WWII ?

Pari ajatusta: 1) Oliko Hitler tosiaan sukua Salomon Rothschildille? ja 2) miksi juutalaisten joukkutuhosta leireillä väitetyssä mittakaavassa ja väitetyllä tavalla ei ole aukotonta näyttöä?
3318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

väittää että Euroopan juutalaisia ei pidetty oikeina juutalaisina vaan kasaareina jotka kääntyivät aikanaan eli jonkin sortin "groupie" sakkina.

Äänestä
  • Tuon väitteen saa silloin tällöin lukea. Se on perätön.

    Juutalaisia asusti 600-luvulla yli koko Välimeren alueen Bysantista Espanjaan. Bysantin juutalaisilla oli kauppateitä myös Kaspianmeren tienoilla. Sinne kasaarit (turkinsukuinen kansa) perustivat valtakuntansa. Kun Bysantti alkoi vainota juutalaisia, monet heistä siirtyivät kasaarien kauppakaupunkeihin. 700-800-luvulla kasaarien yläluokka kääntyi juutalaisuuteen kokonaan tai osaksi. Kun kasaarivaltakunta alkoi luhistua ja lopulta sortui Kiovan suuriruhtinaan sodissa vuosina 800-900, alueen juutalaisista monet jatkoivat matkaansa pohjoiseen ja länteen (ja monet jäivät paikoilleen - kasaarivaltioon kuului nykyinen Ukraina).

    Väite siitä, että ashkenasijuutalaiset olisivat kasaarien jälkeläisiä, on kumottu DNA-testeillä. Juutalaisista vain 3% oli 1000-luvulla ashkenaseja, ja ashkenaseista vain pieni osa oli kasaareja. Väite kasaarialkuperästä on kehitetty propagandana, jolla on yritetty "todistaa", että ashkenasit eivät olisi oikeita juutalaisia eivätkä siis oikeutettuja Palestiinaan. Koska kysymys palestiinasta ei todellakaan ole DNA-testiasia, väite on poliittisesti merkityksetön.

    Äänestä

otti palkkalistoilleen Hitlerin parhaat aivot.

CIA on myös linkissä Saksaan ja mm. Natsien sukellusveneissä oli Skulls & Bones tunnus, ja kuuluisa SS logo oli KISS-bändilläkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaka Vanha kirjoitti:

Pari ajatusta: 1) Oliko Hitler tosiaan sukua Salomon Rothschildille? ja 2) miksi juutalaisten joukkutuhosta leireillä väitetyssä mittakaavassa ja väitetyllä tavalla ei ole aukotonta näyttöä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu