Käyn vapaaehtoisena terveyskeskuksen asukkaiden luona, syöttämässä, juttelemassa ja ulkoilutan heitä.
Olen ihmetellyt hoitajien käytöstä monesti, kun on ruokailu ja asukkaat tuodaan aulaan syömään, tulee tunne saakohan jokainen edes ruokaa, ainakin jos ei saa itse syötyä.
Ruoka tuodaan vanhusten eteen ja siinä se seisoo nykäisemättä.
Minä yhtenä syöttäjänä kerkeän syöttää kolme vanhusta, hoitajat häipyy omaan ruokahuoneesseen syömään ruokiaan, jos joku hoitaja sattuu kulkemaan käytävällä ja vanhus valittaa, että haluaa jo sänkyynsä, kun koskee selkään, hoitaja vaan nauraa, voi Anna, sinä kerkiät olla siellä sängyssä vielä tarpeeksi.
Tämä Anna itkee ja sanoo, on ne ilkeitä täällä minulle. Kun olen syöttänyt syötettävät, tarjoudun avuksi Annalle, ruoka on nykäisemättä, kysyn söisitkö jos minä antaisin lusikalla suuhusi, sanoo tietenkin syön, syötän vielä tämänkin mummon. Näyttää aika tuskaiselta ja valittaa selkäänsä, sanon lähtisitkö jo petiin, voi sitä ilon pilkettä silmissä, kun autan pyörätuolissa omaan sänkyynsä.
Kysyy oletko sinä uusi hoitaja, sanon että en hoitaja, vaan vapaaehtoinen auttaja.
Sanoo, tulethan vielä uudestaan tänne, sanon joo, kyllä tulen vaikka huomenna, olen lähdössä pois tulee hoitaja ja sanoo minulle, miksi toit Annan sänkyyn?
Sanoin siksi kun kukaan hoitaja ei viitsinyt tuoda, vaikka toinen ei saa syötyä ja on kipuinen ja valittaa ja itkee.
Noh, Annahan valittaa aina, sanoi hoitaja.
Niin, mutta nyt ei valita, sanon.
Annan olisi pitänyt käydä vessassa samalla, nyt meillä on vaan enempi työtä, tuhahti. Anna tuntuu sanovan että eipä ole vessaaan tarvetta, niin, mutta nyt sinne mennään, sanoi hoitaja topakasti.
Vilkutin Annalle lähtiessä ja sanoin hoitajalle kiitos, eipä tuo edes vastannut, muljautti vaan vihaisesti ohimennen.
Voi pyhä pietari mietin asiaa, voiko tämä olla totta, missä arvossa vanhukset ovat tuolla osastolla?
Toimiko oikein hoitaja?
Toiminko minä väärin?
ITKETTÄÄ!
Uskallanko mennä huomenna edes koko osastolle!

Vastaukset 13
Vanhimmat
Inhimillisyyden nimissä -
mene jos suinkin jaksat.
Tuollaistahan se on, miten kuvailit.
Itse eivät " ehti " ja pimahtavat jos joku auttaa, se koskee heidän ammattiylpeyteensä nääs.
Eivät hoidettavat siellä ole kuin välttämätön paha.
Sitäkin olen miettinyt, millaisia hoitajia karsiutuu nim.om. vuodeosastoille?
Usein näkee tosi tuhteja tätejä jotka ovat täysin väärässä paikassa jossa joutuu auttamaan hädänalaisia - eivät tuhdit jaksa - siksi he hiihtävät ohi " näkemättä-kuulematta" vaikka hyvin sekä näkevät että kuulevat.
Tuo, vuodeosaston ruokailusta - olisi hyvä saada paikalla eri päivin jotain korkeampaa fiskaalia joka ei todella tiedä, millaista on - tai -
tokkopa välittävät -
nyt on tulossa vaalit, ehkäpä näön vuoksi tulisivat ? ? ? ?
parempi on olla menemättä kun näköjään saat joka päivä tehdä kaikki hoitajien työt. Tuolla menolla uupuu ja muuttuu kyyniseksi.
Yleistäkö hoitajia lihavuuden mukaan. Ette näe kokonaisuutta asiassa tämä sama Anna voi olla erittäin vaikea hoitajille. Kertokaa miksi nuoret ei tule tälle alalle?
Oletko sinä vapaaehtoinen kortistossa? menkää alan kouluun ja tulkaa tekemään huominen vanhuksille paremmaksi.
Minä olen vapaaehtoisena ja olen saanut sen käsityksen, että meitä tarvitaan ja paljon, niin kuin omaisiakin jotka käyvät vanhuksiaan auttamassa ja viihdyttämässä.
Minä voin käydä ihan oman kuntoni ja vointini mukaan, en käy väsyneenä, enkä uupuneena, siitä ei olisi mitään hyötyä kellekkään.
Hoitajat ovat siellä töissä ja niiden pitäis se aika jaksaa olla ystävällisiä, olkoot sitten vaikka kotonaan miten kiukkuisia tahansa, mutta he saavat työstään palkan ja itsehän ovat työnsä valinneet.
Tämä on vaan niin kummallista,kun tällä osastolla missä käyn, kun ruuat on jaettu eteen hoitajat häipyy omia ruokiaan syömään ja jättävät vanhukset syömään yksin (mitä nyt omaisiaan joku on syöttämässä) ja olen huomannut, että kaikki ei pysty edes syömään itse.
Sitten puolentunnin kuluttua tullaan ja ihmetellään, no soppa on jäähtynyt ja sitten yritetään sitä syöttää.
Kyllä minä jatkan käyntiäni kaikesta huolimatta,
tarve on silmin nähtävää ja hoitajat suurelta osaltaan ystävällisiä ja mukavia, mutta on näitä elämäänsä kyllästyneitä tapauksiakin, yksikin on liikaa myrkyttämään ilmapiirin.
Eilen juttelin erään hoitajan kanssa tuosta edellisen illan tapauksesta ja kysyin ollaanko me vapaaehtoiset todella haitaksi hoitajille, lisätäänkö me heille töitä.
Tämä hoitaja sanoi, että ette todellakaan ja pahoitteli tapahtunutta.
Vai että kortistossa!
EN OLE
Olen eläkkeellä oleva ja omalta osaltani työni tehnyt ja veroni maksanut ja maksan edelleen.
Ihan omaksi ajankuluksi ja iloksi teen tätä vapaaehtoistyötä.
Alan kouluun en mene, osaan syöttää, jutella ja ulkoiluttaa vanhuksia ilman alan koulutustakin.
Olen hoitanut omaa dementoitunutta äitiäni kotona 8v. kuolemaansa asti, ei tarvinnut virua vanhustenvuodeosastolla, luojan kiitos!
Minä yritänkin tehdä omalta osaltani jotain hyvää, auttaminen on veressä, mutta... joo...
Kysymys sinulle:
"tämä Anna voi olla erittäin vaikea hoitajille"
heittoosi
Eikö koulutuksessa opeteta tapoja, miten käsitellään "vaikeaa hoidettavaa" tai "erittäin vaikeaa"?
Vai onko jokin "silmä, silmästä" toiminta käytössä, eli KOSTO sallittua?
Luulen EI!
Maallikkokin tietää, miten kohdella vanhuksia!
Usko että siellä missä käyt kaikkien hoitajien olevan kiukkuisia. vapaaehtoisena toimiessaan pitää ottaa positiivinen asenne. Kannustava niin se saa hyvää aikaan. Moittiva, kyttäilevä asenne saa koko henkilökunnan varuilleen ja vihaiseksi.
Asiakas on paljon vartija. noilla resusseilla tehdään voitava.
Vaikka hoitaja olisi vieressä on erilaisia luonteita vanhuksissa ja se korostuu dementiassa. Alati tyytymättömiä kaikkeen.
Omainen voi kulkea oman vanhuksen rinnalla laitoksissa, palvelutaloissa, koipalvelussa eli huolehtia niissä alueissa missä ei hoitajat kerkeä, vaikka ulkoilutus, tarkempi siivous ym.
Haloo, oikeasti hoitajat vihastuvat kun heidän työntekoaan arvostelee. Kyse ei ole mistään muusta.
Todella törkeää, jos sairaaloissa ei auteta ruoka-aikaan potilaita. Näin tämän itse eilen vieraana Espoossa.
Juuri näin on, että hoitajat resussien mukaan auttaa . Meillä on oma ruokailu Klo 12.15 vanhusten ruokailu 11.15 Kahvi 13.40 vanhusten 14.00 ja päivällinen 18.00 hoitajien ruokailu klo. 17.00
vielä aamupuurot ym vanhuksille klo 8.00 itsellä kahvitauko klo 9.00
Muuuallakin missä olin on ruokailu eri aikoina kuin asiakkaitten.
Keskustelu johdon kanssa tuo muutoksen.
Ei moittiminen täällä palstalla ole rakentavaa vaan lisää hoitajien pakenemista hoito alalta.
En ole sanonutkaan kaikkien hoitajien olevan kiukkuisia, nimenomaan yksikin on liikaa jo myrkyttämään ilmapiirin.
En ole kyttäilevä, enkä etsi vikoja, mutta silmiin pistää räikeänä edellämainittu asia.
Olen huomannut miten hoitajat TÄÄLLÄ vihastuvat, kun kerron tapahtumaa, en ole ed.mainitussa sairaalassa edes puhunut asiasta, siinä pelossa että minut leimattaisiin juuri tuoksi KYTTÄILIJÄKSI, EN, ENKÄ SANO.
Niin, hoitajienkin PITÄIS olla kannustavia ja positiivisiä hoitaessaan vanhuksia ja nimenomaan näitä "hankalia" tapauksia kohtaan.
Onko teidän laitoksessa validoivat menetelmät käytössä, siihen olisi monessa paikassa aihetta ryhtyä ja se helpottais niin hoitajien työtä, kuin hoidettavienkin asemaa.
Allekirjoittanut on perehtynyt tähän menetelmään ja olen huomannut sen oikein hyväksi.
Minulla on tuo mainitsemasi iloinen asenne/luonne ja tulen kaikkien kanssa toimeen ja suuremmalla osalla hoitajiakin on asenne kohdallaan, mutta on myös näitä ikäviäkin tapauksia.
Täytyy vaan yrittää kiertää näitä "tapauksia".
Hyvää syyskesän jatkoa kaikille!
Kai täällä saa kirjoittaa tosiasioita, kun näkee kaikenlaista, en ole mitenkään mielestäni yleistänyt näitä juttuja.
Jos kerran nään omilla silmilläni näin tapahtuvan ja vielä joka päivä.
Ja alkuun vielä kun kysyin, mikä aika olisi se kiirreellisin milloin tarvittais apuja, niin ilta ruokailu oli päällimmäisenä, koska silloin olisi hoitajia vähiten vuorossa.
Ristiriitaista!
Vuodeosastolla maatessani leikkauksen jälkeen, sain tuta mitä on olla toisten armoilla. Olin selkäydinkanavan avausleikkauksessa ja sen seurauksena jaloista meni tunto.
En päässyt sängystä veskiin enk
ä pois.
Minulla oli jo sitä ennen yliaktiivinen virtasarakko.
Joka kerta minua istutettiin tasan 22min veskissä ja selkää särki.
Yöllä
päättivät että saan käydä joka 2 tunnin välein. saisin ihan luvan kanssa laskea alleni.
kysyin hoitajilta kumpi on heille helpompaa, auttaa minut veskiin tai vaihtaa petivaattet.
Koska olin muuten teve ja tunnottomuus kestäisi ½v niin en halunnut maata märissä.
Toivon totisesti enemmän hoitajia sairaaloihin, vanhainkoteihin ja palvelutaloihin.
Se on antoisaa työtä ja kiitosta saa aina.
Toivon saavani kunniallisen lopun sitten kun se aika tulee, ettei tarvitse olla toisten hyvän tai pahan tahtoisuuden varassa.
Valtiolla on varaa laittaa rahaa turhaan. Mutta ne jotka tämän maan nostivat sotien jälkeen jaloilleen. On kokonaan unohdettu.
ainakin minä oisin laittanut
jos olisit ollut mun potilaanani - ja mun mielestäni sellasen laitto kuuluu näihin toimenpiteisiin aina