Kuolemasta...

Stork kirjoitti:

Arvo Arasolan kirjasta: Kuoleman arvoitus

Kaksi vastakkaista ihmiskäsitystä

1. Ihminen on henkis-ruumiillinen ykseys.
Ihminen on kokonaan syntinen.
Ihminen on kokonaan kuolevainen.
Ihminen pelastetaan kokonaan.
Ihmisen iankaikkisen elämän toivo on Kristuksessa.

2. Ihmisellä on katoavainen ruumis ja kuolematon sielu.
Ruumis on aineellinen ja sielu on ihmisen jumalallinen "korkeampi" osa.
Sielu on ruumiissa kuin vankilassa, josta se kuolemassa vapautuu.

Ensimmäisen käsityksen mukaan ihmisen sielukin on synnin saastuttama, kuolevainen ja pelastuksen tarpeessa. Ihmisellä ei ole itsessään kuolemattomuutta, vaan kaikki riippuu Kristuksesta. Elämä on armolahja. Kuolema on Jumalan tuomio, joka kohtaa koko ihmistä ruumiineen ja sieluineen. Kuolema on unta, josta Jumala viimeisenä päivänä herättää ihmisen. Ylösnousemus on portti elämään.

Toisen käsityksen mukaan vain ruumis on kuolevainen, mutta sielu kuolematon. Kuolema kohtaa vain ruumista, mutta sielu siirtyy kuolemattomana toiseen maailmaan. Tämän mukaan ei sielu tarvitsisi kuolleistaherättämistä eikä ylösnousemusta, vaan ainoastaan ruumis. Kumpi käsitys on Raamatullinen?

Sanat sielu ja henki esiintyvät Raamatussa n.1700 kertaa, mutta ei kertaakaan "kuolematon" sanan yhteydessä. Monet jumaluusoppineet hylkäävät sielun kuolemattomuusopin. On havaittu, että tämä oppi on pakanuudesta saatua lainatavaraa. Sielunkuolemattomuuskäsitystä vastaan esitetään ylösnousemususko.

Raamattu käsittää ihmisen jakamattomaksi kokonaisuudeksi. Jo luomiskertomus antaa tälle käsitykselle selvän perustuksen. Ihmisen luomisesta sanotaan: "Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." 1 Moos.2:7
Ei siis sanota, että Jumala antoi ihmiselle kuolemattoman sielun, vaan että Hän antoi hänelle elämän hengen. Tätä elämää ei ole kellään luodulla itsessään. Jumala on elämän antaja ja poisottaja. Kun elämän henki annettiin ruumiiseen, tuli ihmisestä elävä sielu. Ihminen on kokonaisuutena, ajattelevana, tuntevana ja tahtovana olentona elävä sielu. Raamattu nimittää elävää ihmistä sellaisenaan eläväksi sieluksi.

Mitä on ruumis?
Ihminen on "sielullinen ruumis" 1 Kor.15:44. Tässä tarkoitetaan ihmistä hänelle annettuihin lahjoihin, eikä enää Jumalan perustuvana. Sielullisena ruumiina hän on vastuussa teoistaan. "Ruumiin teot" ovat ihmisen teot. "Kuolevainen ruumis", "ruumiin lunastus", "Ruumiin Vapahtaja" (Room.6:6,12; 8:13,23; Ef.5:23) eivät tarkoita vain ihmisen ruumista, vaan ihmistä kokonaisuudessaan. Jeesus sanoo: "Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin". Matt.5:29. Kun ruumis on heitetty helvettiin, koko ihminen on siellä. Tämä ruumis on "kuoleman ruumis" (Room.7:24). Tällä tarkoitetaan koko ihmisen kuolevaisuutta. "Pyhien ruumiiden" ylösnouseminen (Matt.27:52) tarkoittaa samoin koko ihmisen ylösnousemista. Uskovaisen ruumis on "Pyhän Hengen temppeli", "Kristuksen jäsen", "Jumala tulee kirkastaa ruumiissa". (1 Kor.6:15,19,20)

Mitä merkitsee sielu?
Raamattu puhuu ihmisestä sieluna. Ihminen on elävä sielu. "Jokainen sielu" on sama kuin jokainen ihminen. Jeesus sanoo: "Kumpi on luvallista sapattina: tehdä hyvääkö vai pahaa, pelastaako sielu vai tappaa se?" Mark.3:4 "Sielu, sinulla on tallella paljon hyvää moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse". Sielu "murehtii, mielistyy, järkyttyy, kiusaantuu". Sielu on tunteva, ymmärtävä ja tahtova ihminen. Sielulla tarkoitetaan myös elämää. "Sillä minun sieluni on kärsimyksistä kylläinen ja minun elämäni on lähellä tuonelaa." Ps.88:4 "Veri on sielu" eli elämä, sanotaan Mooseksen kirjoissa.

Mitä merkitsee henki?
Jumala puhalsi ihmiseen luomisessa elämän hengen. On tärkeää panna merkille, että kirjoituksissa kuolema merkitsee aina tämän elämän voiman luovuttamista Jumalalle. Kun kuollut lapsi herätetään kuolleista, niin "hänen henkensä palasi", Stefanus rukoili: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!" Kaikissa näihin tapauksiin verrattavissa kohdissa henki tarkoittaa yksinkertaisesti elämää. Syvimmässä mielessä ihminen on henki suhteessaan Jumalaan. Paavali sanoo: "Henki itse todistaa henkemme kanssa"; hän palvelee Jumalaa "hengessä"; hän on "hengessä palava"; ihminen, joka yhtyy Herraan, on "yksi henki Hänen kanssaan." (Room.8:16; 1:9; 12:11; 1 Kor.5:3; 6:17). Henkenä ihminen on siveellisiä totuuksia ja normeja tajuava olento. Hengessä hän tuntee synnintuntoa ja jumalanikävää. Hengessä on omantunnonääni ja siveyslaki. Hengessä hän on luova kyky. Henkenä ihminen on Jumalan kuva ja eläintä ylempi. Pelastus on koko ihmisen uudistus. Uusi ihminen on kirkastettuna "hengellinen ruumis".

Ruumiin ja sielun ykseys
Ihminen on ruumiillis-sielullis-henkinen ykseys. On mahdotonta vetää tarkkaa rajaa näiden eri käsitteiden välille. Sekä Raamattu että kokemusperäinen tiede hylkäävät ruumiin ja sielun kahtiajako-käsityksen. Onko ihminen jumalallinen sielu ja syntinen ruumis? Raamatun mukaan ihminen on kokonaan syntinen. Henki on myös saastunut. Paavali sanoo: "Puhdistautukaa kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta." Jeesus sanoo: "On jo sydämessään tehnyt huorin". "Miksi ajattelette pahaa sydämessänne?" "Sillä paatunut on tämän kansan sydän". (2 Kor.7:1; Matt.5:28; 9:4; 13:15). Jeesus osoittaa, että synti lähtee ihmisen sisimmästä. Sydän on ihmisen kaikkien sielullisten ja henkisten voimien keskus. Syntien on turmellut ihmisen sydämen, sielun ja hengen. Ihmisellä ei ole jumalallista ja puhdasta sielua, vaan hän on kokonaan syntinen. Siksi Raamattu puhuukin sielun pelastuksesta ja pyhittämisestä.

Raamattu omistaa kuolemattomuuden vain Jumalalle. Jumalasta sanotaan: "JOLLA AINOALLA ON KUOLEMATTOMUUS". 1 Tim.6:16. Ainoastaan Jumalalla on elämä itsessään. Hän on ainoa, jolla on kuolemattomuus. Kuolematon on se, joka ei ole alistettu kuoleman mahdollisuuteen. On mitä suurinta ylpeyttä ihmisen puolelta väittää, että hänellä on sielussaan kuolemattomuus ja ettei häntä ole alistettu kuoleman mahdollisuuteen. Se on itsensä koroittamista Jumalan vertaiseksi.

"SE SIELU, joka syntiä tekee, sen on KUOLTAVA". Hes.18:4. "Heidän sielunsa kuolee nuoruudessa, heidän elämänsä loppuu; näin lähenee hänen sielunsa hautaa; hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan; kuka on se mies, joka jää eloon eikä kuoloa näe, joka pelastaa sielunsa tuonelan kädestä?; pelastaako sielu vai tappaa se; joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa tuonelan kädestä; jokainen elävä sielu meressä kuoli. (Job.36:14; 33:22; Ps.78:50; 89:49; Mark.3:4; Jaak. 5:20; Ilm.16:3.) Raamatun mukaan sielu on kuolevainen. Kuolema on koko ihmisen kuolema. On mahdotonta, että edelläolevat Raamatunpaikat tarkoittaisivat vain ruumiin kuolemaa. Koska "sielun on kuoltava" ja koska Jumala ei säästänyt "heidän sielujaan kuolemasta", voi se merkitä vain sitä, että ihminen on kuolevainen sieluineen eli sieluna. Kun Raamattu määrittelee ihmisen kuolevaiseksi, niin se käsittelee tässäkin ihmistä kokonaisuutena. Ihminen on kokonaan kuolevainen. Ihmistä sanotaan "katoavaiseksi ihmiseksi, kuolevaiseksi ihmiseksi, kuolevaiseksi ruumiiksi" (Room.1:23; Hebr.7:8; 1 Kor.15:53).

Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme". Room.6:23. Sielunkuolemattomuusoppi riistää Jumalalta kunnian asettaessaan ihmisen kuolemattomana Jumalan vertaiseksi ja omistaessaan ihmiselle luontaisena ominaisuutena kuolemattomuuden, mikä todellisuudessa on otettava vastaan armolahjana Kristuksessa. Näin raamatullinen käsitys ihmisestä on erottamattomasti sidottu pelastuskäsitykseen. Miten suuren merkityksen saakaan nyt Kristus. Kuolemattomuus saadaan Kristuksen kautta; ihminen on tämän kuolemattomuuden etsijä (2 Tim.1:10; Room.2:7) Joka uskoo Poikaan, hänellä on iankaikkinen elämä. 1 Joh.5:12.Lopullinen kirkkaus ja kuolemattomuus tulee ihmisen osaksi ylösnousemuksessa, jolloin "tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen." 1 Kor.15:54. Kuolemattomuuden perustus on vain Kristuksessa.

Mitä Jeesus opettaa kuolleiden olinpaikasta? "Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat Hänen äänensä ja tulevat esiin, ne jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, ja jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen". Joh.5:28,29.
"Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös.Herätkää ja riemuitkaa te, jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille."
"Ja monet maan tomussa makaavista heräävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää ja nouse osaasi päivien lopulla." Jes.26:19; Dan.12:2,13.

Missä tilassa kuolleet ovat?
"Sillä elävät tietävät kuolevansa, mutta kuollut ei tiedä mitään."
Miten käy kuolemassa sielunelämän?
"Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt...
Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa, eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä."

"Sillä kuolemassa ei Sinua muisteta, kuka ylistää Sinua tuonelassa? Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin tulee hän maaksi jälleen, sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin".

"Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. Sillä ei tuonela Sinua kiitä, ei kuolema Sinua ylistä, eivät hautaan vaipuneet pane Sinun totuutesi toivoa". (Saarn.9:5,6,10; Ps.6:6; 115:17; 146:4; Jes.38:18.

Paavali sanoo kuolleista: "Moni on nukkunut pois"; "Emme suinkaan ehdi ennenkuin ne, jotka ovat nukkuneet"; uskovaiset kuolleet ovat "Kristuksessa nukkuneet" ja Kristus on "herätetty esikoisena kuoloon nukkuneista". (Matt.9:24; Joh.11:1; 1 Kor.11:30; 1 Tess.4:15). Jos ihminen olisi tietoinen kuolemansa jälkeenkin, ei voitaisi sanoa, että hän nukkuu; silloin päinvastoin kuolleet olisivat täysin valveilla.
Raamattu opettaa ihmisen kuolevan sieluineen ja ruumiineen. Vain ylösnousemus tekee eläväksi jälleen. Kaikki välitilaopit, jotka esittävät vainajat tietoisina, ovat ilmeisessä ristiriidassa sekä Raamatun todellisen kuolemanajatuksen että ylösnousemusopin kanssa. Kristus on todellisuutta vain ylösnousseena Vapahtajana. UT:ssa jätetään kaikki, uskovaisen toivo, palkka, tuomio ja iankaikkinen elämä, siitä riippuvaksi. Kuolleiden ylösnousemus pohjautuu Kristuksen ylösnousemukseen. Paavali sanoo: "Vaan jos ei kuolleiden ylösnousemusta ole, ei Kristuskaan ole herätetty." 1 Kor.15:13. Molemmat ylösnousemukset muodostavat erottamattoman kokonaisuuden. Ilman ylösnousemusta "usko on turha". Miksi usko olisi turha ilman ylösnousemusta? Paavali vastaa: "silloinhan Kristuksessa kuolleetkin ovat kadotetut." 1 Kor.15:17,18. Ylösnousemus on eläväksi tekemistä. "Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläväksi Kristuksessa". 1 Kor.15:22,23. Vain todellisesta kuolemasta voidaan herättää. Vain todella kuolleet voidaan tehdä eläviksi. Kuinka voitaisiin välitilassa oleva kuolematon tehdä eläväksi? Koko 1 Kor 15 luku on voimakas todistus sielunkuolemattomuuskäsitystä ja välitilaoppia vastaan. Kaksi ylösnousemusta. Uskovien ylösnousemusta nimitetään "ensimmäiseksi, elämän, autuaitten ja pyhien, vanhurskasten ja Jumalan lasten" ylösnousemukseksi, jossa päästään "toiseen maailmaan" ja pukeudutaan "kuolemattomuuteen, katoamattomuuteen, kirkkauteen, voimaan ja hengelliseen ruumiiseen". (Ilm.20:5,6; Joh.5:29; Luuk.14:14; 20:36; 1 Kor.15:42-44.
Toista, jumalattomien ylösnousemusta, nimitetään "pahaa tehneiden, vääräin, tuomion, häpeän ja iankaikkisen kauhistuksen" ylösnousemukseksi. (Dan.12:3; Ap.t.24:15).
Ensimmäinen, Kristuksessa kuolleiden ylösnousemus tapahtuu Vapahtajan tullessa. Ensimmäisenä on noussut Kristus. "Sitten Kristuksen omat Hänen tulemuksessaan". 1 Kor.15:23. Jumalan lapset ovat kuoleman tilassa ylösnousemukseen asti. Jeesuksen tullessa heidät kaikki kootaan yhdeksi Jumalan kansaksi, jonka muodostavat elävät pyhät ja kuolleista herätetyt, Kristuksen kaltaiseksi muutetut Jumalan lapset. Milloin jumalattomat nousevat? Ilm.20:5:"Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet".

Sielunkuolemattomuusopin kritiikki
Ihmisellä ei ole kuolematonta sielua. Ihminen on kokonaan kuolevainen. Kuolema on uni. Ihminen on haudassa kuoleman tilassa ylösnousemuksen aamuun asti. Ylösnousemus merkitsee koko ihmisen heräämistä.Varmuus iankaikkisesta elämästä perustuu Jumalan sanaan ja Kristuksen ylösnousemukseen.
Sielunkuolemattomuusoppi on pakanallisen filosofian ajattelun tulos ja esiintyy pakanauskonnoissa tulevan elämän mahdollisuuden perustuksena. Ylösnousemususko sitävastoin on tunnus kristillisestä ja raamatullisesta ihmiskäsityksestä, joka käsittää ihmisen kokonaan syntisenä ja kuolevaisena.
Sielunkuolemattomuuskäsitys on epäevankeelinen. Se on ihmiskeskeinen. Jumalan rakkaus ja iankaikkinen elämä perustuvat sen mukaan ihmisen sielun laatuun. Ylösnousemususko ottaa sitävastoin kaiken Jumalan armolahjana. Pelastus ei perustu ihmisen laatuun, vaan Jumalan rakkauteen, jota ihminen ei ole itselleen ansainnut. Iankaikkinen elämä ei kuulu luonnostaan ihmiselle, vaan se on Jumalan armolahja. Sielunkuolemattomuusoppi jättää ruumiin häviöön; ylösnousemususko puhuu "ruumiin ylösnousemuksesta". Sielunkuolemattomuuskäsitys omistaa sielulle jumalisuuden ja hyvyyden; ylösnousemususko edellyttää syntistä kokonaisminää, sydäntä eli persoonaa, joka on annettava kokonaan kuolemaan ja joka sitten osallistuu elämästä vain ylösnousemuksen kautta. Sielunkuolemattomuusajatus hävittää kuoleman vakavuuden ja merkityksen. Itseään rakastava ihminen ei tahtoisi jättää syntistä minäänsä kuolemaan. Näin sielunkuolemattomuusoppi tekee ylösnousemuksen ja Jeesuksen tulon tarkoituksettomaksi. Sielunkuolemattomuusoppi on kristinuskon vastainen käsitysten perustus. Mitä jää jäljelle teosofiasta, antroposofiasta ja spiritismistä, jos sielun kuolemattomuus kielletään? Tämän opin mukaan on monia muita harhakäsityksiä tunkeutunut kristilliseen ajatteluun.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä