Kesällä 1944 teloitettiin kenttäoikeuksien päätöksillä yhteensä 46 karkuria. Useimmin perusteena oli kaksinkertainen karkuruus hja kieltäytyminen taistelusta. Lisäksi esimiehet ampuivat sotaväen rikoslain ja järjestssäännön antamalla oikeudella ja velvoitteella 11 karkuria.
Heikki Ylikangas väittää kirjassaan "Romahtaako rintama?", että sala ja laitomasti teloitettuja olisi ollut kaikkiaan 250 ja tällä tavalla pysäytettiin 10 km päivässä perääntynyt armeija.Teloituksia olisivat kenttäoikeuksien lisäksi määränneet Henkilötäydennyskeskukset (HTK) ja tarkemmin määrittämättömät esimiehet. Yhtään tapausta ei kuitenkaan ole uskottavasti esitetty.
Edellisen tiedon takana ovat mm. sotahistorioitsija Sampo Ahto, professori Ohto Manninen, VT Jukka Kulomaa,OT Jukka Lindstedt ja FT Pasi Tuunainen.
Ylikankaan takana ovat mm. tohtorit Jukka Tarkka, Mirkka Lappalainen, Jukka Kemppinen, Juha Pohjonen ja Jyrki Paaskoski.
Heikki Ylikangas väittää kirjassaan "Romahtaako rintama?", että sala ja laitomasti teloitettuja olisi ollut kaikkiaan 250 ja tällä tavalla pysäytettiin 10 km päivässä perääntynyt armeija.Teloituksia olisivat kenttäoikeuksien lisäksi määränneet Henkilötäydennyskeskukset (HTK) ja tarkemmin määrittämättömät esimiehet. Yhtään tapausta ei kuitenkaan ole uskottavasti esitetty.
Edellisen tiedon takana ovat mm. sotahistorioitsija Sampo Ahto, professori Ohto Manninen, VT Jukka Kulomaa,OT Jukka Lindstedt ja FT Pasi Tuunainen.
Ylikankaan takana ovat mm. tohtorit Jukka Tarkka, Mirkka Lappalainen, Jukka Kemppinen, Juha Pohjonen ja Jyrki Paaskoski.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kerrotaanpa nyt näistä Vihman 6.D:n sotilaiden ammuttamisista tai ampumisista, joista Heikki Ylikangas kertoo uusimmassa kirjassaan Romahtaako rintama? Ylikankaan kirjan mukaan niitä (esimiesten ?) suorittamia ampumisia taisi olla parikymmentä tapausta ennen varsinaisen "karkurilain" säätämistä myöhemmin heinäkuussa.
Ampumisia tapahtui kesäkuun 1944 lopulla ja heinäkuun alussa niin paljon, että Päämaja lähetti lakimiehensä rauhoittamaan tilannetta paikan päälle. Tästä kertoo sodanaikainen nuori lakimies Erkki Partanen muistelukirjassaan Vaikuttajia elämässäni, Weilin Göös, 1980
Hänet, kapteeni Partanen siis, lähetettiin Vihman luokse 6.D:aan lukemaan lakia ja rauhoittamana tilannetta kun karkureitten ampumisjuttuja oli tullut kirjattavaksi hänen muistaakseen kaikkiaan noin parisenkymmentä. Tapauksethan piti kirjata ja ilmoittaa Päämajaan.
Partanen kertoo kirjassaan kuin tilanne tuntui suorastaan huvittavalta kun yksikön lakimies kannon nokassa istuen ja lakikirja kädessään perusteli menettelyä ja taisi Vihmakin olla siinä paikalla. Kummallista kun entisten upseerien kirjoittamissa kirjoissa esim. Jänkäjääkäreistä, EI kerrotakaan noista ikävämmistä puolista. He harrastavat siis itsesensuuria. Tarvitaan joku Ylikankaan Heikki valottamaan tuollaista ikävää asiaa kaikkien tietoon. Minulle tuo oli ainakin pienoinen yllätys vaikka olenkin lukenut melkoisista karkuruusmääristä esim. Airimon pataljoonassa.
http://www.metsapirtti.net/artikkelit/penttiahtiainen/jankajaak/janka05.htm
"Rintamakarkureita oli Suurkarin pataljoonasta 65, von Essenin 99 ja Airimon pataljoonasta 291 miestä."
Tästä muuten löytyi mainitaakin tuosta silloisesta kapteeni Partasesta:
http://jokisipila.blogspot.com/2006/10/suomalainen-teloitusksky.html
Ylikankaan Heikki saa siis tukea kertomuksilleen yllättävältä taholta.
Kirjassa kerrotaan myöskin kuinka Marskin Vihman hautajaisiin lähettämän seppeleen nauhoissa olisi ollut teksti "Parhaalle divisioonankomentajalleni"
Jukka Kemppinen kirjoittaa samasta asiasta vähän toisin:
http://kemppinen.blogspot.com/2006/07/hamdan-vastaan-rumsfeld.html
>>
tiistai, 04 heinäkuu, 2006 Jukka Kemppinen kirjoitti...
Ad Sedis:
.
.
.
Olen väitöskirjassani 1990 selostanut aika yksityiskohtaisesti jatkosodan loppuvaiheen teloituksia, joissa logiikka meni juuri toisin päin kuin Sinä esität. Tilanne oli jälleen riistäytymässä käsistä eli hullut majurit ammuskelivat omia. Tilanne saatiin hallintaan säätämällä laki ja lähettämällä Paavo Kekomäki divisioonin sanomaan, että nyt ette sitten ammukaan ketään, koska päämajan asettamat, eduskunnan vastikään perustamat tuomioistuimet huolehtivat asiasta. - Käytännössä ketään ei enää ammuttu ja tuomioistuinlöaitos toteutti keskeisen tehtävänsä viivytelemällä.
Partasen kirja on muistelma, ei tutkimus. Asiakirjojen mukaan hän on ollut 6.DE:ssa vasta 9.7., jolloin Vihma oli ammuttanut 4 miestä.Parinkymmenen miehen amupminen oli huhu, joka kovapuheinen Vihma otti käyttöön vankipataljoonaansa pelotellakseen. Näistä noin 20:stä "selustassa ammutusta" ei löydy tietoja mistään muualta. Partanenkaan ei sano heitä 6.D:ssa ammutuiksi, eikä ylipäändsä mainitse koko asiaa, vaan puhuu armeijasa kaikkiaan ammutuista.Sitä paitsi 9.7. mennessä teloitettuja oli koko armeijassa juuri noin parikymmentä. Partanen ei kerro tarkkaa lukua.
Yhdessä selviteltiin juuri Vihman käskemiä neljää teloitusta, jotka olivat siis vastoin laillista menettelyä.Kemppainen ei ollut kenttäoikeuden puheenjohtaja. Senkin Partanen muistaa väärin. Kaikkiaan 6. D.ssa teloitettiin 10 karkuria, joista siiis 6 kenttäoikeuden päätöksillä.
6.D:n karkurimäärät on ilmoitettu divisioonan sotapäiväkirjassa, joten ne eivät ole Ylikankaan löytö. Airimon III/JR12:n suuri karkurimäärä johtuu siitä, että se oli vankipataljoona, entinen ErP 23. Karkuruuden on tutkinut Jukka Kulomaa väitöskirjassan 1995.
Ylikangas yhdistelee toisiinsa kuulumattomia asioita. Ne on tyrmännyt sekä Jukka Kulomaa että Jukka Lindstedt mm seminaarissa 5.12. 2007. Ylikangas kykeni vain uusimaan väitteensä, joille ei ol mitään todisteita. Vihman käskemät teloitukset on selvittänyt mm. Jukka Lindstedt väitöskirjassan 1999.
Kemppinen esittelee puhdasta tietämättömyyttään "hullujen majurien" ammuskelusta. Kenttäoikeudet perustetiin lain mukaan jo sodan alussa, eikä suinkaan eduskunnan päätöksellä heinäkuussa. Niitä oli joka yhtymässä ja muussa suuressa joukossa yhteensä 106 kappaletta. Yksin Kannaksella ja lähiselustassa lähes parikymmentä. Ne hoitivat oikeudenkäytön koko sodan jan. Mitään laittomia toimia ei tarvittu.Eri asia oli kovassa paineessa toimineiden komentajien käskyt karkuruuden kuriin saattamiseksi.
Ennen lain koventamista 4.7. 44 sai karkuruudesta määrätä vain 12 vuoden kuritushuonetuomion. Siksi karkuruuden perusteella teloitetuja ei löydy ennen 9.7. Kenttäoikeuksien päätöksillä teloitettiin siis 46.Laissa oli useita rikoksia jo ennestään, joista voitiin rangaista kuolemalla ja oli rangaistukin.
Ylikankaan kirja on onneton sepustus täynnä virheitä. Hän ei kykene perustelemaan ainoatakaan väittämäänsä salaista tai laitonta teloitusta. Nämä Vihmna tekemisethän olivat hyvin tiedossa jo sodan aikana ja ne tutkitiin uudelleen sodan jälkeen.Uutta ne voivat olla vain sotahistoriasta tietämättömille Ylikankaan ja Kemppisen tapaisille harrastelijoille ja heihin uskoville.
Mikäs siinä Ylikankaassa noin tolkuttomasti harmittaa? Ehkä se, että kun on poliittisesti oikealla ja pohjalainen, mutta silti tuo esiin kaikenlaisia merkillisyyksiä sotahistoriasta? En tiedä. Hyvähän se on että joku uskaltaa näin 63 vuotta sodan jälkeenkin esittää pikkuisen erilaisia näkemyksiä siitä ajasta. Eivät ihmiset muutenkaan pidä sotaa minään partiopoika seikkailuna, kirjoitteli Ylikangas niitä juttujaan tai ei.
Ylikangas esittää mm. edellisessä kirjassaan Suomen historian solmukohtia täysin perättömiä juttuja esimerkiksi armeijan vahvuudesta ja tappioista. Tässä viimeisessä mielikuvitus lentää villisti. Kun tutkittu teloitettujen määrä ei riitä, keksitaan parisataa lisää. Ainoatakaan ei kuitenkaan "tutkimuksissa" kyetä todistamaan. Tämäkään ei vieä harmittaisi, mutta kun juttuihin laajalti uskotaan.
Ei erilaisissa näkemyksissä mitään pahaa ole, vaan siinä, että ne perustuvat Huhtiniemen huhun kaltaisiin hölynpölyihin.
Onko se Vaija alias Ilmo Kekkonen herännyt taas saman aiheen pariin? Liekkö Ilmo sotaa nähnytkään muualla kuin kirjoissa ja elokuvissa?
Siinäpä on kissa hiiren vahtina vai on oma lehmä ojassa? Armeijan mies tutkii armeijan tekemisiä... Sama tilanne, kuin jos poliisipartio tutkisi pidätettynsä putkakuolemaa vaikkapa Oulussa.
Ei ole murhattuja
Kirjoittanut: Vaija 19.8.2007 klo 17.20
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000028515211#22000000028515211
"Lappeenrannassa ei ole teloitettu ainoatakaan suomalaista sotilasta. Ei karkuria, eikä ketään muutakaan.Kenelle muistomerkki tulisi? Huulesta vedetyille hyväuskoisille, joita pian 20 vuotta on jallitettu perättömillä tarinoilla?
Helsingin yo:n tutkijoita viedään kuin pässiä narussa. Kyllähän tsaarin sotilaita ja Konnunsuolla 1918 ammuttuja ja Huhtiniemeen haudattuja punaisia voi löytyä, mutta siinä se onkin.Tämä on asiaan perehtyneiden tutkivien toimittajien, sotilasasiantuntijoiden ja sotahistorioitsijoiden yhteinen tutkimustulos."
Nimimerkki "VAIJA" esiintyi hetken Suomi24:n foorumeilla ja tekstejä, etenkin HUHTINIEMEEN liittyen, on näkyvillä vieläkin vaikka Gallerian sisältö on poistettu ja tietoja kirjoittajasta ei ole saatavilla. Näin on ELLEI älynnyt tallettaa niitä silloin kun ne oli näkyvillä!
Tietoa kirjoittajasta Ilmo Kekkonen
yleisesikuntaeversti evp., tietokirjailija
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1382&author=86
"Kirjoittaja on sotahistoriaan ja erityisesti kesän 1944 tapahtumiin perehtynyt yleisesikuntaeversti evp."
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli-arkisto&sort=author&author=86
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Ilmo kekkonen&btnG=Google-haku&meta=lr=lang_fi
Nostetaanko välillä omaa häntääkin?
Upseerien oikeudet ja velvollisuudet
Kirjoittanut: Vaija 15.6.2007 klo 09.55
Evp-upseereilla on samat kansalaisoikeudet ja -valvollisuudet kuin muillakin. Ilmo Kekkonen on vain käyttänyt niitä ja antanut tietonsa niitä kysyttäessä. Ainakin hän näkyy hallitsevan asiansa, jopa useimmille oudon kaatuneiuden huollon. Siinä hän poikkeaa myönteisesti useimmista näiden palstojen "keskustelijoista".
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-06-11,104:2:465248,1:0:0:0:0:0:
Julkaistu 11.6.2007 2:31:35
Tutkija: Huhtiniemen huhut olivat muutaman yksilön keksintöä
Taipalsaaren ”teloitetut” olivat väliaikaisesti haudattuja sankarivainajia
.
.
.
>
”Sadut on satuiltu”
Kekkonen on tutkinut aihetta mielestään siinä määrin, että voi varmuudella sanoa Huhtiniemen teloitushuhujen olevan vailla totuuspohjaa.
- Kyseessä on muutaman paikallisen satusedän ja ”syväkurkun” kehittämä tarina, jolla ei ole mitään perää, hän suomii.
- Ainoatakaan todistetta teloituksille ei ole löytynyt. Moni pelkää pahinta ja uskoo huhuihin. Moni myös ilmeisesti mielellään näkisi armeijan toimineen silloisen oikeusjärjestelmän vastaisesti, Kekkonen pohtii.
<
Mitähän VAIJA mahtanee NYT ajatella?
On hän ainakin poistanut Galleriansa.
http://galleria.suomi24.fi/Vaija
"Käyttäjä ei ole vielä luonut Galleria-sivua"
Kesällä 2007 oli Kekkosen usko vielä horjumaton, mutta nyt Heikki Ylikangas kirjoittaa ihan toista kirjassaan Romahtaako rintama? Otava 2007!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000027042317#22000000027042317
Onkohan Ylikangas "pätevä sotahistorioitsija" Kekkosen mielestä? Onkohan tainnut siirtyä kokonaan Poro-Karelian sivuille?
http://www.prokarelia.fi/
10.10.2007
Ilmo Kekkonen
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1381&author=86
TORJUNTAVOITTO KARKURUUDESTA
10.10.2007
Ilmo Kekkonen
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1382&author=86
TELOITUKSET JA YLIKANGAS
19.06.2007
Ilmo Kekkonen
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1338&author=86
ARMEIJA NOUDATTI LAKEJA MYÖS KESÄLLÄ 1944
Tässa on Vaijan kliimaksi!
TUTKIJAT 24-YLIKANGAS 0
Kirjoittanut: Vaija 6.10.2007 klo 12.43
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000029623928#22000000029623928
No, kumotkaapa nyt alkajaisiksi nuo Vaijan kirjoitukset.Kyllä hän näkyy aika lailla samoilla linjoilla olevan minun kanssani.
Tämä nyt selittää sen käsityksen, että erilaisissa yliopistoissa on erilaisia "historiallisia osatotuuksia, käsityksiä ja tulkintoja". Samalla hetken mietittyäsi saat varmistusta ajatuskuplaan, että kaikilla tutkijoilla täytyy olla omat kopiot ja näkemykset omana aikanaan. Lopulta tulee uudet kirkasotsaiset tyypit, jotka lakaisevat Ahtot, Ohtot, Ylikankaat, Jukat ja muut Miljat kumoon ja paistattavat päiväänsä sen hetken.
Kuten yks kaukopartiomies totesi ennen kuolemaansa: kaikkea ei kerrota, eikä tulla kertomaankaan. Nämä jotka vähättelevät lukuja ovat jotenkin ylihuolissaan armeijan maineesta ja siksi yrittävät pienentää lukuja. Tämä toinen jengi taas yrittää nostaa jotain ihmeellistä kohua ammutuista ja höpöttää rikoksista. Tosiasiassa jokaisella esimiehellä oli taistelutilanteessa oikeus ampua jokainen kieltäytyjä ja niitä riitti. Kesällä 1944 pahimmillaan oli tuhansia ukkoja poissa rivistä ja naapuri painoi päälle kuin jyrä. Ei siinä ruveta keskustelemaan voisiko sotamies nyhverö mennä tonne missä ammutaan. Joko menet tai et, ja jos et mene niin riippuu esimiehestä menetkö enää minnekään. Sota on sellaista ja luojan kiitos jotenkin rintamat saatiin Kannaksellakin vakiintumaan. Ihan turhaa puolustella jälkikäteen niitä jotka ampuivat kieltäytyjiä ja vielä turhempaa on höpöttää jotain paskaa rikoksista tai jostain sellasesta. Se oli sotaa ja siellä tapahtui sellaista. Yksilötasolla tragedioita varamasti, oli sitten 45 tai 250, mutta kun taistelussa pysyneitä miehiä kaatui kesän aikana tuhansia, niin näitä muutamaa karkuria tuskin tarttee itkeä maailman tappiin saakka. Eli mun mielestä ihan turhaa pelleilyä koko touhu. Varmaan ammuttiin enemmän kuin 45, mutta ei sillä ole väliä. Taisteluissa ammuttiin taatusti enemmän ihan samanlaisia ja yhtä arvokkaita ihmisiä.
Kyse onkin siitä, että joidenkin ylikankaiden ja muiden on jostain syystä varta vasten kehiteltävä perättömiä juttuja ampumisista ja laittomuuksista.Sota oli kyllin kauhea ilman tällaista valehteluakin. Todelliset tapahtumat ja kuolinlukemat on asiallisesti selvitetty. Miksai siis kehitellä kuviteltuja rikkomuksia, kun tarinat kuitenkin kyetään osittamaan perättömiksi?
Näin on jo käynty Huhtiniemen huhun osalta ( Ylikangas yksi levitäjä siinäkin) ja näin on käynyt myös Ylikankaan viimeisimmän satusikermän osalta. Aika monet jostain syystä haluavat niihin uskoa.Ja kun usko ja tieto törmäävät, käy tiedon aina köpelösti.
Ylikankaan ja kumppaneiden ongelma ei ole ruumiiden määrä, niitä oli varmasti enemmän kuin tuo lapsellisen pieni 45 tai 50, vaan se että he kehittelevät asiasta jotain ihmeen rikosta. Jo hyökkäysvaiheen aikana karkaamisia ja pelkuruusrikoksia oli virallistenkin tilastojen mukaan 3601, yksi per satakolmekymmentä miestä, eli yksi per komppania. Kesällä 1944 niitä oli aivan taatusti enemmän, virallisenkin tiedon mukaan 12000. Niistä noin 70% Kannaksella. Jos edes joka sadannessa tapauksessa olis turvauduttu äärimmäisiin konsteihin, niin jo 1941 olis voitu ampua jo 36 miestä. Eli se virallinen everstien ja muiden pellejen 45 koko sodan ajalta on vuoren varmasti liian pieni luku. Sotaväen rikoslain 72.pykälä vaati esimiestä rangaistuksen uhalla estämään karkaamiset tai kieltäytymiset. Sotaväen rikoslain 38.pykälä vapautti esimiehen rikoslaillisesta vastuusta, jos tämä tuollaisessa tapauksessa surmasi tai haavoitti kieltäytyjää tai karkuria. Virallisen totuuden mukaan näin pääsi hengestään 12 miestä, joka on kyllä sekin naurettava luku. On aivan varmaa, että pyssyt puhuivat varsinkin kriittisissä tilanteissa useamminkin ja sitten jälkikäteen ilmoitettiin vain, että mies katui kentälle jne. Jos Ylikangas ja kumppanit valehtelevat, niin samaa tekee upseeritutkijakollegiokin. En vain tajua miksi. Ei noissa tapauksissa ole mitään noloa. Sodassa tapetaan ihmisiä, eikä siellä voida kysellä tykkimies Urvelolta voisiko tämä ehken tehdä kuten esimies pyytää, pliis.
Tutkimus voi perustua vain tarkistettuun tietoon.Kaikki muu on uskoon perustuvaa kuvittelua. Karkurien ja kieltäytyijien ampuminen ei voi perustua tilastolliseen todennäköisyyteen (jota Ylikangaskin tilastotieteilijoiden huviksi esittää), vaan tilanteisiin. Niissä suurin osa esimiehistä käyttäytyi asianmukaisesti. Jo monivuotinen aseveljeys esti tarpeettoman kovat otteet.On huomattavaa, että jos olisi miehiä ammuttu yli ilmoitetun määrän, niin se olisi havaittu.Jos esimerkiksi HTK:issa olisi ammuttu jopa lähes 200 miestä, kuten Ylikangas väittää, olisi asiakirjoista nähtävissä monen miehen tien päättyminen esimerkiksi Lappeenrannan HTK 1:een. Nyt tällaista ei ole todettu, ei Ylikangas eikä kukaan mukaan. Näiden asioiden tutkiminen ei myöskään ole minkään upseerikollegion varassa, vaan asialla on oikeustieteen tohtorit. On tietysti valitettavaa, että he eivät voi tyydyttää yli 60 vuotta sodan jälkeen herännyttä verenhimoa.
En minäkään usko mihinkään salaiseen teloituskeskukseen tai vastaavaan, se menee jo korkeajännityksen puolelle, mutta on aivan päivänselvää, että sodan kaoottisissa ja kriittisissä tilanteissa ammuttiin enemmän miehiä kuin tuo 40-50. Jos jo hyökkäysvaiheessa oli karkaamisia ja kieltäytymisiä 3601 ja kesällä 1944 virallisenkin arvion mukaan 12000, niin ei siinä enää esimiehet taivutelleet alaisiaan hommiin. Ja jos joku vaaransi sekoilullaan muiden hengen ja koko tilanteen, aivan varmasti napsahti. Siitä hengestä on hyvä kuvaus Aake Jermun kirjassa Siiranmäen miehet. Kun komentaja kysyy lotalta eikö olisi parempi häipyä ja tämä vastaa että jää komentajan luo, tämä antaa lotalle pistoolin. Tilanne oli niin täpärä, mutta ei tullut kysymystäkään siitä että olisi keskusteltu sotilaitten kanssa haluaako joku kenties mennä linjaan tai kotia päin. Oletusarvo oli se, että jos ja kun vihollinen tulee komentopaikalle, niin lottakin saa luvan ampua niitä.
noiden 46 (47) kenttäoikeuksissa tuomittua. Sotaväen järjestyssäännön rikkomisesta tuomittuja oli kuten kerroit 11 teloitettua sotilasta. Lisäksi mainitaan pikaoikeuksissa tuomitut, joiden tuomiot voitiin laittaa täytäntöön välittömästi, langetettiin 61 tuomiota.
Missähän tutkimuksessa nämä 61 pikaoikeuksissa tuomittua on mainittu? Määrä on kovin suuri. Miltähän ajalta se on? Pikaoikeuksissa tuomitut karkurit ja kieltäytyjät on yleensä sisällytetty tuomioistuimissa tuomittuihin.
Pari esimerkkiä sulle isäni sedän muisteloista (ai niin, silminnäkijäkertomuksia ei noteerata kun ne eivät ole Virallisia asiakirjoja heh heh): niillä oli upseeri josta ei tykätty. Sillä oli vaalea öljykangastakki. Kukaan ei varottanut heppua siitä takista ja kun tuli elokuun pimeät illat, joku ampui sen kuin koppelon. Virallisesti se oli naapurin tarkka-ampuja. U-linjassa käydyissä taisteluissa setämies näki itse, kuinka upseeri ampui ketjusta pakoon rynnänneen miehen. Kun kysyin eikö upseerille tullut mitään vaikeuksia miesten kanssa, hän totesi vain ettei tullut ja "se sitäpaitsi kaatu melkeen kohta". Eli tällaisia tapauksia on varmasti vaikka kuinka paljon ja ne ovat sotaa. Sellaista se on. Ei se kaunistelemalla muuksi muutu. Nykyisillä puolustusvoimien edustajilla on joku ihmeellinen tarve siloitella sotaa ja sitä mitä se on, enkä ymmärrä mikä siinä on motiivina. Pelottaako olla töissä sotavoimissa kun voi hypoteettisesti joutua itse samaan tilanteeseen vai mikä niitä vaivaa, en tiedä. Aivan varmaa on se, että kun tapetaan naapureita tuhansittain, ei muuta oma siinä sivussa tunnu missään. Eikä tuntunutkaan. Miksi se pitäisi salata tai siloitella?
Jos tällainen on todella tapahtunut, olisi asia nimineen ja paikkoinenn ym.tietoineen kerrottava vaikka tri Jukka Kulomaalle sotahistorian laitokseen. Tai kelle tahansa tutkijalle vaikka Ylikankaalle. Silloin asia voidaan tutkia ja selvittää. Yksikään tämän tyyppisistä tarinoista ei ole kestänyt tarkistusta.Tositarina kestää.
Kyse ei siis ole tarpeesta siloitella tai salata taphtumia, vaan tarkistaa todella tapahtunet ikävätkin asiat ja torjua valheet.
Pitääkin ottaa yhteyttä johonkin tahoon. Juttu kiinnostaa muutenkin, kun perheessä ei ole kuin epämääräistä tietoa palvelupaikoista. Yksikköäkään ei muisteta enää, enkä tajunnut niitä kysellä kun mies oli vielä elossa.
Olavi Antila - Ratkaisun kesä 1944 teos näin kertoo.
Lähdeluettelo kirjassa, johon ei suoraan viitata - Kulomaa Jukka Karkuruus ei ratkaissut jatkosodan taistelujen lopputulosta.Alakerta Helsingin Sanomissa 2.9.1884.
"Kesällä 1944 teloitettiin kenttäoikeuksien päätöksillä yhteensä 46 karkuria. Useimmin perusteena oli kaksinkertainen karkuruus hja kieltäytyminen taistelusta. Lisäksi esimiehet ampuivat sotaväen rikoslain ja järjestssäännön antamalla oikeudella ja velvoitteella 11 karkuria."
Voisiko joku ystävällinen sielu toimittaa tälle palstalle sotaväen rikoslain ja järjestyssäännön ne pykälät, joiden perusteella teloitukset tapahtuivat ennen 4/7 1944. Parhainta olisi, jos löytyisi netti-osoitteet, josta löytyisi koko rikoslaki ja järjetyssääntö. Haluaisin seurata laillisuusketjua, joka oikeutti esimeiehen joissakin tapauksissa teloitukseen.
Oliko ennen heinäkuuta -44 voimassa erillinen sotaväen rikoslaki? Nykyisinhän pykälät lienevät
yleisen rikoslain pykäliä. Miten kuuluivat säädökset kenttäoikeuksista (valtuuksista ja muodostamisesta) ennen heinäkuuta -44?
Kysymys on hyvin laaja. Tämä vastaus perustuu hyvin tiivistettynä Jatkosodan Pikku Jättilaisen OK Kalevi Klefströmin artikkeliin.
Sotaväen rikoslaki oli peräisin vuodelta 1919. Sitä tarkistettiin useaan kertaan sodan aikana.Kurinpitomenettelystä säädettiin 1920 sotaväen järjestyssäännössä.
Sotatuomioistuimista oli oma lakinsa. Sen mukaan alioikeuksina toimivat kenttäoikeudet yhtymissä ja erikseen määrätyissä muodostelmissa mm. sotilas/suojeluskuntapiirien esikunnissa. Niitä oli kaikkiaan eri vaiheissa 163, kesällä 1944 106. Puheenjohtaja oli lainoppinut sotatuomari ja liaäksi kaksi jäsentä. Syyttäjän tuli myös olla lainoppinut.
Erityisissä tapauksissa voitiin asettaa pikaoikeus. Siihen kuului sotatuomari ja kahdeksan jäsentä. Pikaoikeusmenettelyä käytettiin varsin harvoin.Pikaoikeudet langettivayt koko jatkosodan aikan 18 kuolemantuomiota, näistä 12 neuvostokansalaisille vakoilurikoksista.
Sotaväen järjestyssäänön (SJS) 5.pykälän mukaan esimies oli velvollinen jopa pakkokeinoin saattamaan alaisensa järjestykseen.Sotaväen rikoslain 72. pykälän mukaan esimiestä oli rangaistava, jos hän jätti valtaansa käyttämättä.
Rangaistus oli raukeava myös, jos esimies haavoitti käskynalaista tai suramsi hänet. Nämä velvoitteet liittyivät siis välittömään taistelutilanteeseen. Näitä tapuksia oli viime sotien aikna 11 ( tai 12).
Tuli keskeytys. Lisää hetken kuluttua.
Voit olla aivan varma siitä, että noita tapauksia oli varsinkin taistelutilanteissa enemmän. Tuo kymmenkunta tapausta on määrä, joka on kirjattu virallisiin kansioihin. Varsinkin taisteluissa täydessä hulinassa ammuttiin varmasti useampia miehiä, yksi esimerkki tuolla edempänä isosetäni yksiköstä. Siinä kuolivat sekä teloitettu että teloittaja perä perää, joten juttu jäi siihen. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että esimies teloitti karkuun pyrkineen alaisensa. Jos ajattelet itse mitä tekisit tilanteessa, jossa tiedät ettei asemista voi lähteä koska se tietäisi koko joukon tuhoa ja annettujen käskyjen rikkomista, niin rupeaisitko jutustelemaan ja rupattelemaan pakokauhuisten miesten kanssa? Varsinkin kun sotalainsäädäntö on asian osalta aivan selvä ja antaa luvan äärimmäisiin toimiin? Ajatus ei mieltä ylennä, mutta vastaus lienee päivänselvä. Jos sanotaan, ettei näistä kuopista sitten lähdetä ilman käskyä, niin se myös tarkoittaa sitä. Ja silloin ne kovimmat keinot ovat käytössä, jos joku aikoo ominpäin liueta. Se on sotaa kaikessa karuudessaan. En tajua miksi sitä pitäisi jotenkin valkopestä näin jälkikäteen. En kyllä tajua sitäkään mitä ihmeen rikollista noissa tapauksissa voisi olla.
Kyse on siis todellisten tapausten selvittämisestä, koska on torjuttava perättömät väitteet ja huhut.Jos tapauksia on tiedettyä enemmän, niin ne tulee selvittää. On tietysti mahdollista, että jokin tapaus on taistelutilanteessa jäänyt selvittämättä. Kyse onkin siitä, että torjutaan Ylikankaan ja kumppaneiden täysin perusteettomat väitteet mielivaltaisista, salaisista ja laittomista karkurien ampumisista.
Tämä on selvä. Näitä salaisia teloituspaikkojahan on kautta maailmansivu soviteltu milloin Luumäelle milloin Lappeenrantaan, eikä olla tultu hullua hurskaimmiksi. Yksi asia mikä tässä myös sotkee hommaa, on se että sodan jälkeen moni kommunisti selitti näitä juttuja suu vaahdossa ja nimesi kadonneita tai kaatuneita teloitetuiksi omaa häntäänsä nostaakseen. Silloin luotiin pohja tälle teloituskeskusmyytille. Ylikankaan ongelma on ennen kaikkea se, että mies ei tajua mitä sota on. Hyvä kirjoittaja ja dramatisoija, mutta ei vaan tajua että jo lain mukaan oli oikeus ampua näitä karkaajia ja kieltäytyjiä. Eli Ylikangas ottaa koko kysymykseen moraalista kantaa, eikä se ole mielestäni mielekästä näin pitkän ajan jälkeen. Moralisointi ei kuulu historian tutkimukseen. Sen sijaan pitäis tosiaan koota kaikki kertomukset yhteen ja käydä ne läpi, että kaatuiko siellä ja siellä sellainen ja sellainen mies, ja katsoa meneekö yhteen aikataulu ja kuviot. Esimerkiksi tuo isosedän juttu olisi mukava selvittää onko moisia tapahtunut. Ongelma on vain siinä, että koko tilanne oli ollut sekava, joten en tiedä kuka oli upseeri ja oliko omasta yksiköstä vai joku siihen viimehetkellä tullut tms. Joku tiukka paikka se oli ollut, koska isosedällä se nosti vedet silmiin ja pani äänenkin värisemään. Jotain loppukahinoita se oli. Ei nimennyt asianosaisia. Harmi.
Tiivistettynä oikeusproseessin tavanomainen kulku.
Sotaväen Riksolaki SRL) ja sotaväen järjestyssääntö (SJS) seuraanmuksineen selvitettiin jokaiselle sotilaalle jo koulutusvaiheessa.Lisäksi niitä tuotiin esille puhutteluissa. Eräissä tapauksissa toimeenpannut teloitukset ja niiden syyt käskettiin selvittää joukoille.
Karkureiksi lähteneet sotilaat tiesivät yleensä erittäin hyvin teon rangaistavuuden. Kun karkuri otettiin kiini tai palasi itse, oli yleensä ensin sotapoliisin alustava kuulustelu. Sen jälkeen karkurit toimitettiin yksiköihinsä, joissa yleensä pataljoonan tai rykmentin oikeusupseeri suoritti jatkokuulustelun. Nämä paperit toimitettiin yhtymän oikeudenhoitoimistoon, jossa lainoppintu upseeri kävi ne läpi. Hän esitteli asiat yhtymän komnetajalle, joka ratkaisi, mitkä tapaukst käsitellään kenttäoikeudessa ja mistä annetaan järjestysrangaistus. Tämän jälkeen syyttäjä tutustui asiaan, määräsi tarvittaessa jatkokuulustelun ja haastoi miehen oikeuteen.Kenttäoikeus harkitsi asian ja määräsi tuomion.Kuolemantuomio annettiin vain erittäin selvässä tapauksessa. Tavallisesti karkuri oli syyllistynyt kahteen karkaamisen ja kieltäytymiseen. Saattoi olla myös muita raskauttavia syitä. Kuolemantuomio voitiin erityisestä syystä määrätä toimeenpaNTaVAKSI HETI. YLEENSÄ SE ALISTETTIIN SOTAYLIOIKEUDELLE, JOKA USEIN MUUTtI KUOLEMNARANGAISTUKSEN ELINKAUTISEKSI. Tämä prosessi selittää osaltaan kuolemantuomioden väjhäisyyden: Vapausrangaistuksia SEN SIJAAn JAEtTIIN SUURET MÄÄrät PALVELUSVELVOLLISUUDELlA.
Sampo Ahto ja kumppanit kertovat näytön, Ylikangas todentamattoman arvion perusteella. Määrä tietenkin voi olla suurempi kuin 46, mutta silloin komentajan päätöksellä ammuttua kieltäytyjää ei ole rekisteröity. Ollaan tuuliajolla.
Pikaoikeus ja kenttäoikeus tekivät paperit. Kenttäoikeuden päätöksestä saattoi valittaa, pikaoikeuden ei. Komentajan oikeus ampua kieltäytynyt oli kyseessä silloinkin, kun majuri Valkonen ampui Arndt Pekurisen - tämähän on täysin todistettu ja monesti kuvattu. Tuomio oli myös lainmukainen, koska komentajalla oli tuo oikeus. Muuta oikeutta ei käyty. En ota kantaa, oliko viisas tai tarpeellinen teko.
Kuvaan vähän huolellisemman instituution, pikaoikeuden, toimintaa hiukan vanhemman esimerkin perusteella, jotta asioissa käytetty huolellisuus näihin laskettuihin selviää. Populaarin ja kattavan kuvauksen voi lukea myös teoksesta Marokon Kauhu (Jukka. L. Mäkelä 1969).
Milloin teloittaminen alkoi ja miksi ne lopettivat karkaamisen? Aloitetaan pari vuotta aikaisemmasta. Goran taisteluiden aikana ns. kirkkomiesten (pelikortti pakassa väärinpäin) toiminta vaikutti sotatoimiin. Siperialaiset joukot pistivät kenraali Svenssonin väsyneet porukat ahtaalle eikä Talvela myöntänyt vahvistuksia. Vihollinen iski Goraan. I/JR30:n miehet näkivät jo pikku-ukkoja väsymyskestä. Baranin kylään oli koottu joukko kirkkomiehiä sekä JR30:sta että 2./JR9:sta. Aiemmin syksyllä oli kenttäoikeus tuominnut vankiloihin 216 miestä: karkuruus ja kieltäytyminen oli vaarassa puhjeta epidemiaksi.
Svensson ei saanut lisävoimia, tappiot pienensivät divisioonaa ja kirkkomiestauti oli alkanut. Kenttäoikeuden sijasta hän valitsi kriittisess tilanteessa pikaoikeuden. Sitä ennen hän määräsi, että puhumalla yritetään vielä. Kaikille sanotaan, että pikaoikeus on vaihtoehto. Kahdella puhekierroksella Baraniin kerätys savolaiset saatiin takaisin yksiköihinsä. Pappi puhui tunteja. Tarjottiin teetä ja leipää. Jäljelle jäi kaksi savolaisrykmentin hiukan vierasta pohjalaismiestä, Ahoniemi ja Mäkelä. Heistä Ahoniemi oli ollut hyvin itsepäinen ja ammattiyhdistyshenkinen - jopa hyvä taistelija - lisäksi hän ei pelännyt. Mäkelä oli huonohermoinen jo siviilissä ja Ahoniemen varjo. Ahoniemi oli päättänyt vielä levätä, ja Mäkelä peesasi. Sbensson antoi vielä 12 tuntia aikaa miehille maata. Ahoniemi sanoi: "Me mennähän pikaoikeutehen, kukaan ei rupia meitä ampumahan. Ei me oo ennenkään peläätty uhkailua."
Lopun kansa tuntee Tuntemattomasta sotilaastakin, jossa Linna käytti Ahoniemen ja Mäkelän tapausta.
Sitä ennen:
Kahdeksan upseeria, syyttäjä (Edelman) ja sotatuomari (Multanen) istuivat. Pikaoikeuden luonne ja toiminta selitettiin syytetyille. Sotaoikeus tutkii syyllisyyttä, pikaoikeudessa on vain kiistattomasti syyllisiä (ei todisteluvaihetta). Sotaoikeuden kuolemantuomio alistetaan sotaylioikeudelle, pikaoikeuden ei. Pikaoikeuden päätökseen ei voi hakea muutosta.
Ahoniemi ja Mäkelä eivät tässä vaiheessa ymmärtäneet, että juttu päättyy siihen että heidät ammutaan, muut kirkkomiehet olivat asian uskoneet kun kerrottiin. Päätös 20.12. 1941 klo 11.45 oli yksimielinen.
Ahoniemi ja Mäkelä vasta tuomion julistamisen jälkeen halusivat takaisin rintamalle, mutta päätös oli tehty ja sotaylioikeudelle sen olisi voinut alistaa yksin Svensson (lykkäämällä yli 24. tunnin, mutta se olisi tehnyt pikaoikeuden merkityksettömäksi). Svensson määräsi täytäntöönpanon heti.
Miehet ammuttiin Baranin liepeillä pienen Syväriin pyrkivän jokipuron penkalle ja haudattiin lähistölle. Kotikylän pappi sai raskaan tehtävän kertoa kaikesta. Vanhemmat ottivat iskun ja järkytyksen hyvin rauhallisina ja olivat sitä mieltä, että pojat olivat jo lapsena olleet niin itsepäisiä, ja sitä kautta asia täytyisi käsittää.
Kirkkomiehiä ei Goran taisteluissa enää ilmaantunut.
Tällaisia löytyy siis kesältä 1944 46. Mutta muistutan, että komentajalla oli oikeus toistuvan kieltäytymisen vuoksi ampua ihan itse. Tuskin ne sotapäiväkirjoissa ovat. Mutta ei tutkimuksessa lukuja pidä hatusta vedellä.
Kiitos erittäin asiallisesta ja selväntävästä vastauksesta.
Huomiotani kiinnitti se, että Goran tapauksessa Svensson "valitsi pikaoikeuden ja kenttäoikeuden väliltä pikaoikeuden". Mitkä olivat divisioonan komentajan valintamahdollisuudet lain mukaan? Miten laki määritteli komentajan valtuudet? Kuka valitsi oikeuden jäsenet? Kenttäoikeuden valitseminenhan olisi johtanut syytettyjen kannalta paljon oikeudenmukaisemmalta näyttävään ratkaisuun. Tuomio olisi saattanut silti olla sama.
Vielä toivoisin vastausta sotaväen järjestyssäännön syntymiseen. Mitä kautta järjestyssäännön tekijät saivat Eduskunnalta valtuudet määrätä mm omien kansalaisten teloittamisesta?
Jatkosodan aikainen sotalaki oli muistaakseni vuosilta 1919 ja 1920, eli voisi kuvitella että siinä oli sitä vuoden 1918 henkeä ja jääkärien preussista(Saksasta) tuomaa armottomuutta mukana. Eduskunta ja hallitus olivat sen hyväksyneet silloin ja kun sota alkoi, se otettiin käyttöön.
Juuri näin. Lukuja ei voi eikä pidä vetää hatusta. Mielestäni asiallisinta olisi todeta, että niitä tapahtui ja tämän verran on pystytty selvittämään. Tuolla edellä kerroin isosetäni muiston (joka ei siis ole missään kirjoissa eikä kansissa) ja olen melko varma että vastaavia tapahtui enemmänkin varsinkin 1944 krittisissä tilanteissa. En vain ymmärrä koko tämän julkisen keskustelun ideaa. Kun laki antoi luvan esimiehelle pakottaa alainen tottelemaan kuoleman uhalla, niin missä on rikos? Mikä tässä on niin ihmeellistä ja kauheaa? Sodassa tapetaan ihmisiä. Ei kai se ole kenellekään uutinen. Ja tämä virallinen totuuskomissio, mikä heitä vaivaa? Miksi suomalaisten pitäisi hävetä sodanaikaisia pikateloituksia, tai miksi niiden määrä pitäisi rajata mahdollisimman pieneksi? Niitä tekivät ne miehet jotka olivat mahdottomissa tilanteissa mahdottomissa olosuhteissa. Jotkut ampuivat alaisensa, toiset eivät. En osaa moralisoida heidän toimintaansa näin jälkikäteen sipsipussin takaa. He tekivät parhaansa ja olivat ihmisiä. Hermot ne heilläkin olivat ja varmasti aika kireellä. Ihan niin kuin karkuun yrittäneilläkin. Tuo Svenssonin miesten kohtalo on kauhea, mutta ymmärrettävä sekin. Siinä kieltäytyminen oli periaatteellista, ei sekasortoisessa taistelutilanteessa syntynyttä pakokauhua, jota saattoi vielä jotenkin ymmärtää. Toki noidenkin kahden miehen motiiveja pystyy ymmärtämään, mutta myös esimiehen. Jossakin tuli raja vastaan ja nämä kaksi onnetonta eivät tajunneet sitä. Se on sotaa. Siinä tapetaan ihmisiä.
Ne kaksi "Tuntemattomassa" teloitettua JR8:n miestä jäi sinne ammuntapaikalle Goran kylän lähelle, mutta yllättävän monet teloitetut karkurit saatettiin lopuksi kotipitäjien multiin. "EI sankarihautaan" -merkinnällä ja sinne siviilipuolelle siis.
Suomen Kuvalehti kirjoittaa numerossa 13, 30.3.2007 kahdesta 7.D:ssa teloitetusta suomalaisesta sotilaasta.
He ovat Toivo Iisakki Mäkelä ja Voitto Ahomäki, jotka teloiettiin Baranin kylässä 20.12.1941.
Tarkka kuvaus Baranin kylän oikeudenkäynnistä ja teloitustapahtumista, ja SK:n tarina paikoitellen sanasta sanaan, on Yrjö Keinosen kirjasta Kärkijoukkona syvärille, Tammi 5. painos 1977, sivulta 163-167.
Esimiesten valtuudet oikeusasioissa määräsi Sotaväen rikoslaki ja Sotaväen järjestyssääntö. Eduskunta luonnollisesti sääti lait. Järjestyssääntö oli asetustasoinen SRL:n täsmennys.
Komentajan velvoitteet selvitettiin väliaikaisessa laissa sotatuomioistuimista. Komentaja saattoi tietyssä tilanteessa oman harkintansa perusteella määrätä asian pikaoikeuteen kenttäoikeuden sijasta. Tämä tuli tarpeettomaksi, kun kenttäoikeus sai luvan erityisistä syyistä määrätä teloituksen välittömästi toimeenpanatavaksi.
Kaipa kaikki suomalaiset ovat nähneet moneenkin kertaan Tuntemattomassa kuvauksen kahden karkurin ampumisesta. Nämä eivät siis olleet JR 8:sta, eikä edes 11.D:sta, vaan aivan eri rintamanosalla 7.D:n JR 9:stä. Eversti Antero Svensson katsoi äärimmäisen vaikeassa tilanteessa pikaoikeusmenettelyn ja välittömän teloituksen välttämättömäksi. Kieltäytymiset loppuivat sillä erää.
>Ne kaksi "Tuntemattomassa" teloitettua<
Tietysti Linnan JR 8 kuului 11.D:aan ja teloitukset tapahtuivat JR 9:ssa joka kuului 7.D:aan, jota komensi silloinen eversti Antero Svensson.
Teloitus annettiin toki tiedoksi muillekin joukko-osastoille, joten lieneepä Linnakin tiennyt tapauksesta. Tuskin oli näkemässä tapausta.
Huomatkaapa kaikkien teloitettujen kohdalla kuolintapa on KUOLI!
Siis nämä kaksi onnetonta:
MÄKELÄ, TOIVO IISAKKI stm. mv. synt. 25.06.1917 Ilmajoki. Asuinkunta Ilmajoki. Kirjoillaolokunta Ilmajoki. Mies. Kansalaisuus FI. Kansallisuus FI. Äidinkieli su. Naimaton. Ei lapsia. Joukko-osasto 2./JR 9. Kuollut 20.12.1941 Barani. Menehtyminen: kuoli.
Lähde: Suomen sodissa 1939-45 menehtyneiden tiedosto (Sota-arkisto)
http://www.narc.fi/cgi-bin/db2www/men.mac/nimihaku?suku nimi=MÄKELÄ&etunimet=TOIVO IISAKKI
AHOMÄKI, VÄINÖ HENRIK pion. pienvilj. synt. 24.08.1915 Tuulos. Asuinkunta Lammi. Kirjoillaolokunta Lammi. Hautausmaa Lammi. Mies. Kansalaisuus FI. Kansallisuus FI. Äidinkieli su. Naimisissa. Lapsia 1. Joukko-osasto 9.Pion.K. Kuollut 03.03.1940 Viipuri . Menehtyminen: kaatui, siunattu ja haudattu.
Lähde: Suomen sodissa 1939-45 menehtyneiden tiedosto (Sota-arkisto)
http://www.narc.fi/cgi-bin/db2www/men.mac/nimihaku?sukunimi=AHOMÄKI&etunimet=%
... esimerkiksi kuvaamassani tapauksessa ei silloin eikä myöhemminkään asetettu kyseenalaiseksi. Ei olisi voinutkaan. Lakia noudatettiin tismalleen.
Alkupäähän voin jonkin verran vastata. Loppupuoli ei ole minulle selvää. Lue Paavo Alkion kirja, siinä on paljon käytänteitä:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Päiväkirjat näyttävät sotatuomarin sielun/HS20031206SI1KU02bud
Pikaoikeutta koskeva lainsäädäntö oli vuodelta 1920. Komppaniasta rykmenttiin komentajat evät voineet sitä määrätä, mutta divisioonan tai sitä suuremman yhtymän komentajalla oli. Svensson neuvotteli asiasta Talvelan kanssa, ja siitä puhuttiin päämajassa asti.
Tuomareista: sodan syttyessä korkein oikeus valtuutti kokeneet lakimiehet toimimaan sotatuomareina. Sotatuomari ei ottanut vastaan käskyjä keneltäkään. Muodollisesti sijoitettiin esim. yhtymän hallinnolliseen toimistoon (muona ja päivärahat).
He toimivat lain puitteissa, ja tästä tuli kitkaakin. Erityisesti K.A. Heiskanen oli omaan tuomariinsa (Alkio) tyytymätön, syy: rangaistukset kenraalin mielestä liian lieviä.
Rikoksen tapahduttua yhtymän komentaja kutsui sotatuomarin puheenjohtajaksi tuomioistuimeen. Sotaylioikeus taas valvoi sotatuomaria ja sotatuomarin lain noudattamista.
Jäsenet olivat upseereita eri yksiköistä, ei kuitenkaan liian läheltä yksikköä (esim. komppaniaa), jonka tapausta käsiteltiin.
Gorassa puheenjohtajan lisäksi oli yksi eversti, kaksi majuria, kaksi kapteenia ja kolme luutnanttia (samasta divisioonasta kylläkin). He olivat Svenssonin määräämiä.
(Unohdin kertoa, että ennen kokousta molemmille syytetyille annettiin vielä mahdollisuus palata riviin, siis ennen istunnon alkua. Ei kelvannut, olettivat kai muodollista tuomiota.)
Oikeuden jäsenet vannoivat tuomarinvalan, lautamiehiä ei ollut. Upseerit olivat siis tuomareita, sotatuomarin johtaessa istuntoa.
Pykälä, jonka syyttäjä esitti kuolemanrangaistusvaatimuksen tueksi, oli sotaväen rikoslain 98§:n c-kohta.
Yksin ei puheenjohtaja voinut päättää tuomiosta, vaan siitä piti äänestää kaikkien tuomareitten. Äänestys piti suorittaa julkisesti koolla olevan joukon edessä. Ovet avattiin.
Oikeuden jäsenten mielipidetä kysyttiin nuorimmasta alkaen. Vähintään kuuden tuomarin piti olla yksimielisiä. Kaikki yhtyivät päätöslauselmaan.
Haepa uudestaan. Talvisodassa kaatunut Ahomäki tuskin oli tarkoittamasi teloitettu. Sitä paitsi ei "kuollut" vaan "kaatui".
Tuohon oli päässyt hakuvirhe, tässä on se oikea. Tuosta linkistä avautuvista kolmesta nimestä se keskimäinen:
AHOMÄKI, VOITTO VEIKKO korpr. mv. synt. 16.03.1915 Ilmajoki. Asuinkunta Ilmajoki. Kirjoillaolokunta Ilmajoki. Mies. Kansalaisuus FI. Kansallisuus FI. Äidinkieli su. Naimaton. Ei lapsia. Joukko-osasto 2./JR 9. Kuollut 20.12.1941 Barani. Menehtyminen: kuoli.
Lähde: Suomen sodissa 1939-45 menehtyneiden tiedosto (Sota-arkisto)
http://www.narc.fi/cgi-bin/db2www/men.mac/nimihaku?sukunimi=AHOMÄKI&etunimet=%
Pentti Valkonen ei teloittanut Pekurista, antoi vain teloituskäskyn. Teloittajan Sukunimi on Savolainen, etunimeä en tiedä.
"Vielä toivoisin vastausta sotaväen järjestyssäännön syntymiseen. Mitä kautta järjestyssäännön tekijät saivat Eduskunnalta valtuudet määrätä mm omien kansalaisten teloittamisesta? "
SJS ei valtuuta teloittamiseen. Sen sijaan se velvoitti esimiehen tietyssä tilanteessa turvatutumaan jopa aseen käyttöön kurin säilyttämiseksi.
Teloitus voidaan määrätä vain oikeusistuimessa. Istunnon järjestämien ei taistelutilanteessa ole läheskään aina mahdollista..