Pyhäpäivä

Mä oon ruvennut pohdiskelee pyhäpäivän tärkeyttä.
En oo aikasemmin pitänyt sunnuntaita lepopäivänä, vaan
oon tehnyt kaikenlaisii kouluhommia, jne. Kuinka moni oikeasti pyhittää
lepopäivän? Tuo kysymys on käynyt mielessä useampia kertoja.
11251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

no, ainakin yritys on hyvä, ja olen siinä yleensä onnistunutkin, siis pyhittämään lepopäivän. Teen erilaiset askareet lauantaina tai perjantaina, sunnuntai on lepäämistä varten.

Äänestä

Vähitellen Herra on vaikuttanut Sanansa kautta
sillä tavalla, että sunnuntaisin tekee mieli
mennä messuun. Ja sen jälkeen yleensä vietetään
lepopäivää kavereiden kanssa seurustellen
ja kyläillen. Koetamme tehdä kotihommat ja
kaupassakäynnit jo lauantaina, vaikka joskus
jotain kevyttä tulee tehtyä - sellaista
mikä ole työlästä.

Kyllä mä ajattelen niin, että Jumala tietää
mikä on ihmiselle hyväksi. Kerta viikossa
omistettuna vaan levolle ja Jumalan kanssa
olemiseen on ilmeisesti hyväksi ihmisen
sekä kropalle, mielelle että uskon elämän
säilymiselle.

Äänestä

Oikeastaan niitä pyhäpäiviä on kaksi, Ensimmäinen
pyhä päivä oli Kristittyjen jumalan antama, mutta tämä Paavikunta josta tuli Taivaan Jumalan
maan päällinen edustaja, Tämä vara jumala mitätöi
Jumalan antaman lepopäivän Ja teki Sunnuntaista valtansa merkin jota kutsutaan Pyhäksi, Jos sinä vakaasti uskot sen että Paavi on Jumalan pojan viran sijainen, Niin silloin on sinun parempi
pyhittää Sunnuntai, Onhan Jumalan antamaa lepo
päivää häväisty jo 330 ad lähtien, näet siitä on
tehty Kiireellisen työn päivä, Juutalaiset vielä
ovat muistutuksena Sapatista Jonka Jumala antoi
merkiksi omilleen, Samoin on Paavikunta antanut
Sunnuntain omilleen, nykyään on vaapaa ehtoista
eikä kukaan pakoita Sunnuntain Pyhitykseen, voit
itse valita kumpaa Jumalaa sinä pidät pyhänä.
Ystävyydellä Aramis ::

Äänestä
  • Uudessa liitossa näistä tiettyjen päivien pyhittämisistä, ruokien valikoimisista ja muista ehdonvallan asioista Roomalaiskirje puhuu näin:

    "Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä." Room. 14

    ...ja Kolossalaiskirje näin:

    "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai SAPATIN johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen." Kol. 2

    Vanhan testamentti on täynnä "tulevaisen varjoja" - esikuvia Kristuksesta ja tulevasta pelastuksesta. Niiden merkitys on kertoa jotakin siitä, mistä Uudessa Liitossa, eli Kristuksen tuomassa syntien anteeksiantamuksessa, on kyse.

    Ajattelen, että sapatti on "tulevaisen varjo" tulevasta taivaasta, levosta: "Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään. Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään." Hepr. 4:9

    Kristus teki useimmat parantamistekonsa juuri sapattina. Kristuksessa on tuo pelastus, parantuminen synnistä ja kuolemasta - Hänessä ja vain Hänessa on taivas ja levon maa auki ihmiselle. Siinä on se uusi ikuinen liitto: siinä mitä Jumala teki Kristuksessa, kun Hän sovitti koko maailman synnin. Nyt jokainen, joka uskoo Häneen, on armosta Jumalan lapsi ja matkalla taivaaseen.

    - - - -
    Otan vielä otteen sivulta:
    http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Apt/20EK.htm
    jossa teol.tri Erkki Koskenniemi kertoo alkukristittyjen "sapatista":

    "Luukas kuvaa eloisasti ja värikkäästi Paavalin iltaa Trooaksessa. Alkuteksti puhuu "viikon ensimmäisestä päivästä", minkä uusi käännös aivan oikein kääntää kursailematta sunnuntaiksi. Taustalla on nimittäin juutalainen kulttuuri, jossa lepopäivä, sapatti, on viikon seitsemäs päivä. On syytä hyvin tarkkaan alleviivata, että Trooaan uskovat ovat koolla sunnuntaina. Alkukirkko vietti viikottaisena juhlapäivänään ei sapattia (lauantai) vaan sunnuntaita. Seitsemännen päivän adventistit ja muut lauantain puolesta kiivailevat ovat siis väärässä. Jos me luterilaiset olemme suuria syntisäkkejä juhliessamme Herran ylösnousemuksen päivää, sunnuntaita, olemme ainakin hyvässä seurassa. Samoin ovat tehneet myös Paavali, Johannes (Ilm 1:11), Ignatios Antiokeialainen ja ilmeisesti koko alkukirkko. Erityisen selväksi tämän tekee se, että Trooaksen illassa ei ole kysymys mistään muusta kuin ehtoollisjumalanpalveluksesta."

    Äänestä

  • hanhikki kirjoitti:

    Uudessa liitossa näistä tiettyjen päivien pyhittämisistä, ruokien valikoimisista ja muista ehdonvallan asioista Roomalaiskirje puhuu näin:

    Ystäväni näyttää ettet tunne vanhaa raamatun kulttuuria, Näet Sapatti loppui Auringon laskun
    jälkeen, Sillä raamattu sanoo illasta iltaan pitäkää minun sapattini, Siis kyseessä oli Lauvantai ilta tässä mainitussa Trooaan kokouksessa. Siksi paavali pitkitti puhettaan kun
    hän lähti matkalle heti Sunnuntai aamuna, Tämä on ainoa maininta koko uudessa testamentissa Sunnuntaista, Tosin paavali antaa suosituksen
    että jokain voisi panna lahjoituksiaan syrjään
    Sunnuntaina, Mutta tämä ei tee siitä kuitenkaan
    pyhää.
    Sitten toinen asia jos asia olisi ollut väittämälläsi tavalla, Niin ei Kirkon olisi tarvinnut tehdä kuoleman rangaistuksella rankaistavaa lakia Jos joku ei suostunut pitämään Sunnuntaita pyhänä. Miksi tämä laki piti sitten
    antaa vuonna 325 Ad, Kuitenkaan Tämä Sunnutai ei
    ole tarkoitettu oikeille kristityille vaan niille jotka pitävät paavin valtaa jumalallisena
    valtuutena. Sillä sanoohan Hesekiel että Sapatti
    on vain merkki niiden välillä jotka luottavat Jumalan sanaan eikä Paavin valtuuksiin, vaikka
    minä olen Skeptikko niin en minä silti usko sitä
    että Paaville on annettu valta muuttaa Taivaan jumalan lakia, Joka on merkki siitä että taivaan jumala pyhittää ne jotka ovat uskolliset jumalan
    käskyille,

    Seuraava ne jotka valitsevat päiviä, Ne valitsevat herran tähden, Jos sinulla on yhtään
    tietoa Juutalais kulttuurista, Niin tällä valinnalla tarkoitettiin paasto päiviä. Jos oikea Jumala olisi ottanut Demoonien palvonta päivän
    omalle nimelleen olisi siitä silloin paremmat
    todisteet Raamatussa, Eikä Paavien olisi tarvinnut Sanoa Catecismus of Doctorine että
    Sunnuntain vietto on minun valtani merkki siitä,
    että minä olen Jumalan pojan viran sijainen jollaon valta muuttaa aikoja vuoden aikoja ja
    vapauttaa jopa Kristuksen käskyistäkin, Jos todella uskosi on tällä pohjalla, Niin Äuist että sinun jumalasi on Paavi Ja Maria, Ystävyydellä
    ARAMIS ::

    Äänestä

  • Aramis kirjoitti:

    Asiaa kirjoitit!
    Tuossa Nikean kirkolliskokouksessa (v.325) olisi mukava olla kärpäsenä katossa.

    Kummallista, miten monet vääntävät tuon Trooaan ehtoollisillan sunnuntai-illaksi, osa ei ehkä tiedä, että Raamatun päivä on illasta-iltaan.

    Vielä eräs Raamatun kohta, joka kuvaa sitä, miten Jumala suhtautuu auringon pyhittäjiin:

    Hes.8:16-17
    16. Ja hän vei minut Herran huoneen sisemmälle esipihalle, ja katso: Herran temppelin ovella, eteisen ja alttarin välillä, oli noin kaksikymmentä viisi miestä. Heillä oli selät Herran temppeliin päin ja kasvot itään päin, ja päin itää he kumarsivat aurinkoa.
    17. Ja hän sanoi minulle: "Näitkö, ihmislapsi? Eikö ole Juudan heimolle kylliksi, että he tekevät kauhistuksia, joita täällä on tehty, koska he täyttävät maan väkivallalla ja niin aina uudelleen vihoittavat minut? Katso, kuinka he vievät viiniköynnöksen lehvää nenänsä eteen! "

    Auringon kumartaminen oli suurin niistä neljästä kauhistuksesta, jotka Herra näytti Hesekielille tässä luvussa.

    Muut kauhistuksethan olivat:
    1.epäjumalien palvonta (patsas)
    2.epäjumalien kuvien palvominen
    3.Tammusta itkevät naiset (Baabelin poikalapsi, jota vihmottiin vedellä rituaaleissa vrt.lapsikaste!)

    Kuinkahan monta näistä kauhistuksista on voimassa tänään?
    En liene kovin paljon väärässä, jos vastaan: kaikki!

    Äänestä

  • Aramis kirjoitti:

    Ystäväni näyttää ettet tunne vanhaa raamatun kulttuuria, Näet Sapatti loppui Auringon laskun
    jälkeen, Sillä raamattu sanoo illasta iltaan pitäkää minun sapattini, Siis kyseessä oli Lauvantai ilta tässä mainitussa Trooaan kokouksessa. Siksi paavali pitkitti puhettaan kun
    hän lähti matkalle heti Sunnuntai aamuna, Tämä on ainoa maininta koko uudessa testamentissa Sunnuntaista, Tosin paavali antaa suosituksen
    että jokain voisi panna lahjoituksiaan syrjään
    Sunnuntaina, Mutta tämä ei tee siitä kuitenkaan
    pyhää.
    Sitten toinen asia jos asia olisi ollut väittämälläsi tavalla, Niin ei Kirkon olisi tarvinnut tehdä kuoleman rangaistuksella rankaistavaa lakia Jos joku ei suostunut pitämään Sunnuntaita pyhänä. Miksi tämä laki piti sitten
    antaa vuonna 325 Ad, Kuitenkaan Tämä Sunnutai ei
    ole tarkoitettu oikeille kristityille vaan niille jotka pitävät paavin valtaa jumalallisena
    valtuutena. Sillä sanoohan Hesekiel että Sapatti
    on vain merkki niiden välillä jotka luottavat Jumalan sanaan eikä Paavin valtuuksiin, vaikka
    minä olen Skeptikko niin en minä silti usko sitä
    että Paaville on annettu valta muuttaa Taivaan jumalan lakia, Joka on merkki siitä että taivaan jumala pyhittää ne jotka ovat uskolliset jumalan
    käskyille,

    Seuraava ne jotka valitsevat päiviä, Ne valitsevat herran tähden, Jos sinulla on yhtään
    tietoa Juutalais kulttuurista, Niin tällä valinnalla tarkoitettiin paasto päiviä. Jos oikea Jumala olisi ottanut Demoonien palvonta päivän
    omalle nimelleen olisi siitä silloin paremmat
    todisteet Raamatussa, Eikä Paavien olisi tarvinnut Sanoa Catecismus of Doctorine että
    Sunnuntain vietto on minun valtani merkki siitä,
    että minä olen Jumalan pojan viran sijainen jollaon valta muuttaa aikoja vuoden aikoja ja
    vapauttaa jopa Kristuksen käskyistäkin, Jos todella uskosi on tällä pohjalla, Niin Äuist että sinun jumalasi on Paavi Ja Maria, Ystävyydellä
    ARAMIS ::

    Hmm, tuolta voi kukin katsoa miten tuo Trooaan leivänmurtamiskohta (Apt.20:7) menee alkukielellä, ja päätellä onko kyse ensimäisen päivän illasta vai seitsemännen päivän, eli sapatin illasta:
    http://www.blueletterbible.org/tmp_dir/c/1065113741-9195.html#7

    Tämän sivun kolmas kappale antaa näkökulmia miksi ja milloin apostolit viettivät "Herran päivää", Jeesuksen ylösnousemuksen päivää:
    http://www.jeesusonherra.com/armojatotuus3.htm

    Äänestä

  • Ei kun Raamatussahan lukee että kuusi päivää tee työtä, mutta seitsemäntenä päivänä lepää.
    Kannattaa tutkia Raamatusta, koska niin se on.

    Äänestä

  • Aramis kirjoitti:

    Ystäväni näyttää ettet tunne vanhaa raamatun kulttuuria, Näet Sapatti loppui Auringon laskun
    jälkeen, Sillä raamattu sanoo illasta iltaan pitäkää minun sapattini, Siis kyseessä oli Lauvantai ilta tässä mainitussa Trooaan kokouksessa. Siksi paavali pitkitti puhettaan kun
    hän lähti matkalle heti Sunnuntai aamuna, Tämä on ainoa maininta koko uudessa testamentissa Sunnuntaista, Tosin paavali antaa suosituksen
    että jokain voisi panna lahjoituksiaan syrjään
    Sunnuntaina, Mutta tämä ei tee siitä kuitenkaan
    pyhää.
    Sitten toinen asia jos asia olisi ollut väittämälläsi tavalla, Niin ei Kirkon olisi tarvinnut tehdä kuoleman rangaistuksella rankaistavaa lakia Jos joku ei suostunut pitämään Sunnuntaita pyhänä. Miksi tämä laki piti sitten
    antaa vuonna 325 Ad, Kuitenkaan Tämä Sunnutai ei
    ole tarkoitettu oikeille kristityille vaan niille jotka pitävät paavin valtaa jumalallisena
    valtuutena. Sillä sanoohan Hesekiel että Sapatti
    on vain merkki niiden välillä jotka luottavat Jumalan sanaan eikä Paavin valtuuksiin, vaikka
    minä olen Skeptikko niin en minä silti usko sitä
    että Paaville on annettu valta muuttaa Taivaan jumalan lakia, Joka on merkki siitä että taivaan jumala pyhittää ne jotka ovat uskolliset jumalan
    käskyille,

    Seuraava ne jotka valitsevat päiviä, Ne valitsevat herran tähden, Jos sinulla on yhtään
    tietoa Juutalais kulttuurista, Niin tällä valinnalla tarkoitettiin paasto päiviä. Jos oikea Jumala olisi ottanut Demoonien palvonta päivän
    omalle nimelleen olisi siitä silloin paremmat
    todisteet Raamatussa, Eikä Paavien olisi tarvinnut Sanoa Catecismus of Doctorine että
    Sunnuntain vietto on minun valtani merkki siitä,
    että minä olen Jumalan pojan viran sijainen jollaon valta muuttaa aikoja vuoden aikoja ja
    vapauttaa jopa Kristuksen käskyistäkin, Jos todella uskosi on tällä pohjalla, Niin Äuist että sinun jumalasi on Paavi Ja Maria, Ystävyydellä
    ARAMIS ::

    Anna olla, älä arvostele toisten ihmisten uskoa.
    Mihinkäs sinä itse sitten uskot? Juutalaisilla on erilaisiakin tapoja siksi koska ne ovat Juutalaisia. Niille on säädettykin enemmän tapoja kuin toisille.

    Äänestä

Sapatti/lauantai vai Herran päivä/Sunnuntai.
---------------------------------------

Raamattu ei suoraan käske asettamaan sunnuntaita sapatin tilalle.
Raamatusta löytyy ilmaisu seitsemännestä viikon päivästä = (sapatista)! Mitään muuta varsinaista päivää ei nimeltä mainita.

Sanotaan ainoastaan - "Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen" tai "viikon ensimmäisenä päivänä" jne..(Joh 20:1)

Kuitenkin varmaa on se ,että Jeesuksen opetuslapset kokoontuivat Herran ylösnousemuksen jälkeen - "Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen"(Joh 20:19)

Sillä Jeesus astui heidän keskellensä niin kuin hän oli luvannut- "Missä kaksi tai kolme on kokoontuneena minun nimessänä" ...ja hän sanoi heille -RAUHA TEILLE!

Tässä pitää kysyä, miksi on kirjoitettu-
(Joh 20:26)
"Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa"

Miksi kahdeksan päivää myöhemmin?
Miksi ei joku muu päivä? Tässä lohduttaa ,että emme ole ihmis,selityksien varassa, vaan Jumalan sanan!

Jumala ei johdattanut ainoastaan Jerusalemissa olevia opetuslapsia ,vaan myös Apostoli Paavalia, sillä kirjoitettu on -
"Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää...)
On ihmeellistä havaita kirjoituksia Pyhän Hengen johdatuksessa....
Paavali mursi leipää pyhien kanssa -
"sapatin jälkeisenä päivänä"!!!

Näin hän tunnusti Jerusalemissa olevien opetuslasten kanssa esimerkkiä jotka olivat kokoontuneet- "viikon ensimmäisenä päivänä"!
Kun Paavali nyt tuo esiin- että he Hengen johdossa kokoontuivat ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen!-(Apt 20:7)on sillä erityinen merkitys!!!

Paavali olisi voinut kirjoittaa ,että he vaan olivat kokoontuneet! painottamatta erityisemmin erikseen mitään päivää. Tässä myös käy Jumalan viisaus toteen kun me kokoonnumme samana päivänä Sanan tutkimiseen ja rukoukseen, ja leivänmurtamiseen, näin ollen se voi olla vain Jumalan tahto!

Niinsanottu Herran päivä! elikä,- viikon ensimmäinen päivä! Sai merkityksen Jeesuksen ylösnousemus tapahtuman kautta!
Markus 16:9 jakeessa sanotaan -
"Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä"..

Voimme siis lukea, että Jeesus ilmestyi omillensa ylösnousemisensa jälkeen -SAPATIN! jälkeisenä päivänä!!!
Missään ei voi esittää ,että Jeesus ylösnousemisensa jälkeen edes yhden kerran olisi ilmestynyt erityisesti SAPATTINA!!!

Se että Paavali erityisesti korostaa - viikon ensimmäistä päivää nähdään myös siinä ,että hän järjesti keräyksen pyhiä varten juuri tuoksi päiväksi- "Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen..."(1Kor 16:2)

Sanotaan ,että jokaisen asian tulee perustua kahden tai kolmen todistuksen pohjalle!

Herra on tässäkin huolehtinut omistaan!
Vanhassa Testamentissa Hän on antanut viittaiksen tähän päivään.- (3Moos 23:7) jakeessa sanotaan -
"Ensimmäisenä päivänä! olkoon teillä Pyhä Kokous, ja silloin älkää yhtäkään arkiaskaretta toimittako"!!!

3Moos 23:10 kerrotaan ...
"niin viekää papille viljastanne uutislyhde"!
Tässä on valtavan hieno viittaus uudentestamenin esikois joukosta! = Uudestisyntyneitten joukosta!!!

Papin täytyi heiluttaa lyhdettä Herran edessä.!
Me kai ymmärrämme mitä tuo ilmaisu- "heiluttaa" tarkoittaa!?

Kun Yksittäiset tähkäpäät sidottiin yhteen, niin syntyi suurempi kokonaisuus! Uusitestamentillinen "esikois joukko" on ruumis.!
Jäsen on liitetty yhteen toisen kanssa ja tämä' on tapahtunut Herran kautta!

Vanhanliiton aikana lyhde tuotiin papin eteen. Uudessa liitossa samoin papin eteen = Jeesuksen eteen!,sillä Jeesus on ylimmäinen pappi ja Hänessä me elämme ja olemme.

(3Moos 23:11) sanotaan -"SAPATIN JÄLKEISENÄ PÄIVÄNÄ pappi toimittakoon sen heilutuksen"!
Pappi siis heilutti uutislyhdetta - sapatin jälkeisenä päivänä!!!

Ja sitten tulee valtava asia meille (3Moos 23:15)
"Sitten laskekaa sapatin jälkeisestä päivästä, jona toitte heilutuslyhteen, seitsemän täyttä viikkoa,...seitsemännen sapatin jälkeiseen päivään asti"

Näissä sanoissa on meille annettu tarkka Jumalan SANAN täyttymyksen laskelma: 7x7 =49 ja sitä seuraava päivä on viideskymmenes päivä!
Tarkalleen 50,ntenä päivänä sen jälkeen kun Kristus päätti työnsä -"esikois joukoille" tapahtui Pyhän Hengen vuodatus, siis sinä päivänä, joka seuraa seitsemattä sapattia.

Näin me siis luemme asian kirjaimellisesti - 3Moos 23:16 jakeessa.!

Siten on ylösnousemus vahvistettu ja täytetty kirjoituksissa. Ei ainoastaan ylösnousemus ,vaan myös Pyhän Hengen vuodatus tapahtui - sapatin jälkeisenä päivänä kirjoitusten mukaan!

Markus 16:9 luemme sananmukaisesti:
"Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla- viikon ensimmäisenä päivänä!!!

Se joka ei usko jokaista SANAA, vaan koettaa tehdä kirjoitukset "omiin" näkemyksiinsä soveltuviksi, ei ole vielä ymmärtänyt Jumalan puhetta!!!

Lukekaamme Raamatusta-
Jo Mooseksessa on kirjoitettu Jumalan säädöksistä seuraavaa- (3Moos 23:39)-...
"ENSIMMÄINEN PÄIVÄ on levon päivä, ja KAHDEKSAS PÄIVÄ - on myös levon päivä"!

Koska viikossa on seitsemän päivää, on ENSIMMÄINEN ja KAHDEKSAS PÄIVÄ aina sapatin jälkeinen päivä!

Me siis vietämme viikon ensimmäistä päivää = HERRAN PÄIVÄÄ! joka on myös viikon kahdeksas päivä!!!

Kristyttynä emme vietä "auringon päivää" joka on pakanallista alkuperää ,eli (sunnuntaita)! vaan vietämme - HERRAN PÄIVÄÄ!!!Jeesuksen ylösnousemus päivää hänen kunniakseen, ei lain omaisesti niinkuin juutalaisille määrättiin sapatin vietto, vaan kunnioituksesta Vapahtajaamme kohtaan!

Äänestä
  • En ole koskaan uskonut siä että Paavi olisi Jumala
    maan päällä, Vaikka hän onkin ottanut itselleen nimen Vicarus vilii Dei. Kuoitenkaan minä en kuulu niihin jotka uskovat sen että Paavilla on annettu kaikki valta taivaan ja man päälle, Hänon omalla voimallaan muutanut jumalan käskyt ja lain

    Nyt kysyn onko Ketään Rehellistä Raamattuun luottavaa joka todella uskoo Raamattuun eikä
    Paavin käskyihin, Kirjoitan tämän vain siksi kun
    humasisn niin tiedosta lyhyitä uskosa kannattajia
    etteivät tienneet edes iki vanhaa Juutalaista
    käytäntöä, Jossa Sapatti alkoi illasta iltaan

    Otan tähän hesekielin maininnan Sapatista, Myöskin Sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välilään, että he tulisivattietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät.
    Hesekiel. 20 Jae 20 Ja pyhittäkää minun Sapattini ;ne olkoon merkkinä välillämme, minun ja teidän, että tulisitte tietämään että minä olen Herra, teisän jumalanne. Minä olen Skeptikko
    ja haluan vain sen tosi asian että joka uskoo
    Raamattuun niin on rehellinen eikä palvele
    Jumalanaan Paavia Joka on Kristittyjen Omatekoinen Jumala Tehkää itsellenne selväksi
    ketä te palvelette Jumalaa vai Paavia, Ystävyydellä Aramis ::

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jansku kirjoitti:

Mä oon ruvennut pohdiskelee pyhäpäivän tärkeyttä.
En oo aikasemmin pitänyt sunnuntaita lepopäivänä, vaan
oon tehnyt kaikenlaisii kouluhommia, jne. Kuinka moni oikeasti pyhittää
lepopäivän? Tuo kysymys on käynyt mielessä useampia kertoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu