Kansa on

Tbilisissä on ollut isänmaallinen tunnelma näyttävässä mielenosoituksessa. Uuden Suomen toimittaja Jarmo Koponen kuvaa tunnelmaa vastaavaksi kuin Virossa vuonna 1991.

- Kansa on Mihail Saakashvilin takana. Nyt tehdään eroa Neuvostoliittoon, mikä jäi aikoinaan tekemättä, kun Georgian johtajaksi nousi Neuvostoliiton entinen ulkoministeri Eduard Shevardnadze. Samaan aikaan Baltian maat alkoivat kehittyä, analysoi Koponen Tbilisistä.

Toivotan vilpittömästi menestystä Georgian kansalle sen taistelussa riippumattomuudestaan roistovaltio Venäjästä.
9220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

>>Tbilisissä on ollut isänmaallinen tunnelma näyttävässä mielenosoituksessa.

Äänestä
  • Kansa on Shakasvilin puolella ja se ratkaisee. Venäläiset ulos Georgiasta!

    Venäläiset myönsivät kansalaisuuksia juuri sen takia, että saisivat jalansijan Georgiasta ja voisivat hallita sita. KLASSINEN temppu!

    Roistovaltio Venäjä pysyköön omalla puolellaan.

    Äänestä

  • Kolmetoista vuotta Suomessa asunut Tchumburidze-Bakhia uskoo, että Venäjä oli valmistellut jo etukäteen hyökkäyksen Georgiaan.

    - Kun alueelle saadaan rauha, on kansainvälisen yhteisön arvioitava uudelleen Venäjän status alueella. Venäjä ei voi toimia rauhanturvaajana Georgian alueella, hän sanoi.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1569433

    Äänestä

  • Georgiasta! kirjoitti:

    Kolmetoista vuotta Suomessa asunut Tchumburidze-Bakhia uskoo, että Venäjä oli valmistellut jo etukäteen hyökkäyksen Georgiaan.

    - Kun alueelle saadaan rauha, on kansainvälisen yhteisön arvioitava uudelleen Venäjän status alueella. Venäjä ei voi toimia rauhanturvaajana Georgian alueella, hän sanoi.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1569433

    "Kolmetoista vuotta Suomessa asunut Tchumburidze-Bakhia uskoo, että Venäjä oli valmistellut jo etukäteen hyökkäyksen Georgiaan. "

    Ja ufot oli siinä apuna.

    "Venäjä oli lisännyt kohdan ”Etelä-Ossetian ja Abhasian tulevan aseman kansainvälisen pohdinnan aloittamisesta”.

    Tämän uskotaan tarkoittavan, että Venäjä haluaa avata keskustelun alueiden irrottamisesta Georgiasta Kosovon luoman ennakkotapauksen mukaisesti.

    ”Vain Abhasian ja Etelä-Ossetian kansat voivat päättää, onko niiden tulevaisuus Georgiassa”, Medvedev sanoi. "

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Georgia hyväksyi Ranskan välittämän tulitaukosuunnitelman/1135238549738

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    "”Vain Abhasian ja Etelä-Ossetian kansat voivat päättää, onko niiden tulevaisuus Georgiassa”, Medvedev sanoi. "

    Mitä vittua sitten Venäjä sotkeutuu asiaan?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    "”Vain Abhasian ja Etelä-Ossetian kansat voivat päättää, onko niiden tulevaisuus Georgiassa”, Medvedev sanoi. "

    Mitä vittua sitten Venäjä sotkeutuu asiaan?

    "Mitä vittua sitten Venäjä sotkeutuu asiaan? "

    No sitä vittua, että Georgia yritti pakottaa aseilla Etelä-Ossetian kansan omaan käskyvaltaansa. Menikö sinulta ohi sellainen uutinen, että Georgia hyökkäsi alueelle viime viikolla ja tappoi alueen siviilejä? Kuka etelä-ossetialaisia olisi suojellut Georgian aggressiolta, jos ei Venäjä niin kuin oli luvannut?

    Äänestä

  • niinpä niin!! kirjoitti:

    Kansa on Shakasvilin puolella ja se ratkaisee. Venäläiset ulos Georgiasta!

    Venäläiset myönsivät kansalaisuuksia juuri sen takia, että saisivat jalansijan Georgiasta ja voisivat hallita sita. KLASSINEN temppu!

    Roistovaltio Venäjä pysyköön omalla puolellaan.

    "Kansa on Shakasvilin puolella ja se ratkaisee."

    Venäjä on Etelä-Ossetian puolella ja sehän tuossa näytti ratkaisevan. Saakašvili temppu näyttää tosiaan toimineen, muttei oppositiota sielläkään ole vielä vaiennettu.

    Saakašvili on näytä entisten neuvostotasavallan "demokraattisia" johtajia, joiden ääniprosentit vaaleissa saattavat ylittää jopa sata (2004 vaaleissa "vain" 96,3%) ja opposition edustajia pidätellään "aikeista kaataa hallitus".

    "Venäläiset myönsivät kansalaisuuksia juuri sen takia, että saisivat jalansijan Georgiasta ja voisivat hallita sita. KLASSINEN temppu! "

    Luehan kuule alkuun vaikka sellainen klassikko kuin Etelä-Ossetian lyhyt lähihistoria: http://fi.wikipedia.org/wiki/Etel%C3%A4-Ossetia

    "Roistovaltio Venäjä pysyköön omalla puolellaan. "

    No niinhän se pysyykin ja pitää omiensakin puolta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sakashvilin takana. kirjoitti:

Tbilisissä on ollut isänmaallinen tunnelma näyttävässä mielenosoituksessa. Uuden Suomen toimittaja Jarmo Koponen kuvaa tunnelmaa vastaavaksi kuin Virossa vuonna 1991.

- Kansa on Mihail Saakashvilin takana. Nyt tehdään eroa Neuvostoliittoon, mikä jäi aikoinaan tekemättä, kun Georgian johtajaksi nousi Neuvostoliiton entinen ulkoministeri Eduard Shevardnadze. Samaan aikaan Baltian maat alkoivat kehittyä, analysoi Koponen Tbilisistä.

Toivotan vilpittömästi menestystä Georgian kansalle sen taistelussa riippumattomuudestaan roistovaltio Venäjästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu