Kahden ääriaineksen välissä on

Keskusta ei ole minkään kahden ääriaineksen välissä. Tähän lankaan yksinkertaiset ihmiset ovat menneet pelkästään sen takia, että puolueen nimi vaihdettiin aikanaan Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi ja sitten Suomen Keskustaksi. Kepun puoluejohto on myös mieluusti levittänyt tätä valheellista sanomaa pitkin ja poikin maakuntia. Nimen vaihtaminen oli sinällään hyvä kikka ja sen tarkoituksena oli houkutella myös kaupunkilaisäänestäjiä kannattamaan tätä maatalouspuoluetta. Puolueen historiallista taustaa tuntevat ja politiikkaa aktiivisesti seuraavat eivät tietenkään ole tähän kuoppaan langenneet ja siksi Kepun menestys on Suomen onneksi jäänyt suurissa kaupungeissa vaatimattomaksi.

Kepun politiikan sisällössä on ollut kolme olennaista tekijää, joista puolue on pitänyt johdonmukaisesti kiinni. Niistä osa on sillä lailla erityisiä, ettei Kepua missään nimessä voi pitää minään poliittisena keskustana, vaan ne edustavat omintakeista kepulaista näkemystä, joissa edustaa selkeästi äärinäkemystä.

Ensimmäinen näistä on maatalousyrittäjien edunvalvonta ja siihen liittyen aluepolitiikka, joka tukee tämän puolue-eliitin pyrkimyksiä. Se on verhottu ajatukseen, että koko maa tulee pitää asuttuna ja ihmisille tulee jakaa hyvinvointia samalla tavoin riippumatta siitä, missä he asuvat. Todellisuudessa tällä pyritään jakamaan hyvinvointia maaseudulle eli sinne, missä harjoitetaan maataloutta. Puolueen kansanedustajistakin noin puolet on jatkuvasti maataloustaustaisia tai ainakin hyvin lähellä maatalouselinkeinon harjoittamista. Tämä ei suinkaan ole sattuma. Tässä suhteessa Kepu edustaa äärisuuntaa, missä sitä lähinnä ovat RKP:n maatalousedustajat ja Perussuomalaiset. Muut puolueet taas ovat enemmän tai vähemmän irrallaan maatalouspolitiikan harrastamisesta. Eriseuraisuus tällä politiikan lohkolla on tullut hyvin esiin mm. siinä, miten Kokoomuksen Jan Vapaavuori ja Kepun Matti Vanhanen näkevät yhdyskuntapolitiikan painopisteet.

Toinen Kepun politiikan ominaispiirre on ollut tavaton opportunismi. Toki muutkin puolueet tähän välillä syyllistyvät, mutta Kepulla se on kuulunut olennaisena osana politiikan harjoittamiseen. Vähintään kaksilla kärryillä ajaminen on Kepussa poliittista arkipäivää ja takkia käännellään vähän väliä. Kaksilla kärryillä ajamisen tyyppiesimerkki on puoluesihteeri Jarmo Korhosen politikointi. Takin käännöstä voi ottaa esimerkin vaikkapa siitä, kuinka Paavo Väyrynen vaihtoi kantaansa EU:n suhteen kahteen otteeseen. Ensin sen vastustajasta suureksi kannattajaksi, joka houkuttelu yhdessä Esko Ahon kanssa maakuntien ihmisiä äänestämään EU:n puolesta. Erottuaan hallituksesta Väyrynen muuttui taas EU:n fanaattiseksi vastustajaksi, jollaisena pysyi siihen saakka, kun tuli tämän hallituksen ministeriksi. Väykyn nykyinen EU-kanta on hämärän peitossa. Toinen takinkääntöesimerkki on tuoreempi liittyen polttoaineveron alentamiseen. Kepu teki oppositiossa asiasta välikysymyksiä, mutta on hallitusvastuussa ollessaan vastustanut kevennyksiä.

Kolmas erityispiirre on puolueen silmitön vallanhalu ja sen tavoittelu keinoista piittaamatta. Opportunistinen politiikka on juuri se pääasiallinen keino kaikenlaisen kikkailun ohella, millä Kepu pyrkii hamuamaan itselleen valtaa. Valtaa hamuavat tietysti kaikki puolueet, mutta niiden pyrky keinoista välittämättä ei ole läheskään yhtä silmiinpistävää kuin Kepulla.

Näissä olennaisissa asioissa Kepu on itse ääripuolue. Kaikki muut puolueet ovat siinä suhteessa huomattavan paljon maltillisempia.