Kenen tuotos lie tämä hauska tarina?
"Radio Gei: Raamattu etukannesta takakanteen
- Tervehdys täältä Radio Gei:stä! Ohjelmamme "Raamattu
etukannesta takakanteen" jatkaa nyt tarinalla "Simson,
siinä vasta kova jätkä". Viime viikollahan kysyttiin:
"Oliko Egyptin miehillä jäsen tosiaan kuin aaseilla?"
Studiossa kanssani on keskustelemassa Jukka Purevakärpänen.
- Moi moi. Kyllä ne jäsenet olivat aika isoja kuten viimeksi
todettiin.
- Aloitetaan päivän aihe. Voitte avata raamatun Tuomarien
kirjan kohdalta 13. Aiheena siis Simson, joka sai Jumalalta
sankari-mutantti-ninja-kilpikonnan voimat. Hän on kiistatta
yksi eniten kiistelyimmistä henkilöistä raamatussa.
- Aivan. Hän syntyi ilman insestiä, raiskausta tai neitseellistä
sikiämistä. Tämä seikka on laittanut monen teologin epäilevälle
kannalle hänen jumalallisista voimistaan. On jopa väitetty,
että hän olisi ollut Saatanan lähettiläs.
- Mutta kumoamme tämän väitteen ohjelman aikana,
kun kerromme hänen uroteostaan. Jatkaisitko sinä
Purevakärpänen?
- Kyllä. Tarinahan alkaa israelilaisten rikottua Jumalaansa vastaan,
ilmeisesti tekemällä taas niitä kultaisia härkiä. Siis niitä härkiä
joilla on jäsen kuin egyptiläisillä. Kostoksi Jumala jättää Israelin
kansan filistealaisten armoille 40 vuodeksi. Sitten tuleekin niin
tylsiä kohtia, eli skipataan ne. No, se syntyi ja plah plah.
- Joo, ei niitä jaksa lukea.
- Juttu jatkuu kun Simson näkee näkee leijonan. (Tuom. 14:6)
'Samassa Simsonin valtasi Herran henki, ja hän repi leijonan
kappaleiksi paljain käsin niin kuin se olisi ollut karitsa.
Mutta hän ei kertonut vanhemmilleen, mitä oli tehnyt.'
- Simson, siinä vasta kova jätkä!
- Oli se kova. Harva repii edes karitsaa paljain käsin kappaleiksi.
Myöhemmin revityyn raatoon ilmestyy mehiläispesä, josta
Simson saa hunajaa syödäkseen.
- Mahtoi olla hyvää hunajaa!
- Tämän jälkeen Simson kilpailee jostain filistealaisesta hempukasta
ja antaa arvoituksen ratkaistavaksi muille sulhasehdokkailta. (Tuom. 14:12)
'Simson sanoi heille: "Minäpä esitän teille arvoituksen. Jos pystytte
ratkaisemaan sen tämän hääviikon kuluessa, minä annan teille kolmekymmentä
pellavapaitaa ja kolmekymmentä juhlapukua. Mutta jos ette osaa ratkaista
arvoitusta, teidän on annettava minulle kolmekymmentä pellavapaitaa ja
kolmekymmentä juhlapukua." He sanoivat hänelle: "Kerro arvoituksesi, me
tahdomme kuulla sen!" Niin Simson sanoi heille: -- "Lähti syöjästä syötävä,
lähti väkevästä makea." Kolmen päivän ajan sulhaspojat yrittivät turhaan
ratkaista arvoitusta.' Tämähän päättyy surkeasti Simsonin kannalta,
koska sen hempukkavaimoke pettää Simsonin ja kertoo sulhasehdokkaille
arvoituksen ratkaisun.
- Aikamoinen lumppu, tarkoitan sitä Simsonin vihittyä!
- Mutta Simson on sanojensa mittainen mies. Hän hankkii kolmekymmentä
juhlapukua hävittyään vetonsa: (Tuom. 14:19) 'Silloin Herran henki
valtasi Simsonin. Hän meni Askeloniin ja surmasi siellä kolmekymmentä
miestä, riisui heiltä vaatteet ja antoi ne arvoituksen ratkaisijoille.
Raivoissaan hän sitten lähti kotiinsa.'
- Simson, mikä miesten mies! Riisui miehiä! Kunnian mies, sanoisinko!
- Tässä kohtaa kannattaa mainita, että Simsom otti 300 kettua kiinni,
sitoi niihin soihdut, ja laittoi nämä ketut juoksemaan filistealaisten
pelloille. Kaikki paloi paskaksi, ajattele!
- Mahtoi pientä filistealaista vituttaa. On se rankka, meinaan tuota
Simsonia. 300 kettua kiinni paljain käsin! Ei uskoisi!
- Mutta noi filistealaiset ei tätä nielleet sylkemättä. He polttivat
jonkun äijän ja sen tyttären koston kostoksi. Sitten laitettiin
3000 Juudan heimon miestä Simsonin perään. Ne saivat Simsonin
vangittua, ja veivät hänet leiriin. Se oli paha virhe.
- Eivät tainneet tietää kenen kanssa olivat tekemisissä!
- (Tuom. 15:14) 'Kun Simson tuotiin Lehiin, filistealaiset juoksivat
riemusta huutaen katsomaan häntä. Silloin Herran henki valtasi hänet.
Köydet, jotka olivat hänen käsivarsiensa ympärillä, katkesivat kuin
pellavalangat tulessa, ja siteet kirposivat hänen käsistään.'
- Oh-hoh!
- Sitten Simson otti aasin leukaluun maasta. Tappoi tolla leukaluulla
1000 miestä!
- Tuohan kuulostaa täysin typerältä, mutta totta se on, kun se
raamatussa lukee!
- Tottahan se onkin, mutta tämän jälkeen Simson oli kuolla janoon:
(Tuom. 15:18) 'Simsonia alkoi kovasti janottaa. Hän huusi avukseen
Herraa ja sanoi: "Sinä olet antanut tämän suuren voiton minulle,
palvelijallesi, mutta nyt minä kuolen janoon ja joudun
ympärileikkaamattomien käsiin."'
- Kyllä tuhannen miehen tappaminen leukaluulla on työlästä. Selvää on,
että jano siinä mätkiessä tulee. Olikohan noilla ympärileikkamattomilla
jäsenet kuin egyptiläisillä?
- Jumala antaa vettä Simsonille, ja tämän jälkeen Simson menee huoriin:
(Tuom. 16:1) 'Kerran käydessään Gazassa Simson näki siellä porton ja
meni hänen luokseen.'
- Varmasti oli kova jätkä puikottamaan tuo Simsonin poika. Siellä
Gazassa on ollut muinoin ratkiriemukasta, toisin kuin nykyään.
Muuten, tuolla raamatun lauseella oikeutan omat käyntini huorissa.
- Niin minäkin. Yön viettetyään porton seurassa hän repii kaupungin
portin: (Tuom. 16:3) Simson nukkui puoleenyöhön asti. Sitten hän
lähti, tarttui kaupunginportin oviin ja pylväisiin, tempaisi ovet
irti salpoineen päivineen, nosti ne harteilleen ja kantoi ne Hebronin
lähistöllä sijaitsevan vuoren huipulle.
- Miksi vitussa se portti piti kantaa jonkun vitun vuoren huipulle?
Tutkimattomat ovat Simsonin tiet.
- Sitten seuraa taas tylsiä kohtia. Filistealaiset yrittävät keksiä
miten saisivat tämän muinais-Hulkin nujerrettua. Tuo jatkuva peltojen
polttelu ja ihmisten tappaminen horjuttaa liian paljon filistealaista
agraariyhteiskuntaa. He maksavat hopealla Simsonin vaimokkeen, Delian,
ottamaan selvää: (Tuom. 16:6) 'Delila sanoi Simsonille: "Etkö
kertoisi minulle, missä sinun suurten voimiesi salaisuus piilee
ja miten sinut voi sitoa ja lannistaa?" Simson vastasi hänelle:
"Jos minut sidotaan seitsemällä tuoreella jänteellä, minä menetän
voimani ja olen kuin kuka tahansa ihminen."'
- Tuohan kuulostaa ihan epäloogiselta.
- No se olikin kusetusta. Taas sai filistealaiset turpaan kun
yrittivät hyökätä Simsonin kimppuun. Tämän jälkeen sama kaava
toistuu noin 168 kertaa, kunnes hän kertoo vaimolleen totuuden.
(Tuom. 16:17) 'Simson lopulta paljasti hänelle salaisuutensa:
"Veitsi ei ole milloinkaan koskettanut minun päätäni, sillä
minä olen ollut Jumalan nasiiri äidinkohdusta saakka. Jos
minun hiukseni leikataan, niin voimani katoaa ja minusta
tulee yhtä heikko kuin kuka tahansa ihminen."'
- No, tuo kuulosti TODELLA loogiselta. Ilmankos Jeesuksella
oli pitkät hiukset, niistä se sai ne taikavoimansa. Ylistäkää
Herraa!
- Tämän jälkeen lumppuvaimoke menee laulamaan tietonsa
filistealaisille: (Tuom. 16:18) 'Delila huomasi, että Simson
nyt oli kertonut hänelle totuuden. Hän lähetti filistealaisten
päämiehille viestin: "Tulkaa vielä tämän kerran. Simson on
vihdoinkin paljastanut minulle salaisuutensa." Filistealaisten
päämiehet tulivat Delilan luo ja toivat lupaamansa hopean mukanaan.
- Mistäköhän se Delia näki, että Simson puhuu totta? Heiluikohan
sillä korvat valehdellessa? Ja olisi luullut ettei ne sitä
ämmää olisi enää filistealaiset uskoneet 168 kerran jälkeen.
- No ne ajaa sen sitten kaljuksi, ja Herran henki poistui
Simsonista. Vangittuaan Simsonin filistealaiset puhkoivat
siltä silmät.
- Hirveitä barbaareja noi filistealaiset!
- Vankeudessa Simson pääsee päätähdeksi juhliin, jossa
häntä pilkattaan. Simson tekee itsemurhaiskun juhlissa
ja tappaa enemmän filistelaisia kuin eläessään. (Tuom. 16:28)
'Simson tunnusteli kahta keskipilaria, joiden varassa rakennus
oli, ja painoi oikean kätensä toista ja vasemman kätensä
toista pilaria vasten. Sitten hän sanoi: "Menköön minulta
henki samalla kuin filistealaisilta!" Simson ponnisti voimansa
äärimmilleen, ja rakennus luhistui päämiesten ja kaikkien
sisällä olevien päälle. Näin hän surmasi kuollessaan enemmän
vihollisia kuin oli surmannut eläessään.'
- Tuolla raamatun kohdalla aion oikeuttaa oman itsemurhan,
jonka teen heti tämän lähetyksen jälkeen!
- Itse ajattelin oikeuttaa tuolla itsemurhaiskun Harry Potter-elokuvan
ensi-iltaan.
- Mutta tämän iltainen lähetyksemme päättyy tähän. Laitetaan
loppuun soimaan virsi 4529, "Hoosianna, Davidin vahingon laukaus".
Ensi kerralla meillä on pohdittavana kohta Hesekielin kirjasta
(23:3) 'ja he harjoittivat haureutta Egyptissä. Jo nuorina he siellä
harjoittivat haureutta: miehet likistelivät heidän tytönrintojaan,
hivelivät heidän nännejään', ja kysymme voiko tätä kohtaa käyttää
oikeutukseksi puristella rippikoululaisen rintoja."

Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan Retron vuodatukselta, jokatapauksessa aivan helvetin hauskaa luettavaa, kiitos :D
Aika tiukkaa tekstiä. Nykyisin muka raakaa elämää? Koska tästä nähdään leffa versio. Jes.
Retroheteron tarinahan tuo taisi olla. Mutta mistäs se nyt oikein on tupsahtanut esiin, näin jälkikäteen? Kysyn vaan...
Simsonista tuli ihan elävästi mieleen miesten mies Chuck Norris. Pistää miettimään, että onkohan Norrisinkin alkuperä jotenkin jumalallinen?
Ja Retroltahan tuo kuulosti ja hauskaa oli. :D
...streittiä Retroheteroa...