.. ja pani koko hallituksen polvilleen ja kansa tykkää. Halonen ei suotta ole kansan suuresti arvostama, jämäkkä, huippuälykäs maamme äiti.
Halonen on rautaa..
tarkkamies
23645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olisi parempi jos näinä kahtena kautena suomella ei olisi ollut presidenttiä ollenkaan.
Olisivat pahanteotkin jääneet tekemättä.
MITÄS PAHAA HALONEN ON TEHNYT? Sen sijaan että vaan valitatte.
Vai vituttaako teitä ettei kaikki tanssi aina kokoomuksen pillin mukaan vaan pressa käytti hänelle kuuluvaa valtaansa?
Entäs se kun demareita on syrjäytetty muissa virkatehtävissä porvarihallituksen tultua valtaan, eikö se ole vallan väärinkäyttöä jos mikä...
Niin että älkää ruikuttako jos joku virka meneekin kokoomuksen haluaman sijasta jollekin toiselle.
on puolueeton, hänhän on luovuttanut jäsenkirjansa virkaan astuessaan.
Onk meillä siis puolueellinen presidentti?
Aika hälyttävää.
Näin tuli esitettyä, että joku Suomessa kannattaa diktatorista valtaa eikä suostu lainmutokseen, ettei diktaattoreita pääse syntymään.
Sitähän Halonen teki. Demokraattinen johto oli yksimielinen ja vastasi Suomen kansaa. Halonen päinvastoin toimi kuin hävytön diktaattori.
VASTAA SUOMEN KANSAA! Ei ainakaan tämä hallitus.
Minä en esim halunnut mattia ja jyrkiä hoitamaan maan johtoa joten missä se demokratia on? Ei matti ja jyrki edusta kansaa, siis esim. minua.
Joten paskapuhetta jauhaa jostain demokraattisesta johdosta ja siitä että se muka vastaa kansaa.
Sitäpaitsi kansalla tuskin on mitään kantaa johonkin, mikä sen äijän nimi nyt olikaan.
Joten olkaa kokoomuspuppelipojat hiljaa rivissä ja tyytykää siihen mitä on! Niin mekin suurin osa kansaa joutuu tyytymään siihen että saatiin rikkaiden ihmisten itsekästä linjaa harrastava porvarihallitus.
oletkin nyt sitten koko kansa.
Haista punikki paska.
koko kansa? ET.
Joten haista sinä natsisika paska!
..mutta ruosteessa ja narisee aina väärässä paikassa. Apinoiden valtias, TARZAH!
Presidentissä on nykyisen demokratian kannalta samaa vikaa kuin rauta juomavedessä. Se estää veden juomisen.
Suomen kansan enemmistö on vapaissa vaaleissa valinnut Tarja Halosen Suomen Tasavallan Presidentiksi(piste)
Jos homma ei kaikille sovi, niin muuttakaa vaikka Kuubaan(toinen piste)
Ja nää henkilöt, jotka olis kokoajan vaihtamassa henkilöitä itselle sopivampiin, ajattelevat olevansa demokraattisia. Ehkä ovatkin ainakin yhtä paljon kuin joku Mugabe.
Ei tarvitse diktaattorin vuoski muuttaa Kuubaan, muutetaan perustuslaki mieluummin. Pois moinen häirikö kokonaan.
muuttaisitteko taas perustuslakia niin että pressalle tuliskin enemmän valtaa?
On se kummaa toi venkoilu, silloin kun on pressana alunperin demari, niin on kauhea tarve karsia pressan valtaa. Kun taas sattuisi joku muu kuin demari pressaksi niin pitääkin yllättäen lisätä pressan valtaa.
Eli mitä tästä huomaamme: kokkelit haluaa keskittää kaiken vallan itselleen.
Puhukaa sitten ääneen demokratiasta vaikka siitä ei kokoomuskaudella ole tietoakaan. Kansanvallasta puhumattakaan. Kokkelit ei ainakaan edusta minua enkä ole heitä hallitukseen enkä eduskuntaan halunnut, silti nuo pässit on päättämässä asioita minunkin pääni menoksi! Ja rikkaita suosien.
Halonen saa painua vittuun. Pelkkä savolainen manipuloija harha. Pisteitteitten keräilijä, "ihastuttavan" piikikäs Tamminiemessä hekumoija, populääri paska, joka on unohtanut (tai ei koskaan ollutkaan) kansan vaatimukset. Feministi, joka nimittää vain naisia virkoihin. Nyt sitten katuu, saadakseen...tehän tiedätte!
Mitä voisi vastata, on Hän vaan niin hyvä!
Nyt olet selvästi asian ytimessä. Osoitti johtajan elkeitä. Valittajat kärsii kateudesta, valittaa ettei Halonen ole demokraattinen. He itse ovat demokraattisia niin kauan kuin kaikki menee, kuin itselle sopii.
koskaan pitänyt valita. Noh minä en ollut sitä valitsemassa.
Kyllähän se kun oikein venäjä pyysi oli huolestunut georgian tilanteesta kun Stubb teki työn.
On tainnut unohtua Haloselta, että ulkopolitiikan johtaminen kuuluu presidenttille yhdessä hallituksen kanssa.
Ja nyt taas totaalinen munaus nimitys asiassa. Surkeeta änkyttämistä, ettei se, että ehdokas oli nainen ja demari ei vaikuttanut hahaha paskapuhetta tuolta setalaiselta punikilta.
Kyllä taisi käydä niin että kansliapäällikön virka meni sille joka oli Arajärvelle töitä löytänyt.
Paska ämmä pitäisi saada eroamaan välittömästi ja erottaa myös se kansilapäällikkö.
juoksupoika,ei muuta.
Todella säälittävä tyyppi. Kylmän sodan ja DDR:n aikainen fossiili. Urpilainen teki toiviomatkan ennen nimitystä Halosen luokse. Keskustelujen jälkeen punakone ärähti. Suomi ansaitsee kunniallisen ja oikeat arvot omaavan presidentin eikä mitään menneisyyden haamua.
Kun Itä-Euroopan kommunistiset diktatuurit 90-luvulla romahtivat, harva olisi silloin uskonut että Suomi on kommunistinen diktatuuri vielä vuonna 2008.
Kun Suomen poliittinen punajohto viimein romahtaa, tulee koko maailma ihmettelemään: miten se saattoi pysyä vallassa niin kauan, vielä EU:n jäsenenä?
Kyllä on turvallinen olo kun tietää millainen tahtonainen on maamme johdossa.
Se nyt vain on niin, että on pätevä, pätevämpi, pätevin ja sosiaalidemokraatti? Halonen pitää linjastaan tiukasti kiinni ja on johdonmukainen loppuun asti. Hän väheksyy veteraaneja, kunnioittaa laillista hallintoa vastaan nousseita punakapinallisia sekä nimittää demareita virkoihin jääräpäisesti. Läpinäkyvää.