Jeesus elää ja tekee

Taakoitetumman ja väsyneimmän ihmisenkin Hän voi vapauttaa, sillä Hän kutsuu ystävänsä lepäämään.

Elävän veden virta, joka uskovaisen sisällä virtaa, pitää uskomme tuoreena, eli saamme levätä Jeesuksen täytetyssä teossa, eikä meidän tarvitse lahjauskon eteen raataa, sillä meidän ei tarvitse kuin ottaa usko vastaan.

Kun otamme uskon vastaan, alkaa Jumalan kasvatus kohdallamme ja tämä kasvatus johdattaa meidät täydelliseen rakkauteen, joka karkottaa kaikki pelon ja tekee meistä vapaita.
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jeesus ei kumonnut Vanhaa Testamenttia, eikä profetioita vaan täytti Jumalan ilmoituksen ja uuden liiton aikalaiselle Jumalan ilmoitus on Uudessa Testamentissa, eli ei Jeesus turhaa täällä kolmea vuotta puhunut, vaan Hän puhui meille, jotka rakastamme Jumalaa, opetukseksi ja pelastukseksi ja jokainen, joka kuulee Hyvän Paimenen äänen lukemalla Raamattua, tai kuuntelemalla uudestisyntyneiden opetusta saa kasvaa Sanan mukaiseen vapauteen.

Vieläkin sanon, että ei Jeesus turhaa täällä kolmea vuotta puhunut, vaan Hän puhui pelastavat ja parantavat Sanat.

Sanan kautta kaikki luotiin, eli Sanalla on valtava voima.

Jeesus lähetti jokaiseen uskovaiseen Pyhän Hengen ja tämä rakas Henki muistuttaa meitä Jeesuksen Sanoista ja opetuksista ja opettaa meitä Jeesuksen opetuksiin, eli elävään ja parantavaan uskoon.

Äänestä
  • >>>Jeesus lähetti jokaiseen uskovaiseen Pyhän Hengen ja tämä rakas Henki muistuttaa meitä Jeesuksen Sanoista ja opetuksista ja opettaa meitä Jeesuksen opetuksiin, eli elävään ja parantavaan uskoon.

    Äänestä

= sian paska

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeellisiä ihmeitä. kirjoitti:

Taakoitetumman ja väsyneimmän ihmisenkin Hän voi vapauttaa, sillä Hän kutsuu ystävänsä lepäämään.

Elävän veden virta, joka uskovaisen sisällä virtaa, pitää uskomme tuoreena, eli saamme levätä Jeesuksen täytetyssä teossa, eikä meidän tarvitse lahjauskon eteen raataa, sillä meidän ei tarvitse kuin ottaa usko vastaan.

Kun otamme uskon vastaan, alkaa Jumalan kasvatus kohdallamme ja tämä kasvatus johdattaa meidät täydelliseen rakkauteen, joka karkottaa kaikki pelon ja tekee meistä vapaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu