mikä maa

Mikä maa on jatkuvasti keuhkonnut ettei toisen eli maaan sisäisiin asioihin pidä puuttua?
Sama maa sotkeutuu parasta aikaa toisen maan sisäisiin asioihin pahimmalla mahdollisella tavalla, asevoimin.
5225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

USA, se on parin viime päivän aikana itkenyt juuri noin...

Äänestä
  • itseään niin ylivertaisena kansakuntana, että vain se saa rellestää maailman turuilla miten tahtoo. kun jenkit tappaa ja raiskaa viattomia ihmisiä ja saastuttaa köyhdytetyllä uraanilla terästetyillä pommeilla ja ammuksilla maa-alueita ja ihmisiä (jopa omia sotilaitaan) sekä järjestää vale-terrori-iskuja, se on ihan okei. Mutta jos jotkut toiset ajautuvat sotilaalliseen konfliktiin se on jyrkkä NOU-NOU! (etenkin jos - ja tässä tapauksessa KUN toisesta osapuolesta on rutkasti taktista ja taloudellista hyötyä jenkeille).

    On hämmästyttävää miten jenkit antavat ikään kuin kaikkien ymmärtää että he tekevät vain "hyvää" maailmalle rymistelemällä siellä täällä.

    Mikähän valtio on surmannut ja vammauttanut eniten ihmisiä (99,9% heistä täysin viattomia) viimeisen sadan vuoden aikana? Vihje: kyseisellä valtiolla on ollut sotatoimia käynnissä koko tuon ajan tauotta jossain päin maailmaa. Lukekaa vastaus William Blumin kirjasta Roistovaltio tai Kuoleman Imperiumi. Saatatte hämmästyä kun herra Blum (itsekin Yhdysvaltain ulkoministeriössä virkamiehenä Vietnamin sodan alkaessa toimineena ja sieltä humaaneista syistä eronneena) latelee hiukan totuuksia ja paljastaa jenkkien tarkoin varjelemia salaisuuksia.

    Äänestä

  • pitävät kirjoitti:

    itseään niin ylivertaisena kansakuntana, että vain se saa rellestää maailman turuilla miten tahtoo. kun jenkit tappaa ja raiskaa viattomia ihmisiä ja saastuttaa köyhdytetyllä uraanilla terästetyillä pommeilla ja ammuksilla maa-alueita ja ihmisiä (jopa omia sotilaitaan) sekä järjestää vale-terrori-iskuja, se on ihan okei. Mutta jos jotkut toiset ajautuvat sotilaalliseen konfliktiin se on jyrkkä NOU-NOU! (etenkin jos - ja tässä tapauksessa KUN toisesta osapuolesta on rutkasti taktista ja taloudellista hyötyä jenkeille).

    On hämmästyttävää miten jenkit antavat ikään kuin kaikkien ymmärtää että he tekevät vain "hyvää" maailmalle rymistelemällä siellä täällä.

    Mikähän valtio on surmannut ja vammauttanut eniten ihmisiä (99,9% heistä täysin viattomia) viimeisen sadan vuoden aikana? Vihje: kyseisellä valtiolla on ollut sotatoimia käynnissä koko tuon ajan tauotta jossain päin maailmaa. Lukekaa vastaus William Blumin kirjasta Roistovaltio tai Kuoleman Imperiumi. Saatatte hämmästyä kun herra Blum (itsekin Yhdysvaltain ulkoministeriössä virkamiehenä Vietnamin sodan alkaessa toimineena ja sieltä humaaneista syistä eronneena) latelee hiukan totuuksia ja paljastaa jenkkien tarkoin varjelemia salaisuuksia.

    Onko tuo maa ainoa maa maailmassa joka on käyttänyt ydinaseita? Vieläpä kahdesti ja kummallakin kerralla siviilikohteita vastaan...

    Äänestä

Georg W. Bush Venäjälle Georgian sotatilasta: "Pelottelu ja uhkailu eivät ole hyväksyttäviä tapoja harjoittaa ulkopolitiikkaa 2000-luvulla."

Huumormiehiä ilmiselvästi tuo Bush. Vai tarkoittikohan hän, että 2000-luvun ulkopolitiikkaan kuuluu pelottelun ja uhkailun sijaan maahan tekaistuin perustein tunkeutuminen sekä siellä miljoonien viattomien murhaaminen, kuten he ovat tehneet mm. viimeksi Irakissa ja Afganistanissa.

Äänestä
  • Venäjän toimet Tsetseniassa ovat venäjän mukaan maan sisäisiä asioita joihin ulkovaltojen ei sovi puuttua.
    Mutta ymmärtääkseni Georgia on itsenäinen valtio. Millä oikeudella Venäjä puuttuu itsenäisen valtion sisäisiin asioihin asevoimin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymyksessä kirjoitti:

Mikä maa on jatkuvasti keuhkonnut ettei toisen eli maaan sisäisiin asioihin pidä puuttua?
Sama maa sotkeutuu parasta aikaa toisen maan sisäisiin asioihin pahimmalla mahdollisella tavalla, asevoimin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu