ARKA ASIA

Kun piti sensuroida.Kyllä veronmaksajien pitää saada tarvittaessa arvostellakin.
212908
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Millä perusteella päiväkotien toiminnasta aloitettu keskustelu piti poistaa ja kenen toimesta???

Juuri kun keskustelu lähti käyntiin.

Taisi todellakin olla arka asia, uskomaton juttu.
Aamupostin sivuillako se keskustelu sitten halutaan käydä, vai mahtaako onnistua sieläkään.

Jos tällä palstalla on "sheriffi" niin voitko valaista, miksi näin on toimittu?!

Äänestä

Ihmeeellistä toimintaa täällä, höh sanon minä...

Äänestä

Se käy aina näin. Arvostelet sitten päivähoitoa tai koulujen toimintaa, saat aina kylmää vettä niskaan. Edes oman lapsensa oikeuksia ei voi puolustaa leimaantumatta hulluksi tai juopoksi (vikahan on aina kotioloissa). Jos maallikkona erehdyt suusi avamaan kasvatusasioiden epäkohdista, sinut vaiennetaan ja jätetään asiasi kanssa ihan yksin. Pahimmassa tapauksessa vielä porukalla leimataan.
On siis ihme, että kukaan edes uskalsi ylipäätään kertoa päiväkotien ongelmista julkisesti.

Äänestä
  • Olipa kerran HYK:n yläasteella vanhemmille suunnattu mielipidekysely, no kuinka ollakaan vastaukset eivät tyydyttäneet opettajia. He sitten leimasivat kyselyyn vastanneet vanhemmat lastensa manipuloimiksi tossukoiksi, joilla ei ole omia mielipiteitä... Ei voinut kuin ihmetellä, no sitä sai kyllä ko. koulussa muutenkin.

    HYK:n yläasteesta huolimatta kohta meillä juhlitaan maisteria.

    Äänestä

Kommentoin uudelleen Hyvinkään päivähoitoa. Päiväkodin johtajilla ei ole mitään päätäntävaltaa. Miten voi syntyä positiivista ilmapiiriä, kun kaikki sanellaan ylhäältä ja yhden ihmisen toimesta. Organisaatiossa on johtamisongelma. Johtamismalli on vanhanaikainen ja se pitäisi kiireesti saattaa tälle vuosikymmenelle. Jo vanha totuus on se, että kun ihmiset saavat itse olla suunnittelemassa toimintaansa, he myös sitoutuvat siihen.

Äänestä

naurettavaa sensuroida keskustelu!!!Jos nyt palauttaisitte sen takaisin vai kirpaisiko totuus liikaa??Onneksi oma lapseni on jo mennyt kouluun, pelkkä ajatuskin tuollaisesta käytöksestä lapsia kohtaa pistää vihaksi!!Pitäisi varmaa kohdella samalla mitalla näitä lastenhoidon "ammattilaisia"..

Äänestä

Asiallista olisi liittää mukaan myöskin oma nimi, jos arvostellaan noinkin rankasti. Puskista on helppo huudella.

Ja lisäksi kannattaa miettiä onko Suomi24-palsta oikea paikka keskustella tuollaisesta asiasta vai pitäisikö asia käsitellä ensin ko. henkilöiden/heidän esimiesten/vastaavien virkamiesten kanssa naamatusten. Jos sisäinen käsittely ei tuota tulosta, voi minun mielestäni avautua asiasta netissä.

Äänestä
  • On tosi hyvä, että on vielä olemassa tällainen paikka mihin voi tuntemattomana kirjoittaa epäkohdista. Omalla nimellä ei ikinä kannata alkaa taistelemaan "tuulimyllyjä" vastaan.

    Äänestä

en pysty kyllä kommentoimaan asiasta. kun ei tiedä asiasta mitään.. ja en varmaan ole yksin

Äänestä

asia on ilmoitettu nyt usempaan paikkaan ja jotain seurauksia sillä kuitenkin tulee olemaan. ylemmät tahot tuntuivat ottavan asian vakavasti. itse olen saanut siitä palautetta ihmisiltä että ei koskaan saisi yleisesti mainita tälläisiä asioita, mutta mielestäni minulla on siihen oikeus koska kuitenkaan en ole yksittäisiä henkilöitä maininnut vaan puhunut yleisesti mieltä askarruttavista asioista. =)

Äänestä
  • Mielestäni asioista pitää puhua eikä lakaista hyssytellen maton alle. Selvästikin tämä aihe on herättänyt kiinnostusta, joten suotavaa onkin, että pallo on heitetty eteenpäin. Onko asiassa jotain salailtavaa, kun yleistä keskustelua ei sallita?? Toki positiivisetkin kokemukset päivähoitopaikoista kiinnostavat, eli myös niitä kehiin!

    Äänestä

  • Oletko tullut ajatelleeksi, että kirjoittamasi tekstit saattavat haitata kyseisen päiväkodin toimintaa, myös asiallisesti työnsä hoitaneiden tätien työtä?

    Äänestä

  • toinen lukija kirjoitti:

    Oletko tullut ajatelleeksi, että kirjoittamasi tekstit saattavat haitata kyseisen päiväkodin toimintaa, myös asiallisesti työnsä hoitaneiden tätien työtä?

    ...sensurointipuuhaa täällä. Kenen toimesta/vaatimuksesta, olisi kiva tietää.

    Mutta hyvä, että sinä alkuperäinen viestin kirjoittaja, olet vienyt asiaa eteenpäin! Ja hyvä, että toit asian esille täällä... muutenhan tällaiset epäkohdat jäävät helpsti kokonaan pimentoon.

    Äänestä

  • en missään vaiheessa ole sanonut että tälläisiä asioita ei saisi sanoa, vaan pitää varoa sanomisiaan, sillä vaikka suomessa onkin sananvapaus, ei aivan kaikkea saa puhua.Tottakai on tärkeätä että vanhemmat saavat tietää lastensa hoidosta, mutta pitää varoa ettei mustamaalaa sellaisia työntekijöitä jotka hoitavat hommansa hyvin, niitä kuitenkin onneksi suurin osa hoitajista vielä on :) päiväkodin nimen olisi voinut jättää mainitsematta, vasta sitten jos mitään ei tapahdu vaikka asiaa veisit eteen päin, voisi enemmän siitä täällä avautua..
    ja olisi hyvä muistaa se vaitiolovelvollisuus..

    Äänestä

  • jop2 kirjoitti:

    ...sensurointipuuhaa täällä. Kenen toimesta/vaatimuksesta, olisi kiva tietää.

    Mutta hyvä, että sinä alkuperäinen viestin kirjoittaja, olet vienyt asiaa eteenpäin! Ja hyvä, että toit asian esille täällä... muutenhan tällaiset epäkohdat jäävät helpsti kokonaan pimentoon.

    Olen itse vanhempi ja ollut tyytyväinen. Mielestäni ei voi mustamaalata kaikkia henkilökunnasta jos joku yksittäinen henkilö tehnyt jotain, ja onko edes tehnyt??? Ja oliko edes sen päiväkodin henkilökuntaa? Luin kirjoituksia tällä palstalla aikaisemmin ennen sensuuria ja silloinhan oli kesätoiminta-aika, eli suurin osa pk.n varsinaisesta "aikuisväestöstä" oli lomalla. Pk.ssa pyöri paljon väkeä eri päiväkodeista. Ja muutenkin,kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
    Henkilökunta yrittää parhaansa, sillä alalla ei voi olla vuotta kauempaa jos ei pidä lapsista.(Itse en siihen pystyisi.)
    Annetaan heidän keskittyä tehtäväänsä. Toivoisin, että ensi kerralla juttelisit ensin esim. pk.n johtajan kanssa ennen kuin mustamaalaat ketään takanapäin. Ei ole reilua. Mutta kait se kuuluu tähän nykyajan meininkiin...
    Lapseni ovat siellä tykänneet olla ja pitävät omista hoitajista. Kiitos heille siitä että jaksavat hoitaa.

    Äänestä

  • sohvi kirjoitti:

    Olen itse vanhempi ja ollut tyytyväinen. Mielestäni ei voi mustamaalata kaikkia henkilökunnasta jos joku yksittäinen henkilö tehnyt jotain, ja onko edes tehnyt??? Ja oliko edes sen päiväkodin henkilökuntaa? Luin kirjoituksia tällä palstalla aikaisemmin ennen sensuuria ja silloinhan oli kesätoiminta-aika, eli suurin osa pk.n varsinaisesta "aikuisväestöstä" oli lomalla. Pk.ssa pyöri paljon väkeä eri päiväkodeista. Ja muutenkin,kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
    Henkilökunta yrittää parhaansa, sillä alalla ei voi olla vuotta kauempaa jos ei pidä lapsista.(Itse en siihen pystyisi.)
    Annetaan heidän keskittyä tehtäväänsä. Toivoisin, että ensi kerralla juttelisit ensin esim. pk.n johtajan kanssa ennen kuin mustamaalaat ketään takanapäin. Ei ole reilua. Mutta kait se kuuluu tähän nykyajan meininkiin...
    Lapseni ovat siellä tykänneet olla ja pitävät omista hoitajista. Kiitos heille siitä että jaksavat hoitaa.

    ei alkuperäinen kirjoittaja missään vaiheessa yleistänytkään, puhui yleisesti että sellaista toimintaa ollut. ja hän kyllä mainitsi niistä ihanista aikuisista siellä, hän vain ihmetteli joidenkin toimintaa. ja kuten sanottu me vanhemmat emme huomaa ihan kaikkea. mut hyvä että teillä positiivinen kokemus.ajattelin vain oikaista tämän että mielestäni alkuperäinen kirjottaja ei mustamaalannut kuitenkaan ketään.

    Äänestä

perusturvalautakunta

Äänestä
  • Hyvä että alkuperäinen keskustelun aloittaja kertoi, että asia on menossa jo eteenpäin.

    Pelästyin jo, että kyseisen keskustelun aloittaja olisi jo saanut huutia, ja näin ollen joutunut pyytämään keskustelun poistoa.

    Mielenkiinnolla jään odottelemaan miten asia etenee.

    Äänestä

Mitäs tykkäisitte, jos Hyvinkään päiväkotien henkilöstö kirjoittaisi anonyyminä nettifoorumilla lapsista ja heidän vanhemmistaan?

-"Etenkin se blondi, takkutukka, jolla on se kamala omapäinen kersa."
-"Joo, se on ihan kamala. Oli ennen meillä, mut onneks vaihto päiväkotia!"

Olisko kivaa?

Äänestä
  • henkilöiltä odotetaan kuitenkin ammatillisuutta, haukkuvatko he noin vanhempia? onko ammattimaista, asiakkaalla on kyllä lupa arvostella. useimmat vanhemmat maksavat päivähoidosta. ja toisekseen kenestäkään ei puhutuu noin että kuvailtu tarkkaan kenestä kyse, puhuttu yleisesti! edelleen. asioista täytyy puhua. hyvä että esim hattulan tapaus tuli ilmi.

    Äänestä

  • ...tässä on nyt ollut kuitenkin kyse l a p s i s t a - lapsista ja heidän eduistaan.

    jos joku herkkä täti, tai sinä, ottaa herneen nenään kun tällaisia epäkohtia nostetaan pöydälle niin huh huh...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päiväkoti,,., kirjoitti:

Kun piti sensuroida.Kyllä veronmaksajien pitää saada tarvittaessa arvostellakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu