haluaisin kysyä teiltä, että jos mies muuten kiinnostaa, niin onko suhteen jatkumiselle este se, että mies uskoo jumalaan?
Tai, saman kysymyksen voin tietysti esittää myös miehille ja homoseksuaaleille, niin naisille kuin miehillekin. Siis, kuinka tärkeää teille on se, että että kumppaninne ei ole uskovainen?
Tai, saman kysymyksen voin tietysti esittää myös miehille ja homoseksuaaleille, niin naisille kuin miehillekin. Siis, kuinka tärkeää teille on se, että että kumppaninne ei ole uskovainen?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Minä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka ei ota itse vastuuta teoistaan.
Milian***... Äärimmäisen hyvä vastaus. :)
Minä voin sanoa miehenä, että henkiset asiat eivät ole mitenkään yksinkertaistettavissa sillä tapaa jonka kysyjä tuo julki.
Ok... Joillekin ihmisille musta-valkoisuus on luonteenomaista tahi silkka vastaus mutta monille ihmisille _Jumala_ voi olla muutakin kuin raamatun raaka epeli.
Pääasiassa siis toivoisi, että kysymykset täällä aseteltaisiin paremmin.
>>>Pääasiassa siis toivoisi, että kysymykset täällä aseteltaisiin paremmin.
Yksinkertaisuudessaan aivan upea oivallus.
..kiitos :)
Kokemuksesta puhuin..
Yhtäältä, paras ystäväni on luterilainen pappi eikä meillä koskaan ole ollut ongelmaa uskon tai uskomattomuuden suhteen, koska olemme molemmat järkeviä ihmisiä. Toisaalta, elämänkumppani, puoliso... minun kohdallani hän on yhtä uskomaton kuin itsekin olen. Heheh... joojoo, siis uskonnoton ja ateisti. En tiedä siis. Jos minun rakkaani tänä päivänä muutaman ilmoittaisi että hän on tullut toisiin ajatuksiin, ja pitää jotakin jumalaa todellisena vaihtoehtona, hän olisi yhä se sama ihminen jota rakastan syvästi. Mutta en tiedä tulisiko siitä ongelmaa, se riippuisi täsmälleen siitä miten hän asian itse käsittelee.
En siis katso että uskomuksien eriäminen on kuolemantuomio suhteelle, molempien on vain oltava omassa näkökannassaan tarpeeksi vahvoja ja avoimia joko pystyäkseen jättämään aihe keskustelun ulkopuolelle tai siitä puhuessa olemaan loukkaantumatta mielipide-eroista. Toisen uskomusten huomioonottminen on tärkeää, mutta ei niistä jauhaminen pakollista ole, eikä varsinkaan toisen käännyttäminen omaan kantaaan.
Agree to disagree.
***
Kerran yritin seurustella kuhmolaisen raamatulla hakkaajan kanssa ja joka ilta riideltiin raamatun sanomasta. Lisäksi hänen silmänsä pullistuivat aina kun homoseksuaalit mainittiin. Ei siitä tule mitään.
Ei kyllä miehen pitää olla ateisti tai vähintään aidan päällä istuja eli agnostikko. Mutta ei missään nimessä minkään lajin uskovainen.
Itsetuntemukseni on sen verran hyvä, että voin suoralta kädeltä sanoa että siitä ei hyvä seurais sille miehelle.
Seurustelin pitkään uskovaisen miehen kanssa, ja usein nahistelimme mahdollisten lasten kastamisesta, kirkkohäistä ja sen sellaisista. Nykyään seurustelisin mieluiten uskonnottoman miehen kanssa.
Kyllä se vaan niin on että, ei siitä mitään tulisi jos mies olisi hihhuli.
Luulisin kyllä että ei sellainen mies uskaltaisi tulla edes lähelle.
Eräs lapsuuden ystävä tuli uskoon, väitelimme kyllä mukavasti uskonnosta. Nyt hän on ollut suljetulla "lataamossa" pidemmän aikaa. Skitso mikä skitso.
Olemme olleet yhdessä jo kymmenen vuotta. Kaikkein hienoimmat tuntemani ihmiset ovat ateisteja. Mistä johtuu, en tiedä, mutta kaikenlaista iloa tuntuu löytyvän.
Emme liiku Setan piirissä tai missään homoille järjestetyissä tapahtumissa, vaan ihan vaan tuttavapiiri on valikoitunut samoin ajattelevista.
On sekä sinkkuja, heteroita, että homoja. Mutta kaikki mitä tässä porukassa on, ovat kyllä uskonnottomia, tai ateisteja, miten vaan. Yhteistä meillä on into elää ja uteliaisuus kaikkeen. Enkä tällä tarkoita seksiä, vaan ihan vaan elämää ja luontoa. Kirjallisuutta, musiikkia jne.
Eräs oikein mukavan oloinen mies piiritti minua pari vuotta ennen kuin mitään alkoi tapahtua. Hän oli valitettavasti unohtanut mainita minulle vaimostaan, ja kiinni jäätyään hän rukoili kiivasti anteeksiantoa sekä vaimoltaan (kuulin puhelunpätkän) että jumalaltaan (tämän hän kertoi minulle ihan itse). Kumma juttu, ettei jumala oheistuotteineen tullut mieleen kertaakaan siinä kuhertelu- ja vonkaamisvaiheessa.
Toinen mukavan oloinen mies aiheutti minulle töissä valtavaa vahinkoa menettämällä selkärankansa ja tukkimalla suunsa juuri siinä paikassa, jossa oli luvannut pitää puolensa ja sanansa. Jälkeenpäin kuulin hänen saaneen jumalalta anteeksi tekonsa. Minulta ei edes pyytänyt, vaan luikki karkuun, kunnes vaihdoin duunipaikkaa.
Tämmöisissä tapauksissa ihmettelen lähinnä sitä, kuinka helposti ihminen voi antaa itselleen anteeksi tahalliset pahat tekonsa (jumalan nimissä siis). Jos he nimittäin oikeasti uskoisivat yhtään mihinkään, he tyytyisivät pyrkimään vain oman vaimonsa pöksyihin eivätkä ainakaan valehtelisi työkaverille päin pläsiä.
Olen samaa mieltä asian täydellisesti kiteyttäneen Milianin kanssa. Kyllä miehellä pitää olla sekä oma selkäranka että hartiat, joilla sen oman vastuunsa pystyy kantamaan.
Usko on tietoista epärehellisyyttä. Siihen en voisi koskaan sopeutua.
En ihan ymmärtänyt kumpaa tarkoitit. Minusta näillä kahdella on eroa. Suomi on täynnä ihmisiä, jotka sanovat uskovansa jumalaan, mutta joille ei itse jumala tai uskonto merkitse mitään. Sitten on niitä, jotka TODELLA uskovat Jumalaan. Heitä sanoisin uskovaisiksi.
Eräs läheisimmistä ystävistäni on uskovainen, enkä näe kerrassaan mitään ongelmaa ystävyydessämme. Yleensä juttelemme aivan muista asioista kuin uskonto, mutta toki välillä keskustelemme myös uskonnollisista asioista. Minusta hän perustelee uskonnolliset näkemyksensä hyvin, ja vaikka en aina samoin näekään, minun on helppo kunnioittaa hänen uskoaan. Hän on myös sanonut, että minulla on perusteet uskoni puutteelle, ja sitä hänen on helppo kunnioittaa. Me arvostamme toinen toisiamme ihmisinä.
Minun mieheni kuuluu kirkkoon ja omien sanojensa mukaan kaiketi uskoo johonkin korkeampaan voimaan. Tosin hän ei usko tähän luterilaiseen Jumalaan. Hän ei ole kiinnostunut uskonnollisista asioista. Hän ei ainakaan toistaiseksi ole aikeissa erota kirkosta ja hänestä juuri tuli kummi eräälle kerrassaan ihanalle pikkuiselle pojalle :) Meillä ei juuri uskonnollisia ristiriitoja ole, me hyväksymme sen ettemme voi olla kaikesta samaa mieltä. Perusarvoiltamme olemme kuitenkin yksimielisiä.
Vastaan siis että Jumalaan uskominen ei yksistään ole minusta hyvän parisuhteen este. Jos toinen olisi kovasti hihhuli ja fundamentilistinen niin saattaisi ongelmia tullakin. Ihan fundis-uskovainen tuskin olisi valmis hyväksymään minuakaan... Mutta niin kauan kuin elämän perusarvoista olemme yhtä mieltä ja (jos tulisin raskaaksi) mies ei yrittäisi painostaa lapsen kastamiseen, tulen oikein hyvin juttuun jumaluskoisenkin kanssa.
jos miehesi haluaisi lapsen kastaa (ilman painostusta) 'kumpi näyttäisi teidän perheessä kaapin paikan':
"Mutta niin kauan kuin elämän perusarvoista olemme yhtä mieltä ja (jos tulisin raskaaksi) mies ei yrittäisi painostaa lapsen kastamiseen, tulen oikein hyvin juttuun jumaluskoisenkin kanssa."
Suo anteeksi, että vastaukseni viivästyi. On ollut kiireitä aika lailla. Mutta siis en antaisi kastaa lastani. Mieheni saisi kaikin mokomin kertoa hänelle eri uskonnoista yms. ja lapsi saisi toki osallistua koulussa uskonnon opetukseen ja käydä rippikoulun jos niin haluaisi, mutta en näe mitään syytä liittää ihmistä mihinkään maailmankatsomukselliseen järjestöön lupaa kysymättä. Tässä asiassa, jos mies yhtäkkiä heittäytyisi hankalaksi, käyttäisin äidin oikeutta päättää lapsen uskontokuntaan liittämisestä.
Meidän perheessä kaapin paikkaa määräävät molemmat, ja katson kykenevyyden tehdä kompromisseja tärkeäksi. Tämä kaste-asia on asia, jossa paras kompromissi on mielestäni se, että lasta ei liitetä mihinkään seurakuntaan tai muuhun katsomukselliseen järjestöön, vaan hänelle annetaan vapaus valita katsomuksensa itse. Se, että lasta ei liitetä minkään uskonnollisen yhteisön jäseneksi, antaa lapselle itselleen mielestäni parhaan mahdollisuuden tehdä omat valintansa. Toki vanhemmat päättävät alaikäisen lapsensa kohdalla paljosta, ja itse haluaisin myös vanhempana antaa lapselle vaihtoehtoja ja muodostaa oman käsityksensä asioista.
Ei hihhulismi minulla ainakaan ole mikään karsiva naiskumppanin raja. Tällä olemuksella ei kannata turhan nirso olla :D. Uskovaisuus on kuitenkin useasti kasvatuksen ja ympäristön tulos, joten voi siitä ihminen "kääntyäkkin". Epäilen että uskovaisella olisi enemmän kestettävää minussa.
mitenkään elää ihmisen kanssa, joka eläisi jossain jumalharhassa. Kyllä se olisi ankeaa. Kenelle minä kaikki uskisvitsit sitten kertoisin? Ne kaikkein hölmöimmätkin.
Esim. sellaisen, että Jesse oli epätoivoisesti hakenut töitä jo useamman vuoden ajan, kun hänen isäpuolensa ei enää sietänyt sitä, että puusepänverstaalla tuli sutta ja sekundaa aina kun Jesse naputteli siellä jotain. Jesse meni sitten paikallisen työvoimaneuvojan luo. Tämä ehdotti jesselle, että alapa yksityisyrittäjäksi, kun sinulla tuota innovatiivisuutta kuitenkin tuntuu riittävän ja saat meiltä kyllä apua yrityksesi aloittamiseen. Paljonko, kysyi jesse. Kaksi kalaa, sanoi työvoimaneuvoja.
Mieheni hihittää juuri tuolle hillittömästi.
niin vitsini ovat surkeita, eikä niille naura kuin naapurin äijä, eikä hänen kuulossaan ole hurraamista.
jos edellisen kirjoittajan mies nauroi vitsillesi, naapurisi nauroi ja minä nauroin ja naapurissani asuu sokea ent. sotkamolainen täti. niin miten ihemeessä tuo voi olla mahdollista?
en minä tiedä miksi joku nauraa jonkun jutuille. En ole tuota juttua naapurin huonokuuloiselle äijälle vielä kertonut, mutta saatanpa sen huomenna kertoakin.
Kumpi meistä nyt on sekaisin, sinä vai minä?
Laitoit kyllä nyt niin kummallisen kysymyksen, että tuli mieleen, että jospa me olemme kaikki jotenkin sekaisin. Haitaanneeko tuo mitään? Ulkonakin sataa vettä.
olemme kaikki tavallamme jollain tapaa, vaikka aurinkokin paistaa :)
Turussa asu. Täällä on koko päivän satanut.
Vaikka eipä tuo sinänsä mitään haittaa, kun en mikään lenkkeilijä ole.
Jokainen on jonkun rakas, sanoi kerran eräs tuttuni ja kai sitten myös jokainen on ainakin jonkun mielestä päästään sekaisin.
Minä nauroin ihan oikeasti, siten kerroin jutun miehelleni, ja hän nauroi ihan oikeasti. Säästä viis, kerrot hyviä vitsejä.
jonkun sekopään, kun ihan järjellisiäkin miehiä on saatavilla. Riippuu sitten ihan muista jutuista miten synkkaa, mutta en koskaan voisi kuvitella olevani jonkun miehen kanssa, joka uskoo, että joku jumala on luonut maailman ja että mies on naisen pää. Jos joku sellaista tulisi sanomaan, niin vetäisin munille.
En kovin hääppöiseltä näkisi suhdetta uskovaan naiseen.
Meillä olisi liikaa eripuraa jo ihmisoikeuksista. Toisekseen en suostuisi että lapsemme liitettäisiin mihinkään uskontoon, ennen kuin hän itse niin haluaa ja on tarpeeksi vanha.
En myöskään tiedä miten naimisiin meneminen onnistuisi. Voisin hänen uskontonsa "riittien" mukaan patsastella kirkossa mutta toisin kyllä esille että tuo rituaali ei minulle merkitsisi oikeastaan mitään muuta kuin että se toisi hänelle hyvän olon.
Ehkäisy olisi myös yksi asia josta jo varmaankin tappelisimme.
En pysty näkemään vakavaa suhdetta uskovaiseen naiseen.
Onneksi on jo oma uskonnoton emäntä niin ei tarvitse enempiä pähkäillä :D
vaan menevät avioon ihan täysin itselle sopimattoman ihmisen kanssa. Olen sitä joskus ihmetellyt. Jos toinen pitää urheilusta ja toinen kirjoista, niin mitä siitä tulee?
Luin juuri jonkun uutisen siitä, että ehkäisypillerit saattavat vaikuttaa naisen hormonitoimintaan sillä tavalla, että tulee valkattua väärä mies. Sekoittaa kuulemma hajuaistin tai jotain.
Minua ei saisi kirkossa menemään vihille vaikka aseella uhattaisiin. Jäisi kyllä se reissu tekemättä.
Lainaus: "vaan menevät avioon ihan täysin itselle sopimattoman ihmisen kanssa. Olen sitä joskus ihmetellyt. Jos toinen pitää urheilusta ja toinen kirjoista, niin mitä siitä tulee?"
Tuo avioon meneminen on mielestäni turhan yliarvostettua tänä päivänä. En sano etteikö se olisi ihan ok, mutta nykytahdilla ei.
Avioon mennään ehkä jo vuoden seurustelun jälkeen. Toki tämä aika jo joillekin riittää mutta ei läheskään kaikille.
Itse olen ainakin sitä mieltä että alle kahden vuoden ei kannata sormuksia vaihdella tai lapsia ruveta tekemään.
Tuntuu että nykyään mennään naimisiin ainoastaan sen naimisiin menemisen takia, ei rakkaudesta.
Lainaus: "Luin juuri jonkun uutisen siitä, että ehkäisypillerit saattavat vaikuttaa naisen hormonitoimintaan sillä tavalla, että tulee valkattua väärä mies. Sekoittaa kuulemma hajuaistin tai jotain."
Luin tuosta parikin artikkelia ja mielestäni varsin järkeenkäypää aineistoa. Pillereillä vaikutetaan naisen hormonaaliseen toimintaan jota kautta se voi vaikuttaa vaikka mihin. Myös tuntemieni ihmisten sekä lukuisten eri palstoilla asiasta kertoneiden ihmisten perusteella, tuota tutkimusta tukee myös ihmisten kokemus. Onneksi oma emäntä ei käyttänyt pillereitä kun tapasimme ja aloittikin ne vasta vuoden seurustelun jälkeen.
tuoksuit vaimosi mielestä hyvältä. Onko mielipde muuttunut pillereiden myötä?
Täällä oli kerran aikaisemminkin juttu tästä asiasta. Ajatteles nyt, että joku nainen menee vihille miehen kanssa silloin kun syö e-pillereitä ja sitten kun lopettaa niiden syömisen, koska on lapsia suunnitteilla, niin huomaakin, että siippa haisee kamalalta.
Ei kiva!