Miksi aina

Adventistit uhmaavat jumalaa ja yrittävät saada tyhmiä ihmisiä alistumaan heidän ikeensä alle.

Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? [Luuk. 11:46; Gal. 3:10]
12132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Adventisti on täydellisen uskovan piraattikopio koska hän vetoaa lakiin ja sunnuntaipedonmerkkiin.

Äänestä
  • Tuossa eräs halusi, että keskustellaan muista asioista, että kait se koskisi sinuakin.
    Nythän sinä nostat uudestaan ja uudestaan asioita jo purtuja asioita kk.sta ja vuodesta toiseen.

    Eli pallo on sinulla.

    Äänestä

No, selitäpä sitten, miksi Jumala laittoi juutalaisille sellaisen ikeen, ettei ihminen voinut sitä kantaa?
Vai laittoiko juutalaiset itse sellaisen ikeen, jota ihmiset eivät jaksaneet kantaa?

Mikä on sovelias ies, Jumalan tahto vai ihmisen rakentama oppinäkemysrakennelma?

Eikö evankeliumi kanna tietoisuutta hyvästä, mitä ei kannata tehdä ja kun sitä ei tehdä, niin silloin täyttyy Jumalan tahto täällä ajassa ja rakentaa käsien hedelmien kautta uskossa ollen rakkautta ympärille.

Kaipaisin vastausta, että perustus löytyisi tuohon aloittajan ajatuksen syvimpään tarkoitusperään.

Tuollainen ajatuksen heitto jättää paljon kysymyksiä auki.

Äänestä
  • Jumalan tahto on eri kuin adventistin tahto.

    Oppinne on kulttimainen koska ainut totuus on adventtitotuus ja parantaako tilannetta väärään profeettaan uskominen?

    Äänestä

  • Sapattia voi viettää liittymättä adventtikirkkoon.

    Äänestä

  • Adventismi on suhteellisen raskasta ja stressaavaa jos adventismin ottaa tosissaan.
    Tietysti nimiadventisit pääsevät kaikkein helpoimmalla.

    Äänestä

  • 1:9   ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,

    Äänestä

  • adventisteihin? kirjoitti:

    1:9   ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,

    Entäpä, jos omassa sydämessäsi asuu vihan juuri.
    Olisiko siinä ainesta sanoihin "niskoitteleva".
    Entäpä sanat, jokainen on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla. Eikö me olla syntisiä ja vailla kirkkautta. Kristuksessa kirkastetaan ja vanhurkautetaan, mutta mitä se tarkoittaa?
    Tarkoittaako se, tetä edelleen vihan juurta kannetaan sydämessä? Kaikki tekomme on kuin saastainen vaate edessämme.
    Eli laki on pantu syntisille, sinullekin, meidän kaikkien lisäksi.

    Se on ohjenuora.

    Äänestä

  • Vaan kiehuttavat sappeaan ja heittävät jakeita ilman perustetta.

    Eli.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000037184587

    No, selitäpä sitten, miksi Jumala laittoi juutalaisille sellaisen ikeen, ettei ihminen voinut sitä kantaa?
    Vai laittoiko juutalaiset itse sellaisen ikeen, jota ihmiset eivät jaksaneet kantaa?

    Mikä on sovelias ies, Jumalan tahto vai ihmisen rakentama oppinäkemysrakennelma?

    Eikö evankeliumi kanna tietoisuutta hyvästä, mitä ei kannata tehdä ja kun sitä ei tehdä, niin silloin täyttyy Jumalan tahto täällä ajassa ja rakentaa käsien hedelmien kautta uskossa ollen rakkautta ympärille.

    Kaipaisin vastausta, että perustus löytyisi tuohon aloittajan ajatuksen syvimpään tarkoitusperään.

    Tuollainen ajatuksen heitto jättää paljon kysymyksiä auki.

    Äänestä

  • sisäinen asia_1 kirjoitti:

    Adventismi on suhteellisen raskasta ja stressaavaa jos adventismin ottaa tosissaan.
    Tietysti nimiadventisit pääsevät kaikkein helpoimmalla.

    Kun katselen adventisteja läheltä, jopa suvusta, en allekirjoita ko. kirjoitusta.
    Se on sairasta, sydämeltään sairasta panettelua.

    Äänestä

  • odottava.. kirjoitti:

    Vaan kiehuttavat sappeaan ja heittävät jakeita ilman perustetta.

    Eli.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000037184587

    No, selitäpä sitten, miksi Jumala laittoi juutalaisille sellaisen ikeen, ettei ihminen voinut sitä kantaa?
    Vai laittoiko juutalaiset itse sellaisen ikeen, jota ihmiset eivät jaksaneet kantaa?

    Mikä on sovelias ies, Jumalan tahto vai ihmisen rakentama oppinäkemysrakennelma?

    Eikö evankeliumi kanna tietoisuutta hyvästä, mitä ei kannata tehdä ja kun sitä ei tehdä, niin silloin täyttyy Jumalan tahto täällä ajassa ja rakentaa käsien hedelmien kautta uskossa ollen rakkautta ympärille.

    Kaipaisin vastausta, että perustus löytyisi tuohon aloittajan ajatuksen syvimpään tarkoitusperään.

    Tuollainen ajatuksen heitto jättää paljon kysymyksiä auki.

    Luukkaan evankeliumi:
    11:46   Mutta hän sanoi: "Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!

    Galatalaiskirje:
    3:10   Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, JOKA EI PYSY KAIKESSA, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."

    Suurta taistelua ei vielä silloin ollut painettuna!

    Äänestä

  • viittaukset kirjoitti:

    Puretaanpa.

    Galatalaiskirje:
    3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat LAIN TEKOIHIN, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, JOKA EI PYSY KAIKESSA, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."

    TS. ilman sovitusuhria, ilman Kristusta.
    >>>>
    Mutta Kristuksessa elävä, ei perusta uskoaan lain tekoihin, vaan Kristukseen, mutta sydämessään kunnioittavat Jumalan lakia, koska sydämestäni yhdyn Jumalan lakiin, niinkuin hekin, se on PYHÄ, osoittaa synnin, vie ristin juurelle, ym.
    Siinä ei tukeuduta omiin päätelmiin ja rakennelmiin.

    Että perustelepa uudelleen kysymys.
    Kerrot muuten, että sinun oman päätelmäsi mukaan toiset tukeutuvat lain tekoihin pelastuakseen.
    Sillä tiedolla saat käydä pyyhkimässä keisarinistuimella ajatuksesi pois.

    Sen verran tunnen adventisteja, että älä heitä pilkkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaan? kirjoitti:

Adventistit uhmaavat jumalaa ja yrittävät saada tyhmiä ihmisiä alistumaan heidän ikeensä alle.

Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? [Luuk. 11:46; Gal. 3:10]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu