Jos on Suomi-Soffalla ympärivuotinen tyhjennys-alennusmyynti, niin on Maskulla huonekalutoimitus
samaa luokkaa.
Teimme Kajaanin Maskuun huonekaluostoksen 10.05.2008 ja täydensimme sitä vielä 12.05.2008 ja sovimme, että huonekalut toimitetaan kesäkuun lopussa meille huonekalut koottuina ja sisälle
saakka. Huonekaluostokset olivat noin kahdeksan tuhannen euron luokkaa.
Kun huonekalut tulivat 27.06.2008 Kiitokuljetuksella ne jätettiin ulos vesisateeseeen, kokoamattomina, kolmelle Maskun kuormalavalle. Huonekaluista puuttui sängystä
pohja ja petauspatja, ruokapöydän tuolit eivät
olleet tilauksen mukaisia ja kesäkalusteet puuttuinvat kokonaan.Huonekalut toimitettin illalla klo 21 aikaan. Soitimme Maskuun heti seuraavaana aamuna. Asia ei kitenkaan edennyt
koska myyjä joka oli meille myynyt huonekalut oli kesälomalla ja soittopyyntöihimme ei vastattu.Elokuun alkupuolella sitten saimme
viimmeiset kesäkälusteet usieden pulinsoittojen jälkeen kotiimme, mutta vielä toimituksesta 12.08.2008 puuttuu yksi ruokapöydän tuoli.
Ostoksia Maskussa tehdessämme auositeltiin Tuohi-
tiliä siksi, että myyjä saisi jonkin palkinnon.
Emme ikinä enää tee ostokia Maskussa emmekä suosittele sitä kenelllekkään koska toimitukset
tapahtuvat milloin satuu, eivätkä sovitusti. Puhelinsoittihin ei vastata ja sovitusta toimituksesta kaikkia ei ole tomitettu vielä
1,5 kk jälkeenkään.
Maskun huonekalutoimitukset!
19
3424
Vastaukset
- koittinnen
politikkojen voiteluun ja koplaukseen.
En anna euroakaan siihen firmaan. - EiikinäMaskuun
Maskun slogan syyskuussa on "Osta nytten - maksa joulukuussa". Todellisuus on "maksa heti - saat tavarat joulukuussa (ehkä)". Ostimme kesällä huonekaluja Maskussa, toimitus luvattiin heinäkuun alussa, heinäkuun alku tuli - ja meni, kuulema lastaus laivasta kesti (en ole koskaan kuullut laivasta joka seisoisi tuntiakaan liikaa satamassa). Toistaviikkoa myöhemmin oli ongelmia tullin kanssa, toimittaja kuulema ei ollut lähettänyt kaikkia papereita (tavallisesti tämä tarkoittaa että toimittaja ei näe rahoja tilillään). Tämän jälkeen ei enää suostuttu kertomaan toimitusta, kovien keskustelujen jälkeen toimitettiin yksi osa, loput kuulema tulee kun Sampo on selvittänyt sotkunsa. Nyt eletään syyskuun loppua eikä maksetuista huonekaluista ole vieläkään mitään tietoa.
- EI MASKU HUONEKALUJA
Mulla kävi samalla tavalla. Ekalla kerralla tilasin tonnin nahkasohvat kesäkuussa. Ensin odotin luvattua 6 vkoa. Sen jälkeen soitin ja kyselin perään. Ilmoittivat että tuleekin joulukuussa. En hyväksynyt joten kauppa purettiin ja sain rahat takaisin. Toisella kerralla en muistanut tätä tapausta joten menin ja ostin lipaston. Ilmoitettiin että saan sen 3 päivässä kun tuovat sen Hyvinkään varastolta. Soitin 4. päivänä ja koko kauppakirjan osaa ei ole merkitty tilatuksi varastosta. Tosi kurjaa! Onneksi ei maksanut paljoa, mutta seuraavaalla kerralla EI IKINÄ ENÄÄ MASKUUN OSTOKSILLE. Samaisena viikonloppuna menin Sotkaan ostamaan tonnin edestä huonekaluja ja toimitus oli tiistaina. Eli SOTKA on PARAS!!!
- eksä
Samaa mieltä, nimenomaan Kajaanin Maskusta. Epärehellistä, asiakasta aliarvioivaa, liian kokematonta toimintatapaa kaikkinensa. Toimitusta odotteleva, toisen ja viimeisen kerran Maskuun tilauksen jättänyt, ex-asiakas
- pettynyt maskuun
Masku jatkaa samalla tyylillä vieläkin.
ostimme heinäkuussa 2011 ruokaryhmän jonka piti tulla 2pv, 1vkon tai 4vkon päästä. maksoin vaaditun käsirahan ja sain vain odottaa, kun 3kk oli kulunut menin kyselemään samaan liikkeeseen samaa ryhmää ja vielä sitä myytiin mutta nyt ilmoitettiin sen tulevan joulukuussa eli minun olisi vielä pitänyt odottaa yli kuukausi, sillä kun paljastin minulla olevan varaus sain kuulla sen olevan samassa kontissa. kummallinen tyyli tehdä kauppaa, pidetään asiakkaan rahat kiinni monta kuukautta. Myyjätkin valehtelevat sekä myös reklamaatiopäällikkö. taitaa tulla paljon valituksia kun on pitänyt palkata semmoinen kaveri! en koskaan mene maskuun enää!
- Topi Tuohikortti
Huonekalut piti toimittaa kahden viikon päästä. Masku unohti hankkia osan tilausta. Vajaata tilausta ei kuulemma kannata tuoda. Alkuperäinen puuttunut tilaus ei tullut koskaan.
Myyjälle ei kelvannut luottokortti maksuun, vaan kaveri sanoi, että Tuohitili on ainoa maksutapa. Laskun luotokortista voi toki maksaa heti. Korko on toistakmmentä prosenttia, vaikka asuntolainakorko pyörii kolmen nurkilla.
Topi on logistiikan asiantuntija.
Ainoa varma on, että huonekaluja ei näy, silloin kun on sovittu.- Retkujen asussa
Logistiikan asiantuntija Toivo Sukari voisi ymmärtää pukeutua kunnioittavasti, kun tulee käräjäoikeuteen vastaamaan syytteisiin (14.11.)
Topilla oli t-paita ja siniset farmarit. On mylitarjontaa huonekalualalla.
- jk
vai niin
- halpaostos
miksi hyvät immeiset ostatte kiinalaisia ja malesialaisia kaluja Maskusta ja sitten valitatte toimitusaikoja? Tietenkin siksi kun ne ovat halpoja ? Halpaa saa aina odottaa, kiinalaiset ovat kiinalaisia, ostittepa ne Maskusta, Askosta, tai Sotkasta, tai Vepsäläiseltä.
- Hävetköön!!
Topilla oli taas tänään raastuvanoikeudessa siniset farmarit ja paidan napit auki suurimmalta osin. Melkoista epäkunnioitusta elättäjiä eli sohvan ostajia kohtaan.
Ilkka Kanerva oli toista maata. - Nizzan Masku
Topi myy Nizzan ökyhuoneistoa kovaalla paineella. Yhtiövastike on 5.000 euroa, ei siis vuokra kuussa. Mies ehtii käydä lukaalissa kahdesti vudessa.
Sisustus on paljon sohvaa ja suurtalouskeittiötä muistuttava.
Myyntikate on kohdallaan, kun on varaa pitää iso lukaalia merimaisemalla. Varaa on ilmeisesti alentaa hintoja ja hoitaa, että tavara on ajoissa asiakkaalla. Luulisi olevan luotto- ja maksukykyä pitää tavarat varastossa. - Kilpailutalous
Suomessa vallitsee markkinatalous. Se tarkoittaa, että jos eivät hinta, valikoimat, toimitus, omistaja miellytä, ei tarvitsee ostaa. On kilpailevia huonekalukauppiaita.
Turhaa on valittaa myöskään kuppiloiden kahvihinnoista. Jos on vähänkin liikaa hintaa, en osta.
En myöskään vie kahvikuppia ja muutakaan tiskikärryihin paitsi omassa työmaaruokalassa. En siivoa pöytiä. Henkilökuntaa oikealla palveluasenteella löytyy helposti työnvälityksestä ja lehti-ilmoituksella.- Osta halpa sohva
Topi hämmästeli ja arvosteli kovin sanoin saamaansa syytettä.
Turhaan Topi hämmästelit, kun paukahti vankeutta ja kahdeksan kuukautta. Se on aika paljon. Selviät ensikertalaisena ehdollisella. Se edellyttää, että et tee uusia rikoksia. Mu
- Asiakaspalvelua?
Kävimme toukokuun alussa ensimmäistä (todennäköisesti myös viimeistä) kertaa Maskussa. Palvelu liikkeessä oli erinomaista, asiantuntevaa ja ystävällistä. Ostimme 3 kpl kotimaisia pieniä lipastoja ja toimitus luvattiin seuraavalle viikolle, kunhan tavarat tulevat vaan Hyvinkään varastolta.
No eipä tullunna tavarat niinkuin oli luvattu, parin viikon päästä soitin ja kysyin, missä mahtaa lipastot olla. Ei niitä oltu kuulema ehditty purkaa kuormasta, lupasivat soittaa kunhan varastomies purkaa kuormat. Hah, arvatkaapa soittiko?? NO EI.
Taas seuraavalla viikolla soitetltiin ja kyseltiin, myyjä lupasi hetken päästä soittaa takaisin, kunhan selvittää tilanteen. No eipä soittanut sit kuitenkaan.
Tämä tarina toistui monta kertaa, ei soittoja, ei lipastoja, ei txt-viesti-ilmoitusta tavaroiden saapumisesta.
Useiden viikkojen jälkeen vihdoin saimme tilauksemme ja yllättäen useampi lipastojen puuosa oli rikki :( ja taas puhelu Maskuun, myyjä ilkesi vielä syyttää meitä, että meillä olisi jonkinlainen asenneongelma HEH HEH, vitsikkäitä ovat nuo Maskun myyjät. Annoimme tasan viikon aikaa, että saamme ehjät osat tilalle..yllätys oli melkoinen, koska ne osat todellakin tuli viikossa postin välityksellä suoraan valmistajalta niinkuin oli puhelimessa sovittu. MUTTA nekin osat olivat rikki. Tässä vaiheessa katkesi pinna ja annetaanpa paskan olla.. :( laitoin sähköpostia henkilöstöpäällikölle ja muutamalle muullekin, ja kyselin onko oikeanlaista asiakaspalvelua tuollainen, arvatkaapa sainko vastauksen noihin posteihin :) NO EN. - marko 69
Maskusta viimeviikolla sängyn ostin toimitus luvattiin 14.12. Eipä kuulunut mitään 14.12. kukaan ei edes vaivaitunut ilmoittaa ettei sänkyä tule. Tänään sain peruttua kaupan. Laitoin sähköpostia Maskun markkinointijohtajalle, mutta eihän sieltä vastausta tullut. Tämä olikin ensimmäinen ja viimeinen ostos Maskusta. Niin ja Hyvinkään varastolta piti sänky tulla, olisiko sielä päässä kirveellä töitä.
- jjkopoo
vai niin
- Maskuun pettynyt
Täytyypä sanoa, että sama tilanne muissakin Finnlandia/Masku liikkeissä.
Me tilasimme 25.11.2012 ison satsin huonekaluja uuteen kotiimme. Kerroimme jo tilaus vaiheessa Ideaparkin Finnlandia Kalustetalon myyjälle, että meillä on muutto edessä tyhjään taloon ja tarvitsemme kaikki tilaamamme huonekalut ehdottomasti heti tammikuun ensimmäisenä arkipäivänä.
Kun tuotteita ei alkanut kuulumaan 2.1. soitimme myyjälle ja hän lähti "selvittämään" asiaa. Mitään vastausta ei kuulunut joten soitimme uudestaan kolmena päivänä peräkkäin useita kertoja. Kertaakaan myyjä ei soittanut meille päin ja infonnut miten tilanne etenee. Lopulta myyjä sanoi että voisimme hakea osan tuotteista itse läheisestä Maskun liikkeestä. Kun menimme hakemaan tuotteita, löysä Varkauden Maskun myyjä sanoi, ettei hän ole löytänyt tuotteita vaikka oli luvattu, että tuotteet on varmasti haettavissa. Kun jouduimme lähtemään tyhjinkäsin pois liikkeestä, soitin myyjälle ja purin kauppamme (olimme olleet jo melkein viikon ilman huonekaluja talossamme).
Parin tunnin päästä liikkeen esimies soitti ja sanoi, että joudumme maksamaan 30% "kohtuullisina" korvauksina kaupan purusta johtuen. Perusteluna kyseiseen summaan tuli selityksiä tuotteiden arvonalennuksesta, tuotteiden joita ei ollut edes toimitettu meile. Miten tuotteiden arvo voi alentua kun niitä ei ole edes käytetty, saatika toimitettu.
No asia lähtee nyt kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn.
Mutta mitäpä muuta voisi odottaakaan velkasaneerauksessa olevan emoyrityksen toiminnalta.
Joten varoituksen sana. Alkää koskaan ostako mitään Maskusta tai Finnlandia kalustetaloista. Joudutte taatusti kärsimään tavalla tai toisella. - Juuri nyt ei jaksais
Perkele.
Tavaraa Maskusta, Divaani vääränkätinen, runko rikki,
On se hiano mesta, pitäisi alkaa ostaa suoraan esittelytuote puoleen hintaan niin ainakin näkisi mitä tuli just ostettua kuten myös tuotteen kunnon.
Aikaisemmin tuotteen tulleet ajallaan ja ehjänä, mutta.....jollain ollut huikka paha maanantai. Huomenna setvimään asiaa, katsotaan kauanko pinna kestää myyjän vastauksia - Anonyymi
Boikotoin Maskua. Ei välitetä asiakastyytyväisyydestä tai tulla vastaan missään. Asiakas on aina oikeassa- ainakin jos haluat että hän palaa liikkeeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956797Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982