkkeitäkään aloittaa, olen yrittänyt pärjätä ilman lääkkeitä syötyäni niitä vuosikaudet. Elämä tuntuu täysin turhalta ja tarkoituksettomalta eikä enää uskalla luottaa miehiin. Kuitenkin kaipaan raastavasti omaa perhettä, olen kaivannut ja rukoillut asiaa ainakin 20 vuotta. Ikää on pian 40. Tunnen olevani umpikujassa ja tuomittu olemaan onneton lopun ikääni. Rukoilen yötä päivää, mutten saa mitään vastausta, asiat ajautuu aina vaan pahempaan suuntaan mitä palavammin rukoilen. Myös työssä olen pohjattoman turhautunut ja siellä simputetaan. Työni on yksitoikkoista ja sitä on liian vähän. En uskalla puhua vaivoistani paljon kenellekään, en halua lääkitystä. Ammattiauttajilta en ole saanut koskaan suurtakaan apua asioihini. Elämäntilanne kun aiheuttaa tämän masennuksen. Ystäviä ei ole, sukulaisistakaan ei tukea. Kenellekään en kehtaa kertoa miten minua on huijattu taas kerran, olen ollut hyväuskoinen ja tyhmä. Raskaus tähän tilanteeseen on kaiken huippu. Jos yrittäisin löytää vielä kumppania, joka haluaisi perustaa perheen kanssani, on se lapsen kanssa vielä vaikeampaa, kun se on jo nyt ollut lähes mahdotonta. Hedelmällistä aikaa ei enää paljon ole. Elämä tuntuu olevan ohi. Vapaa-aikani on pelkkää paikoillaan oloa kotona, koska en saa mielihyvää mistään toiminnastakaan enkä jaksa yksin mihinkään mennä. Turhautuminen on pohjattoman syvää. Olisi edes rauha sydämessä, mutta sydän on täynnä kauhua, turhautuneisuutta, pelkoa jne. Se on äärimmäisen stressaavaa. Jos kokisin että itsemurha olisi ratkaisu, niin synkemmässä tilanteessa en ole ollut. Henkisen voiman puute ja kärsimätön levottomuus on ehkä sietämättömintä kestää. En pysty edes nukkumaan ja unet ovat painajaisia. Ei oikein valoa näy, se että minua on taas näin huijattu, laittaa oikein sellaisen inhottavan leiman minuun ja lamaannuttaa. Itken kaiket päivät. Minulla on asuntolaina eikä varaa hankkia isompaa asuntoa, jos lapsi syntyisi. Voisiko joku rukoilla että pääsisin näistä vuosikausien kärsimyksistä, voimat ei enää riitä. Omasta mielestäni olen kärsinyt jo tarpeeksi. Fyysinenkin terveys rapautuu henkisen kivun takia.

4

371

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiat järjestyvät

      Rukoilin puolestasi, että saavuttaisit tasapainon ja asiat alkaisivat selvitä. Jumala sinua siunatkoon.

    • sunnyriver

      Tee nyt ystävä hyvä ensin raskaustesti, niin että
      tiedät, oletko raskaana.
      Jokainen elämä on arvokas, Jumalan lahja, niin sinun kuin mahdollisen lapsesi.
      Eivätkä lapset niin isoja tiloja tarvitse,
      samaan vauva sopii, mihin sinäkin.
      Jumala auttaa eteenpäin.
      Kokemusta siitä on.
      Pidetään yhteyttä, jos haluat.
      Siunausta sinulle!

    • wekkkok

      Ystävä hyvä. Mene seurakuntaan ja kerro huolesi esirukouspalvelussa. Jumala todella pystyy sinua auttamaan.
      Paikallinen helluntaiseurakunta tai vapaaseurakunta saatta olla oikea paikka. Missäpäin asut?

    • sinetti777

      Shalomia tähän päivään!
      Tänään herättyäni, näin kuvan yksinäisestä, vaaleanpunaisesta ruususta, joka kasvoi suorana ja kauniina maasta ...

      Minulla ei ole Rakkaampaa ystävää kuin Jeesus. Minun täytyy kertoa nyt jotain, ilman nimiä. Meidän Rukousyhteys Hetkemme tuli uutena nuori tyttö/ nainen.
      Hän oli hyvin masentunut. Ei mitään " sohva masennusta ", vaan todella oli käynyt rankat hoidot ja syönyt lääkkeitä. Mutta hän suostui kyselemättä tulemaan mukaan meidän ryhmään ja antoi itsensä heti Jeesukselle.
      Nyt kun olen kysyny mitä hän tykkää tästä kaikesta.. vastaa hän iloisesti että oli hyvä että Hän lähti mukaan. Hän ei ole koskaan kokenut tällaista rauhaa. Nyt hän kokee että alkaa olla jo tarpeeksi vahva myös työ elämään. Sietää miettiä mistä tämä kertoo... ei meillä ihmisillä ole yksin voimaa, ei ihmis voimin tehdyillä hoidoilla eikä lääkkeillä ... se on jotain paljon suurempaa ja se on Jeesus Kristus.

      9 On ruusu Iisain juuren
      https://www.youtube.com/watch?v=cxkrAO5Et_A

      1. On ruusu Iisain juuren / nyt kukkaan puhjennut. / On pyhä kirja suuren / sen ihmeen kertonut. / Tuo kukka suloinen / valaisee talviyötä / keskellä pakkasen.
      2. Näin ruusun pyhyydestä / soi sana Jesajan: / ”Hän syntyy neitsyestä, / Messias Jumalan.” / On Herra armossaan / sen ihmeen itse luonut / ja tullut päälle maan.
      3. Nyt ruusu kaunein loistaa, / taivaasta tuoksun tuo. / Yön varjot päivä poistaa, / kansoihin toivon luo. / Jumala, ihminen! / Hän otti lapsen muodon, / jäi luokse syntisten.
      4. Herramme, Kristuksemme, / oi poika Marian! / Sinua rukoilemme / laaksoissa kuoleman. / Suo, että taivaassa / me kerran kumarramme / Isäsi kasvoja.

      Melodia:
      saksalainen 1599
      Teksti:
      saksalainen 1587
      Uudistaja:
      Anna-Maija Raittila
      Siionin kanteleeseen tulovuosi:
      1961

      Vaaleanpunaiset ruusut

      Vaaleanpunaiset ruusut eri sävyissään ovat merkkejä lempeydestä ja kiitollisuudesta. Erittäin vaaleat sävyt kertovat lisäksi elämän ilosta, ihailusta, keveydestä sekä onnellisuudesta. Syvin vaaleanpunaisen sävy on kaikessa yksinkertaisuudessaan 'kiitos'.

      ◄ KORKEA VEISU 2 ►

      1 Minä olen Saronin kukkanen, ja kukoistus laaksossa.
      2 Niinkuin ruusu orjantappuroissa, niin on armaani tytärten seassa.
      3 Niinkuin omenapuu metsäpuiden seassa, niin on ystäväni poikain seassa: minä istun hänen varjossansa, jota minä anon, ja hänen hedelmänsä on minun suussani makia.
      4 Hän johdattaa minua viinakellariinsa; ja rakkaus on hänen lippunsa minun päälläni.
      5 Virvoittakaat minua viinaleileillä, ja vahvistakaat minua omenilla; sillä minä olen sairas rakkaudesta.
      6 Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, hänen oikia kätensä halaa minua.
      7 Minä vannotan tietä, Jerusalemin tyttäret, metsävuohten eli naaraspeurain kautta kedolla, ettette herätä eli vaivaa armastani, siihen asti kuin hän itse tahtoo.
      8 Tämä on ystäväni ääni, katso, hän tulee: hän hyppää vuorilla ja karkaa kukkuloille.
      9 Ystäväni on metsävuohen eli nuoren peuran kaltainen: katso, hän seisoo seinän takana, ja katsoo akkunasta sisälle, ja kurkistelee häkin lävitse.
      10 Ystäväni vastaa ja sanoo minulle: nouse armaani, ihanaiseni, ja tule.
      11 Sillä katso, talvi on kulunut, ja sade lakannut ja mennyt pois:
      12 Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut, ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme;
      13 Fikunapuut puhkeevat, viinapuut kukoistavat ja antavat hajunsa: nouse, armaani, ihanaiseni, ja tule.
      14 Kyhkyläiseni vuoren raossa ja kivirauniossa, anna minun nähdä kasvos, anna minun kuulla äänes; sillä sinun äänes on suloinen, ja kasvos ihanainen.
      15 Ottakaat meille ketut kiinni, ne vähät ketut, jotka turmelevat viinamäet; sillä meidän viinamäkemme ovat röhkäleillä.
      16 Ystäväni on minun, ja minä hänen, joka kaitsee kukkasten keskellä,
      17 Siihenasti että päivä jäähtyy ja varjot kulkevat pois. Palaja, ole niinkuin metsävuohi, ystäväni, eli niinkuin nuori peura Eroitusvuorilla.

      Biblia, Se on: Koko Pyhä Raamattu, Suomeksi. Vuoden 1776 kirkkoraamattu. Finnish Bible published in 1776.

      Koen, että sinä, joka et ole ottanut Jeesusta elämääsi vastaan, sinä joka et ole pyytänyt Häntä avaamaan sydämesi ovea Hänelle, olet nyt Jeesuksen Kristuksen edessä ja Hän ... ei enempää eikä vähempää, kosii sinua! Otatko Hänet vastaan? Otatko tuon Kiitoksen Ruusun vastaan? Haluatko olla Jeesuksen morsian?
      Jos vastasit TAHDON!
      Tee tämä Rukous täydestä Sydämestäsi:

      ”Rakas Taivaallinen Isä! Tulen eteesi Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä Sinua vastaan, lähimmäisiäni ja itseäni vastaan ja se on rikkonut yhteyteni Sinuun. Kadun sitä kaikkea ja tahdon pyytää tässä anteeksi syntejäni.

      Anna minulle minun syntini anteeksi ja anna minun kääntyä pois synneistäni. Kiitos Jeesus, että kuolit syntieni tähden ja annat minulle synnit anteeksi. Kiitos Isä, että hyväksyt minut Jumalan lapseksi ja annat minulle uuden elämän.

      Otan sinut, Jeesus, vastaan Pelastajanani, Vapahtajanani ja elämäni Herrana. Johdata minun elämääni tästä eteenpäin, niin että pääsen kerran luoksesi taivaaseen. Aamen.”

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1662
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      859
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      206
      628
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      88
      584
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe