Tästä kaikki alkoi huhtikuussa tänä keväänä;
Purolan surmatyöstä epäilty vangittiin
18.4. 16:18
KOTKA. Pyhtään Purolassa viime tiistaina paljastuneesta henkirikoksesta epäilty kotkalainen vuonna 1979 syntynyt mies vangittiin perjantaina Kotkan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä tappoon.
Vangitsemisoikeudenkäynti käytiin suljetuin ovin ja asiakirjat määrättiin salaisiksi.
Poliisi on edelleen vaitonainen myös kotkalaisen vuonna 1967 syntyneen miehen hengen vaatineen surmatyön tapahtuma-ajasta ja tekotavasta.
http://www.kymensanomat.fi/page.php?page_id=4&news_id=200835125280
Ja tämä asia käsiteltiin viime viikolla avoimin ovin Loviisan Käräjäoikeudessa näin;
Päätös odottaa mielentilatutkintaa
Pyhtään kirvessurmaa käsiteltiin Loviisan käräjäoikeudessa
12.08.2008
Huhtikuun puolivälissä Pyhtään Rantakujalla tapahtunut kirvessurma oli käsittelyssä Loviisan käräjäoikeudessa perjantaina. Syytetty on 29-vuotias kotkalaismies, joka oli kirveellä surmatun 40-vuotiaan miehen opiskelutoveri. Kotkalaismiestä syytetään uhrin murhasta, hänen autonsa luvattomasta haltuunotosta ja syytetyn naapurissa asuvan naisen uhkailusta. Syytetty kiisti syytteet loppuun saakka ja vetosi muistinmenetykseen. Mielenterveysongelmiin vedoten hän pyysi päästä mielentilatutkimukseen, mihin kaikki osapuolet suostuivat. Tuomaristo antaa lopullisen tuomionsa asiasta 22.8. kirjallisena ilman erillistä istuntoa. Syytetty pidetään siihen asti vangittuna.
Kirves heilui keskellä työpäivää
Surmatyö tapahtui Pyhtäällä tiistaina 15.4. Syytetty ja uhri olivat opiskelutovereita Etelä-Kymen Ammattiopistossa Kotkassa. Heidän oli määrä suorittaa työparina opiskeluun liittyvänä näyttötyönään asuinrakennuksen kunnostustöitä Pyhtäällä Rantakujalla. Miehet olivat aloittaneet työt maanantaina 14.4., ja tiistaiaamuna he menivät uhrin autolla työmaalle jatkamaan töitä. Uhri oli soittanut äidilleen klo 11 maissa, ja naapurit olivat nähneet miehet tupakalla keskustelemassa klo 12.30. Klo 13 jälkeen syytetyn naapuri näki tämän saapuvan kotiinsa autolla, ja myöhemmin uhrin auto löytyi syytetyn pihasta ja avaimet hänen kotoaan. Illalla uhri löytyi surmattuna työmaalta. Surmatyön on päätelty todistajien lausunnot huomioonottaen tapahtuneen puoli yhden ja yhden välillä.
Veriset vaatteet löytyivät
Surmatyö tehtiin kirveellä, jolla uhria oli lyöty takaraivoon ja päähän useita kertoja. Todistusaineiston perusteella on päätelty, että ensimmäinen isku yllätti uhrin takaapäin, minkä jälkeen hän yritti paeta mutta lyyhistyi lopulta maahan. Syytetty sanoo, ettei hän muista mitään surmatyöajankohdan tapahtumista.
- Muistan sen, että teimme yhdessä kiiloja, ja seuraava muistikuvani on kotoani, missä olin haalarit päällä. En muista, miten olen päätynyt sinne. Luulin, että olin saanut kyydin, sanoi syytetty.
Kotoaan syytetty lähti vaihtamaan vaatteita opiskelupaikaansa, josta hänen työvaatteensa löydettiin. Tutkimuksissa niistä löydettiin pieniä määriä sekä syytetyn että uhrin verta ja dna:ta. Puolustus yritti parhaansa mukaan vakuuttaa, ettei veriroiskeiden löytyminen kirvesmiehen vaatteista ollut epätavallista.
- Olen työskennellyt surmatun kanssa jo pidemmän aikaa, eikä haalareitani ole koskaan pesty, sanoi syytetty.
Hän ei kuitenkaan osannut nimetä yhtään konkreettista tapausta, josta veriroiskeet olisivat voineet tulla vaatteisiin. Lisäksi rikaspaikan teknisestä tutkinnasta vastannut Markku Nissinen piti erityisesti kengistä löytyneitä veritahroja tuoreina ja muutenkin sellaisina, etteivät ne olisi voineet syntyä normaalista työnteosta. Puolustusasianajaja Pasi Majuri myönsikin loppupuheenvuorossaan, että syytetyn vaatteet olivat todistetusti olleet rikospaikalla surmatyön aikaan.
- Tuomariston tehtäväksi jää päättää, kuka vaatteiden sisällä oli, hän sanoi.
Puolustuksen esittämät näkemykset siitä, että paikalla olisi saattanut olla murhahetkellä myös kolmas, mahdollisesti vasenkätinen henkilö, eivät kuitenkaan saaneet tukea sen enempää rikostutkinnasta kuin silminnäkijöidenkään lausunnoista.
Sopimattomia mielenterveyslääkkeitä
Syytetyllä kotkalaismiehellä oli mielenterveysongelmia, ja hän oli hakeutunut aiemmin hoitoon, koska omien sanojensa mukaan kärsi aggressiivisista tuntemuksista, vainoharhaisuudesta, impulsiivisesta luonteesta ja empatian puutteesta. Syytetty ei kuitenkaan ollut todistajien mukaan aiemmin käyttäytynyt aggressiivisesti muita kuin naapuriaan kohtaan, jota hän oli uhkaillut. Vaivoihinsa mies söi lääkkeitä, jotka aiheuttivat muistikatkoksia. Lisäksi hän oli kevään aikana valittanut lääkkeiden olevan liian mietoja, kertoivat todistajat.
Syytetty oli myös surmatyötä edeltävänä päivänä ilmaissut halunsa keskustella ystävänsä kanssa mahdollisesti ahdistukseensa liittyen. Alkoholi liittyi asiaan siten, että työmiehet olivat syytetyn mukaan nauttineet työtä tehdessään pieniä määriä viskiä, ja syytetyn kerrottiin myös haisseen ”vanhalle viinalle” surma-aamuna. Sekä syytetty että todistajat kertoivat syytetyn ja uhrin olleen hyvissä väleissä, eikä mitään riidan aiheita heidän välillään ollut tiedossa. Teon motiivi jäikin epäselväksi, kuten syyttäjä loppulausunnossaan totesi. Syyttäjä vaatii kuitenkin murhatuomiota ja elinkautista vankeusrangaistusta tapauksen erityiseen raakuuteen vedoten.
http://www.loviisansanomat.net/
Eli kyllä mieli veti taas matalaksi,kun tuollainen uutinen tuli eteeni, kun kuulin ko. tapauksesta. Itse olin tuolloin vielä Ekamin kurssilla, mutta en samalla kuin syytetty ja uhri, tunsin heidät suhteellisen hyvin ulkonäöllisesti ja olin joskus vaihtanut heidän kanssaan muutaman sanasen koulun käytävällä. Itse järkytyin jo silloin kun tämä tapaus tuli ilmi, koska ihmettelin kovaan ääneen miksi kyseisiä kavereita ollut näkynyt aulassa tai pihalla tupakoimassa. Sillon joku heidän kurssilla olleista ilmaisi toisen olevan poistunut keskuudestamme ja toisen olevan poissa todella pitkään muista syistä...
Uhrin omaisille otan todella suuresti osaa ja jaksamista!!!
P.S. Anteeksi että otin asian näin esille, mutta asia kyllä jäi kalvamaan minuakin sen verran, että oliko kyseessä tappo vai murha!?!

Vastaukset 12
Vanhimmat
Tänävuonnako?
tältä vuodesltä, joten eiköhän se tänä vuonna ole käynyt.
Todella järkyttävän oloinen tapaus. Otan osaa omaisten ja tuttavien puolesta.
Tuo epäilyn/tekijän psyykelääketys kyllä pisti pahasti silmään, että tuoko nyt sitten on sen "avohoidon tarpeellisuuden tulos", joista lehdet kirjoittavat ja politiikot puoltavat yhtenään ???
No, tämä nyt on ilmeisesti joku kuntoutuksessa ja siinä ihan hyvin pärjänneen yksilöllinen tapaus. Joten en jaksa sen enempää yleistää, koska en tunne tapausta sen paremmin...
avokätisesti psyykenlääkkeitä?
Olen kuullut, että eräässä paikassa annetaan pieniä valkoisia pusseja ja siellä on sitten pillereitä joka tuntemukseen.
Ehkäpä ei kuitenkaan vihanhallintaan.
Vaiko henkilö joka myy niitä tiskinalta.
Onhan noita kauppiaita, varsinkin nyt kun koulutkin alkoi niin alkaa eri rappusissa laukkaamaan kummaa ja epätavallista väkeä epätavallisiin aikoihin. Koululaiset tarttee helpotusta, kun heitä kiusataan erillaisuutensa tähden.
Koulu on kuin Keskusvankila. Ei siellä pärjää tavallinen Rivi-oppilas / rivivanki?
tiskin alta.
Kuuntele ja katsele avoimin silmin, niin ehkäpä se ennepitkää selviää sinulle???
Vaan sen sanon, että kotiväen kärsimys on ollut kaamea.
Tää murhaoikeudenkäyntijuttu on julkaistu? Ei oo kymärissä eikä ankkurissa ainakaan näkynyt.
Tuossahan se oli jo aloitusviestin lomassa. Siitä on suora linkki Loviisan Sanomiin, jossa se on etusivulla (ainakin vielä). Siellä on myös kuva "murha-kirveestä", joka ei ole ollut tuossa aloituksessa.
Surullinen tapaus todella. Otan itsekin osaa niin uhrin kuin vangitunkin omaisten ja tuttavien suruun. Samalla toivon jaksamista heille tulevaisuudessakin!!!
Mistähän tämäkin epäilty on saanut tuollaisen lääkityksen, jotka vaikuttivat muistinmenetyksiin, yms.?
Onko todellakin jokainen "maanisdepressiivinen-tapauskin” ulkona avohoidossa tätä nykyään, kun tarvittavaa henkilökuntaa ja tarvittavia hoitopaikkoja ei ole riittävästi Kotkassa?
Jos paikkakunnallamme ei ole riittävästi perusterveydenhuollon tarpeisiin riittävää kapasiteettia edellä mainituista asioista, niin mitä jää vielä mielenterveys- ja päihdeongelmaisten hoitoon?
Ainakin tässä yksittäisessä tapauksessa tulee erittäin paljon puutteita esiin jo tuota juttua lukiessa, että parantamisen varaa on Kaupungissamme jo monessakin eri suhteessa. Ensiksi kannattaisin hoitolaitoksien kapasiteettien suurentamista ja lisähenkilökunnan palkkaamista, että tämä tälläisten henkilöiden hoito voitaisiin taata ja hoitaa loppuun johdetun tarkkailun alaisena. Itse olen ainakin saanut sellaisen kuvan näiden avohoidossa olevien määrästä ja "vapaaksi pääsyn" ehdoista, että itse itseään lääkitsevien määrä on ihan liian suuri ja tilanpuutteen takia "kotihoitoon" pääsee liian helposti.
Tämän takia näihin kohtiin mielestäni tulisi ottaa entistä enemmän kantaa, kun seuraavan vuoden budjettia tehdään ja terveydenhuollon määrärahoja jaetaan. Sitä mistä tähän lisärahaa tulisi en tiedä, mutta ei ainakaan liikaa keskittämällä hoitolaitoksia ja vähentämällä paikkakunnalla jo olevaa ammattitaitoista henkilökuntaa. Nämä toimenpiteet tulee kuitenkin enenevässä määrin nostamaan yksityisten hoitopaikkojen ostopakkoa ja tuomaan Kaupungille lisälaskua hoitotakuiden ylläpitämiseksi näiden paineen lisääntymisien jälkeen. Mikäli Kaupunki aikoo vielä jatkaa tällä linjalla eteenpäin, niin sen kirstua tullaan todella pahasti rokottaamaan seuraavilla vaalikausina. Toivoisin siis asian ottamista esille heti seuraavan terveydenhuollon budjetin suunnitteluvaiheessa.
Muutenkin Kotkalle tulee samoja kustannuksia nostamaan myös ikääntyvät ikäryhmät ja tämäkin tuo oman osansa pahentamaan Kaupungin kirstun tyhjenemistä.
R. Mänttäri
Perussuomalaiset
- Mieti ja liiku mielesi terveeksi! -
lääkeriippuvaisten ylilääkitys tai sitten masentuneelle ikä-ihmiselle määrättyt pillerit joiden tuloksena on lääkehumalainen vanhus.
Tuttavallani on ollut tapana oirehtia keväisin ja syksyisin. Hyvinä kausina hän on ollut seurallinen, huumorintajuinen ja kaikkineen hauska juttukaveri.
Viimeisimmän masennuksen jälkeen hänelle annettiin uusi lääkitys.
Nyt tämä tuttavamme/ystävämme on maahan tuijottava, hitaasti liikkuva, tuskin mitään puhuva olento.
Kenellä on oikeus raunioittaa lääkekokeilullaan toinen ihminen lähes olemattomuuden tilaan.
Tässä olisi kyllä perussuomalaisillakin pohtimisen paikka.
Tuntemani henkilö ei tottatotisesti ole ainoa laatuaan.
mitä halusinkin tuossa aiemmin sanoa. Nämä lääkekokeilut ja niiden seurauksetkin ovat olleet monien nähtävissä jo ihan tavallisessa arkipäivässäkin. Sen takia perään kuulutankin tuon paikkakunnalla (vielä olevan) ammattitaitoisen henkilökunnan palkkalistoilla pitämiseen ja tämän lääketieteidein "harrastelijoiden" ohjaamisen pätevämpien kolleekoiden silmien alla, sillä kuka on sitten viime kädessä vastuussa kun joku henkilö kuolee hoitovirheen kautta?? Juuri lääkiksestä ulos tullut henkilö vai samaa jo monta vuotta tehnyt henkilö? Tietenkään kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta kai tähänkin luulisi olevan jonkinlainen tarkaisu olemassa kuin, että esim. hoitajia palkataan/kutsutaan töihin jo ennen päästötodistuksen saantia. Tämä ei tietenkään ole vain yksin terveydenhuollon ongelma vaan se koskee kaikkia muitakin aloja. Välillä tuntuu, että näitä "puoli-ammattilaisia" otetaan töihin jo 1,5 vuoden koulutuksen jälkeen ja heiltä vaaditaan jo silloin täyttä ammattilaisuutta.
Onko se sitten oikein, että hän joutuu yksin pärjäämään vajaalla ammattitaidollaan ilman minkäänlaista varsinaista ammattiin onjausta ja virheitä tekemällä? Tässäkään ei voi tietenkään kaikkia oppilaita yleistää, mutta vaara virhearviointiin on alalla kuin alalla suuri.
- Mieti ja liiku mielesi terveeksi! -
omaisten suruun? Heidänkin tuskansa saattaa olla lähes ylivoimainen.
En ymmärrä ihmistä joka tuo nettiin keskusteltavaksi toisten ihmisten katastrofin. Tuotko sitten jos omassa lähipiirissä sattuisi jotakin samansuuntaista, tarkan selvityksen yleisölle luettavaksi?
Työkaverinsa kirveellä surmannut kotkalaismies tuomittiin murhasta
26.6.2009 15:30
KOTKA. Helsingin hovioikeus totesi perjantaina opiskelu- ja työkaverinsa kirveellä surmanneen kotkalaismiehen syyllistyneen murhaan. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut Loviisan käräjäoikeuden tammikuussa tekemää päätöstä lähettää surmatyön tehnyt mies pakkohoitoon, eli hän ei joudu vankilaan. Lisäksi hovioikeus vapautti miehen noin 20 000 euron korvauksista, jotka käräjäoikeus oli määrännyt maksettavaksi uhrin omaisille.
Vuonna 1979 syntynyt kotkalaismies surmasi työkaverinsa kirveellä 15. huhtikuuta viime vuonna, kun he olivat korjaamassa Pyhtään Purolassa sijaitsevaa omakotitaloa. Mies oli lyönyt kumartunutta kaveriaan viisi kertaa kirveen terällä päähän.
Surmatyön jälkeen mies oli ottanut käyttöönsä uhrin henkilöauton, jolla hän oli ajanut kotiinsa Karhulaan. Uhrin ruumis löydettiin illalla klo 18.53 rakennuksesta ja poliisi otti epäillyn kiinni kotoaan seuraavana aamuna.
Hovioikeus katsoi, että miehen uhrin päähän kohdistamat yhtäjaksoisesti ja vielä uhrin lattialla puolustuskyvyttömänä maatessa kohdistamat useat kirveen iskut osoittavat sitkeää ja päättäväistä surmaamisyritystä. Hovioikeus myös katsoi, että surmaaminen on tehty erityisen raa’alla tavalla ja täyttää murhan tunnusmerkistön.
http://www.kymensanomat.fi/Online/2009/06/26/Ty%F6kaverinsa+kirveell%E4+surmannut+kotkalaismies+tuomittiin+murhasta/200937301615/4
on se kumma kun nimiä ei paljasteta mutta esim tämän sieppaajan tuntevat kaikki.'
minkä niminen oli kuopion surmaaja?ei tietoa...
eli jos sieppaat jonkun ja vaadit 10 miljoonaa nimesi päätyy kaikkii mahdollisiin julkaisuihin.
mutta jos tapat vain randomisti porukkaa kirveellä tai aseella vaikka keskellä toria,nimeä ei julkaista.