Oisko se jätesota syyllinen

sotkemiseen, kun elektroniikka täytyy särkeä tienvarteen, sohvat kannetaan pysäkille, joka kevät löytyy teitten varsilta roskapusseja kymmenittäin ja on siellä ollut autojen akkujakin. Taitaa olla laiskuutta, tyhmyyttä vai peräti tahallista ilkivaltaako lie. Pittää olla lujassa ymmärtää, että oli mielipide sitten mikä tahansa, niin Suomen lakeja on vain noudatettava - piste.
5259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja vatelmaki vaan piereksii!!!

Äänestä
  • sieltä vasemmalta. Kepu ja Kok väki valveutuneempaa ja fiksumpaa sakkia, eivät he tuolaiseen ryhtyis. Varaton vassu säästänyt
    jäsenmaksuaan varten ja jättänyt jätöksensä toisten huolehdittavaksi, niin kuin muutkin asiansa.

    Äänestä

  • taitaa löytyä kirjoitti:

    sieltä vasemmalta. Kepu ja Kok väki valveutuneempaa ja fiksumpaa sakkia, eivät he tuolaiseen ryhtyis. Varaton vassu säästänyt
    jäsenmaksuaan varten ja jättänyt jätöksensä toisten huolehdittavaksi, niin kuin muutkin asiansa.

    puuhaa.
    Oli jo Jeesuksen aikaan.
    Kepulit levittelee tunkioitaan ja
    kokomustat persettään.

    Äänestä

kun on saanut oikeuden ja velvollisuuden kerätä jätteet. Mutta eipä ole järjestänyt, pienmetallin ja paperin ym. astiat aina täynnä.
Olen miettinyt, että viekön pusikkoon, vai siihen kentälle viereen. Jälkimmäiseen olen päätynyt.

Äänestä
  • ossoot oikeisiin molokkeihin viiä. Mutta sitte loppuuki jo äly, ku Vestiaa alat syyttää. Minusta niitä täyttäs tyhjentävä aivan joku muu. Että mitä siitä riitelemmää se enempää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ympäristön kirjoitti:

sotkemiseen, kun elektroniikka täytyy särkeä tienvarteen, sohvat kannetaan pysäkille, joka kevät löytyy teitten varsilta roskapusseja kymmenittäin ja on siellä ollut autojen akkujakin. Taitaa olla laiskuutta, tyhmyyttä vai peräti tahallista ilkivaltaako lie. Pittää olla lujassa ymmärtää, että oli mielipide sitten mikä tahansa, niin Suomen lakeja on vain noudatettava - piste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu