Parinvalinnan perusteet ovat erilaiset eri sukupuolilla.
Miehet valittavat, että naiset arvioivat miehiä vain omaisuuden mukaan. Totta onkin, että varakkaimilla miehillä on enemmän valinnan varaa, taustalla on naisten looginen laskelmointi: varakas mies pystyy antamaan parhaimmat edellytykset lasten ja perheen menestykselle.
Naiset taas valittavat, että miehet arvioivat naisia vain ulkonäön mukaan, Totta onkin, että kauneimilla naisilla on eniten valinnan varaa, taustalla on lähinnä miesten seksinhimo, ja alitajunta siitä, että kauneus kertoo paljon myös terveydestä, ja terve nainen on paras synnyttäjä.
Jos parinvalinnan perusteena enemmän ihmisen omaisuus, kuin kauneus, on suora seuraus se, että sairaiden ja huonokuntoisten ihmisten määrä yhteiskunnassa lisääntyy.
Voidaan siis ajatella, että miesten parinvalinta on terveemmällä ja luonnollisemalla pohjalla.
Naiset perustelevat usein oman parinvalinnan olevan älykkäämpää, koska miehen käytös ratkaisee paljon kumppania valitessa.
Mutta naisten arvioidessa miesten erilaista käytöstä, loogisimmilta ja järkevimmiltä miehiltä vaikuttavat ne joiden arvomaailma on lähinpänä naisia, joten naiset valitsevat kummaneikseen miehistä ne jolla on feminiisimmät, naismaisimmat aivot.
Menneisyydessä aviopuolisoa ei valinnut yksilö, vaan yhteisö.
Naiset valitsivat keskuudestaan mielestään parhaan ja sopivimman naisen, josta tuli varmasti paras äiti..
Miehet taas valitsivat keskuudestaan parhaan ja sopivimman miehen,joten hänestä tuli varmasti hyvä isä.
Kun yhteisö valitsee lisääntyjän,niin ensisijainen on yhteisön etu, joten valitaan lisääntyjäksi ilmanmuutta se, joka ottaa muita parhaiten huomioon, ja evoluutio myötä, sukupolvi sukupolvelta ihmisten inhimillisyys ja epäitsekkyys lisääntyy.
Kun yksilö valitsee lisääntymiskumppanin, siinä otetaan huomioon ensisijaisesti yksilön etu, ja itsekyys ohjaa evoluutiota, joten inhimillisyys vähenee sukupolvi sukupolvelta.
Nykyihmiset kuvittelevat, että on inhimillistä, kun ihminen voi itse valita lisääntymiskumppanin, mutta todellisuudessa inhimillisyys siten häviää ja vain eläimillä valinnan suorittaa aina yksilö, niillä kun ei ole inhimillisyyttä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
...näin noin vuosi takaperin erään dokumentin, jossa oli tutkittu naisen preferensseja seksikumppanin valintaan.
Kun hedelmöittymisvalmius oli huipussaan (kierron puoliväli), oli naisen seksuaalinen aktiivisuus huipussaan myös. Silloin koeryhmän (joka oli käsittääkseni aika iso, tilastollisesti merkittävä) naisia viehättivät eniten lihaksikkaat, aktiiviset miehet - jotka oletettavasti ovat jo olleet usean partnerin kanssa.
Mielenkiintoista oli, että seksuaalisen aktiivisuuden toinen huippukohta naisryhmälle oli kierron loppuvaiheessa (jolloin hedelmöittymistä ei enää tapahdu) - silloin naiset halusivat partnereikseen enemmän turvallisia miestyyppejä.
Johtopäätökset ko. tutkimuksesta olivat: naisia ei kiinnosta vain tietty miestyyppi, tai vain yksi, noin biologisesti.
Tutkimusryhmä veti myös johtopäätöksen, että nainen haluaa saada biologisesti "parhaat geenit" noin vaistomaisesti, ja sitten valita sosiaalisesti parhaan huoltajan hankkimilleen geeneille.
Olisiko tässä esim. Australian isyystestitilastoihin ihan biologisia syitä?
Kun perhe ja suku muinoin valitsi parit, luuletko todella, ettei varallisuus merkinnyt mitään? Silloin se vasta merkitsikin, nykyään ollaan hieman romanttisempia, ainakin monet ajattelevat niin. Varsinkin, kun on tullut tavaksi luottaa siihen, että "yhteiskunnan velvollisuus" on elättää.
Kauneus ei kerro välttämättä terveydestä ja suvunjatkamiskelpoisuudesta. Kaunis voi olla yksinkertainen, henkisesti sairas, fyysisesti sairaalloinen tai hedelmätön. Varakkuus saattaa viestiä pärjäämisestä ja sikäli turvallisesta valinnasta, mutta todella harvalle varmaankin varallisuus on tärkein kriteeri.
Ja mistä olet saanut päähäsi, että naiset valitsevat feminiiniaivoisia (mitähän nekin ovat) miehiä. Ainakaan feminiiniset miehet eivät tunnu olevan naisten suosiossa, onhan tästä keskusteltu.
Päätelmäsi ovat pumpulin keveitä.
...valta ja raha ovat olleet kautta historian yhdistelmä, joka on vetänyt sitä omaavia ihmisiä puoleensa:
Kennedy & naiset
Liz Taylor & miehet (taisi lizillä olla joku kirvesmieskin siinä välissä?)
Bill & youknow
Anna Nicole Smith
Mielenkiitoinen kysymys. Ainakin sellaista esiintyy, että ylhäisten mahtisukujen naiset, kuninkaallisia myöten, ovat avioituneet köyhtyneiden aatelissukujen miesten kanssa. Mutta toki säädyn sisällä.
Voimakkaat kuninkaat/ruhtinaat ovat tehneet mitä ovat tahtoneet ja rikkoneet säätyjärjestystä (esim. Henrik VIII). Kun nainen on kovasti miellyttänyt, niin on otettu vaikka väkisin. Kaavaa lievästi soveltaen voisi sanoa, että nykyiset heikommatkin miespuoliset kruununperijät ovat saaneet luvan naida säätynsä alapuolelta, kun perinteistä "tasoa" on melkein mahdotonta ylläpitää ja miehen mieli tekee. En usko, että edes nykyään naiselle tuota mahdollisuutta sallittaisiin (esim. prinsessa Victorialle?). No, mene ja tiedä.
Naimiskauppoihin on varmaan kautta historian kulun liittynyt laskelmointia. Mutta olisiko sitä nykyaikana vähemmän kuin joskus ammoin? Luulen niin.
Minä valitsin aikoinaan miehen pelkän ulkonäön perusteella. Oikea atleetti vaalea viikinki ja oikein tuoksui miessukuhormoonilta.
Kolmekymmentä vuotta on elelty yhdessä ja seksi pelaa loistavasti.
Vetovoiman syy voi olla myös se, että nainen etsii alitajuisesti isähahmoa ja mies äitihahmoa. Näitä onnettomia liittojahan on Suomikin pullollaan.